sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Ben Nye -meikkisarja + Alennuskoodi


Moikka! Sain vähän aikaa sitten itselleni testiin muutamia Ben Nye -ammattimeikkisarjan meikkejä ja tässä postauksessa mun olisi tarkoitus esitellä ja arvostella kuvan neljä tuotetta. Postauksen lopusta löydätte myös alekoodin Ben Nye -verkkokauppaan, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää, mikäli brändin meikit kiinnostavat! Kaikki tämän postauksen tuotteet olen saanut itselleni blogin kautta yhteistyössä Studio Diivan kanssa.


Ben Nye on erityisesti ammattilaisille suunnattu meikkisarja, joka sisältää tuotteita niin maskeeraukseen kuin meikkaamiseenkin. Myös meikkisiveltimet sekä erilaiset piilolinssit kuuluvat brändin valikoimaan. Tuotteet ovat hajustamattomia ja brändi itsessään on cruelty free, mikä on itselleni erittäin tärkeää. Tuotteet eivät pääsääntöisesti ole sieltä kaikkein edullisimmasta päästä, mutta Ben Nye -sarjan valikoima on hyvin laaja ja joukosta löytyy tuotteita monessa eri hintaluokassa. Miltä tuotteet sitten vaikuttivat?

Tuote saatu blogin kautta*


Aloitetaan tällä Ben Nye Translucent Powderilla*, jonka sain vaaleassa sävyssä Fair. Kyseessä on läpikuultavan lopputuloksen antava irtopuuteri, joka lupaa poistaa kasvoilta kiiltoa ja kiinnittää meikin. Pakkauksesta on helppo sirotella puuteria esimerkiksi johonkin pieneen rasiaan (kuten mulla vanhan irtopuuterirasian kansiosaan) ja siitä sitten siveltimen tai vaikkapa kostean meikkisienen kanssa taputella kasvoille. Purnukassa on mekanismi, jota kääntämällä saa siinä olevat reiät näkyviin ja puuteria ulos. Takaisin kääntämällä reiät taas menevät piiloon eikä puuteria näin ollen pääse esimerkiksi meikkipussissa valumaan purkista pois. Puuteri kiinnittää meikin todella hyvin ja pienellä määrällä pääsee yllättävänkin pitkälle. Puuterissa ei turhan paljon ole väripigmenttejä, joten se soveltuu hyvin monensävyiselle iholle. Mä suosin juuri tällaisia translucent puutereita meikinkiinnityksessä eikä mulla ole tästä mitään huonoa sanottavaa. Puuteri toimii todella hyvin ja hoitaa asiansa meikin kiinnittämisessä loistavasti.
Hinta: 17,60 €/25 g.


Ben Nye Pressed Eye Shadow Greystone* on tummanharmaa mattaluomiväri. Tällaiset tummat luomivärit ovat kuin tehtyjä smokey eye tyylisiin meikkeihin tai vähän kevyempäänkin meikkiin varjostamaan luomivakoa ja silmän ulkonurkkaa. Luomivärissä riittää pigmenttiä ihan mukavasti ja se myös häivyttyy luomilla helposti. Omasta mielestäni tuote oli helppokäyttöinen ja laadukas - luomiväri toimi juuri kuten hyvältä luomiväriltä odotan. Luomiväristä on myynnissä lukuisia eri sävyjä ja napin saa halutessaan myös irroitettua pakkauksesta. Nappi on magneettinen ja näin ollen sen saa näppärästi lisättyä vaikkapa samaan palettiin muiden irtoluomivärien kanssa, jolloin säästyy tilaa ja yksittäiset luomivärit saa kaikki samaan palettiin. Näin mäkin tein, sillä olen todella huono käyttämään yksittäispakattuja luomivärejä.
Hinta: 30,40 €.


Seuraavaksi esittelyyn pääsee mulle ihan uudenlainen tuote - Ben Nye Cake Eye Liner*. Erilaiset eyelinerit ovat todellakin mulle mieluista testattavaa, sillä kuten moni muistaa, mä rajaan silmäni aina meikatessani. Tämä on siis kakkumainen rajausväri, jota on tarkoitus käyttää veteen kostuteun synteettisen siveltimen kanssa. Vesi siis aktivoi tuotteen ja nestemäiseksi muutunutta rajausväriä on helppo napata siveltimeen. Silmien rajaaminen on todella helppoa, kunhan valitsee itselleen sopivan ja laadukkaan siveltimen. Rajausväri itsessään on todella intensiivisen sävyinen - oma mustani on todellakin luomilla musta. Yllätyin kuinka helposti ja nopeasti tämän tuotteen kanssa silmät sai rajattua ja lopputuloksena rajausjälki oli pikimustaa, juuri kuten haluankin. Väri kuivahti luomille nopeasti eikä tarttunut lainkaan ripsientaivuttimiin, kuten monet muut eyelinerit tekevät. Ainoa "vaiva" tämän tuotteen käytön kanssa onkin siis se, että jaksaa hakea vettä, johon siveltimen saa dipattua, ja sivellin tulee toki myös pestä ennen seuraavaa käyttöä. Itse rajaaminen sujuu nopeasti ja rajausjälki myös pysyy hyvänä koko päivän. Todella mielenkiintoinen tuote, jota on mustan lisäksi saatavana myös monessa muussa sävyssä.
Hinta: 24,70 €.


Viimeisenä vielä Lip Pencil Wine Berry*. Tämä superpitkä huultenrajauskynä lupaa runsasta pigmenttiä sekä mattaisen lopputuloksen. Kynää voi käyttää joko perinteiseen tapaan vain huulten rajaukseen tai sitten sen kanssa voi värittää huulet kauttaaltaan. Sävy on ihanan syksyinen - kaunis marjaisan punainen, ja väri irtoaa kynästä huulille helposti. Kynällä saa suhteellisen helposti myös väritettyä huulet kauttaaltaan, mutta kynästä irtoaa jonkin verran väripaakkuja, jotka kasaantuvat huulille rumasti. Niiden peittämiseksi olen aina myös levittänyt päälle samansävyistä huulipunaa, joka myös kulkee helpommin laukussa mukana kuin näin pitkä kynä. Huulten värittäminen kuitenkin tekee huulimeikistä pitkäkestoisemman, jolloin meikkiä ei tarvitse olla korjaamassa yhtä usein. Niitä pieniä väripaakkuja lukuun ottamatta kynä on toiminut oikein hyvin ja sävy tosiaan kuin tehty syksyyn. Tästä on totta kai myynnissä myös monia muitakin sävyjä, joten valinnanvaraa riittää!
Hinta: 26,80 €.

Alekoodilla LIPSTICKLOVE20 saatte Ben Nye -verkkokaupasta -20% alennusta tilauksen loppusummasta. Alekoodi on voimassa koko syyskuun 2018!

Ovatko Ben Nye meikit teille tuttuja? :)

8 kommenttia:

  1. Nimeltä on, mutta pakko myöntää etten ikinä ole kokeillut brändin tuotteita, vaikka merkillähän on ihan kulttituotteiksi luettavia tuotteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin Ben Nye oli nimeltä tuttu, mutta tämä oli munkin ensikosketus brändin tuotteisiin :)

      Poista
  2. Luomivärien osalta kyllä, mulla on edelleen merkin vanhoja nappeja ja vaikka ne ovat kalliita, kestävät käytössä vuosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua kuulla, että luomivärit on riittoisia ja säilyy myös ilmeisesti hyvänä pitkään! :)

      Poista
  3. Ben Nyen meikit on kyllä tuttuja, mutta itseäni kiinnostaa enemmän heidän maskeeraustuotteet! Aika hurja hinta luomivärinapeilla, mutta taa toisaalta jos ne ovat laadukkaita niin mikäs siinä! Mahtavaa, että ne saa kiinnitettyä muuhunkin palettiin kun vain omaan koteloonsa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yksittäisellä napilla on kyllä melko kova hinta, mutta oon samaa mieltä, että jos laatu on hyvä, käyttöikä pitkä ja tuote riittoisa niin kyllä tollasen summan voi maksaa :) Toi napin irroitusmahdollisuus on mun mielestä ihan loistava asia, sillä käytän paljon herkemmin yksittäisiä luomivärejä Z-paletistani kuin jos ne ovat vaan yksittäisinä kaikkien isojen palettien joukossa :D

      Poista
  4. Mulle tää oli ihan tuntematon brändi mutta mielenkiinto heräsi nyt. Kaikki tuotteet alkoi kiinnostaa, etenkin toi ensimmäinen puuteri ja sitten tuo eye liner. Luomivärinapilla on kyllä hintaa, kun taas muut vaikuttaisi ihan sellaselta suht normaalilta hinnalta. Mä en ikinä oo kyllä raaskinut ostaa yhtä luomivärinappia vaan aina sellaiset missä on muitakin sävyjä, kun mäkään en yhdellä osaa vain meikata :D siitäkin syystä tuo saattaa tuntua hintavalta napilta.

    Tuon linerin voisi ostaa jos ei ois ripsienpidennyksiä. Mä muuten meikkaan mun kulmat veden kanssa, mulle neuvottiin käyttämään juuri vettä siveltimellä ja mähän joka aamu haen pieneen kuppiin vettä jotta saan kulmat laitettua - aika nopeesti siitä tuli sellanen rutiini :’)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en muista ostaneeni koskaan yksittäistä luomivärinappia, en ainakaan tässä viime vuosina oo niin tehnyt :D Paletit on kivempia<3 Hei kiva kuulla, että siellä käytetään vettä kulmien meikkaamisessa ja sen kipon hakemiseen tottui nopeasti! Eihän se tosiaan oo iso vaiva ja mietin just, että käynhän mä joka aamu beautyblenderinikin pesemässä ja kastelemassa niin samassahan sitä vettäkin ottaisi johonkin kuppiin :D

      Poista

Kiitos kommentista!