sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Helli ihoasi Masque Barin kasvonaamioilla


Erilaisia kasvonaamioita on aina ihana päästä testaamaan, ja suureksi ilokseni sain jokin aika sitten maahantuojalta testiin kasan Masque Barin kasvonaamioita. Masque Bar oli itselleni aiemmin tuntematon brändi, mutta brändiltä löytyy hurja määrä erilaisia kasvonaamioita - niin yksittäispakattuja kuin tuubipakkauksia sekä myös kangasnaamioita. Masque Barin naamioita myydään esimerkiksi Oletkaunis.fi verkkokaupassa ja kaikki postauksessa mainitut hinnat ovat kyseisen verkkokaupan hintoja.

*Tuote saatu blogin kautta, en hyödy linkin klikkaamisesta!


Masque Bar Silver Foil Peel-Off Mask* on yksittäispakattu kasvonaamio, jonka tulisi heleyttää ja kirkastaa ihoa. Naamio sisältää mm. piparminttu-, vadelma- ja macadamiapähkinäuutteita, ja nimensä mukaisesti naamio on väriltään kiiltävän hopeista. Tämä oli näistä ensimmäinen naamio, jota lähdin testaamaan ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Peel-off naamioiden kanssa on aina pieni pelko sen suhteen, lähteekö naamio helposti yhtenä tai edes kahtena kappaleena kasvoilta pois vai saako sitä repiä vartin verran kasvoilta pieninä palasina. Tämän vaikutusaika on 10-15 minuuttia tai kunnes naamio on täysin kuviunut kasvoille. Itselläni naamio kuivahti ihoon suhteellisen nopeasti ja sen poisrepiminen oli helppoa ja sain itse naamion pois parina eri kappaleena. Naamio jätti ihon todella pehmeän tuntuiseksi ja selkeästi iho oli jonkin verran myös kirkastunut ja naamio oli poistanut iholta turhia epäpuhtauksia. Tämän voisin ehdottomasti ostaa itselleni myös isommassa tuubipakkauksessa!
Hinta: 3,90 €/kpl.


Kuten monet ehkä muistavat, eivät kangasnaamiot ole mulle yleensä niitä kaikkein mieluisimpia, mutta lähdin odottavin mielin testaamaan myös tätä Masque Barin Rose Gold Foil Sheet Maskia*. Tämä ruusukullan värinen kangasnaamio lupaa ravita ja kosteuttaa ihoa. Se sisältää mm. soijapapua ja taikapähkinävettä, jotka ainesosina kuulostavat vähintäänkin mielenkiintoisilta. Naamion suositeltu vaikutusaika on 10-20 minuuttia, mutta mä luovutin itse jo reilun viiden minuutin päästä. Tämä oli heiman erilainen kangasnaamio verrattuna aiemmin käyttämiini, sillä tämä oli paljon paksumpi. Kasvoille naamio asettui suhteellisen helposti, mutta naamion muoto ei ollut oikein omille kasvoilleni sopiva ja esimerkiksi puhuminen naamion kanssa ei onnistunut mulla. Kangasnaamiossa oli hurja määrä uutetta ja se myös valui kaulaa pitkin alas. En itse oikein välitä ihan näin märistä naamioista, sillä se valuva tunne on itselleni melko epämiellyttävä. Lyhyehkö vaikutusaika ehti kuitenkin tekemään jo jotain, sillä iho jäi todella kosteutetun tuntuiseksi eli itse naamion tehosta mulla ei ole huonoa sanottavaa. Harmi vaan, etteivät kangasnaamiot ole mun juttuni.
Hinta: 4,50 €/kpl.


Ruusukullalla jatketaan, sillä sain itselleni myös yksittäispakatun Masque Bar Rose Gold Foil Peel-Off Maskin*! Tämä poikkeaa hieman ylempää olevasta ruusukultakangasnaamiosta, sillä tämän on tarkoitus kosteuttaa, rauhoittaa ja myös puhdistaa ihoa. Naamio sisältää anis-, macadamiapähkinä- ja vadelmauutteita ja myös tämän peel-off naamion vaikutusaika on 10-15 minuuttia. Tätä mä en ole vielä testannut, mutta mikäli tämä on puoliksikaan yhtä hyvä kuin Silver Foil -naamio, tulen varmasti ihastumaan tähän täysin.
Hinta: 3,90 €/kpl.


Masque Bar Gold Foil Peel-Off Mask* on 70 ml kokoinen tuubissa oleva naamio. Naamio lupaa ravita ja kosteuttaa kasvojen ihoa ja koska nyt eletään jo virallisesti syyskuukautta, ovat kaikki kosteutusta iholle tuovat tuotteet mulle enemmän kuin tarpeellisia! Naamio sisältää muiden postauksessa mainuttujen peel-off naamioiden tapaan vadelma- ja macadamiapähkinäuutteita ja niiden lisäksi myös greippiuutetta. Väriltään tämä naamio on totta kai kultaista ja suositeltu vaikutusaika tälläkin 10-15 minuuttia. Naamio lähti iholta pois yhtä helposti kuin hopeinenkin versio ja iho jäi todella kosteutetun tuntuiseksi. Kuivalle iholleni tämä naamio oli suorastaan loistava ja mun teki mieli kosketella kasvojeni ihoa koko ajan sen jälkeen, kun olin naamion iholtani poistanut. Iho tuntui niin pehmeältä ja näytti myös hyvinvoivalta. Huippuhyvä naamio ja ehdottomasti tämän joukon paras!
Hinta: 9,90 €.

Sekä Silver Foil että Gold Foil naamiot vakuuttivat mut siis täysin. Ruusukultanaamioista en ole peel-off versiota vielä testannut, mutta kangasnaamio ei ollut itselleni mieluinen. Se johtuu kuitenkin ennen kaikkea siitä, etten pidä siitä tunteesta, mikä märkä kangasnaamio kasvoilla aiheuttaa. Masque  Barilta haluan ehdottomasti testata myös muita naamioita ja brändihän myy myös mm. hauskoja eläinaiheisia kangasnaamioita sekä naamioita niskalle, jaloille, huulille ja silmänympärysiholle!


Ovatko Masque Barin naamiot teille tuttuja? Entä mitä ominaisuuksia te arvostatte hyvässä kasvonaamiossa? :)

6 kommenttia:

  1. Ompa kauniita paketteja :) Mäkään en pahemmin pidä kangasnaamioista, ne tuntuu niin inhottavalta :D Yleensä ne on kuitenkin tehneet ihon todella pehmeäksi ja ainakin niitä Disneynaamioita suosin :) Talvella kyllä jätän suosiolla väliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 Muistelinkin, ettet säkään oikein oo kangasnaamioiden ylin ystävä :D En tiedä kestääkö niihin vaan tottua, sillä joo onhan se lopputulos tosiaan yleensä hyvä. Se tunne kasvoilla vaan on inhottava :D

      Poista
  2. Mulla on Masque Barin sellainen kupliva puhdistustuote ja se on kyllä kans super kiva! Näitä oon puolestaan ihastellut niiden värien puolesta. Naamiom pitää ehdottomasti sisältää laadukkait ja kosteuttavia ainesosia, niin ne on mun mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on hurjan kauniita, ihanaa metallinhohtoa kasvoilla<3 Oon samaa mieltä sun kanssa ja kuivaihoisena totta kai tulee suosittua eniten juuri kosteuttavia naamioita :)

      Poista
  3. Masque Barin naamiot on yhtiä mun suosikkeja! Näitä en ookkaan vielä kokeillut, mutta hyvältä vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että Masque Bar on päässyt sun suosioon<3 Näitäkin voin suositella oikein lämpimästi :)

      Poista

Kiitos kommentista!