tiistai 19. lokakuuta 2021

Korona raskausaikana

Moikka. Tulin tekemään vaan tällaisen nopean pienen tilannepäivityksen. Blogi elelee nyt todennäköisesti pienen hetken hiljaiseloa, sillä sain tänään positiivisen koronatuloksen. Vointi mulla on ihan hyvä, oireet muistuttaa lähinnä flunssaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä mihin suuntaan tää tästä kehittyy. Toivon todella, että oireet ei tästä pahene vaan alkaa päinvastoin pian jo helpottaa.

Olen saanut kaksi rokotetta ja käyttänyt maskia. Siitä huolimatta eräs tilanne viime viikon lopulla altisti mut työpaikallani koronalle ja lopputuloksen näkee nyt sitten tässä. Olen rokotteet saanut jo alkuvuonna, joten toki niiden tehokin on varmasti jo osittain hiipunut. Täytyy kuitenkin toivoa, että jotain siitä tehosta olisi vielä jäljellä, sillä näin raskaana ollessa korona oli ihan vihoviimeinen asia, minkä itselleni halusin saada.

"Huvittavinta" tässä kaikessa onkin juuri se, että olen koko raskausajan ollut vapautettu kaikesta, mikä liittyy koronapotilaiden hoitoon tai koronanäytteiden ottamiseen. En ole siis elokuun alun jälkeen ottanut ainuttakaan koronatestiä tai käynyt potilashuoneissa, joissa on ollut vahvistettuja koronapositiivisia tai koronaepäilyjä, vaikka kaikki edellä mainittu normaalisti kuuluisi mun työnkuvaani. Työnantajankin puolesta on siis tehty kaikki, jotta mä en missään tapauksessa vaan altistu koronalle nyt raskausaikana. Altistuinpa sitten kuitenkin täysin itsestäni riippumattomista syistä. Sillä nyt ei sinänsä edes ole väliä, että kenen syy tapahtunut on, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei tilanne suututa mua. Tapahtunut ei siis myöskään ole mun työnantajani, työkaverien tai esimiesten vika, tehdään sekin vielä selväksi. Tokikaan sitä ei kukaan voi sanoa täysin varmaksi, että juuri kyseisestä tilanteesta olen sen koronan itselleni saanut, mutta eipä tässä muuten ole tullut tehtyä muuta kuin oltua kotona neljän seinän sisällä, joten ei paljon jää vaihtoehtoja.

Nyt täytyy vaan toivoa, ettei vauvalle tapahdu mitään ja pääsisin tosiaan itse vain vähäisin oirein. Katsotaan ihan fiiliksen mukaan koska tulen tänne taas kauneusjuttuja päivittelemään - koitan teidän kommentteihin vastailla kuitenkin mahdollisimman pian! Tällä hetkellä ajatukset on vaan niin muualla, etten tiedä onko musta kirjoittamaan mitään kokonaisia postauksia sen lisäksi, että oon tosiaan kipeä..

Tähän loppuun haluan vielä sanoa sen, että yhtä ainutta rokotevastaista kommenttia tms. en tule julkaisemaan, joten mikäli haluat foliohattuilla, voit mennä tekemään sen jonnekin muualle. Jokainen saa ottaa tai olla ottamatta rokotteet, mutta mun blogiini ei tarvitse tulla kritisoimaan rokotteita, koronarajoituksia tai mitään muuta vastaavaa. 

Parempaa viikkoa teille ♥

22 kommenttia:

  1. Paranemista ja toivottavasti vauvalla ja sulla on kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti nuo rokotukset nyt pitäisi koronan kurissa! Täällä E-S alueella yksi tuttava terveydenhoidon alalla sai jo 3. rokotuksen muutama viikko sitten. Tää korona on kyllä yksi vitsaus. Ehkä huvittavinta oli että Kiinaan ei enää edes pääse jos on sairastanut koronan, tai joutuu karanteeniin, vaikka sieltähän tämä koko roska on lähtöisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä myös rokotettu jo kolmatta kertaa, mutta itselläni se kolmas piikki oli saamatta. Ehkä lopputulos olisi ollut eri, jos sen olisin ehtinyt ottaa! Korona aiheuttaa kyllä niin paljon ihmeellisyyksiä ihan maailmanlaajuisesti, jänniä noi tiettyjen valtioiden päätökset.

      Poista
  3. Voi ei, pitipä sattua. :( Pikaista paranemista! <3

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin, ja kaikki tulee menemään hyvin odotusaikana. Tsemppiä ja parempaa vointia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä todellakin toivon itsekin, onneksi tällä hetkellä olo on jo parempi eikä toivottavasti lähdekään enää huonompaan suuntaan :) Kiitos<3

      Poista
  5. Toivon sinulle ja vauvalle kaikkea hyvää :) <3

    VastaaPoista
  6. Paranemisia Linda! <3 Itseäni on kyllä hirvittänyt koronatilanne näin raskausaikana. Eräs lähiomaiseni ei sitten millään meinannut hyväksyä mun päätöstä ottaa rokote raskausaikana vaan käski mennä foliohattusivuille lukemaan "luotettavaa tietoa" rokotteesta :'D Saman henkilön mielestä korona ei ole länsimaissa niin paha odottaville äideille... Ei sitten millään ymmärtänyt, että itse en halua ottaa riskiä teholle joutumisesta koronan takia ja ennenaikaisesta sektiosta sen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Argh mun pää räjähtää tollasten ihmisten kanssa! Olisikohan hän sanonut samaa vielä siinäkin vaiheessa, jos et olisi ottanut rokotetta, olisit saanut koronan, joutunut sen takia teholle ja mahdollisesti menettänyt lapsesi tai lapselle olisi tullut ennenaikaisen syntymän takia vakavia komplikaatioita? Jossittelu nyt ei toki mitään muuta, mutta siis oikeasti kuinka kapeakatseisia ihmiset voi olla, jos ei suostuta näkemään myös sitä odottavan äidin toista näkemystä siitä, että se rokote voi todellakin pelastaa sekä äidin että lapsen. Ihan kamalaa, että jotkut yrittää kääntää tällaisten henkilöiden päät, kun jotkut oikeasti uskovat ja toimivat siten kuin heitä ohjeistetaan. Varmasti aika moni raskaana oleva on joutunut kamppailemaan sen päätöksen kanssa ottaako rokotetta vai ei, sillä ymmärrän täysin myös sen, että rokotteen vaikutukset lapseen pelottavat. Toi on riittävän vaikeaa ilman, että tullaan foliohattuilemaan ja yrittämään kääntää äidin päätä..

      Itsehän joudun nyt kuukauden ajan piikittämään verenohennuslääkettä itseeni, koska raskaus ja korona lisäävät molemmat veritulppariskiä. Mullehan soitti käytännössä heti koronatuloksen tultua erikseen lääkäri tästä asiasta ja ilmoitti, että lääkitys on aloitettava ja se aloitettiinkin heti seuraavana päivänä. Huolta siis selkeästi pidetään, mikä on hyvä asia! Ja nyt kun omat oireet helpottaa koko ajan ja tää selkeesti jäi vaan siihen astetta ikävämmän flunssan tasolle, koen päässeeni ihan älyttömän vähällä, jos joudun todella vain piikittämään tota lääkettä itseeni.

      Poista
  7. Paranemisia <3 varmasti pelottaa sairastaa raskaana. Oneksi sulla on kuitenkin rokotteen antamaa suojaa kropassa avustamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Joo kyllähän tää mietityttää ennen kaikkea nimenomaan raskauden takia, kun toki sitä on tullut luettua mitä kaikkea raskaana oleville koronapositiivisille on käynyt.. Mutta onneksi on tosiaan ne kaksi rokotetta taustalla auttamassa!

      Poista
  8. Onpa ikävää :( Pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, parempaan suuntaan mennään koko ajan! ♥

      Poista
  9. Aijai, toivottavasti siellä kaikki menee hyvin <3 Itse oon siitä koronan leviämiskeväästä asti miettinyt, että olisin varmaan ollut tosi peloissani, jos olisin ollut raskaana korona aikana. Meillähän ehti poitsu syntyä ja onneksi mennä se riskialttein keskos aika ohi, ennen kun tää korona homma alkoi levitä käsiin. Toivon ja uskon, että kaikki menee hyvin teillä, olette mielessäni <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa onneksi olo olla jo kutakuinkin normaali, ääni on vielä vähän poissa, samoin hajuaisti, mutta muuten kaikki kunnossa :) Mua on tää korona mietityttänyt lähinnä töideni takia, kun siellä tosiaan oon joutunut koronan kanssa olemaan tekemisissä. Raskaana olevat on kuitenkin vapautettu VSSHP:llä koronapotilaiden hoidosta, joten heti plussaamisen jälkeen multa jäi ne hommat kokonaan. Nyt sitten kuitenkin pääsi käymään näin ihan "puhtaalla" osastolla potilaskontaktissa, joten taas huomattiin, ettei kaikkeen voi mitenkään varautua.. Onneksi lopputulos ei kuitenkaan ollut tämän parempi ja mulla on eristyskin jo loppunut!

      Poista

Kiitos kommentista!