torstai 18. heinäkuuta 2019

Glossybox | Heinäkuu 2019


Tänään olisi aika esitellä heinäkuun Glossybox! Boksi saapui tuttuun tapaan kuun puolenvälin tienoilla ja tälläkin kertaa olin päässyt sen sisällöstä spoilaantumaan ensin osittain Glossyboxin IG-tilin välityksellä ja lopulta kokonaan ihan tarkoituksella muiden tilaajien kuvista. Sisältö vaikutti mielenkiintoiselta kuvien perusteella, mutta mitään sen tarkempaa infoa en ollut tuotteista lukenut eli boksin sisältö tuli kuitenkin osittain yllätyksenä! Boksin ulkoasu oli tässä kuussa ainakin todella kesäinen ja teemana oli Festival Frenzy, mikä antoi myös odottaa niitä hyvin kesään sopivia tuotteita. Mitä boksista sitten paljastui?


Kuivashampoovaahto, hiustenhoitolappu, glitternaamio, irtoluomiväri, after sun voide sekä huulille ja poskille suunnattu monitoimivoide! Ikoon tuotteet ovat mulle tuttuja jo entuudestaan, joskaan juuri näitä kahta en ollut testannut, vaikka sekä kuivashampoovaahto että hiustenhoitolappu ovat tuttuja. Sisältö vaikutti mielenkiintoiselta ja taas mukavan erilaiselta. Pientä miinusta tosin siitä, että irtoluomiväripurnukka oli auennut boksissa ja boksin pohjalta löytyi suhteellisen iso määrä luomiväriä. Mutta tehdäänpä sitten tarkempi katsaus boksin tuotteisiin:


Popup Beauty Peel Off Glitter Gel Mask on iholta poisrevittävä peel off naamio, jonka tulisi tehdä ihosta kohotettu ja kiinteä. Tällaiset glitternaamiot jakavat mielipiteitä aika rajusti enkä itse kuulu siihen joukkoon, joka näitä olisi lähtenyt ensimmäisenä itselleen hankkimaan. Glitterhän sinänsä ei tuolla tuo mitään lisäetua naamioon, sillä se ei hoida, kosteuta, kiinteytä, puhdista tai vaikkapa rauhoita ihoa millään tavalla. Glitterhiput on lisätty naamioon pelkästään esteettisistä syistä ja niiden mahdollinen joutuminen viemäriin ja sitä kautta vesistöihin onkin varmasti se eniten ihmisiä huolestuttava asia. Peel off naamiot on kuitenkin onneksi tarkoituskin heittää roskiin eikä huuhdella kasvoilta pois. Brändi on itselleni ihan vieras enkä siitä löytänyt edes Googlaamalla mitään tietoa ja tuotteen hyvin, hyvin alhainen hinta saa mut epäilemään tekeekö tämä iholle yhtään mitään. Ja siis en sano, etteikö halvalla voisi saada hyvää, mutta tämän INCI-listaakin vilkaisemalla voi todeta, että tämä tuskin antaa ainakaan omalle iholleni minkäänlaista hyötyä. En lähde tätä edes testaamaan, sillä en todellakaan usko saavani tästä omalle kuivalle iholleni mitään iloa. Lisäksi pakkauskin on laadultaan todella heikko, sillä kannen kiertäminen paikoilleen vaatii yhden jos toisenkin yrityskerran, jotta sen todella saa asettumaan paikoilleen. Ei kiitos mulle.
Hinta: noin 2,50 €/20g.


De Bruyere After Sun Lotion Monoï on after sun voide, joka on tarkoitettu siis käytettäväksi auringonoton jälkeen. Voide sisältää kookosöljyä ja mm. E-vitamiinia, jonka on tarkoitus paitsi suojata ihoa, auttaa sitä myös palautumaan runsaan auringossaoleilun jälkeen. Tällaiset voiteet tulevat keäsäisin aina tarpeeseen, vaikken itse pahemmin varsinaista auringonottoa Suomessa harrastakaan. Voide on koostumukseltaan kevyttä ja juoksevaa. Se imeytyy ihoon nopeasti ja tuoksuu aivan ihanalle! En ole tätä päässyt vielä kunnolla testaamaan after sun voiteena, mutta eiköhän sekin tilaisuus vielä tule. Plussaa myös voiteen supernätistä pakkauksesta. Tämä oli ehdottomasti itselleni koko boksin mieluisin tuote.
Hinta: noin 11,00 €/50 ml.


Jo etukäteen oli tiedossa, että tämän kuun Glossybox sisältä Ikoon tuotteita ja kaksi kappalettahan niitä tosiaan boksista paljastui. Ikoo Dry Shampoo Foam Volume & Refresh on volyymia hiuksille antava kuivashampoovaahto. Pääsin testaamaan näitä Ikoon kuivashampoovaahtoja jo jokin aika sitten, mutta juuri tätä volyymiversiota multa ei löytynyt. En toisaalta myöskään pahemmin käytä kuivashampoita, jotka tuovat hiuksille volyymia, sillä haen niiltä ennen kaikkea sitä freshausta ja monesti ne volyymia hiuksille antavat kuivashampoot tekevät hiuksista korppuisat ja ei-niin-puhtaan tuntuiset. Tätä en ole vielä testannut ja mietinkin, että annanko tämän suosiolla eteenpäin, mutta katsotaan. Voihan tämä yllättääkin positiivisesti, sillä kyseessä tosiaan on vaahtomuodossa oleva kuivashampoo. Extatuotteena tullut Ikoo Hair Fresh-Ups Anti-Frizz Sheets on pörröisille hiuksille tarkoitettu yksittäispakattu hiustenhoitolappu, jolla on tarkoitus siis saada hiusten pörröisyyttä kuriin. Pörröisyys ei ole ikinä ollut mulla ongelma hiusteni kanssa, joten tätä en turhaan lähde avaamaan vaan annan suosiolla eteenpäin.
Hinta: Kuivashampoovaahto noin 14,90 €/150 ml.
Hinta: Hiustenhoitolaput noin 9,90 €/8 kpl.


Glazel Visage Loose Eyeshadow on kullansäyvinen irtoluomiväri, joka toimii tuotekuvauksen mukaan myös highlighterina. Tämä oli tosiaan mulla auennut boksissa ja ihmettelen suuresti, ettei luomiväripurnukan reikien päällä ollut minkäänlaista poisvedettävää muovipalasta, joka näissä käytännössä aina on takaamassa myös sen, että tuote on käyttämätön. Luomiväriä oli tosiaan juurikin kuvan osoittama määrä tuossa purnukassa valmiina nousseena ylös, ja totta kai heppoinen kansi oli auki ja iso määrä luomiväriä levinnyt boksiinkin. Ei onnistunut tämäkään tuote nyt ihan vakuuttamaan mua, vaikka luomivärin sävy itsessään onkin todella kaunis. Irtoluomivärit eivät muutenkaan ole mun suosiossani, joten saa nähdä mitä tämän kanssa teen. Tällä hetkellä ei tee mieli edes avata tuota kantta, sillä tiedän kuinka paljon sieltä pöllyää luomiväriä heti pois.
Hinta: noin 2,50 €.


Viimeisenä vielä Dr. Pawpaw Outrageous Orange Balm, joka on erityisesti huulille ja poskille tarkoitettu sävyttävä monitoimivoide. Voide on käytännössä täysin saman väristä kuin tuubikin eli kirkuvan oranssia. Huulille voide antaa todella kauniin ja kevyen oranssin sävyn ja tekee niistä kosteutetun ja pehmeän tuntuiset. Poskille en ole tätä testannut enkä todennäköisesti aiokaan testata, sillä sävy ei ole ihan se, mitä poskipunien kohdalla suosin. Dr. Pawpawin voiteet ovat todella kiinnostavia ja oli mukava saada tämä boksista testiin! Mulla tulee kestämään todennäköisesti pieni ikuisuus, että saan tämän käytettyä loppuun pelkkänä huulivoiteena, mutta varsinkin kesällä suosin tällaisia hieman kevyempiä tuotteita huulilla, eli kyllä tälle käyttöä löytyy.
Hinta: noin 7,90 €/25 ml.

Boksin kokonaisarvo tässä kuussa oli noin 40 euroa mikä on ihan mukavasti. Mukaan mahtui niin hittejä kuin hutejakin, joista hutien joukkoon pääsee ehdottomasti Popup Beautyn glitternaamio. De Bruyeren ja Dr. Pawpawin voiteet olivat kuitenkin ihan mieluisia. Missään nimessä tämä ei kuitenkaan päässyt parhaimpien boksien joukkoon, mutta sehän on ihan selvää, ettei jokainen boksi aina miellytä yhtä paljon.

Mitä ajatuksia heinäkuun Glossybox teissä herättää? :)

8 kommenttia:

  1. Mullakin tämä boksi ilmeisesti odottelee postissa ja huomenna todennäköisesti pääsen tutkailemaan :) en tosin malttanut olla kurkkimatta sisältöä kun näin postauksesi :D täytyy kyllä sanoa, että ei kovin vakuuttavalta näytä :/ tuo glitternaamio näyttää ihan turhakkeelta ja tuosta brändistä on kyllä tosi vaikea löytää mitään tietoa netistä :o kuivashampoovaahto kuulostaa mielenkiintoiselta ja samoin tuo dr pawpaw -voide, mikäli vain on kivan sävyinen. Tosin en ole edellistäkään väritöntä voidetta saanut vielä käytettyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo glitternaamio oli aika floppi, kun tossa ei ihan oikeasti ole sisällä käytännössä mitään, mikä tekisi iholle jotain hyvää :D En todellakaan uskalla tota omalle iholleni laittaa, vaikka yleensä oon valmis kokeilemaan lähes mitä tahansa. Toi voide on tosiaan ihan kirkuvan oranssia ja huulilla se ainakin näyttää ja toimii kivasti, jos vaan ko. väristä pitää! :)

      Poista
  2. Kaunis tuo after sun voide purkki! Tykkään kovasti tuollaisista värikkäistä ja erilaisista pakkauksista <3

    Siis voi ei, onpa harmi että purkki oli auennut laatikkoon. Yleensä noissa jauhemaisissa tuotteissa on tosiaan tarra reikien päällä juuri sen takia, ettei kaikki leviä ympäriinsä jos kansi sattuu aukeamaan.

    Tuota Ikoon kuivashampoovaahtoa olen käyttänyt, mutta se ei ole mikään erityinen. Ei se ainakaan erityisesti freesaa hiuksia, hiukan ehkä antaa volyymia ja kohottaa, mutta kyllä sen rinnalle ihan kuivashampoon tarvitsee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä kaunis, se kiinnittikin mun huomioni heti boksin avatessa<3 Jep, mutta toisaalta jos toikin maksaa sen 2,50 euroa niin ehkä siihen budjettiin ei ole mahtunut enää se tarraläpyskä :D Olisi hinta saattanut nousta liikaa! En vaan ymmärrä miten tollasia voi kukaan vaikkapa netistä tilata, kun postissahan ne paketit kuitenkin aina kääntyy ja tuote on käytännössä jo mun silmissä osittain piloilla, jos puolet siitä luomiväristä on tullut tohon ylös. Sitä kun on aika hiton hankala käyttää sotkematta samalla paikkoja :D

      Näin vähän ajattelinkin tosta kuivashampoovaahdosta! Ne pari muuta mitä oon itse testannut, on ihan kivasti freshanneet hiuksia, mutta tosiaan yleensä ne kuivashampoot, jotka lupaavat sitä volyymia, eivät ole mulle mieluisia. Kiitos kun kerroit sun ajatukset tosta, annan ton siis suosiolla avaamattomana eteenpäin<3

      Poista
  3. Musta tuo kuivashampoo vaahto oli oikein mielenkiintoinen, sitä pitää päästä kokeilemaan.

    Kokeilin tuota glitter peel of maskia jo ja näin kuivalle iholle se on aivan hirveä tuote, kun sen repi irti naama helahti heti punaiseksi. Ei jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on tosi mielenkiintoisia ja onneksi multa löytyy pari muuta versiota tosta, kun noi volyymituotteet ei oo niin mun juttu :D Joo en yhtään ihmettele, että sun iho reagoi noin kun tossa ei oikeesti ole ainesosissa yhtään mitään, mikä tekisi iholle jotain hyvää.. Mietin että antaisin ton eteenpäin, mutta enpä tiedä haluanko kenenkään läheiseni saavan mitään reaktioita naamalleen jonkun kummallisen kasvonaamion takia, eli ehkäpä toi onkin roskiskamaa!

      Poista
  4. Glitter-naamiot on kyllä maailman turhin keksintö, jopa ne, jotka revitään iholta pois, puhumatta nyt tietenkään noista poishuuhdeltavista. Glitterit on kivoja, mutta niillä ei ole mitään ihonhoidollista vaikutusta, niin en vaan tajua. Vaikka haluankin ihon hoidoltani elämystä, niin sillä miltä tuote näyttää kasvoilla ei ole kyllä mitään merkitystä.

    Tää oli ok boxi, ei mitään suuria tunteita herättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oon täysin samaa mieltä. Mä voin vielä ymmärtää jotkut Glamglown glitternaamiot, jotka oikeesti tekee iholle jotain, kun ihmiset nyt tuppaavat tykkäämään glitteristä ja kaikesta kimaltavasta. Mutta että ihan oikeesti tehdään glitternaamioita, jotka ei sisällä mitään iholle hyviä tai tarpeellisia ainesosia, kuten tämä tän postauksen naamio. En voi ymmärtää!

      Poista

Kiitos kommentista!