keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Pieni tilaus Bearelille

Moikka! Tänään ajattelin tulla esittelemään teille pienoisen kosmetiikkatilauksen, jonka tein reilu viikko sitten Bearelille. Mä olen aika vähän ostanut viime kuukausina mitään uutta kosmetiikkaa, mutta nyt edessä oli pakollisina mm. aurinkosuojan ja huulivoiteen osto, joten käytin -15% alennuskoodin ja tein tilauksen Bearelille, joka on edelleen yksi suosikkiverkkokauppani kosmetiikan osalta. Yritän yhä edelleen minimoida mahdollisuuksien mukaan kaiken ns. turhan kosmetiikan ostamisen, mutta kieltämättä mua kutkuttaisi käydä Sokoksella katsastamassa Fenty Beautyn valikoimat ja ostaa jotain. Katsotaan kauanko maltan mieleni, mutta nyt kurkistetaan mitä tämä Bearelin tilaus piti sisällään!

Aloitetaan tuotteesta, jota en varsinaisesti tarvinnut, mutta jonka ehdottomasti halusin - COSRX:n Propolis Honey Overnight Mask. Jokin aika sitten Katri kehui tätä omassa blogissaan ja mä innostuin tuotteesta sen verran paljon, että jemmoista löytyvistä kasvovoiteista huolimatta päätin tämän tilata. Kyseessä on yönaamio, jonka tulisi kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Tuote sisältää propolista, pantenolia ja hunajaa ja tämä on ensikosketukseni COSRX:n Propolis-tuotesarjaan. Käytän itse yönaamioita todella mielelläni tavallisen yövoiteen sijaan ja tämä onkin jo päässyt testiin. Ajattelin tehdä tuotteesta myös ihan oman postauksensa, kunhan olen sitä ensin testaillut jonkin aikaa. COSRX:n tuotteet ovat loistavia, joten odotan paljon myös tältä!
Hinta: noin 28,00 €/60 ml.

Aurinkosuoja on viimeistään nyt ihan oikeasti otettava päivittäiseen käyttöön ja valintani osui tässä kohtaa vanhaan tuttuun tuotteeseen. A'Pieu Pure Block Aqua Sun Gel SPF5+ PA+++ on tosiaan itselleni tuttu tuote parin vuoden takaa, ja tässä on mitä loistavin aurinkosuoja käytettäväksi meikin alla. Suoja on kemiallinen, eli ei senkään takia jätä kasvoille vaaleaa pintaa toisin kuin osa fysikaalisista aurinkosuojista. Tuote suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä ja toimii tosiaan hyvin niin meikin kanssa kuin ilmankin. Mä olisin halunnut ostaa paljon kehuja saaneen COSRX:n aurinkosuojan, mutta se oli Bearelilta loppu, joten käytellään nyt ensin tämän A'Pieu pois, kun tiedän sen olevan itselleni mieluisa tuote. Toivottavasti saisin tämän kesän aikana vielä tuota COSRX:n aurinkosuojaakin testattua.
Hinta: noin 20,00 €/50 ml.

Frudian Blueberry Hydrating Honey Lip Balm loppui mulla juuri huhtikuun lopulla, joten pakkohan sitä oli heti tilata uusi purnukka tätä maailman parasta huulivoidetta. Voide sisältää mm. hunajaa, mustikkaa, hyaluronihappoa sekä erilaisia hedelmäöljyjä. Tällä saa oikeasti pitkäkestoisen kosteutuksen huulille eikä voide kulu huulilta puolessa tunnissa pois. Sanoin jo loppuneita esitellessä tämän huonoksi puoleksi purnukan, joka ei ole kovin hygieeninen, mutta jonka annan anteeksi. Tuote purnukan sisällä on niin loistavaa, etten jaksa enää harmistua siitä, ettei tämä ole puikkomuodossa. Käytän tämän lisäksi huulillani vain Bepanthenia, enkä enää edes koe tarvetta testata muita huulivoiteita. Toisaalta mua kiinnostaisi todella paljon testata Laneigen huulinaamioita, jotka on tarkoitus jättää huulille siis yön ajaksi. Ne ovat vain melko hintavia, enkä tiedä olenko tällä hetkellä valmis maksamaan huulinaamiosta 30 euroa. Toistaiseksi mennään siis tämän Frudian mustikkahuulivoiteen sekä sen Bepanthenin kanssa.
Hinta: noin 8,00 €.

Viimeisenä vielä kasa kangasnaamioita, sillä enhän mä voi Bearelille tehdä tilausta ilman, että täydentelen samalla kangasnaamiokokoelmaani. Mukaan lähti tällä kertaa vain itselleni täysin uusia naamioita. Medihealilta ostin Lemonlime ja Cacao Vita Maskit (2,30 €/kpl), Esfoliolta yhden Milk Maskin ja kaksi Pure Skin Maskia (1,80 €/kpl) sekä Misshan Airy Fit Sheet Mask Shea Butterin (2,20 €). Medihealin naamiot ovat itselleni täysin uusia, mutta sekä Esfolion että Misshan naamioita olen käyttänyt aiemminkin, en vain juuri näitä kyseisiä yksilöitä. Kangasnaamioita mulla kuitenkin kuluu kuukaudessa se 3-4 kappaletta, joten välillä on hyvä ostaa taas muutama lisää, jotta ne eivät pääse loppumaan. Näistä lisää sitten aikanaan loppuneissa!

Onko ostoksissani teille tuttuja tuotteita? Entä mitä kaikkea te olette ostaneet viime aikoina? :)

15 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia! Miulla on nyt käytössä the SAEM Jeju Fresh Aloe aurinkovoide, josta olen tykännyt. Muistuttaa ihan normaalia kasvovoidetta, eikä tarvitse hieroa kasvoille pitkään, kun ei jää kalvoa tms.

    Dewytree Urban Shade Anti-Pollution aurinkovoide on myös, mutta en tykkää tämän tuoksusta ollenkaan! On sävyltään myös hieman punertavaa, joten levittäminen pitää tehdä huolellisemmin. Tämän pakkauksen mukana tulee onneksi täysikokoinen ja matkakoko + puhdstusmaito, niin voi testata ensin pienemmällä koolla. Itse möin sitten tuon normikokoisen pois, kun ei ollutkaan mieleeni :D Onneksi kokeilin ensin tuon matkakoon avulla.

    Ainakin mitä olen muilta lukenut, niin Laneigen Lip Mask on monella kestänyt 2-3 vuotta käyttää loppuun (jopa päivittäisessä käytössä). Itselläni loppuisi varmasti kärsivällisyys moisessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi the SAEM:n voide täytyy myös testata jossain kohtaa! Kuulostaa loistavalta, mutta ei ihme, kun korealaisen kosmetiikan maailmasta löytyy tosi hyviä aurinkosuojia :) Toi Dewytree kuulostaa aika samalta kuin Holika Holikan aurinkosuoja, sekin oli vaaleanpunertavaa ja sai hieroa jonkin aikaa ihoon. Se toki oli fysikaalinen suoja toisin kuin tää A'Pieu.

      Laneigen huulinaamiot on varmasti tosi riittoisia! Ehkä mä joku kerta uskallan lähteä ostamaan sellaisen, kun Bearelille tulee taas hyvät alet :) Sitten onkin vaan enää vaikeus valita, että minkä niistä ottaa, kun vaihtoehtoja on liikaa :D

      Poista
  2. Kivat ostokset! Mulla on yöpöydällä sama huulirasva, pelkkä purnukka on jo supersöpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tykkään tosi paljon tosta somasta pienestä hunajapurkista<3

      Poista
  3. Mun pitää varmaan ostaa tuota huulirasvaa kerran se on niin hyvää :) tosin Bepanthen tuntuu kans välillä siltä ettei se riitä, tykkään sellaisesta paksusta ja karitevoimaisesta huulivoiteesta, oon niin koukussa huulirasvoihin :// mun mielestä Medihealia olisin ostanut Tokmannilta, ei just noita vaan toisenlaisia eikä ne mitään huippunaamioita olleet, mutta voihan nuo olla parempia ja voi olla että sekoitan johonkin toiseen merkkiin! Kiva tilaus tarpeellisia juttuja, mulla on kans Èsfoliolta erilaisia maskeja Bearelilta ostettuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Toi on paksua, sellasta vähän vahamaista eikä kulu huulilta pois hetkessä. Ja tuoksuukin vielä superhyvältä<3 Höh, tosi kurjaa jos Medihealin naamiot ei ole olleet kovin hyviä, täytyy testata noi ja katsoa mitä pidän! Ostinkin noi lähinnä ulkonäön takia, pakkaukset oli niin hauskoja :D Oli kiva bongata vähän erilaisia Esfolion maskeja, kun Prismoissa on valikoimaa rajallisemmin :)

      Poista
  4. Toivon että tykkäät tuosta yövoiteesta niinkuin minä! Aion kyllä ostaa uuden yksikön heti kun saan rasvat loppuun. Aion ensikerran ostaa tuon sinun suosimasi huulirasvan kuten Taina taisi myös tuossa sanoa :) Nyt olen kyllä saanut myös sitä kihelmöivää plumping huulirasvaa käytettyä vaikka se ei kyllä ihan suosikiksi yllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ainakin nyt alkuun vaikuttanut kyllä ihan tosi lupaavalta! Onneksi luin sulta silloin aikoinaan, että se toinen Frudian huulivoide on tosiaan kihelmöintiä aiheuttava niin en vahingossakaan lähtenyt sitä ostamaan :D Tää mustikka on kyllä ihana, toivottavasti säkin ihastut siihen<3

      Poista
    2. Se on kyllä kiva tuote sinänsä, että meikkaamisen jälkeen sipaisen sitä huuliin - kun siinä on se punainen sävy, niin saa huulet kauniin näköiseksi eikä niihin jää meikkivoidetta ns vaalentamaan huulen pintaväriä. Mutta ei valitettavastikaan yllä sillä suosikkituotteeksi :D

      Poista
    3. Se on muuten ärsyttävää, jos sitä meikkivoidetta jää huuliin :D Ai kauhee kun joskus sitä varta vasten levitettiin huuliin, jotta saatiin niistä vaaleat.. :'D Kiva että saat sitä huulivoidetta hyödynnettyä noin<3

      Poista
  5. Mulla on ollut parikin purkkia tuota mainitsemaasi Laneigen huulinaamiota, mutta ilmeisesti ei ole ollut mikään kovin päräyttävä tuote, kun olen sen blogissakin vain maininnut ilman mitään arviota. Ei mitään muistikuvaa sen toimivuudesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis laita liikaa toiveita sen varaan :D Hintalappu noilla on tosiaan melkoinen, toki ehkä käyttökokemuskin vähän miellyttävämpi kuin tolla Bepanthenilla, mutta se ainakin ajaa hyvin asiansa :)

      Poista
    2. Piti oikein tsekata täkäläiset hinnat tuolle Laneigen huulituotteelle... Onpas siellä suolainen hinta, jos purkki maksaa kolmekymppiä... Täällä saa 20 g purkin halvimmillaan hiukan yli 12 euroa, ja 10 g purkkikin irtoaa alta kympillä kalliimmissakin nettikaupoissa.

      Poista
    3. Mun piti ihan mielenkiinnosta tilata Stylevanasta pari pikkupurkkia tuota Laneigea testiin. Huom. 3 g:n purkki 2,10 eur, 8 g halvimmillaan 3,99 eur. Ovatko noi kolmenkympin purkit siellä niitä 20 g:n purkkeja?

      Jospa nyt saisin noista postauksenkin aikaiseksi, kunhan paketti tulee ensi viikolla ja testailen ekaksi.

      Poista
    4. Joo ne on just niitä 20 g purkkeja, jotka täällä maksaa sen 30 euroa. Melkoinen hintaero siis :D En noilla siellä olevilla hinnoilla edes miettisi lähdenkö testaamaan vaan lähtisin ehdottomasti. Nyt toi 30 euroa on kuitenkin aika iso raha "pelkkään huulivoiteeseen", varsinkin kun nyt tiedän, että muualta noita saa aika reilustikin halvemmalla. Toki varmaan saa ulkomailta tilattua tännekin jostain edes vähän halvemmalla, täytyykin perehtyä asiaan jossain vaiheessa.

      Poista

Kiitos kommentista!