sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Boxycharm | Toukokuu 2022

Toukokuun Boxycharm saapui mulle taas tuttuun tapaan nopeasti ja tänään esittelen sen sisällön myös teille. 28 dollaria maksava kauneusboksi sisältää aina viisi täysikokoista kosmetiikkatuotetta, joista suurin osa on yleensä meikkejä. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös ihonhoitoa ja silloin tällöin tuotteita hiuksille ja vartalolle. Boksiin saa aina edellisenä kuukautena valita yleensä 2-3 tuotteen joukosta yhden, mutta muuten sisältö tulee aina yllätyksenä eikä sitä pysty Ipsy Plussan tavoin kokonaisuudessaan näkemään ennen kuin boksin saa itselleen avattavaksi. Boxycharmeista on aina liikkeellä useampia eri variaatioita ja aika harvoin tulee kanssabloggaajien kanssa saatua täysin samaa sisältöä. Mitä toukokuun boksi piti sisällään?

Omana valintanani boksiin oli Item Beautyn peiteaine. Toisena valintatuotteena oli Ciaté Londonin nestemäinen poskipuna, mutta peiteaine oli itselleni ehdottomasti mieluisampi, joten se oli valintana selkeä. Boksista löytyi peiteaineen lisäksi meikkisieni, highlighter- ja bronzerpaletti, kaksi huuliöljyä sekä primer. Todella kiva sisältö! Yksittäinen meikkisieni on ehkä hitusen tylsä, sillä en osaa antaa niille kovinkaan suurta rahallista arvoa, mutta koska tästä löytyi muuten niin kivoja tuotteita, en ole tuosta sienestäkään yhtään pahoillani. Sitä paitsi niille on kuitenkin aina käyttöä. Seuraavaksi tarkemmat esittelyt tuotteista:

Item Beautyn Air Hug Concealerin valitsin itselleni sävyssä 100. Tämä on puolipeittävästä täysin peittävään lopputuloksen antava peiteaine, joka sisältää mm. antioksidanttista papaijauutetta. Tuotekuvauksen mukaan peiteaine on koostumukseltaan kevyttä eikä kasaudu juonteisiin. Peiteaineita on aina hauska testata, joten tämä oli mulle itselleni ihan varma valinta boksiin. Harvoin tulee vastaan peiteaineita, joita en saisi käytettyä pois ja tämän sävy näyttää ainakin pakkauksessa myös riittävän vaalealta omaan makuuni. Mä valitsin tämän itse boksiini ja sen jälkeen olen itse asiassa ostanut kolme muuta peiteainetta, joten tämä jää hetkeksi odottelemaan, että saan noita entisiä käytettyä pois. Mulla on tällä hetkellä hävyttömän monta peiteainetta avattuna enkä sen takia tunnu saavan niistä mitään loppumaan. Mutta siis, todella kiva tuote!
Hinta: noin $18,00.

KAB Cosmeticsilta tuli Lemon + Lime Lip Oil Duo, joka on kahden huuliöljyn pakkaus. Pakkaus sisältää nimensä mukaisesti sekä sitruunan että limen tuoksuiset huuliöljyt ja multahan löytyy entuudestaan jo yksi kappale näitä KAB Cosmeticsin huuliöljyjä. Kyseinen öljy on ollut mulla käytössä muutamia kertoja ja olen siitä kyllä pitänyt, joten tämäkin kaksikko jää omaan käyttöön. Pitäisi koittaa useammin muistaa nämä huuliöljyt, mutta jotenkin voiton tuntuu aina vievän ihan perinteinen huulivoide tai nykyään taas huulipunat. Tämäkin tuote on ihan kiva, muttei kuitenkaan herätä mitään varsinaisia riemunkiljahduksia. Ilmankin siis olisin pärjännyt, mutta eiköhän nämä tule käytettyä pois.
Hinta: noin $39,00.

Boksin tylsin, vaikkakin tarpeellinen, tuote oli tämä Yensan Skin On Skin Beauty Sponge eli meikkisieni. Sieni on muodoltaan todella kiva, sillä siitä löytyy sekä pyöreä suippopää että sitten tasasivuinen viistopää. Pidän toki ihan beautyblenderin kokonaan pyöreästä/suiposta muotoilusta, mutta välillä tällaiset kulmikkaammat meikkisienet ovat parempia. Sienen väri on kauniin punainen, mutta voin vain kuvitella kuinka paljon siitä lähtee väriä ensimmäisten pesujen aikana, mutta niin lähtee kyllä vaaleanpunaisesta beautyblenderistäkin. Tämä pääsee varmasti käyttöön, mutta jotenkin ehkä yksittäinen meikkisieni on vähän tylsähkö tuote boksiin.
Hinta: noin $18,00.

Complex Culturen Baked Highlighter & Bronzer Quad oli tämän boksin parhaimmistoa. Kyseessä on neljän suuren sävyn kasvomeikkipaletti, jonka ylärivistä löytyy kaksi highlighteria ja alhaalta taas kaksi aurinkopuuteria. Highlighterit ovat kumpikin hyvin kauniita ja juuri sellaisia sävyjä, jotka käyvät meikin kuin meikin kanssa. Aurinkopuuteritkin vaikuttvat ainakin pannussa hyvältä, vaikkakin tuo oikeanpuolimmainen saattaa olla omaan makuuni vähän turhan lämmin. Aika harvoin näissä kasvopaleteissa kaikki sävyt ovat sellaisia, joille oikeasti on käyttöä, mutta ainakin kolme neljästä sävystä tulee varmasti mulla käyttöön. Complex Culture on aiemmin tullut mulle hyvinkin tutuksi Ipsy Plussan kautta ja omasta mielestäni brändin tuotteet ovat hurjan laadukkaita. Kiva siis saada Boxycharmistakin heidän tuotteita, kunhan tässä nyt ei käy niin, että jatkossa Boxyista tulee samoja tuotteita, jotka olen jo aiemmin saanut Ipsy Plussasta.
Hinta: noin $42,00.

Viimeisenä esittelyyn pääsee Dominique Cosmeticsin Blur & Moisture Serum Primer. Tämä on kasvoille tarkoitettu kosteuttava ja huokosia blurraava primer, josta olin aluksi hyvinkin innoissani. Innostus vaihtui kuitenkin nopeasti pieneen hämmennykseen, kun aloin lukea tuotekuvausta ja verrata siinä mainuttuja ainesosia (kuten hyaluronihappoa) pakkauksessa olevaan Inciin. Lopulta kävin sekä Boxycharmin että brändin omilla sivuilla katsomassa ja Incihän on aivan eri niissä kuin pakkauksen kyljessä. Tai ei nyt aivan erilainen, mutta moni ainesosista puuttuu täysin. Tämä nyt ei toki ole ensimmäinen kerta, kun olen kuullut, etteivät Boxyn mukana tulevat tuotteet välttämättä oikeasti ole ihan sitä miltä näyttävät, mutta toivottavasti tämä ei pidä paikkaansa ja pakkaukseen on väärä Inci. En tosin ymmärrä sitäkään, että pahvipakkaukseen on erikseen liimattu lappunen, jossa mm. ainesosaluettelo lukee ja salapoliisi kun olen, kurkistin liimapinnan alle ja sieltä löytyi täysin sama listaus. Miksi siis on pitänyt liimata päälle uusi? Ja miksi Inci ei vastaa sitä, mitä brändin virallisilla sivuilla (tai Boxycharmin omilla sivuilla) sanotaan?
Hinta: noin $28,00.

Sisältö oli itselleni mieluisa ja arvoltaan noin $145,00. Kaikki tuotteet jäävät omaan käyttöön, vaikka mua tuo viimeisenä esitelty Dominique Cosmeticsin primer hieman hämääkin. Mun oli pakko tarkistaa tämän takia muutama aiemmista bokseista tullut meikki- ja ihonhoitotuote, mutta niissä Incit onneksi täsmäsivät oikeisiin. Tekisi melkein mieli laittaa Boxycharmin aspaan viestiä ja kysyä asiaa, sillä luulisi tälle jonkun selityksen löytyvän.

Mitä mieltä olette sisällöstä? :)

8 kommenttia:

  1. Sulla oli nuo huuliöljyt jotka minä olisin halunnut! Enpä paljasta enempää, oma postaus tulee viikolla ;) mutta siis kiva sisältö, tuo paletti on todella kaunis ja kerrankin hyvät vaaleat sävyt koska tuostahan on useampi väri tarjolla. Luin kanssa primerin inciä koska tuon luvataan sisältävän vähän vaikka mitä. Mutta en sen enempää perehtynyt. Kokonaisuutena mukavan meikkipainotteinen kattaus vähän kaikkea. En keksi moitittavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sunkin boksi oli sulle mieluinen, vaikket noita huuliöljyjä ilmeisesti(?) saanutkaan! Toi primer hämää mua edelleen, kun en jotenkin haluaisi uskoa, että Boxyyn on lykätty joku muunneltu versio, mutta vissiin näitä on joskus aiemminkin ainakin epäilty. Tai niin oon kuullut ja lukenut. Mene ja tiedä sitten mikä on totuus :D Innolla odotan sun postausta boksista!

      Poista
  2. Mulla just loppui itembeautyltä kasvorasva, hinta laadultaan ehkä parhaita rasvoja joita olen ikinä käyttänyt! Innolla katselen aina kun saat merkin tuotteita, niin hyvin se tuote vakuutti minut :) Mulla on yksi korkaamaton huuliöljy vielä kaapissa ja kesäksi se tulee kyllä heti avattua! Complex culturen paletti näyttää ihanalta! Mielestäni boksi oli tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot tykännyt noin paljon ton merkin kasvovoiteesta! Mulla on kasvosuihke heiltä ja se on ihan mieletön<3 Huuliöljyt on tosi kivoja ja jossain vaiheessa käytin niitä useinkin, mutta nykyään Frudian mustikkahuulivoide on vienyt voiton :D Ja tällä hetkellä kun kasvomaskeista on päästy eroon enkä oo enää töissä, missä niitä yhä käytetään, laitan huulipunaa huulille käytännössä aina kuin mahdollista :)

      Poista
  3. Nuo huuliöljyt, miekin sain tuon duon! Pakkaukset näyttää huomattavasti isoimmilta, kuin mitä millilitra määrä onkaan :D Sain muistaakseni viime vuonna myös huuliöljyn, mutta se meni silloin joulukalenteriin. Muut tuotteet oli miulla eri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi pakkauset on kyllä suhteellisen massiiviset :D Kiva että säkin sait jo boksisi, innolla odotan sun postausta<3

      Poista
  4. Mulle tuli joskus KABin huuliöljy ja tykkäsin siitä tosi paljon. Tää boksiversio oli kivempi kuin Tainan saama. Huulipunissa ja -kiilloissa harvoin osuu sävyt nappiin, joten öljy on siinäkin mielessä kivempi vaihtoehto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se öljy on kyllä tosi kiva ja näissä kahdessa on vielä ihanan raikkaat tuoksut :) Öljyt tosiaan menee vähän kaikille, kun muissa huulimeikeissä on aina ongelmana juurikin ne sävyt. Itse onneksi käytän melkeinpä mitä vain sävyjä huulilla, mutta varmasti iso osa valikoi vähän tarkemmin :D

      Poista

Kiitos kommentista!