tiistai 3. toukokuuta 2022

Paluu vuoden 2019 kauneusbokseihin | Huhtikuu

Taas jatketaan vanhojen kauneusboksien läpikäyntiä! Aloitin jokin aika sitten siis uuden postaussarjan, jossa käyn aina kuukausi kerrallaan läpi vuonna 2019 tilaamiani kauneusbokseja ja kerron mitkä tuotteet päätyivät lopulta oikeasti mulla käyttöön. Tähän mennessä postauksissa on ollut mukana vain Bette Box ja Boxycharm, mutta nyt huhtikuussa mukaan astui myös Glossybox! Glossybox oli rantautunut Suomeen 2019 tammikuussa ja itse tosiaan odottelin muutaman kuukauden ennen tilauksen tekemistä. Kovin kauaa en kyseistä boksia sitten tilannutkaan, mutta muutaman boksin ehdin sentään itselleni saamaan. Nyt siis katsotaan mitä kaikkea jäi käteen huhtikuun 2019 Boxycharmista, Glossyboxista ja Bette Boxista!

Glossybox Huhtikuu 2019

Huhtikuun Glossybox oli tosiaan mun ensimmäinen Glossyboxini ja muistan olleeni tähän sisältöön oikeinkin tyytyväinen. Boksista löytyi kattavasti meikkejä ja niiden lisäksi yksi kangasnaamio sekä -417 kasvoputsari, jonka muistan olleen yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita.

  • Vitamasques Diamond Gold Dust Sheet Mask
    • Tämän sheet maskin käytin pois ja muistaakseni pidin tästä kovasti. Toki mä nyt olen tyytyväinen lähes kaikkiin kangasnaamioihin, mutta jotenkin muistelisin että tästä pidin erityisen paljon.
  • De Bruyère Jumbo Eye Pencil
    • Voimakkaasti shimmerinen luomivärikynä, jonka jätin omaan käyttöön, mutta jonka myöhemmin karsin pois. Mä en ole kovin hyvä käyttämään tällaisia luomivärikyniä, joten oli oikeastaan alusta asti selvää, etten mä tätäkään tule kovin montaa kertaa käyttämään. Sävy oli kyllä kiva, mutta puuteriset luomivärit on enemmän mun juttuni.
  • Glazel Visage Lip Pencil Raspberry Pink
    • Todella kauniin sävyinen huultenrajauskynä, jonka koostumus on hieman kermainen ja siten todella helppo käyttää. Tämä multa löytyy edelleen ja tuote on myös käytössä!
  • -417 Facial Micro Luffa Foaming Gel
    • Putsarin ja kevyen kasvokuorinnan yhdistelmätuote, josta olin aluksi hyvin innoissani. Tämä kuitenkin osoittautui aika kuivattavaksi enkä lopulta tainnut käyttää tätä kokonaan loppuun. 
  • Oriflame 5-In-1 Wonder Lash Mascara
    • Tämä ripsiväri oli alusta asti todella kuiva ja tästä karisi suurin osa väristä suoraan alaluomille ja poskille. Kerran tätä tuli siis testattua ja sen jälkeen tuote lensi roskiin, sillä käytettynä tätä ei voinut antaa eteenpäinkään. Ei ollut mun ripsivärini tämä!
Elämäni ensimmäisestä Glossyboxista jäi ihan hyvät fiilikset, vaikka kaikki tuotteet eivät lopulta itselleni sopineetkaan. Tämä sisältö on kuitenkin kokonaisuutena toimiva ja pidin tästä boksin saadessani. Boksin kokonaisarvoksi tuli noin 60 euroa.


Bette Box Huhtikuu 2019

Huhtikuun Bettestä löytyi hiustenhoitoa, meikkejä, deodorantti sekä tuoksunäyte, joita Betteistä tuli aika useinkin. Tässäkin oli mukavan monipuolinen sisältö ja ensifiilikset boksista olivat melko positiiviset. Mitä tästä sitten jäi käteen?
  • Figs & Rouge Hydra-Pore Velvet Cream
    • Kasvovoide/primer, jota käytin itse lopulta primerin tavoin kasvovoiteen päällä. Tämä ei koskaan osoittaunut niin maatamullistavan hyväksi, että olisin ehtinyt käyttää tuotteen loppuun ennen kuin se oli parhaat päivänsä nähnyt. En kuitenkaan sanoisi tämän olleen lainkaan huono tuote boksiin ja kyllä tätä useita kertoja tuli käytettyä.
  • N.A.E Idratazione Deodorant
    • Tämä dödö tuli käytettyä loppuun ja tuote toimi hyvin ns. tavallisina päivinä, kun ei ollut tiedossa mitään hikijumppaa/kuumassa oleskelua. Dödöt eivät kuitenkaan ole niitä tuotteita, joita kauneusbokseista kaipaan, joten sen puoleen tämä oli tylsä saada.
  • Ikoo Hair Fresh-Ups Perfume Sheets
    • Hiuspohjaan ja hiuksiin hierottava lappunen, jonka tulisi raikastaa hiuksia ja poistaa niiden tunkkaisuutta. Käytin tämän testimielessä pois, mutta en kokenut tätä muistaakseni mitenkään kovin erikoiseksi tai itselleni tarpeelliseksi.
  • Lumene Essential Volume Mascara
    • Lumenen ripsivärit harvemmin ovat päätyneet mun suosiooni eikä päätynyt tämäkään. En muista yhtään mikä tässä oli omalla kohdallani suurin ongelma, mutta sen verran muistan etten tästä pitänyt enkä ripsiväriä koskaan käyttänyt pois.
  • L'Oréal Paris Elvital Color-Vive Purple Shampoo
    • Hopeashampoo, jonka otin omaan käyttöön, mutta joka jäi lopulta kylppäriin pyörimään muutaman testikerran jälkeen. En siis koskaan saanut tätäkään käytettyä loppuun, johtuen ihan siitä, että mulla oli paljon parempiakin hopeashampoita käytössä ja tämä kuivatti hiuksia melkoisen paljon.
Tästä boksista kaikki tuotteet jäivät omaan käyttöön, vaikka suurinta osaa en sitten ikinä käyttänytkään kokonaan loppuun. Kaikkia kuitenkin testasin ja edelleen olen sitä mieltä, että huonompiakin sisältöjä on Bettessä nähty! Tämän boksin arvo oli noin 61,00 euroa eli selkeästi enemmän kuin Bette Boxilla yleensä.


Boxycharm Huhtikuu 2019

Huhtikuun Boxycharmista löytyi sivellinsetti, eyeliner, luomiväripaletti, huulikiilto sekä korostuspuuteri. Tämä ei ollut suosikkiboksini, mutta mahtui joukkoon kiinnostaviakin tuotteita ja varsinkin sivellinsetistä olin enemmän kuin innoissani.
  • Appeal Cosmeticsin Holographic Lip Gloss
    • Useita erisävyisiä glitterhippuja sisältävä huulikiilto, joka toimi todella kivasti jonkin toisen huulipunan päällä. Jätin tämän siis itselleni ja aluksi tätä tulikin käytettyä jonkin verran, mutta nyt olen karsinut tämän jo pois kokoelmistani eli en tuotetta enää omista.
  • PÜR Festival 12-Piece Pressed Pigment Palette
    • Muistan kuinka innoissani olin tästä luomiväripaletista boksin avattuani! Tätä tulikin käytettyä aluksi melko ahkeraan tahtiin, mutta olen jo aikoja sitten antanut tämän eteenpäin eli en palettia enää omista. Tässä on periaatteessa todella kivat sävyt, mutta palettiin ei vain tullut tartuttua, joten se sai lopulta uuden kodin.
  • Artist Couture Diamond Glow Powder
    • Tummahko korostuspuuteri, jota oli tarkoitus käyttää niin vartalolla kuin kasvoilla. Tätä en koskaan ottanut omaan käyttöön vaan annoin tuotteen eteenpäin, sillä mä en kokenut enkä edelleenkään koe tällaisia itselleni tarpeellisiksi. Dekolteella tämä olisi varmasti näyttänyt kesällä hyvältä, mutta koska olen laiska, en jaksa tällaisten kanssa säätää.
  • Luxie The Summer Daze 3 Piece Brush Set
    • Tämä kolmen siveltimen setti sisältää yhden mun suosikkisiveltimen highlightereille sekä liikkuvalle luomelle! Setin ylin ja pienin sivellin on kätevä esimerkiksi cut creaseja tehdessä tai esimerkiksi nestemäisille luomiväreille, mutta kaksi alinta sivellintä on mulla ihan vakikäytössä. Todella kiva setti!
  • Bodyography Eye Pencil Bali Bronze
    • Pronssin sävyinen silmänrajauskynä, jonka tiesin alun alkaenkin olevan itselleni jokseenkin turha tuote. Mä en pahemmin käytä silmänrajauskyniä vaan suosin nestemäisiä eyelinereita ja niitäkin yleensä vain mustassa sävyssä. En ole varma onko mulla tämä kynä enää, todennäköisesti ei, mutta enpä mä tätä kyllä käytäkään, vaikka tämä jostain kätköistä vielä sattuisi löytymään.
Huhtikuun Boxycharmin arvo nousi $126,00. Mulla on tästä käytössä tosiaan enää sivellinsetti, joten nyt täytyy todeta, etten ehkä ihan saanut rahoilleni vastinetta, kun ottaa huomioon boksin hinnan + toimituskulut (jotka toki olivat tuolloin nykyistä paljon edullisemmat). En missään nimessä pidä tätä boksia kuitenkaan huonona, vaikkei tästä lopulta mulle itselleni niin paljon käteen jäänytkään.

Tuliko teidän tilattua jotain näistä kolmesta boksista? Onko tuotteista jäänyt mielikuvia suuntaan tai toiseen? :)

8 kommenttia:

  1. Ihana aikahyppy! Toi Bettebox oli kyllä mun makuun aika vaatimaton. 😅 Muistin noi hajuvesinäytteet, mitä niissä oli jatkuvasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bettet on kieltämättä sisällöltään näin jälkikäteen katsottuna tosi vaatimattomia, mutta toi oli yllättävän mieluisa mulle ollakseen Bette Box :D Hajuvesinäytteitä noista tosiaan tuli, valitettavan harvoin niistä vaan itse pidin. Yhden tuoksun Lanvinilta oon kuitenkin ostanut jonkun boksista tulleen tuoksunäytteen perusteella!

      Poista
  2. Kun näin kuvan tuosta glossy boxista tuli kyllä lämpimät muistot. Tuo 417 oli tosi hyvä + tuo ripsiväri oli huippuhyvä! Ja kasvomaskithan tulee aina käyttöön. Ja myös toi bette box oli hyvä :D Pesin vanhemmilla tolla samalla shampoolla hiukset just viime viikolla kun olin koiravahtina (jäänytkö niiltä ajoilta). Tuo primeri tuli käytettyä ja ripsarit myös varmasti. Loistava boksi :) Myös boxy charm näyttää hyvältä, mutta noi siveltimien ruskeat päät ei kyllä.. :D Outoja värikomboja. Ihana postaus.

    PS. Oletteko muutkin huomaneet miten outo tää uus kommenttikenttä on? Mua ärsyttää, että blogissa sivun alareuna venyy pidemmäksi kun tämä tekee niin ison "valkoisen alueen" kommenttikenttään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että toi Glossybox oli sulle noin mieluinen! Mulla toi ripsari ei tosiaan toiminut, mutta saattaa olla että sain vaan jonkun maanantaikappaleen, joka oli ehtinyt kuivahtaa jo täysin :D Toi Bette oli munkin mielestä hyvä, kun miettii millaisia bokseja tohon aikaan muuten tuli Betteltä. Ei toi niitä alkuaikojen bokseja voita, mutta kun edellisissä bokseissa ei paljon ollut hurraamista niin toi ilahdutti! Luxiella on kieltämättä aika outojakin väriyhdistelmiä noissa siveltimissä, mutta onneksi noi on suurimmalti osin väriltään pinkkejä :D

      Joo ehdottomasti se vanha kommenttikenttä oli parempi! Mutta eiköhän tähänkin taas totu, kun ei kuitenkaan mikään tämän suurempi muutos ollut, vaikka toki silmään inhottavasti ottaakin toi alareunan venyminen.

      Poista
  3. Bettebox on kyllä vaatimaton kuten Jonna totesi, en ihan mitään Lorealia boxista haluaisi...Boxycharm taas ihan omaa luokkaansa ja muistan että tuolloin jo ajattelin että tuo olisi mahtava boxi, mutta hankala tilata suomeen :D ei se sitten kuitenkaan ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loreal ei olisi mun mielestä ollenkaan hassumpi brändi Betteen, mutta ehkäpä jonain toisena tuotteena :D Heh, muistan myös kuinka joskus mainitsit tosta tilaamisen hankaluudesta ja koitin muistaakseni vakuutella, ettei se niin hankalaa ole miltä vaikuttaa<3 :D Ja hyvä että vihdoin uskalsit laittaa boksin tilaukseen, sen kun ensimmäisen kerran hoitaa Jenkeistä tänne Suomeen niin jatkossa osaa varmasti!

      Poista
  4. Boxycharmin sisältö taisi olla aika lailla samanlainen miullakin. Siveltimet ja paletti löytyy yhä jemmoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi siveltimet on loistavat ja palettikin ilahdutti, vaikken sitä tosiaan enää itse omistakaan :)

      Poista

Kiitos kommentista!