sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kosmetiikkasuosikit | Syyskuu


Moikka! Kuukausi tekee kovin loppuaan ja tänään ollaan jo syyskuun viimeisessä päivässä. Kuun vaihtuminen tietää tuttuun tapaan myös kosmetiikasuosikkien esittelyä, joista löytyy tälläkin kertaa niin vanhoja tuttuja kuin uusia tuttavuuksiakin. Osa tuotteista on sellaisia, mitä käytän vuodenajasta riippumatta, mutta löytyy joukosta sentään pari sellaistakin tuotetta, jotka ovat nyt syksyn tultua pääseet taas käyttöön!


Elokuussa ihastuttiin TBS:n mansikkashampooseen, tässä kuussa mun sydämeni taas vei tämä Ziaja Cocoa Butter Nourishing Shampoo. Kaakaovoin tuoksuinen shampoo ihastuttaa erityisesti tuoksullaan, mutta pesutehokin on tällä enemmän kuin kohdillaan. Shampoo pesee hiukset hellävaraisesti puhtaaksi jo yhdellä pesukerralla, mikä siis mulla on edellytyksenä sille, että pidän shampoota oikeasti tehokkaana. 400 ml pullosta riittää iloa pitkäksi aikaa ja oonkin tykännyt yhdistää tämän aina saman sarjan hiusnaamion kanssa. Tämä on mun mielestäni erittäin hyvä perusshampoo ja tämähän maksaa esimerkiksi Notinossa alle kolme euroa. Tätä voisi siis kuvailla lähes ilmaiseksi!


Kasvoöljyt olivat mulla pääasiassa tauolla koko kesän ajan, mutta syyskuussa ilmat ovat viilenneet selkeästi ja ihokin vaatinut parempaa kosteutusta. Ihonhoitorutiineihin onkin astuneet taas kasvoöljyt, joista yksi suosikkini on tämä Mádara Superseed Smoothing Hydration Facial Oil. Tuote sisältää kahdeksaa eri kuivaöljyä, mm. avokadosta, mustaherukasta, parsakaalista ja tyrnistä. Käytän itse öljyjä yleensä ihonhoidon viimeisessä vaiheessa kasvovoiteen jälkeen, jolloin öljy lukitsee kosteuden ihoon. Tämä on mulla käytössä vain iltaisin, sillä öljyllä kestää jonkin aikaa imeytyä, mutta mun ihoni rakastaa tätä kosteuspommia!


Tein muutamia viikkoja sitten pienen tilauksen Selfridgesille ja tilauksessa oli mukana myös tämä NYX Vinyl Liquid Liner. Mähän olen käyttänyt aiemmin muutamiakin tuubeja NYX:n Matte Liquid Lineria, mutta tämä vinyyliversio oli mulla testaamatta. Mattaversio antaa nimensä mukaisesti mattaisen mustan lopputuloksen, mutta tämä vinyyliliner tekee hieman kiiltävää jälkeä. Ei siis mitään glitterjälkeä, mutta sellaisen valoa heijatavan lopputuloksen, joka ei ole matta. Tämä eyeliner on ollut kivaa vaihtelua sille mattaversiolle ja näillä NYX:n eyelinereilla saa todella helposti ja nopeasti silmät rajattua. Ei siis mikään ihme, että nämä ovat mun suosikkieyelinereita!


Huulipunien kohdalla sävyt ovat myös vaihtuneet selkeästi syksyisimmiksi. Ihanaa syyspunaa parhaimmillaan edustaa mm. tämä Lumene Nordic Chic Moisturizing Lipstick sävyssä 4 Winter Time / Lumen Aika. Tämä syvän viininpunainen huulipuna paitsi näyttää upealta hyvin monensävyisen silmämeikin kanssa, myös tuntuu huulilla todella miellyttävältä. Tai no oikeastaanhan tämä ei tunnu huulilla yhtikäs miltään eikä varsinkaan kuivata niitä. Kermainen koostumus levittyy huulille nopeasti ja kauniisti eikä mulla ole mitään huonoa sanottavaa itse punasta. Hylsy sen sijaan voisi olla hieman parempi, sillä huulipuna avautuu vähän turhankin helposti. Töissä kannan huulipunaa aina paidan taskussa ja saan aina pelätä, että huulipuna pääsee siellä aukeamaan. En tiedä onko tämä mun yksilöni vain maanantaikappale vai ovatko kaikki samaa laatua, mutta hylsyn "heppoisuus" saa pientä miinusta.



Lumenella jatketaan, sillä suosikkeihin pääsee myös tämä Lumene VALO Nordic-C Glow Reveal Peeling Mask. Tämä on kemiallisesti mm. AHA- ja glykolihapoilla ihoa kuoriva kasvonaamio, joka lupaa tehdä ihosta kirkkaan ja heleän. Rakastan sitä pehmeää tunnetta, minkä tämä iholle jättää ja samea iho kirkastuu kyllä ihan silmissä tämän kanssa. Oon käyttänyt tätä nyt suunnilleen kerran viikossa ja olen todennut sen omalle iholleni hyväksi tahdiksi. Näin pystyn käyttämään kerran viikossa myös mekaanisesti ihoa kuorivaa kuorinta-ainetta ja tilaa jää myös muille kasvonaamioille. Lumenen VALO-sarja on (hyaluronitiivistettä) lukuun ottamatta yllättänyt mut todella positiivisesti.

Onko suosikkieni joukossa kenties tuotteita, jotka ovat päässeet myös teidän suosioonne? :)

21 kommenttia:

  1. Ei ole tuttuja, en siis ole käyttänyt mutta tuo Lumene on kyllä ostoslistalla ;) kunhan entisiä loppuu joskus ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ihan liikaa naamioita tällä hetkellä, ei millään ehdi käyttää kaikkia niin usein kuin haluaisi!

      Poista
  2. Tuo Ziajan shampoo+hoitis ovat kivoja perustuotteita ja todella edullisia! Tuosta Lumenen peeling maskista tykkään kovasti, se ei tunnu yhtään kuorivalta mutta jättää ihon todellakin pehmeäksi ja kirkkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tosin se Cocoa Butter hoitoaine ei oikein mulle riittänyt hoitotehoiltaan :/ Hiusnaamio puolestaan on ihana<3 Kuorinta tossa naamiossa on kyllä super hellävarainen, mutta silti tehokas! Iho jää niin sileäksi ton kanssa :)

      Poista
  3. Madaran öljy on kiva, muista ei ole kokemuksia. 🙂

    VastaaPoista
  4. Vinyylisen pinnan jättävä eyeliner kuulostaa tosi kivalta, sellaista sopivan pientä extraa silmämeikkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oon samaa mieltä! Tykkäsin joskus älyttömästi essencen vastaavasta eyelinerista, mutta sitä ei oo ollut myynnissä enää pitkiin aikoihin :/

      Poista
  5. Oon myös pitänyt todella paljon tästä samasta kasvonaamiosta jonka ostinkin kun sitä jo aiemmin kehuit täällä blogissa. Mulla NYX:ltä käytössä sellainen Epic Ink Liner jossa jälki lähempänä tätä vinyyliä mikä sulla nyt on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot tykännyt siitä<3 Mun on pitänyt ties kuinka monet kerrat ostaa toi Epic Ink Liner testiin, mutta pelkään ihan sikana sen kuivuvan nopesti, kun 99% tussilinereista tekee :D Josko toi olisi poikkeus ja ainakin sitä on kehuttu ihan superpaljon!

      Poista
  6. Ziajan shampoo kuulostaa ihan super houkuttelevalta, kun on vielä niin halpakin! Lumenen kuoriva naamio on kyllä ihana ja pitäis itsekkin ostaa toi isompi tuubi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on kyllä hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan, mutta ihan perusshampoo toi on ilman mitään sen kummempia ihmeellisyyksiä :) Mä en saa tarpeekseni tosta Lumenesta<3

      Poista
  7. Kaikki ovat nimeltä tuttuja, mutta itse en ole kokeillut. Lumenen Peeling Maskia taidan kokeilla jossain vaiheessa. Voisi sopia mullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Mä en yleensä innostu kemiallisesti kuorivista tuotteista, mutta toi on vienyt mun sydämeni :)

      Poista
  8. Ainoastaan Lumenen huulipuna on näistä mulle tuttu :). Tuo Ziaja kiinnostaa kovasti, vaikuttaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziajan hiustenhoitotuotteet on kyllä ehdottomasti testaamisen arvoisia :)

      Poista
  9. Kivoja suosikkeja, paljon mulle tuntemattomia tällä kertaa! :D Tuo Lumenen kasvonaamio mun on varmaan oikeasti ostettava, sitä saa vissiin ihan varmaan Prismastakin, joten helposti kauppareissulla lähtee matkaan kunhan muistaisin vain joskus paikanpäällä sen hakea :'D Tuo huulipuna on aivan ihanan värinen <3

    Ei nyt liity millään tavoin postaukseen, tulipahan nyt tosta nyxin lineristä mieleen mutta.. Mulla on nyt öljytön eyeliner etsinnöissä, oisko sulla mitään vinkkiä heitellä mikä olis hyvä öljytön eyeliner ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Cittareissa ainakin myydään tota, eli eiköhän Prismastakin löydy! Ens kerralla kun päädyt sinne kosmepuolelle seikkailemaan niin nappaat ton sitten mukaan ;)

      Oi apua! Mä en oo koskaan joutunut välttelemään öljyjä missään silmämeikissä (kun ei oo ripsienpidennyksiä tms.), joten en nyt ihan oikeesti kyllä tiedä missä eyelinereissa on öljyjä ja missä ei. Näissä NYX:n eyelinereissa taitaa olla, ainakin jostain Oilista tuolla inceissä puhutaan :D En tosin tiedä mitä se tarkoittaa sen tarkemmin, oon tosi huono noiden incien kanssa enkä valitettavasti osaa sua auttaa nyt kovin hyvin :( Essencen Liquid Ink Eyeliner on tosi hyvä ja siinä ei ainakaan suoraan mistään öljyistä puhuta, kun incin vilkaisin, mutta mun pitäis tarkistaa paremmin noi ainesosat enkä siis osaa sanoa varmaksi, ettei siinä öljyjä ole!

      Poista
  10. Onpa kiva tuo Lumenen huulipuna! Siis sävy ja tuo valkoinen hylsykin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi huulipuna on ihana<3 Vaikka hylsy vähän heikkolaatuinen onkin :D

      Poista
  11. Tuo Ziajan shampoo kuulostaa hyvältä, olisi niin kiva päästä testamaan kyseistä merkkiä paremmin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!