sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Black Friday 2022 Ostokset

Black Friday tuli ja meni ja huhhuh sitä mainosten ja muun määrää taas tänä vuonna! Mähän kirjoittelin jo aiemmin ajatuksistani BF:n suhteen ja mainitsin postauksessa tekeväni mahdollisesti joitain ostoksia myös itse. Loppujen lopuksi tein kaksi eri kosmetiikkatilausta, jotka esittelen teille tässä postauksessa, ja tulipahan tässä hankittua myös 6 kk jäsenyys kuntosalille! Jäsenyys siis oli tarkoitus ostaa joka tapauksessa, mutta ajattelin alunperin ihan määräaikaista, kuukausittain veloitettavaa jäsenyyttä enkä suorilta käsin puolen vuoden jäsenyyttä kertamaksulla. Uskon tämän kertamaksun olevan kuitenkin itselleni tässä elämäntilanteessa parempi vaihtoehto, sillä vanhempainvapaani loppuu jo parin kuukauden päästä eikä kotihoidontuella välttämättä pahemmin kiinnosta maksaa joka kuukausi kymmeniä euroja kuntosalijäsenyydestä. Nyt on puolen vuoden treenailut maksettu ja saatu vielä ihan hyvä alennuskin kaupan päälle, joten ei kun treenaamaan!

Tein tosiaan kaksi tilausta ja molemmat jo torstaina ennen varsinaista Black Fridayta. Ensimmäisen tilauksen tein Kicksille, jossa oli tuolloin kaikki meikit -25% alennuksessa. Mä olen parina aiempanakin Black Fridayna tilannut itselleni uuden meikkivoidesiveltimen Sigmalta ja tälläkin kertaa sellaisen tilasin, joskin eri siveltimen kuin aiemmin. Tilaukseen lähti Sigma F80 Flat Kabuki Brush (18,75 €), joka on siis litteäpäinen, tiheäkarvainen kabuki. Mä innostuin tällaisesta meikkivoidesiveltimestä aiemmin keväällä ja nyt oli vihdoin hyvä hetki ostaa kokeiluun myös tämä Sigman sivellin. Sigmahan on ehdottomasti oma suosikkibrändini meikkisiveltimien osalta, joten odotan tältä paljon!

Tilasin myös yhden huulipunan, joka on MAC Amplified Crème Lipstick sävyssä Morange (16,50 €). Nyt joku ehkä miettii, että vastahan mä karsin ison määrän huulimeikkejäni pois ja mainitsin, että mun täytyy karsia niitä myöhemmin vielä lisää. Totta, mutta mainitsin myös, että mun kokoelmistani jäi karsinnan myötä puuttumaan mm. oranssi huulipuna, jonka siis nyt ostin. Määrällisesti en toki olisi enempää huulipunia tarvinnut, mutta rakastan oranssinpunaisia huulipunia ja tämä MAC:n Morange on ihan mielettömän upea! Hauskaa tässä punassa on myös se, että näen tämän sopivan ihan jokaiseen vuodenaikaan, vaikka normaalisti monet huulipunasävyt ovat itselläni jollain tavalla ns. sidottu tiettyihin vuodenaikoihin, lukuun ottamatta nudeja ja kirkkaanpunaisia huulipunia. Mä olen tällä hetkellä myös tykästynyt aika neutraaliin silmämeikkiin, joten on kiva saada senkin takia vähän värikkäämpi huulipuna käyttöön.

Mainitsin tarvitsevani joitain perusjuttuja korealaisen kosmetiikan puolelta ja voi olla, että mulla lähti hitusen lapasesta, kun aloin tehdä torstaina tilausta Bearelille. Kanta-asiakkaille aukesi alet 12 h ennen muita, joten mähän sain vauvan päikkärien aikaan tehtyä tilauksen valmiiksi ja lopulta alennusten alkaessa kävinkin enää viimeistelemässä ja maksamassa sen. Bearelilla oli koko valikoima vähintään -30% alennuksessa ja mun tilaukseni loppusummaksi tuli 80,56 €. Tästäkin on jo karsittu tuotteita pois, sillä alunperin summa oli reippaasti yli sata euroa alennuksen jälkeen. Ostin siis oikeasti ihan tarpeellisia tuotteita, kuten putsareita ja sheet maskeja, mutta myös useita heräteostoksia, joista osasta osasin kuitenkin onneksi luopua. Seuraavaksi vielä vähän tarkempi katsaus tilaukseeni:

Sheet maskeja ostin yhteensä viisi kappaletta. Kaksi A'Pieun Milk naamiota (1,54 €/kpl), jotka ovat vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja tuotteita. Näiden lisäksi ostin uutuutena testiin myös kaksi kappaletta the SAEM:n naamioita (2,03€/kpl) sekä yhden Holika Holikan naamion (1,46 €). Holika Holikan naamioita olen toki käyttänyt useammankin kerran, mutta tällaista avokadonaamiota en muistaakseni ainakaan ole aiemmin kokeillut. Nuo the SAEM:n naamiot puolestaan ovat mulle ihan uusia tuttavuuksia ja ajattelinkin testata noista toisen pikimmiten. Loppuneissa siis kuulette mun mielipiteeni, vaikka tokihan mä olen tunnettu myös siitä, etten juurikaan nirsoile sheet maskien suhteen.

Putsareista menin varman päälle ja ostin kaksi tuttua ja hyväksi havaittua tuotetta. Öljyputsareita mulla kuluu tasaiseen tahtiin ja tällä hetkellä mulla on taas pitkästä aikaa käytössä Coxirin putsari. Nyt matkaan lähti kuitenkin pitkästä aikaa The Skin Housen Essential Cleansing Oil (17,43 €) sekä juuri viime kuussa loppunut Holika Holikan Seed Blossom Moisture Cleansing Oil (13,65 €). Molemmat öljyputsarit ovat erinomaisen hyviä ja nyt niitä riittää taas ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi, sillä tuo Holika Holikan putsari varsinkin on todella riittoisaa tavaraa.

En muista koska sain loppumaan edellisen pullon tätä COSRX:n Advanced Snail 96 Mucin Power Essenceä (20,93€), muttei siitä kovin pitkä aika taida olla. Nyt oli hyvä hetki hankkia uusi pullo tätä etanaseerumia sisältävää hoitonestettä, joka toimii siis tarpeen tullen myös ihan seerumina. Ostin tämän kuitenkin ennen kaikkea nyt hoitonesteeksi, sillä talvi tekee kovaa vauhtia tuloaan ja ihoni alkaa olla sen mukaisesti kuiva. Hyville hoitonesteille on siis tarve ja tämä COSRX:n etanatuotehan on ihan omaa luokkaansa.

Heräteostoksina nappasin Frudialta pari vartalonhoitotuotetta - My Orchard Cherry Body Washin (7,63 €) sekä My Orchard Passion Fruit Scrub Body Washin (7.63 €). En todellakaan tarvitsisi yhtä ainutta suihkugeeliä eikä kuorinnoillekaan mitään akuuttia tarvetta ole, mutta en voinut vastustaa näitä, kun tuotteet bongasin Bearelin valikoimista. En muista aiemmin törmänneeni siellä tuohon kirsikkasuihkugeeliin, mutta nyt tulee sekin sitten testattua, tosin vasta aikaisintaan keväällä. Nyt käyttelen jouluisempia suihkugeelejä ensin alta pois. Passionhedelmäinen vartalonkuorintakin kuulosti erittäin hyvältä, mutta tajusin oikeastaan vasta nyt kirjoittaessani, että mullahan on The Body Shopilta juuri passionhedelmäinen kuorinta. Tosin nyt talvella en ainakaan sitä halua käyttää sen aiheuttaman viilentävän tunteen vuoksi, joten eiköhän tälle Frudiallekin käyttöä löydy!

Viimeisenä vielä kolme kappaletta käsivoiteita, jotka ostin puhtaasti mielenkiinnosta. Toki käsivoiteita nyt talvella varsinkin aina myös kuluu, mutta ennen kaikkea halusin näitä kokeilla ja kaikki ovat mulle uusia tuotteita. Ostin kaksi kappaletta the SAEM:n käsivoiteita - Perfumed Hand Moisturizer Vanillan (2,73 €) sekä Perfumed Hand Moisturizer Black Berryn (2,73€). Mä en ole näitä vielä avannut, mutta toivon ettei näissä tuoksu ole ihan niin voimakas kuin mitä tuotteiden nimi ehkä antaa ymmärtää. Lisäksi mukaan lähti Nature Republicin Hand & Nature Peach Hand Cream (4,83 €). Näistäkin kuulette varmasti lisää loppuneissa, jos en sitten jostain pääse aiemmin jo kirjoittelemaan jossain yhteydessä.

Sain tilaukseeni myös lahjaksi meikkipussukan, kun ostin kaksi the SAEM tuotetta, mutta se unohtui kuvasta. Lisäksi yli 50 euron ostoksista jaettiin nopeimmille tilaajille Black Friday Goodie Bag, jonka sisällön näette kuvassa. Goodie Bag sisälsi kaksi Holika Holikan kangasnaamiota, the SAEM käsivoiteen sekä Etudelta näytteet Moistuful Collagen Emulsionista sekä SoonJung pH 5,5 Relief Tonerista. Ihana setti! Olen varsinkin innoissani noista Etuden näytteistä, sillä brändin tuotteita haluan muutenkin jossain kohtaa testata. Kaikki näistä jäävät mulla omaan käyttöön, joten Goodie Bag oli ehdottoman positiivinen yllätys.

Mitä te ostitte Black Fridayna vai jätittekö shoppailut väliin? :)

8 kommenttia:

  1. Minua harmitti etten saanut tuota lahjusta mutta Etuden joku voide oli mukana ja Saemin pussukka. Mulla on nyt tuo Cosrx hoitoneste käytössä ja se kyllä pelastaa paljon, ei ihme että sitä kehutaan. Huippu tuote!! Mä tein siis kans vain Bearelin tilauksen ja ICIW pöksyjä parit.
    Mun mielestä mulla on joskus aikoinaan ollut tuo Sigman kabuki ja se oli sikahyvä! Se oli aikaa kun Sigma oli vähemmän tunnettu ja teki yhteistyötä jopa minun kaltaisen silloin uuden bloggaajan kanssa, kauneusblogit oli ihan uutta silloin ja sain yhteistyön tiimoilta tuon siveltimen. Ei mulla enää sitä ole mutta muistan että oli hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait kuitenkin Etudelta voiteen<3 COSRX:n hoitonestettä ei turhaan ole kehuttu, toi on aivan loistava! Kiva kuulla että oot tosta Sigman kabukista pitänyt. Mä en oo tota vielä itse asiassa ehtinyt edes testata, kun oon käytellyt BB-voidetta ja sen kanssa tykkään käyttää ihan meikkisientä, kun pääsee helpommalla ja nopeammin :D Täytyy kyllä testata toi piakkoin!

      Poista
  2. Ihania tuotteita! Vitsi että nyt harmittaa etten tilannut Bearelilta mitään BF:nä! Toki olinpa reipas kun pysyin kovana ja kävin vain kivijalassa :D Nyt ei ole mitään extraa. Pitää tää talvi keskittyä vaan vanhan käyttöön, kun sähkölasku nousee meillä sopivasti joulukuun lopussa 9,jotain sentistä 33,johonkin senttiin. Siis käytännössä nousee yli 250% tuo sähkön hinta. Niin saa maksaa hieman enemmän sitten energiasta. Joten ihan hyvä hetki vähän pidentää penniä ja kuluttaa kaappeja tyhjäksi. Pitää seurata kun Bearelille tulisi jotkin seuraavat jäsenpäivät, jos kuitenkin tilaisin jotain mukavaa itselleni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä pidit hyvin pintasi ja ehtii niitä tuotteita tilailla myöhemminkin, kun viimeistään joulun jälkeen varmasti taas tulee alet käyntiin! Apua miten paljon teillä nousee sähkön hinta :( Meillä on onneksi vielä kaksi vuotta voimassa oleva määräaikainen sopimus alle 6 snt/kWh eli käytännössähän sähkö on meille ihan ilmaista, kun miettii mitä ihmiset nykyään siitä maksaa.

      Poista
  3. Mä ostin myös noita käsivoiteita, ja ainakaan juuri nuo The Saemin voiteet eivät ole mitään hirveän tuoksuvia.

    Tuo etanaseerumi on kyllä hyvää, olen käyttänyt pari pullollista.

    Mun BF-ostokset olivat kyllä aika minimaaliset, onneksi. Brittinettikaupoista olisin tilannut kunnon teetä, mutta PG Tipsit olivat näköjään ihan loppu :( Mä kulutan teollisia määriä teetä, eikä Suomesta oikein saa kunnollista, vaikka kauppojen hyllyt notkuvat kaikenlaisia yrttihaudukkeita yms. jotka täällä tee nimellä kulkevat :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä kuulla, ettei noissa oo mikään turhan voimakas tuoksu! Tuoksut on ihania, mutta liika on liikaa ja musta tuntuu, että esim. The Body Shopin käsivoiteissakin on nykyään välillä vähän turhan voimakkaat tuoksut :D

      Mä en teestä tiedä mitään, kun en sellaista juo, mutta voin uskoa ettei Briteissä tee ole ihan samanlaista mitä Suomen kaupoista saa. Tykkään kyllä kulkea kaupoissa niiden teehyllyjen ohi, kun tuoksut on ihania!

      Poista
  4. Onpa kivat ostokset! Bearelilla näytti olevan tosi hyvät tarjoukset ja myös tuo goodiebagin sisältö näyttää erittäin kiinnostavalta :) Mä meinasin Bearelille tehdä tilauksen, mutta en sitten viitsinyt, kun olin juuri singles' day -tarjouksista tilannut Jolselta ison kasan korealaista kosmetiikkaa. Mun piti itseasiassa tuota etanaseerumiakin tilata testattavaksi, mutta olinkin ostanut eri tuotteen sen tilalle :D Nyt näiden sun kehujen vuoksi harmittaa vielä enemmän, että se jäi tällä kertaa testaamatta. Tuo MAC:n huulipuna näyttää tosi kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo -30% on oikeasti jo tuntuva alennus! Goodie Bag oli ihan loistava ja kerrankin sattui sopivasti, että olin haukkana paikalla ja sain tilauksen lähtemään heti, kun alet alkoivat :D Jolsesta en oo koskaan kuullutkaan, näytti olevan ihan mieletön valikoima siellä! Täytyykin pitää toi mielessä :) Testaile ihmeessä toi COSRX:n etanaseerumituote jossain vaiheessa, se on ihan loistava enkä oo ainut, joka niin sanoo<3 :D

      Poista

Kiitos kommentista!