tiistai 9. marraskuuta 2021

Testissä the SAEM ihonpuhdistustuotteet

Uusia putsareita on aina hauska testata, ja tälläkin kertaa päädyin testaamaan nimenomaan korealaisen kosmetiikan ihonpuhdistustuotteita! Tein pienoisen täydennystilauksen putsareille ja päädyin lopulta tilaamaan itselleni entuudestaan tuntemattoman the SAEM brändin kaksi ihonpuhdistustuotetta, joista kerron teille tässä postauksessa hieman tarkemmin. Jokainen blogiani pitempään seurannut tietää, että k-kosmetiikka on lähellä sydäntäni ja varsinkin putsarien kohdalla valitani osuu todella usein juuri korealaiseen kosmetiikkaan. Brändilähettiläsyhteistyöni Bearelin kanssa päättyi lokakuussa, mutta edelleen jaksan liputtaa kaupan puolesta ja Bearelilta tilasin siis tämänkin kaksikon itselleni. Verkkokaupassa oli tilauspäivänä hyvät alennukset, joten totta kai nekin oli hyödynnettävä!

The SAEM oli tosiaan itselleni entuudestaan tuntematon brändi enkä pahemmin ollut edes kuullut arvosteluja brändin tuotteesta ennen tilauksen tekemistä. Korealaisen kosmetiikan kohdalla itselläni on kuitenkin aina suuri luotto näihin itselleni vieraampiinkiin brändeihin, joten tilaukseen päätyi näin ensihätään Natural Condition Avocado Cleansing Cream sekä Natural Condition Cleansing Oil. Bearelilla on myynnissä tämän kaksikon lisäksi myös muutamia the SAEMin sheet maskeja sekä esimerkiksi ihanan näköisissä pakkauksissa olevia Urban Eco -sarjan tuotteita, jotka kuvastavat ainakin nimen ja pakkausten ulkonäön perusteella hyvin the SAEMin luontoon pohjautuvaa ideologiaa. Miten putsarit sitten käytännössä toimivat?

The SAEM Natural Condition Cleansing Oil on syväpuhdistava öljypuhdistusaine kasvoille. Tuotteen tulisi poistaa kasvoilta meikit ja muut epäpuhtaudet sekä myös ylimääräinen tali ja mustapäät. Tämä on suunniteltu erityisesti rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon tarpeisiin, mutta en kuivaihoisenakaan pelästynyt tuota, sillä en ole vielä koskaan käyttänyt omalle iholleni sopimatonta öljyputsaria. Tuote sisältää mm. aprikoosinsiemen-, jojoba- ja kookosöljyjä sekä soija- ja rosmariiniuutetta. Tämä soveltuu joko osaksi kaksoispuhdistusta, jolloin öljy tulee levittää kuivalle iholle ensimmäisenä, tai käytettäväksi yksinään. Öljy emulgoituu pois pelkän veden kanssa, eli tämä ei välttämättä tarvitse sitä toista puhdistusainetta, vaikka itse edelleen kaksoispuhdistusta suosinkin.

Mulla harvoin on mistään öljyputsareista huonoa sanottavaa, eikä ole tästä the SAEMin putsaristakaan. Öljy vie helposti ja nopeasti meikit mennessään ja tekee ihosta puhtaan tuntuisen ja näköisen. Öljyn koostumus on hyvin vetistä, mikä on näille toki aivan tyypillistä, mutta samalla öljy on myös helppo levittää ja hieroa kasvoille. Tuotteen tuoksusta en valitettavasti osaa sanoa mitään, sillä hajuaistini on edelleenkin hyvin puutteellinen enkä luota siihen lainkaan. Putsari on kuitenkin itsessään vakuuttanut mut ja tämäkin on mitä oivallisin tuote kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen vaiheeseen! Olen aiemmin liputtanut Coxirin öljyputsarin puolesta ennen kaikkea loistavan hinta-laatusuhteen takia, mutta tämä the SAEMin putsari on vielä sitäkin edullisempi. En ole huomannut tämän myös olevan liian pesevä tai tuju omalle kuivalle iholleni, vaikka tuote onkin tarkoitettu epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle. 
Hinta: noin 14,00 €/180 ml.

The SAEM Natural Condition Avocado Cleansing Cream taas on voidemainen kasvoille tarkoitettu puhdistusbalmi, joka soveltuu niin ikään kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen vaiheeseen. Tämä balmi lupaa poistaa kasvoilta meikit ja epäpuhtaudet samalla syväpuhdistaen kasvojen ihon kauttaaltaan. Tuotteesta löytyy mm. sheavoita, oliiviöljyä, niasiiniamidia ja avokadouutetta. Pakkaus tässä on aivan valtava ja voidetta löytyy purnukasta jopa 300 ml, joten tämä tulee kestämään omassa käytössäni pienen ikuisuuden. Kerralla tätä ei tarvitse kuin pienen nokareen ja voidetta tulee hieroa rauhassa kasvoihin, jolloin se liuottaa meikin kasvoilta pois.

Balmimaiset puhdistustuotteet ovat loistavia kaksoispuhdistuksessa, ja monille tämä jämäkämpi koostumus on juoksevia öljyjä mieluisampi. Suihkussa käytettynä näin iso purnukka on kuitenkin itselleni hieman haastava, sillä toki haluan varoa, ettei purkin sisälle pääse vettä. Puhdistusteho tuotteella itsellään on hyvä, mutta jotenkin pidän ehkä itse silti enemmän niistä öljyistä. Tätä on kuitenkin ollut sinänsä oikein miellyttävä käyttää, sillä balmi on iholla hurjan pehmeän tuntuista ja sitä tulee hierottua sen takia ihoon hieman kauemmin ja tehokkaammin kuin öljyjä. Näin ollen myös puhdistusteho paranee ja meikit ovatkin saaneet itselläni helposti kyytiä tämän kanssa. Tässä tuotteessa on myös aivan mieletön hinta-laatusuhde, sillä näin suuri purnukka tulee tosiaan omassa käytössäni riittämään kuukausia.
Hinta: noin 16,00 €/300 ml.

Molemmat putsarit ovat erinomaisen hyviä meikinpoistoon ja kumpaakin voin siihen suositella. Silmämeikkejä en ole näiden kanssa koittanut poistaa, joten en osaa sanoa kuinka hyvin tai huonosti nämä siitä selviytyvät. Puhdistusöljy oli itselleni jonkin verran balmia mieluisampi, mutta oikeastaan ihan vaan käytännöllisyyden ja käyttökokemuksen perusteella, sillä nestemäiset öljyt ovat tulleet itselleni jo niin "tutuiksi ja turvallisiksi". The SAEM täytyy kuitenkin ehdottomasti pitää jatkossakin mielessä!

Millä te poistatte meikit kasvoiltanne? Entä suositteko korealaista kosmetiikkaa ihonhoidossa? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!