tiistai 9. heinäkuuta 2019

Bette Box | Heinäkuu 2019


Kesäbettet jatkuvat ja tänään esittelyyn pääsee totta kai heinäkuun Bette Box! Kesäkuun Bette jakoi kahden eri variaationsa kanssa aika paljon mielipiteitä, mutta itse pidin boksista ja mähän sain sen version, joka sisälsi Glitternistin irtoglitterin ja vaseliinin. Heinäkuun boksilta odotin paljon kesäisiä tuotteita ja ehkä jotain ihanaa pientä meikkituotettakin! Meikit ovat tosiaan ehdottomasti ne, mitä bokseista eniten kaipaan, mutta onneksi niitä tulee takuuvarmasti aina Boxycharmeista. Miltä heinäkuun Bette Box näytti?


Ensimmäisenä silmään osui tuo mieletön määrä erilaisia näytteitä eikä sisältö totta puhuen muutenkaan vaikuttanut itselleni mieluisimmalta. Ziajan seerumi multa jo löytyy enkä käytä muotovaahtoja tai kynsilakkoja lähes koskaan. Korresin voide sen sijaan näytti kivalta, mutta mikään muu ei niitä innostuksen tunteita mussa oikein herättänyt. Cougarin tuote lähinnä pelotti, sillä "5-in-1 Foundation" ei tekstinä kuulosta omaan korvaani kovinkaan lupaavalta.


Ziaja Goat's Milk Energising & Smoothing Serum on mulle tosiaan jo tuttu tuote ja itse seerumissahan ei ole mitään vikaa. Sen luvataan stimuloivan ihon omaa kollageenituotantoa ja tekevän ihosta hehkuvan ja terveen. Mä itse koen tämän ennen kaikkea hyvänä kesäseerumina, sillä seerumi on koostumukseltaan kevyt, mutta kosteuttaa kuitenkin ihan mukavasti. Ziajaa on kiva saada bokseista, mutta kohta aletaan olla jo vähän siinä pisteessä, että toivoisin boksista löytyvän Ziajan sijasta jotain muutakin. Brändissä tai sen tuotteissa ei ole mitään vikaa ja Ziaja onkin yksi mun suosikkibrändeistäni, mutta vaihtelu virkistää. Tämä seerumi jää mulla kaappiin odottelemaan, että saan edellisen käytettyä pois, eli käyttöön tämä tulee vielä pääsemään.
Hinta: noin 11,90 €/50 ml.


Tämä Mavala Mini Color's Nail Color Cream oli ilmeisesti pitkäaikaistilaajille kohdennettu tuote ja itse sain tämän sävyssä 88 Chihuahua. Sävy on kaunis oranssi ja hurjan kesäinen, mutta tosiaan mulla on vuodessa käytännössä vain yksi kuukausi aikaa käyttää kynsilakkoja. Lakat eivät siis ole mun suosikkejani, mutta täytyy koittaa ehtiä testata tätä yksilöä vielä tämän kesäloman aikana! Onneksi kauneusbokseista ei kynsilakkoja tule tämän useammin enkä tästäkään harmissani osaa olla, vaikka tuote ei sinänsä mulle kovin tarpeellinen olekaan.
Hinta: noin 5,20 €/5 ml.



Cougar 5-in-1 Foundation on viidellä eri ominaisuudella varustettu tehotuote. Se lupaa samaan aikaan toimia niin aurinkopuuterina, peiteaineena, meikkipohjana sekä ihon sävyn korjaajana. Mä saatan olla tässä nyt se kaavoihini kangistunut ja rajoittunut, mutta miten ihmeessä yksi ja sama tuote voi mitenkään toimia sekä peiteaineena että aurinkopuuterina? Toki ihmiset varmasti käyttää erilaisia tuotteita näihin tehtäviin, mutta en itse näe mitenkään mahdolliseksi sitä, että käyttäisin yhtä ja samaa tuotetta sekä aurinkopuuterina että peiteaineena. Sävy Natural Light ei ole se kaikkein vaalein enkä ole edes avannut tuota suojaa tossa purnukan päällä, sillä tiedän jo nyt, ettei mulla ole tällaiselle tuotteelle käyttöä. Eteenpäin siis lähtee.
Hinta: noin £5,99/4 g.


Cutrinin Vieno Sensitive Volumizing Mousse oli myös pitkäaikaistilaajille kohdistettu tuote, jonka sanotaan sopivan myös Curly Girl metodiin. Mä en itse kyseistä metodia hiustenhoidossa hyödynnä, sillä mun hiukseni ovat luonnostaan piikkisuorat riippumatta mitä tököttejä niihin laitan. Tämä tuote on hajusteeton volyymia hiuksille tuova vaahto, joka lupaa myös hoitaa ja antaa hiuksille kiiltoa. Mä en muotovaahtoja käytä oikeastaan ikinä, joten tämänkin annan suosiolla eteenpäin. Ihan kiva, että Bette oli kuitenkin laittanut boksiin tuotteen, joka tosiaan sopii tuohon Curly Girl metodiin, sillä se on viime kuukausina ollut niin kovassa huudossa. Boksista tuli 100 ml koko.
Hinta: noin 19,90 €/300 ml.


Sitten se tuote, joka oikeasti mua kiinnosti! Korres Ginger Lime Body Milk on limen ja inkiväärin tuoksuinen vartalovoide. Voide sisältää mm. B5-vitamiinia sekä aloeuutetta, jotka kosteuttavat ja ravitsevat ihoa. Tuoksu on tässä hurjan ihana, mukavan raikas ja hiukan harmittaa, että tästä tuli vain 40 ml matkakoko. Tämä kun tosiaan oli käytännössä ainut tuote, joka mua tässä boksissa enemmän kiinnosti. Toisaalta mä oon sen verran laiska vartalonrasvaaja, että sen puoleen ehkä ihan hyvä, ettei tämä tullut täysikokoisena.
Hinta: noin 16,50 €/200 ml.


Sitten vielä ne boksin näytteet! Compeedin rakkolaastari oli itse asiassa listattu tässä ihan kunnon tuotteeksi, mutta mulle yksittäinen rakkolaastarilappu ei kyllä ole mikään tuote vaan näyte siinä missä tuoksunäytteet sun muut. Näytteiden joukosta löytyi rakkolaastarin lisäksi Policen Shock-In-Scent EdP tuoksunäyte, kolme Lumenen VALO-sarjan näytettä sekä Lotuksen Sensitive Clean 10 kpl paketti. Tuo Lotuksen paketti alkoi hitusen mietityttää, sillä siitä ei boksin mukana tulleessa kortissa ollut mitään mainintaa ja kortin alaosassa mainittiin, että mikäli boksi sisälsi jotain ylimääräisiä tuotteita, on "Kesäbetten Onnetar suosinut juuri sinua". Tarkoittaakohan tämä siis sitä, että siinä missä osa sai viime kuussa 15 euron arvoisen vartalosokerin, sain mä alle euron arvoisen vessapaperipaketin..? Täähän on suorastaan hulvatonta, jos asia näin on! Eli kertokaahan ihmeessä onko toi Lotus-paketti ollut kaikkien muidenkin bokseissa ja se extratuote jotain muuta.

Boksi ei tosiaan ollut tällä kertaa ihan paras mahdollinen juuri mulle, ja ennen kaikkea mua hämmentää toi valtaisa määrä erilaisia näytteitä ja niistä päällimmäisenä noi vessapaperilaput. Aina ei voi voittaa ja jäi tästäkin sentään onneksi käteen edes jotain.

Miltä sisältö näyttää, mikä tuote oli teidän suosikkinne? :)

22 kommenttia:

  1. Mulla oli ei-pitkäaikaistilaajan boksi, joka erosi hieman tästä. Kynsilakkaa tai muotovaahtoa ei löytynyt, vaan sen sijaan boksissa oli Dermosilin kasvonaamio. Tosin nyt kun näin tämän boksin, niin mua alkoi vielä enemmän hämmentämään tuo vessapaperipaketti. Mun boksissa oli nimittäin myös se, enkä tiennyt onko se tuote, näyte vai arvottu bonustuote. Kortissani oli kahteen kertaan Compeed-laastarin teksti ja sen perusteella päättelin sen olevan varsinainen tuote, jonka tiedot ovat vain vaihtuneet toisiin Compeed-laastarin tietoihin. Mutta koska sullakin se oli ja muutenkin sulla on yksi tuote enemmän, niin en ole enää yhtään varma miten nämä tuotteet menivät tässä kuussa :D Täytynee odotella lisää postauksia aiheesta, koska Instastakaan ei löytynyt kuin vasta pari kuvaa tähän mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi hämmentää kyllä oikeesti ja mä todella toivon, ettei toi ollut mikään extratuote kesän iloksi :D On meinaan vähän eri laatua kuin se vartalosokeri viime kuussa! Mulla ei ollut kortissa kuin kerran mainittuna Compeed. Mielenkiinnolla jään odottamaan millaisia variaatioita tästä boksista on tullut :D Nyt ei oikeesti yhtään tiedä mikä on varsinainen tuote ja mikä extraa ym.

      Poista
  2. Hmm ei ollut kyllä mikään järin kiinnostava boksi tämäkään. Varsinkin kun odotan edelleen sitä valtavan hypetyksen saanutta "kesäbetteä" :D jotenkin tuntuu että samat merkit pyörii bokseissa koko ajan ja pieniä kokoja ja näytepussukoita puskee oikein urakalla. Kiinnostava seurata mitä näistä tulee mutta itse en ole kyllä hetkeen tätä tilaamassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se tulee sitten elokuussa..? :D No ei, viime kuun boksin mielsin kyllä huomattavasti enemmän kesäiseksi ja siellä oli just se glitter, mikä oli kivan erilainen ja tuote, jota näiltä kesäbetteiltä odotinkin. Tästä boksista ei oikein tullut minkäänlaisia kesäviboja :/ Mäkin toivoisin nyt hieman vaihtelua noihin brändeihin, sillä sekin lisäisi omaa mielenkiintoa näitä bokseja kohtaan, kun samat brändit eivät toistuisi jatkuvasti!

      Poista
  3. Tämä oli seitsemäs boksi, jonka sain, joten en tiedä luokitellaanko minut lyhyt- vai pitkäaikaistilaajiin.
    Boksista tuli Cutrinin Vieno Sensitive Volumizing Mousse ja Mavalan kynsilakka sävyssä 364 Cape Town, väri on aika joulunpunainen.
    Olisin kyllä mielummin ottanut tuon Dermosilin kasvonaamion, sille olisi ollut käyttöä.
    Paketissa oli myös Lotuksen Sensitive Clean pakkaus. Ziajan seerumi ja Korresin body milk, olivat ihan kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pitkäaikaistilaajan statuksen saaminen edellytti 12 kk tilausta, mutta sä oot kyllä saanut nyt sen pitkäaikaistilaajien boksin, eli ehkä se on muuttunut :) Jos totta puhutaan niin mäkin olisin ottanut mieluummin Dermosilin kasvonaamion kuin kynsilakan ja muotovaahdon, sillä kasvonaamioille on aina tarvetta :D Yleensä tykkään lähes aina enemmän näistä pitkäaikaistilaajien bokseista, mutta tällä kertaa se toinen versio olisi ollut mulle tosiaan mieluisamp!

      Poista
  4. Mitä nyt instaa vilkuilin niin joka paketistahan tuo Lotuksen paketti näyttää pilkottavan.
    Omassa viime kuun paketissani oli muuten se vartalosokeri :)
    Heinäkuun boxista ilahduin seerumista, muotovaahdosta, Korresista ja Cougarin tuotteesta.
    Kynsilakka on itselleni tarpeeton ja vessapyyhkeet nääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siitä Bette kommentoikin jo myös, että kaikkiin bokseihin toi on lisätty :) Hämmensi vaan niin paljon, kun kortissa mainitaan siitä Kesäbetten Onnettaresta, jos boksissa on jotain muuta kuin mitä kortissa mainittiin ja niistä Lotuksista ei ollut sanaakaan tuolla :D Mutta onneksi se extratuote oli sitten jotain muuta :) Kiva että suurin osa tuotteista oli sulle mieluisia<3

      Poista
  5. Lotukset olisi varmaan käteviä festareilla, mitä tässä on varmaan ajateltukin. Ei nyt tämäkään boksi saa ihan mua tilaamaan ekaa Betteäni kuitenkaan 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep uskon myös, että nimenomaan ne festarit on ton tuotteen kanssa olleet taustalla :) Ehkä sekin boksi vielä tulee, kun sä innostut ja lähdet tätä tilaamaan<3 ;D

      Poista
  6. Näin vasta kaksi betteä saaneena olen ollut hieman "epäilevänä" näitä bokseja kohtaan ja olen tosi tarkka sen suhteen että mihin rahoja laitan ja yritän aina saada rahoilleni vastinetta.
    Siispä aloin vain miettimään, että eipä kovin arvokkaita ole nämä boxit, jos ottaa huomioon sen ettei tuolta ikinä tule niitä täysikokoisia tuotteita vaan nimenomaan niitä matkapakkauksia. Itsekkin olen tässä laskeskellut boxien kokonaisarvoa kun tuolla kortissa lukee nuo hinnat, mutta nyt pistin merkille, että nehän ovat niiden täysikokoisten tuotteiden hintoja (täysikokoinen tuote 200ml vaikka 16.90€ mutta tuotteet joita saamme on vaikka 40ml) eli ei lähellekkään näiden boxien tuotteiden kokoja/arvoja. Mitä fiiliksiä tämä teissä herättää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin näissä arvo tosiaan mikään valtavan suuri on. Pari boksia on tainnut olla sellaisia, kun mitään näytteitä/free sample teksteillä varusteltuja tuotteita ei oo ottanut laskuihin, niin koko sisällön arvo on ollut alle 20 euroa. Yleensä nää taitaa pyöriä just siinä noin 30 euron paikkeilla, joskus on tullut ihan 50 euron arvoisiakin bokseja :) Vaihtelu on siis suurta välillä! Mutta joo ei saa hämääntyä siitä, mitä siinä kortissa lukee tuotteen arvoksi, kun ei se matkakokoisten tuotteiden kanssa pidä paikkaansa. Tässä boksissa taisi olla kolme täysikokoista tuotetta eli tulee niitäkin kuitenkin joka boksista, mutta ikinä ei kyllä kaikki ole täysikokoisia eikä se taida Betten ideakaan olla :)

      Poista
    2. Joka ikisessä boksissa on kyllä täysikokoisia tuotteita. :) Onhan BetteBox sen jossain virallisestikin ilmoittanut, että joka boksissa on vähintään se 1-2 täysikokoista tuotetta. :) Ja mitä oon vuosia lukenut bokseista blogeista (ja laskenut itsekin), niin kyllä se arvo on blogeihin laskettu nimenomaan sen tuotteen koon mukaan.

      Poista
    3. Joo mä ainakin lasken ne arvot omiin postauksiini aina ottaen huomioon sen boksista tulleen tuotteen koon! Tästä postauksesta se tosin näytti jäävän :D Korteissa ne arvot on lähes aina täysikokoisten tuotteiden hintoja. Joskus saattaa olla jonkun matkakoon ovh, jos siltä sellainen löytyy :)

      Poista
  7. Vähän liikaa näytteitä, oikein harmitti. Kynsilakka kiva, muotovaahtoja en käytä. Onneksi äidin kanssa saatiin vaihdettua kynsilakka ja muotovaahto päittäin, kun saatiin eri sävyt kynsilakoissa :) Ziajan tuote oli boksin paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytteitä oli tosiaan aika paljon tässä ja eniten mua ihmetytti, kun toi Compeed oli lisätty kunnon tuotteeksi, vaikka siinä tuotteessa itsessäänkin luki, että se on ilmaisnäyte :D Kiva että sait äitisi kanssa vaihdettua tuotteita! Mä annoin ton muotovaahdon myös eteenpäin kun en sellaista käytä. Ziajan seerumi on kyllä hyvää, toivottavasti tykästyt siihen<3

      Poista
  8. Mulla olis ollut käyttöä muotovaahdolle ja mineraalimeikkipuuteri olisi kiinnostanut, muuten aikas meh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas noi kaksi oli niitä vähiten kiinnostavia tuotteita! Mutta sehän näissä bokseissa aina onkin, että joku tykkää yhdestä ja toinen toisesta :)

      Poista
  9. Mä sain lisätuotteena vielä N.A.E.:n viikuna-hibiskus -suihkugeelin, joka lienee se kesäbeten Onnetaren arpoma extratuote. Sinällään kiva että arpaonni suosi, mutta sama tuote tuli juuri pari kk sitten... Enkä yhtään edes tykkää tuoksusta. :( Luulin että Lotuksen tuote kuului tuon N.A.E.:n lisäksi arpaonneen, mutta nähtävästi siis tuli kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh joo tylsää jos ne laittaa extratuotteiksi samoja, jotka on tulleet jo bokseista aiemmin :/ Se viime kuun vartalosokeri sentään oli ihan uusi tuote! Mä en silloin saanut sitä suihkugeeliä vaan dödön, mutta totta kai osalle kävi sitten just sellanen tuuri, että sai ton nyt toiseen kertaan.. Joo Lotukset tuli kaikille, ne vaan herätti mussa aika paljon hämmennystä kun oli vähän ristiriidassa sen tuotekortin tekstin kanssa toi :D

      Poista
  10. Aika kökkö boxi....ziajaa on tullut liian usein ja muutenkin aika tylsät tuotteet. Saa olla tilaus edelleen jäähyllä. Mutta kiitos kun esittelet nää boxit. Tietää mistä ei jää paitsi 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ole hyvä! :D Ziajaa on munkin mielestä tullut nyt liian usein. Mä rakastan heidän tuotteitaan ja nääkin kaikki mitä nyt on tullut, tulee pääsemään käyttöön jos eivät ole jo päässeet. Ihan periaatteesta vaan alkaa hieman tympiä se, että sama brändi vilkkuu bokseissa niin usein. Mulla oli sama fiilis Lumenesta silloin Betten alkuaikoina, kun sitä tuli käytännössä joka boksista. Ja Lumenenkin tuotteet on mulle kuitenkin yleensä ihan mieluisia, eli ongelma ei suinkaan ollut se :D

      Poista

Kiitos kommentista!