sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Korealaista kosmetiikkaa Bearelilta

Moikka! Tänään olisi pitkästä aikaa taas pienoisen ostospostauksen aika, sillä tein viikko sitten tilauksen Bearelille ja täydentelin hieman korealaisen kosmetiikan varastojani. Bearelilla oli viime viikonloppuna yömyynti, jolloin kello 21-09 sai kaikista verkkokaupan tuotteista -24% alennuksen ja pakkohan tämä oli hyödyntää. Mähän tällä hetkellä muutenkin valvon vauvan kanssa öisin syöttöhetket, joten puhelinta tulee näprättyä samalla aika paljonkin, eli samalla tuli tehtyä myös tämä tilaus. Täydentelin sheet mask varastojani ja ostin muutamia sellaisia tuotteita, joita olen jo pitemmän aikaa halunnut kokeilla. Seuraavaksi esittelyt kaikista ostoksista!

Frudia Blueberry Honey Water Glow Toner on ollut mun testilistalla jo pitkään, ja nyt sain vihdoin tämän kasvoveden ostettua! Kyseessä on syväkosteuttava kasvovesi, jonka tulisi samalla antaa kasvoille hehkua sekä totta kai myös palauttaa iholle sille optimaalinen pH-taso. Kasvovesi sisältää vitamiinipitoista hunajauutetta sekä antioksidanttista mustikkaa, jotka auttavat yhdessä suojaamaan ihoa ja ennaltaehkäisemään ympäristön iholle aiheuttamia haittavaikutuksia. Tämä 500 ml pullo on aivan valtava ja tämä tulee kestämään mulla käytössä todella, todella kauan. Kirjoittelen tästä varmaan myöhemmin ihan oman postauksen, tai postauksen tästä ja muista omistamistani kasvovesistä, kunhan saan tuotteen ensin kunnolla testattua.
Hinta: 15,90 €/500 ml.

Korealaisen kosmetiikan meikit eivät ole mulle niitä tutuimpia, mutta nyt halusin ostaa testiin pari kappaletta k-kosmetiikan peiteaineita. Kuvassa näkyy BBIA Last Concealer 01 Light Beige sekä the SAEM Cover Perfection Tip Concealer 01 Clear Beige, jotka edustavat kumpikin vaaleinta myynnissä ollutta sävyä. En kuollaksenikaan muista kuka suositteli IG:n puolella jotain k-kosmetiikan peiteainetta eikä se tainnut olla kumpikaan näistä tuotteista, mutta mulla on siitä huolimatta kovat odotukset tämän kaksikon suhteen. Katsotaan millainen peittokyky näillä on! Näistäkin voisin kirjoitella myöhemmin lisää, mikäli teitä kiinnostaa?
Hinta BBIA: 9,90 €.
Hinta the SAEM: 8,90 €.

Holika Holikan Seed Blossom Moisture Cleansing Oil lähti mukaan, sillä halusin ostaa testiin jonkin itselleni uuden puhdistusöljyn. Tämä on ihoa rauhoittava ja ihoärsytystä lievittävä öljyputsari, jonka tulisi poistaa kaikki meikki kasvoilta. Tuote on suunniteltu erityisesti kuivan ja herkän ihon tarpeisiin, ja juuri sellainen ihohan mulla nimenomaan on. Tämä on pakattu 300 ml kokoiseen pulloon, joten ihan heti ei tarvitse olla ostamassa uutta öljyputsaria, vaikka varmasti jatkossakin jatkan uusien tuotteiden testaamista. En ole mitenkään valikoiva käyttämieni puhdistusöljyjen suhteen, mutta pidän siitä, jos ne liukenevat kasvoilta pois pelkän veden kanssa - ja yleensä k-kosmetiikan öljyt niin tekevätkin.
Hinta: 19,50 €/300 ml.

Frudia My Orchard Shea Butter Hand Cream on ollut myös mun himotuslistallani jonkin aikaa, sillä pidän näistä Frudian käsivoiteista ja sheavoi on itselleni mieluisa ainesosa kosmetiikassa. Sheavoi ei valitettavasti tässä voiteessa ole INCI-listassa turhan korkealla, mutta löytyy tästä sentään esimerkiksi kosteuttava glyseriini heti toisena listassa. Nämä Frudian käsivoiteet ovat ennen kaikkea miellyttävän tuoksuisia ja näistä jää käsiin pehmeä tunne. Mitään superkosteuttavia nämä eivät ole, eivätkä nämä riitä itselleni, kun käteni ovat kaikkein kuivimmillaan, mutta pidän näistä silti kovasti. Edullinen hinta saa myös ostamaan näitä ja mielenkiinnolla odotan onko tämän tuoksu itselleni yhtä mieluisa kuin muiden testaamieni Frudian käsivoiteiden. Vielä en ole tätä siis korkannut!
Hinta: 3,90 €/30 ml.

Ja viimeisenä vielä kasa erilaisia sheet maskeja. Tilasin kangasnaamioita Holika Holikalta, Dr. Molalta, Misshalta ja Mizonilta. Tässä oli osa tuotteista mulle tuttuja jo etukäteen, mutta mahtui joukkoon sentään muutama uusikin sheet mask, joiden testaamista odotan innolla. Holika Holikan Shea Butter -naamioita ostin kolme kappaletta ihan siitä syystä, että kyseinen naamio on mun ehdoton suosikkini ja käytän niitä aina, kun iho tuntuu oikein extrakuivalta. Naamiot maksavat noin 2-3 euroa kappale.

Tässä välissä mainitsen myös, ettei perinteistä Kuukauden loppuneet -postausta ole huhtikuun osalta tulossa, sillä mulla loppui ihan muutama hassu tuote enkä viitsi niistä alkaa kirjoittaa omaa postausta. Yhdistän siis suosiolla huhti- ja toukokuun loppuneet samaan postaukseen, eli niistä siis enemmän kuukauden kuluttua.

Mitä kosmetiikkaa te olette viime aikoina ostaneet? Entä kiinnostaako teitä kuulla jostain näistä tuotteista lisää arviota vielä myöhemmin? :)

4 kommenttia:

  1. Oli kyllä pakko tonkia sen verran omaa blogia että mitä mieltä olin tuosta Holika Holikan öljystä. Ja kyllä vaan, olen siitä pitänyt ja se kesti kuukausia :) Frudian kasvovesi kuulostaa mielenkiintoiselta, onpa edullinen iso pullo! Ja ihania kangasnaamioita <3 kyllä kiinnostaa kuulla enemmän ja ostospostaukset on kivoja aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sä oot pitänyt tosta öljystä! Se varmasti tosiaan kestää todella, todella kauan, kun pullo on noin suuri :D Mä en edes tajunnut, että toi Frudian kasvovesi on noin valtava, olin oikeasti hämmentynyt kun avasin paketin ja näin miten suuri toi pullo on. Kiva että ostospostaukset miellyttää<3

      Poista
  2. Paha jos ei saa nukuttua ja menee jotain lähes aina tilaamaan jos menee yömyöhään tuo selailu. Muistan kun tilasin ekan glossyboxini kun heräsin aamuyöstä enkä saanut nukutuksi.. Fruidan tuotteet on niin ihania ja tuo kasvovesi ei varmasti ole poikkeus. Odotan arviota tuotteesta :) Tuo Holika Holikan putsari kestää varmaan vuoden jopa päivittäisessä käytössä tuossa koossa. Näyttää ihanalta ja on varmaan hyväntuoksuinen :) Tilasin nyt Bearelin uutiskirjeen että tulisi joskus tehtyä sinne myös tilausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vauva syö aika kauan kerrallaan niin siinä pitää jollain tavalla koittaa pysytellä itse hereillä niin puhelimen selailusta on tullut aika kova juttu :D Olohuoneeseen jos jaksaa siirtyä niin saa telkkariakin katsottua, mutta harvemmin öisin jaksan. Kiva kuulla, että Frudian kasvovesi kiinnostaa, siitä siis myöhemmin lisää! Bearelin uutiskirje on kyllä tosi hyvä, kun saa heti tietoon kaikki alet sun muut, joita heillä onneksi on aika useinkin :)

      Poista

Kiitos kommentista!