tiistai 16. marraskuuta 2021

Kosmetiikan käyttö raskausaikana

Moi! Tänään halusin tulla kirjoittelemaan teille vähän pohdiskelevampaa postausta liittyen siihen, onko kosmetiikan käyttö omalla kohdallani muuttunut nyt, kun olen raskaana. Raskauteni on nyt puolessa välissä ja kaikki tosiaan sujunut tähän asti oikein hyvin. Koen päässeeni raskauden aikana todella, todella helpolla, mistä olen toki erittäin kiitollinen. Olen monille sanonutkin, että jos mahani ei olisi kasvanut ja vauvan liikkeet tuntuisi, en todennäköisesti edes joka hetki muistaisi olevani raskaana. Onko raskaus vaikuttanut jollain tavalla sitten siihen, miten olen kosmetiikkaa käyttänyt?

Rehellisesti sanottuna en ole kovinkaan paljon tehnyt muutoksia kosmetiikan käytössä raskaudestani huolimatta. Tiedän monien suosivan luonnonkosmetiikkaa ja/tai käyttävän mahdollisimman vähän kosmetiikkaa raskauden aikana, mutta itse en ole siirtynyt esimerkiksi täysin luonnonkosmetiikan tuotteisiin. Ainut selkeä iso muutos minkä olen tehnyt on se, etten ole värjännyt hiuksiani. Ihan raskauden ensimmäisillä viikoilla kävin kampaajalla, jossa mulle laitettiin vaaleita raitoja, mutta koko tyven vaalennusta ja hiusten värjäystä mulle ei ole tehty raskausaikana kertaakaan, eikä tulla tekemäänkään. Aiemminhan vaalennutin hiuksiani useamman kerran vuodessa, mutta nyt päätin ihan suosiolla pitää taukoa värjäämisestä. Hiusväreistä ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta sikiöön ei löydy kovinkaan paljon tutkittua tietoa, mutta itse valitsin monien suositusten mukaisesti välttää hiusten värjäämistä, sillä en koe sitä mitenkään pakolliseksi ja se omalta osaltaan vähentää saamaani kemikaalikuormaa. Eikä välttämättä tee muutenkaan huonoa hiuksilleni pitää pientä taukoa värjäämisestä!

Hajuvesien käyttöä ei myöskään suositella raskauden aikana, mutta en ole niistä itse ihan täysin luopunut. Käyttö on vähentynyt kyllä huomattavasti, varsinkin nyt, kun oma hajuaistini on vielä hieman kadoksissa, mutta täysin en ole hajuvesien käyttöä lopettanut ja muutamia kertoja hajuvettä on tullut suihkaistua iholle se yksi suihkaus. Tästä mun olisi sinänsä helppo kyllä luopua ihan kokonaankin, mutta onneksi oma käyttöni on muutenkin kovin vähäistä, kun töissä en hajusteita käytä. Ennen raskautta saatoin arkenakin suihkia hajuvettä vielä kotiin päästyäni, mutta nyt se on jäänyt ja hajuvesien satunnainen käyttö ajoittuu vain viikonloppuihin.

Meikkaan ihan samalla tavalla kuin aiemminkin ja hoidan ihoani pitkälti ihan samoilla tuotteilla kuin tähänkin asti. Retinoliahan ei raskausaikana suositella, mutten itse ole muutenkaan pahemmin retinolituotteita käyttänyt, enkä siis myöskään nyt raskausaikana. Kynsiäni en lakkaa muutenkaan, joten ei ole tarvinnut miettiä kynsilakkojen tai vaikkapa rakennekynsienkään vaikutuksia vauvaan. Ilmeisesti myös ripsienpidennyksissä käytetty liima saattaa olla ongelmallinen, mutta sellaisiakaan multa ei löydy. Aika normaalilla kaavalla ollaan siis saatu mennä, suurin muutos itselläni on juuri tuo hiusvärien poisjättö sen yhden ainoan raidoituskerran jälkeen! Vartalovoiteita sen sijaan on alkanut kulua selkeästi enemmän, sillä mahan kasvaessa iho tuntuu kireältä ja rasvaaminen auttaa siihen. Toki kylmällä säälläkin on siihen varmasti osansa, mutten ole yhtään pahoillani siitä, että tällä hetkellä mun on "pakko" rasvata vartaloni ihoa ihan päivittäin, kun aiemmin olen monesti ollut siihen aivan liian laiska.

Erilaiset suositukset ja rajoitukset raskauden aikana herättävät aina keskustelua ja varmasti joku saattaa paheksua myös omaa toimintaani. Mun mielestä syyttävällä sormella toisen osoittelu ei kuitenkaan ratkaise mitään, ja itse koen kosmetiikkaa tärkeämpänä pitää huolta siitä, etten syö mitään "kiellettyä", käytä esimerkiksi alkoholia tai vaikkapa mitään kiellettyjä lääkeaineita, kuten Buranaa, raskausaikana. Ei ole laskettavissa edes yhden käden sormilla, kuinka monesti mun on tehnyt mieli napata mukaani sushia, joka on ehdoton lempiruokani - tietysti niistä juuri ne kalalliset ja merilevälliset versiot. En niin ole kuitenkaan tehnyt, vaikka kovin jo odotankin sitä hetkeä, kun pääsen taas sushin kanssa herkuttelemaan! 

Jokainen odottava äiti haluaa varmasti toimia parhaalla mahdollisella tavalla, jotta tulevalla lapsella olisi parhaat mahdolliset edellytykset kehittyä terveeksi pieneksi ihmiseksi. Paljon olen kuullut kauhutarinoita mm. siitä, kuinka parabeenit ovat pahinta mahdollista myrkkyä raskausaikana, mutten sitten tiedä onko pelottelu tässä(kään) asiassa se paras mahdollinen vaihtoehto. Harva meistä kuitenkaan on täydellinen ja vaikka kuinka yrittäisi toimia rajoitusten, kieltojen ja suositusten mukaan, ei se välttämättä silti riitä. 

Herättääkö postauksen aihe teissä jotain ajatuksia? Oletteko te vähentäneet kosmetiikan käyttöä raskausaikana tai jollain tavalla muuten muuttaneet sitä? Jos ette ole olleet raskaana, uskotteko että raskaus vaikuttaisi kosmetiikan käyttöönne? :)

2 kommenttia:

  1. Raitojen laittaminenhan on ihan ok, käytännössä siinä kuitenkaan ei tule edes ihokosketusta, joten ainoastaan pieniä jäämiä voisi pesussa osua päänahkaan. Mielestäni kampaajalla ei edes tule mitään hiusvärin kemikaalituoksuja asiakkaana juuri "haisteltua". Hienoa, että kuitenkin pidättäydyt! Tuoksuissa on kuitenkin melko vähän alkoholia, eikä ole ihan sama juttu, kuin jonkun kuoharin tai juoman nauttiminen, eli en sinänsä pitäisi tuotakaan yhtään pahana. Kynsissä ja ripsipidennyksissä on sitä akrylaattia joka voi allergisoida helposti joten ymmärränkin hyvin miksi nitä ei suositella. Raskauden aikanahan taitaa olla paljon semmosta "ei juustoja" tai "ei sushia" jne. Varmaan maalaisjärjellä ajateltuna juuri syödyt jutut enemmän vaikuttaa sikiöön. Itse en ole ollut raskaana joten en voi silti kuitenkaan kuin viisastella tässä, kokematta tuota ihmettä :)

    Mietin että olisiko sulla tullut mitään reaktioita kosmetiikkatuotteiden tuoksuista tai olisiko joku jäänyt pois? Tai tullut johonkin "Himoa" vaikka herkullisen tuoksun vuoksi, onko joku tuoksunut paremmalta nyt kuin aiemmin? Vähän niinkuin raskaushimoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sen takia raitojen laittoa suositellaankin koko pään värjäyksen sijaan :) Ja toisaalta taas onhan monet kampaajatkin raskaana ja silti tekevät töitä niiden aineiden kanssa ilman ongelmia! Mua itse asiassa hieman yllätti jotkut raskausajan ruoka-ainerajoitukset, kun esim. monet siemenet on sellaisia, mitä ei suositella. Raaka kala/liha ym. oli toki itsestään selviä asioita, mutta joitain yllätyksiäkin tuli :D

      Mulle ei onneksi oo missään vaiheessa käynyt silleen, etten olisi jotain tuoksua enää sietänyt tai raskaus olisi muuten vienyt halun käyttää jotain. Päinvastoin musta tuntuu, että kaikki mikä tuoksui ennenkin ihanalta tuoksui alkuraskauden aikana vieläkin ihanammalta :D Nyt tosiaan hajuaisti on ton koronan sairastamisen takia vieläkin puutteellinen, niin ei tuu samalla tavalla nautittua mistään tuoksuista, valitettavasti :/ Mutta ei siis tullut mitään ällötyksiä eikä kyllä himojakaan, vaikka tuoksut omassa nenässä aluksi voimistuikin tosi paljon :)

      Poista

Kiitos kommentista!