torstai 5. toukokuuta 2022

Nature Republic

*Saatu ilmaistuote

Moikka! Sain jo joitain viikkoja sitten yllättäen pr-paketin Bearelilta, ja paketista paljastui mm. nämä kolme Nature Republicin tuotetta, joista pääsen vihdoin kertomaan teille enemmän. Nature Republic edustaa korealaista kosmetiikkaa ja on itselleni vielä tuntemattomampi, joten olin ehdottomasti innoissani päästyäni tutustumaan tämän kolmikon avulla brändiin! Bearelilta löytyy todella kattava valikoima korealaista kosmetiikkaa ja Nature Republic on yksi verkkokaupan uusimpia brändejä. Nature Republicin tuotteet pohjautuvat luontoon ja luonnosta saataviin ainesosiin. Brändin tuotteet ovat varsin kohtuuhintaisia ja valikoimista löytyy erilaisia seerumeita, sheet maskeja, meikkejä, käsivoiteita ja käsidesejä. 

Sain itselleni testiin kaksi kappaletta kangasnaamioita sekä ihanan kosteuttavan tehotiivisteen, ja nyt olen vihdoin saanut kaikki kolme tuotetta testattua/käytettyä pois! Uusia sheet maskeja on aina hauska testata, mutta eniten olin ehdottomasti kiinnostunut tuosta Good Skin Mineral Ampoulesta, josta on myynnissä myös Vitamin E sekä Tea Tree -versiot. Seuraavaksi tarkemmat esittelyt ja arvostelut kuvan kolmikosta!

Nature Republic Good Skin Mineral Ampoule* on seerumin tavoin toimiva kasvoille tarkoitettu tehotiiviste. Tuote sisältää mm. merivettä, glyseriiniä, E-vitamiinia, pantenolia ja hyaluronihappoa. Sen tulisi kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja samalla myös rauhoittaa ja vahvistaa sitä. Tehotiiviste on tarkoitettu käytettäväksi aamuin illoin kasvoveden jälkeen ja ennen kasvovoidetta, eli tämä tosiaan toimii kuin seerumi, vaikka tuote kulkeekin tehotiivisteen nimellä. Toisaalta halutessaan esimerkiksi talvella tämän päälle voisi hyvin vielä lisätä jonkin toisen seerumin, mikäli kokee sen tarpeelliseksi.

Koostumukseltaan tämä tehotiiviste on ohutta ja juoksevaa. Se imeytyy hetken painelun/levittämisen jälkeen ihoon nopeasti eikä ole kertaakaan lähtenyt rullaamaan itselläni pois meikin tai muiden ihonhoitotuotteiden alta. Tämä on sen verran kevyttä, että olen suosinut tätä enimmäkseen päivisin päivävoiteen alla, mutta illallakin tätä on tullut muutamia kertoja käytettyä. Mulla vetelee viimeisiään tällä hetkellä CORSX:n etanaseerumi, joten saan tästä sille hyvän seuraajan päiväkäyttöön! Myynnistä tosiaan löytyy myös ihoa kirkastava Vitamin E Ampoule sekä ihohuokosia supistava Tea Tree Ampoule, joista E-vitamiiniversio kiinnostaa itseäni hurjan paljon. Tämä kosteuttava versio on kuitenkin tällä hetkellä omalle iholleni ehdottomasti paras vaihtoehto ja olen tästä kovasti pitänyt. Ei tämä missään nimessä mikään kosteuttavin mahdollisin tuote ole, mutta tähän vuodenaikaan varsin riittävä nimenomaan päiväkäyttöön itselleni.
Hinta: 12,90 €/30 ml.

Nature Republic Real Nature Mask Sheet Cucumber* on ihoa kirkastava ja kosteuttava perinteinen kangasnaamio. Naamio sisältää kurkku-uutteen lisäksi myös esimerkiksi rohtosammakonputkea sekä laventeli-, kamomilla- ja eukalyptusuutetta. Naamion vaikutusaika on 10-20 minuuttia ja tästä sai noin vartin vaikutusajan jälkeen jonkin verran seerumia hierottavaksi ihoon, mutta suurin osa ehti kuitenkin imeytyä. Iho tuntui naamion käytön jälkeen ennen kaikkea kosteutetulta, mitä yleensä itse tavoittelenkin sheet maskeja käyttäessäni. Tämän naamion istuvuus ei ollut ihan paras mahdollinen omille kasvoilleni, mutta huonomminkin istuvia sheet maskeja olen kyllä käyttänyt. Suuaukko esimerkiksi oli itselleni vähän väärän kokoinen, mutta tarvittaessahan näitä voi ja kannattaakin leikata saksien kanssa, jotta istuvuutta saa paremmaksi. Mulla on yleensä ollut sellainen kolmen euron "kipuraja" sheet maskien kanssa ja tämä alittaa sen juuri ja juuri, joten ehdottomasti aion myös jatkossa ostaa testiin näitä Nature Republicin kangasnaamioita!
Hinta: 2,90 €.

Nature Republic Real Nature Hydrogel Mask Kakadu Plum* on kaksiosainen hydrogeelinaamio, joka sisältää mm. rohtosammakonputkea, kamomillauutetta, kakadumarjaa, glyseriiniä sekä hyaluronihappoa. C-vitamiinipitoisen naamion tulisi ennen kaikkea kosteuttaa ja kirkastaa ihoa sekä auttaa poistamaan ihon pigmenttimuutoksia. Hydrogeelinaamiot eivät ole suosikkejani, mutta tämä oli onneksi näppärästi kahdessa eri osassa, joten tämän sai helposti asettumaan kasvoille tiiviisti. Tuotekuvauksen mukaan naamion vaikutusaika on 20 minuuttia, mutta itselläni oli kaikki seerumi imeytynyt naamiosta ihoon jo reilun kymmenen minuutin jälkeen, mutta ihoni tosin onkin tällä hetkellä melko kuiva. Tämä ei mielestäni kosteuttanut ihan yhtä hyvin kuin edellä esitelty kurkkunaamio ja selkeästi huomaakin, että tämä keskittyy nimenomaan kirkastamaan ihoa. En kuitenkaan edelleenkään ole hydrogeelinaamioiden ylin ystävä, joten tuskin tulen näitä ostamaan enää lisää. Nämä ovat myös selkeästi vähän hintavampia kuin Nature Republicin perinteiset sheet maskit, joten senkin puoleen pysyttelen jatkossa todennäköisesti nimenomaan niissä.
Hinta: 4,90 €.

Onko Nature Republic teille tuttu? Entä pidättekö te enemmän ns. perinteisistä kangasnaamioista vai hydrogeelinaamioista? :)

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä tuotteita! Kiva että tulee uusia juttuja :) Käyn pian Helsingissä ja aion vierailla Kampin liikkeessä! Mulle nykyään melkeen hydrogeelinaamiot mieluisempia, mutta tykkään semmosista kangasmaskeista joissa kangas on erittäin pehmeää ja hyvin joustavaa. Huono kangasmaski on vain aina huono jos ei pysy kasvoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan, että pääsisin joskus myös käymään Bearelin myymälässä :) Ärsyttää kun ei tullut käytyä Helsingissä ennen vauvan syntymää, kun nyt tuntuu paljon vaikeammalta lähteä sinne :D Pehmeäkankaiset naamiot on munkin suosikkeja, joissain se materiaali on tosi kovaa ja inhottavan tuntuista! Hydrogeelinaamiot on toki miellyttäviä iholla, mutta jotenkaan en silti ole oppinut niistä välittämään :)

      Poista
  2. Ihan tuntematon brändi mutta nythän tästä kuuli ensimmäistä kertaa ;) tykkään hydrogeelinaamioista, jotenkin ne on niin ihanan tuntuisia kasvoilla. Ja se 3 - 4 e on mullekin kyllä kipuraja, yleensä kun haluaa ostaa pari erilaista naamiota kokeiluun niin hintaa tulisi kalliimmista. Lisäksi olen löytänyt halvemmista tosi hyviä kuten Eyenlip tai Missha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hydrogeelinaamiot on munkin mielestä monesti miellyttävämmän tuntuisia kuin kankaiset naamiot, mutta joku niissä silti saa mut näkemään punaista :D Muutama euro sheet maskista vielä menee, mutta kauhistuttaa välillä nähdä jotain kymmenen euron maskeja myynnissä. Siinä saa aikamoisia taikoja jo naamio tehdä iholle, jotta itse laittaisin sellaisia summia kertakäyttöiseen naamioon!

      Poista
  3. Mä tykkään molemmista, kummallekin on hetkensä :) Tuo Nature Republic on ihan uusi nimi, kitos kun esittelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mäkin opin vielä pitämään noista hydrogeelinaamioista! Kiva jos postaus kiinnosti<3

      Poista
  4. Instassa tullut varmaankin Bearelin tilillä vastaan, mutta en ole itse päässyt merkin tuotteisiin käsiksi :) Kiinnostaa kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti pitää brändin tuotteet mielessä! :)

      Poista

Kiitos kommentista!