maanantai 22. heinäkuuta 2019

Aamun ihonhoitorutiinini

*Saatu ilmaistuote


Olen joskus taannoin kirjoittanut postauksen mun illan ihonhoitorutiinistani, mutta varsinaista postausta en ole tainnut ikinä kirjoittaa aamun rutiineista! Mullahan eroaa aamu- ja iltarutiinit aika paljonkin toisistaan ihonhoidon suhteen, sillä aamuisin pyrin pääsemään mahdollisimman helpolla ja nopeasti eteenpäin. Kello saattaa soida jo 4.40 ja viimeistään se soi 5.20 riippuen siitä, mihin aikaan ja millä olen töihin menossa, olettaen että menen aamuvuoroon. Tuohon aikaan ei todellakaan tule ensimmäiseksi mieleen ruveta tekemään mitään kovin monimutkaisia temppuja ihonhoidon suhteen vaan pyrin pääsemään mahdollisimman pian meikkaamaan. Kuiva ihoni vaatii kuitenkin riittävästi kosteutusta eli ihan yhdellä tai kahdella tuotteella en aamuistani selviä. Mitä kaikkea iholleni siis aamuisin lisään?


Puhdistuksen hoitaa aamuisin lähes aina kasvovesi. Joskus jos iho tuntuu jotenkin tunkkaiselta, saatan käyttää puhdistuksessa myös misellivettä, mutta ikinä en arkiaamuisin tee vesipesua kasvoilleni. En ensinnäkään koe sitä itselleni tarpeelliseksi eikä mulla sellaiseen myöskään olisi aikaa. Kasvovesiä mulla on tällä hetkellä muutama erilainen ja kuvassa näkyy Cattier Paris Gentle Toning Lotion*, joka on suihkemuodossa oleva tuote, sekä Murumuru Kasvovesi. Näissä molemmissa on omat hyvät puolensa, mutta tällä hetkellä suosin ehkä hitusen enemmän Murumurua. Misellivesistä suosin aamuisin Mossa Juicy Clean 3in1 Cleansing Micellar Waterin, jonka ostin reilu kuukausi sitten pitkästä aikaa taas testiin. Multa löytyy pari muutakin misellivettä, mutta ne ovat sitten enemmän ilta- kuin aamukäytössä.


Kasvoveden jälkeen on aika lisätä hoitovesi, joita omistan tällä hetkellä kaksi erilaista. Senja Cosmetics Nordic Nectar Toner Essence* on mun suosikkini iltakäytössä, sillä se on mukavan kosteuttava, mutta käytän sitä myös aamuisin. Lumene SISU Urban Defense Anti-Pollution Beauty Lotion on hitusen kevyempi, mutta silti oikein miellyttävä hoitovesi. Lumenea tulee monesti myös kerrostettua iholle, tosin aamuisin harvemmin niin ehdin tekemään. Varsinkin näin kuivaihoisena koen saavani suurenkin hyödyn hoitovesistä, sillä vaikka monet ehkä pitävät sitä yhtenä turhana lisävaiheena ihonhoitorutiinissa, voi mun iho paljon paremmin, kun kosteutan sitä myös hoitovesien avulla.


Hoitovettä seuraa aina seerumi. Aamuisin tyydyn yleensä vain yhteen seerumiin, kun iltaisin saatan laittaa pariakin eri seerumia kasvoille. Aamuseerumeiden suokkini ovat Murumurulta ja Ziajalta. Murumuru C-Vitamiiniseerumi on yksi tämän vuoden parhaita ihonhoitolöytöjä ja seerumi kosteuttaa ihoa mukavasti ja myös kirkastaa sitä. Ihan kaikkien voiteiden kanssa tuo ei vaan tunnu toimivan, sillä lopputuloksena saattaa olla seerumin rullautuminen iholta pois. Ziaja Acai Berry Face and Neck Serum sekä Goat's Milk Energising & Smoothing Serum* ovat molemmat myös oikein hyviä seerumeita aamukäyttöön. Acai Berry on mulle ehkä hitusen mieluisampi, mutta molemmat kosteuttavat hyvin ja imeytyvät ihoon nopeasti.


Joko ennen seerumia tai sen jälkeen lisään silmien alle The Ordinaryn Caffeine Solution 5% + EGCG:tä, jonka tulisi auttaa vähentämään turvotusta ja tummuuta. Silmänympärysvoiteita multa löytyy avattuna useampikin, mutta tällä hetkellä aamukäytössä on lähestulkoon pelkästään tämä Mizon Multi Function Formula Snail Repair Eye Cream*. Sy-voide on koostumukseltaan geelivoidemaista ja se imeytyy nopeasti. Iltaisin kaipaan kosteuttavampia ja paksumpia voiteita, mutta aamukäytössä tämä on toiminut suorastaan loistavasti.


Viimeisenä vielä kasvovoide. Kasvovoiteiden joukosta mulla on tällä hetkellä kaksi suosikkia aamukäyttöön. Ziaja Goat's Milk Moisturising & Smoothing Ultralight Face Cream* kosteuttaa todella hyvin, mutta imeytyy kuitenkin suhteellisen nopeasti. Liian paljon jos tätä erehtyy lisäämään kerralla, saa imeytymistä odotella jonkin aikaa, mutta maltillisella määrällä tämä toimii hyvin meikinalusvoiteena kiireisinäkin aamuina. Toinen voide on uusi suosikkini - Mossa Vitamin Coctail Intense Rehydration Energising Day Cream. Tässä voiteessa on raikas tuoksu, hyvät kosteutustehot ja kaiken lisäksi voide imeytyy ihoon todella nopeasti. Ziajan voide saattaa jättää iholle hieman rasvaisen tunteen, mutta tämä Mossa ei sellaista tee, mistä johtuen tämä on meikinalusvoiteena mulle hitusen mieluisampi. 

Keskimäärin selviän aamuistani siis kuudella eri ihonhoitotuotteella. Aurinkosuojavoide on käytössä, mikäli tiedossa on aurinkoinen päivä tai paljon ulkona oleskelua ja toisinaan käytän kasvosuihketta jo heti aamusta. Yleensä suihkin sitä kuitenkin päivän mittaa meikin päälle tai vastaavasti meikittömälle iholle freshaamaan oloa.

Mitkä tuotteet kuuluvat teidän aamuiseen ihonhoitorutiiniin? :)

12 kommenttia:

  1. Kiinnostavia tuotteita! Monia mulle tuttuja merkkejä mutta mitään näistä tuotteista en itse ole testannut. Mä olen aamuisin hyvin laista ihonhoito juttujen kanssa. mieluummin nukun sen ylimääräisen ajan kuin käytän sen laittautumiseen :D illalla sitten hoidan senkin edestä. Aamuisin laitan vain seerumin ja kosteusvoiteen. Joskus pyyhin kasvot pixin glow tonicilla mutta aina en sitäkään muista/jaksa. Sitten vaan meikki naamaan ja menoksi. vapaa päivinä panostan kyllä kasvoihin sitten enemmän ja käytän kuorinnan, naamion ja mahdollisesti vielä hydrogeeli laput silmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä taas rakastan laittautua työaamuisinkin, mutta esim. meikkaaminen hoituu silti mahdollisimman nopeasti :D Joo vapaapäivinä tulee monesti laitettua kangasnaamioita tai silmänalusnaamioita iholle! Ihonhoito pitkän kaavan mukaan on ihanaa<3 Kuorinnan jätän itse aina iltaan, mutta toisaalta pitäisi ehkä testata sitäkin aamuisin joskus :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Kasvovesi, päivävoide ja silmänympärysvoide :) klo soi neljän maissa niin ei vaan työaamuina jaksa eikä ehdi enempää. Jos joskus on aikaa niin saatan laittaa vielä seerumin ennen voidetta. Vapaapäivinä kuten tänäänkin olen käyttänyt jo sheet maskin ennen meikkaamista :) Ihania tuotteita sulla käytössä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että aika moni menee pitkälti samalla kaavalla kuin säkin, just ehkä se seerumi vielä tonne joukkoon! Ymmärrän enemmän kuin hyvin, että noin aikaisin herätessä tee mieli käyttää sekuntiakaan ylimääräistä ihonhoitoon ja tossa sullakin on kuitenkin jo aika lailla kaikki tarvittava :D Kangasnaamiot kuuluu mullakin monesti vapaapäivän aamurutiiniin<3

      Poista
  3. Todella kiva oli lueskella sulta ihon aamurutiineista. Tällaisen voisi itsekin toteuttaa, tosin en käytä kovin montaa tuotetta, joten en tiedä onkohan siinä paljon järkeä :') Mä nyt otin tuon Ziajan seerumin iltakäyttöön kun se tuli siitä heinäkuun Bettestä, ja rakastan sen tuoksua ja tunnetta iholla! Joka ilta taidan rakastua siihen enemmän, aivan ihana seerumi <3 Ja kiitos kun muistutit!! Pitää kaivaa kasvosuihke esille nyt näillä helteillä, se varmasti virkistää kun olo nuutuu välillä etenkin siitä iltapäivästä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Toteuta ihmeessä ja jos tuntuu, että postaus jäisi jotenkin vajaaksi niin voithan sä yhdistää siihen samaan sitten illankin rutiinin<3 Ihan mahtavaa, että oot tykästynyt tohon Ziajan seerumiin, se on kyllä hyvää! Joo kasvosuihkeet on ainakin mulla olleet nyt melko kovassa käytössä, ne tuntuu niin hyvältä hellekeleillä<3 :D

      Poista
  4. Mä selviän tällä hetkellä neljällä tuotteella Misellivesi/puhdistusemulsio, hoitovesi (kerrostaen) ja joko seerumi tai ohut fluidi sekä SPF. :D Illalla hoidan ihoa sitten pidemmän kaavan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun rutiini kuulostaa myös tosi hyvältä! Illalla varmaan suurin osa hoitaa ihoaan vähän perusteellisemmin kuin aamuisin, ainakin jos on yhtään kiinnostunut ihonhoidosta :)

      Poista
  5. Mä olenkin tälläiset rutiinipostauksen tehnyt muistaakseni kesäällä ja oli ihan mielenkiintoista huomata mitä kaikkea sitä tulee käytettyä iholla päivittäin.
    Olisimpa hoitanut ihoani näin jo nuorempana, sä olet onneksi mua viisaampi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo välillä tekee itselleenkin hyvä tehdä katsausta niihin käyttämiinsä tuotteisiin! Mä en olisi ilman blogia ja kunnon hurahtamista kosmetiikkaan varmasti hoitanut ihoani läheskään näin hyvin kuin mitä nyt teen. Toivottavasti ihosta huolehtiminen näkyy sitten vanhempanakin!

      Poista
  6. Mulla näin kesällä aamun ihonhoitorutiiniin kuuluu puhdistustuote, kasvovesi ja seerumi + sy-voide. Talvella seerumin lisäksi myös päivävoide :) Tosin aika usein kasvoveden jälkeen suihkin vielä jotain toista hoitosuihketta iholle, jos en heti levitä seerumia ja ala meikkaamaan. Mä annan siis usein ihon aika usein aamuisin hengitellä, ja saatan meikata vasta puolenpäivän jälkeen, jos tarve vaatii ja on menoa :)

    Ps. Murumuru on multa vielä täysin testaamatta, mutta C-vitamiiniseerumi on houkutellut jo pidempään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kunpa mäkin saisin antaa ihon ihan rauhassa hengittää ja odotella tuotteiden imeytymistä ym. oikein pidemmän kaavan mukaan ennen meikkaamisen aloittamista :) Ei vaan nykyinen ammatti anna sille valitettavasti myöden :/ Murumurun C-vitamiiniseerumi on ihan loistava tuote, varsinkin nyt kesällä oon tykännyt siitä ihan hurjasti!

      Poista

Kiitos kommentista!