sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Boxycharm | Tammikuu 2020


Pari päivää sitten esittelyyn pääsi tammikuun Ipsy Plus ja tänään esittelen teille tammikuun Boxycharmin sisällön! Toisin kuin Ipsyn kanssa, Boxycharmista ei koskaan tiedä etukäteen mitä kaikkea juuri oma boksi sisältää. Boksiin saa toki valita aina muutaman tuotteen joukosta itselleen yhden, mutta muuten sisältö tulee yllätyksenä. Tammikuun bokseihin oli pakattu todella mielenkiintoisia tuotteita, mutta mitä oma boksini sitten sisälsi? Olinko sisältöön tyytyväinen?


Kokonaisuus ei ole lainkaan hassumpi! Suurin osa boksin sisällöstä on meikkejä, kuten Boxycharmeissa lähes aina, mutta mahtui mukaan myös yksi ihonhoitotuote. Tämä oli myös ensimmäinen boksi, johon oli lisätty peiteaine. Boxycharmistahan on nykyään mahdollista saada tosiaan niin meikkivoiteita kuin peiteaineitakin, ja sitä varten on totta kai täytetty oma kauneuskysely, jonka perusteella sävyt voidaan valita bokseihin edes jotenkuten oikein. Mä otan tämän muutoksen innolla vastaan ja toivottavasti tulen itse saamaan juuri omalle ihonsävylleni sopivia sävyjä!


Aloitetaan esittely tällä Ace Beauten Scarlet Dusk Eyeshadow Palettella. Paletin sävymaailma on saanut inspiraationsa auringonnousuista ja -laskuista ja ai että miten kauniitä sävyjä paletti sisältää! Paletin kaksi oikeanpuoleista riviä muistuttavat hitusen juuri samaani Hudan Amethyst Obsessions palettia, johon ihastuinkin ihan täysin. Tässä on kuitenkin laajempi sävyvalikoima ja enemmän myös vaaleita sävyjä. Hurjan kaunis paletti! Ace Beautelta on aiemminkin tullut Boxycharmista yksi luomiväripaletti, joka on laadultaan todella hyvä, joten odotan paljon myös tältä. En ole luomilla sävyjä vielä testannut, mutta swatcheja tehdessä varsinkin paletin shimmersävyt vaikuttivat todella hyviltä. Ne olivat kermaisia ja todella pigmenttisiä. Mattasävyt olivat hieman kuivan oloisia, mutta eiköhän nekin saada toimimaan!
Hinta: noin $35,00.


Boksin toinen paletti oli tämä Wander Beautyn Trip For Two Blush And Bronzer Duo. Paletista pitäisi siis ainakin sen nimen perusteella löytyä yksi poskipuna ja yksi aurinkopuuteri. Poskipuna onkin hurjan kaunis vaaleanpunainen pienellä shimmerillä, mutta sen vieressä oleva sävy ei ole kyllä aurinkopuuteria nähnytkään. Sävy on poskipunan tavoin kauniin shimmerinen, joten se toimii hyvin highlighterina, mutta mua hämää nyt jotenkin todella paljon se, että tosta käytetään sanaa bronzer. Mulle kun aurinkopuuteri on sävyltään nimenomaan ruskea ja se on aina omaa ihonsävyä selkeästi tummempi. No mene ja tiedä sitten. Tästähän on olemassa myös toinen versio, jossa sävyt ovatkin selkeästi tummemmat ja myös se aurinkopuuteri oikeasti näyttää juuri siltä kuin sen kuuluukin. Kyllä tämä käyttöön pääsee, vaikka paletti pienoisen hämmennyksen ensin aiheuttikin.
Hinta: noin $36,00.


Petite 'n Pretty Fully Feathered Volumizing Mascara ei herättänyt mitään sen suurempia innostuksen tunteita mussa. Mä nimittäin aika harvoin ihastun uusiin ripsiväreihin, mutta toki annan tälle ehdottomasti mahdollisuuden. Kyseessä on volyymia ripsille antava ripsiväri, joka lupaa pitää myös taivutukset paikoillaan. Mulla aika harva ripsiväri saa ne taivutukset pysymään, joten mielenkiinnolla odotan onnistuuko tämä lunastamaan lupauksensa sen suhteen. Vielä en ole siis ripsiväriä testannut, mutta katsotaan josko vaikka ihastuisinkin tähän.
Hinta: noin $16,00.


Boksin ainut ihonhoitotuote oli tämä Glow Recipen Watermelon Glow Sleeping Mask. Kyseessä on ihoa silottava, kosteuttava ja hellästi AHA-hapoilla kuoriva yönaamio. Voide on siis tarkoitus levittää kasvoille illalla ja antaa sen vaikuttaa yön ajan. Mä käytän paljonkin erilaisia yönaamioita, mutta ne ovat poikkeuksetta nimenomaan kosteuttavia. Kuorivat tuotteet eivät yleensä ole niitä, mitä yönaamioina suosin, mutta katsotaan mitä tästä pidän. Bloggaajakollegoiden suusta en ole kuullut turhan paljon kehuja tämän tuotteen suhteen, sillä varsinkin sen koostumus on saanut kritiikkiä, mutta tosiaan täytyy testata tämä ensin itse, jotta saan mielipiteeni muodostettua.
Hinta: noin $22,00.


Viimeisenä vielä Pretty Vulgarin Under Cover Concealer, joka on siis ensimmäinen peitevoide, joka Boxycharmista on tullut! Tämä peitevoide on tuotekuvauksen mukaan kevyt, pitkäkestoinen ja puolipeittävä. Hyvät peiteaineet tulevat aina tarpeeseen, mutta tämän sävy on hitusen turhan tumma omaan makuuni. Mä suosin yleensä omaa ihonsävyäni asteen tai pari vaaleampia peiteaineita, sillä mähän pyrin näiden kanssa nimenomaan peittämään silmänalusten tummuutta ja kirkastamaan samalla sy-ihoa. Tästä olen kuullut niin kehuja kuin haukkujakin eikä tämä oikein saanut mua vakuuttuneeksi näin yhden käyttökerran perusteella. Peiteaine ei ollut kovin peittävää, mutta asettui kyllä sy-alueelle hyvin eikä kasautunut juonteisiin. Sävy oli kuitenkin itselleni selkeästi liian tumma, sillä se oli tummempaa kuin käyttämäni meikkivoide eikä siis todellakaan kirkastanut ihoa millään tavalla. Sain peiteaineen kyllä hyvin häivyteltyä iholle, mutta jouduin lisäämään sen päälle vielä toista, vaaleampaa peiteainetta. Kesällä tämä voisi mennä, jos saan vähän rusketusta iholle, mutta nyt kun olen kalpeimmillani, ei tämä vaaleinkaan sävy ollut mulle tarpeeksi vaalea.
Hinta: noin $25,00.

Boksi oli mielestäni hyvä, vaikka hitusen harmittaakin se, ettei Pretty Vulgarin peiteaine tällä hetkellä ole mulle oikein käyttökelpoinen. Luomiväripaletti oli kuitenkin aivan ihana ja ehdottomasti tämän boksin paras tuote! Mielenkiinnolla odotan mitä helmikuun Boxycharm pitää sisällään, ainakin yksi meikkivoide omasta boksistani pitäisi löytyä ;)

Mitä mieltä olette tammikuun Boxycharmin sisällöstä?

14 kommenttia:

  1. Toivon,että saisin ihan eri tuotteet.Valitsin Dr Brandtin sy-voiteen ,mutta olisi tuo paletti kyllä ollut ihan kiva.
    Saan ensi viikolla oman boxini.Toivon niin sitä Too Facedin highlighteria,vaikka en luonnollisesti sitä(kään) tarvi.
    Glow Recipen vesimeloni maskia mulla on jo ,tuli jostain boxista.
    En ihan kyllä tykkää sun boxin sisällöstä ,mutta tarvis nähdä ja kokea tuotteet livenä,jotta tietäisi tykkääkö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäi muistaakseni tästä boksista valinnat kokonaan tekemättä, kun en taas muistanut olla ajoissa liikenteessä. Too Facedin highlighter olisi kelvannut mullekin<3 Mäkin muistelin, että toi Glow Recipen maski olisi näkynyt jossain bokseissa jo aiemmin! Mutta esim. Boxycharmhan laittaa bokseihin eri tuotteita eri aikaan eri tilaajille, niin voihan olla, että osa on ton saanut vaikkapa jo puoli vuotta sitten. Toivottavasti saat mieluisan boksin itsellesi<3

      Poista
  2. Tuo paletti on niin kaunis! Mulla pitäis kans olla se ja pidän peukkuja että tulee ehjänä :) boksi oli nyt vihdoin tullut Suomeen, joten toivottavasti pian saisin sen käsiini!

    Toi Petite 'n Prettyn ripsari sai aika paljon kritiikkiä tilaajilta, koska tuo koko merkkihän on siis suunnattu lapsille :D Tosi outo valinta ja niin toivon ettei tuota omasta boksistani löydy. Toivotaan kuitenkin, että ei ihan surkea ole vaan saisit siitä jotain irti :)

    Pretty Vulgarin peitevoide oli mun mielestä sen testipakkauksen perusteella yllättävän hyvää. Harmi että siinä sävyt olivat vain vähän tummahkot :( Mulla se vaalein sävy just ja just toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo vielä toistaiseksi mennyt yksikään luomiväripaletti rikki näitä Jenkkibokseja tilatessani! Ja peukut pystyyn, ettei mene jatkossakaan ja säkin saat oman palettisi ehjänä perille :)

      Apua :D Mä en ollut kuullutkaan tollasta. Siis lapsille suunnattu meikkibrändi? Siis miksi ihmeessä lapsille pitää suunnitella omat merkit, kun mun mielestä minkään pikkulapsen nyt ei kuuluisi edes meikata. Ja jos joku vaikka 13-vuotiaana haluaa sitten meikkejä ruveta käyttämään niin eikö silloin voi käyttää ihan samoja mitä aikuisetkin? Nojoo en tosta brändistä, heidän käyttämistään raaka-aineista tms. tiedä sen enempää, enkä oikeestaan edes välitä tietää, joten paha sanoa sitten sen enempää :D

      Joo sävyt oli vähän turhan tummat, mutta eipä toi muutenkaan mua tosiaan vakuuttanut niin ei sinänsä haittaa. Kiva että sä tykkäsit!

      Poista
  3. Heh, mä en ole kuullutkaan että lapsille on oma meikkimerkki ( Janitan kommenttiin viitaten ) :D Ihan kiva sisältö, luomiväripaletti on tosi nätti! Kasvopaletti vähän outo, yönaamioita en oikein käytä mutta ihan ok sisältö olisi ollut. Oispa tää boksi vaan helpommin tilattavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään ja vähän hassulta kyllä kuulostaa :D Ei oikeesti kannata pelätä noita välityspalveluita! Ne on tosi helppoja käyttää ja samalla kaavalla menee lähetykset joka kerta :) Eli jos osaat ulkomaisista verkkokaupoista tilata kosmetiikkaa niin ihan varmasti osaat käyttää myös noita välityspalveluita<3

      Poista
  4. Ah mitkä ihanat paletit myös tässä! Mutta tuo glow night naamio kuullostaa ihanalta ja musta mielenkiintoisin tuote. Jotkin tuotteet jotka ei toisille sovi, voi sopia itselle. Usein yönaamioissa lukee myös "liian paksu" tai "sotkee tyynyn" arvosteluissa. Mietin usein, onkohan nyt annosteltu kuitenkin liikaa tarkoitusta varten. Näihin käyttökokemuksia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että osa kuvittelee yönaamion tarkoittavan sitä, että sitä levitetään kasvoille paksu kerros juuri ennen nukkumaanmenoa. Totta kai se siinä tapauksessa tahraa tyynyn, jos se ei yhtään ehdi imeytyä :D Yönaamioiden pointti mun mielestä on nimenomaan se, että se laitetaan tavallisen yövoiteen sisään illan ihonhoitorutiinin yhteydessä ja sen tulisi siis käytännössä kaiken myös imeytyä ihoon eikä näin ollen tahrata tyynyjä tai muita petivaatteita. Mutta toki jotkut varmasti ajattelevat asian eri tavalla, mutta sitten kannattaa tosiaan varautua siihen, että voide tahraa tyynyn :D

      Poista
  5. Aivan yli ihana tuo paletti. Olisinpa itsekin valinnut sen 😂

    Jännä miten tuo vaaleampi wander paletti voi muka olla aurinkopuuteri. Sävy on tosiaan niin vaalea että sopii korkeintaan highlighteriksi. Ja se mun paletti oli taas liian tumma ja vähän oudon sävyinen muutenkin...

    Enpä ole minäkään kuullut että lapsille on oma meikkimerkki. Mikähän siinä sitten eroaa ihan tavan kosmetiikasta? Toivottavasti ripsari kuitenkin on jossain määrin edes käyttökelpoinen.

    Glow recipen yönaamiosta en tosiaan itse pitänyt mutta se voi sinulle sopia tosi hyvin. Omaan makuun hiukan liian ohutta ja juoksevaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin ihana! Ja mähän en siis edes valinnut tota, kun unohdin ne valinnat tän boksin kohdalla täysin, mulla kävi vaan tosi hyvä tuuri :)

      Joo se sun paletti oli kyllä sellanen, etten olisi varmaan itsekään juuri tarttunut siihen. Se aurinkopuuteri olisi ehkä vielä mennyt, mutta poskipuna oli vähän turhan räväkkä mun makuuni :D Ja tässä sitten taas oli tosiaan "ongelmana" se, ettei toi vaalea sävy ole aurinkopuuteria kyllä nähnytkään. Mutta eipä se mitään, hyvä että toimii edes highlighterina.

      Mietin voisiko tossa lasten kosmetiikkabrändissä olla kiinnitetty tarkemmin huomiota raaka-aineisiin tms.? Kun Jenkeissä ei ilmeisesti oo ollenkaan niin tarkkaa kosmetiikkalainsäädäntöä kuin Suomessa niin varmasti tollaset brändit siellä ihan myykin. Sitä ei sitten tokikaan tiedä onko niissä sisällöissä loppupeleissä mitään ratkaisevaa eroa "aikuisten" kosmetiikkabrändeihin, mutta mietin voisiko takana olla jokin tällainen ajatus.

      Täytyy katsoa mitä tosta naamiosta tykkään. Ei kuulosta kovin lupaavalta, varsinkin näin talviaikaan, kun iho vaatii oikeasti tosi kosteuttavia tuotteita. Kesällä toi voisi ehkä mennä!

      Poista
  6. Oo,mä sain ihan erilaisen boxin:Too Faced Diamond light highlighter fancy pink diamond, Dr Brandt sy-voide,Skin&Co truffle therapy gommage,AVANT sleeping mask ja Grande mascara.

    Aika täydellinen boxi mulle ja jos vaikka tuo sy-voide olisikin kuivattava,johtunee retinolista,niin sen päällehän voi laittaa jotain rasvaisempaa tai kosteuttavampaa voidetta. Tai käyttää vai iltaisin joko yksin tai päälle toista voidetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, mahtavaa että sait itsellesi mieluisan boksin! ♥ Mä olin iloinen, etten saanut tota sy-voidetta, kun en välttämättä usko pystyväni käyttämään retinolia sisältävää voidetta sy-alueella. Muutenkin iho kuivuu jo tarpeeksi :D Too Facedin highlighter olisi kyllä kelvannut mullekin :)

      Poista
  7. Mie valikoin itselleni tuon Ace Beautén paletin, peili oli haljennut, mutta muuten oli ehjänä. Peiteaineen sain miekin, muut oli erilaisia.

    Skin&Co Roma kasvokuorinta, sama tuoksu kuin oli viime vuonna tulleessa kasvoputsarissakin eli hyvin mantelinen :D Manna Kadarin Lip Whip ja kalleimpana tuotteena Avant Skincaren sleeping mask (arvo 107 $).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että peili oli rikki, mutta onneksi muu paletti säilyi kuitenkin ehjänä! Mä en noiden palettien peilejä edes käytä ikinä, joten mua ei sinänsä haittaisi rikkoutuneet peilit, vaikka tokihan ne on esteettisesti vähän tylsän näköisiä :D

      Avantin tuotteilla on mieletön hinta, mutta ilmeisesti ne on myös hurjan laadukkaita :) Kivalta kokonaisuudelta kuulosta toi sun boksi! Manna Kadar ei tosin itseäni juuri kiinnosta, kun niihin on tullut pieni yliannostus.

      Poista

Kiitos kommentista!