tiistai 5. marraskuuta 2019

Kiss Looks So Natural Irtoripset

*Saatu ilmaistuote


Tänään puhutaan hetki irtoripsistä ja yhdestä mun suosikki-irtoripsibrändistäni Kissistä! Kissin ripset ovat kulkeneet mulla matkassa mukana niin kauan, kun olen irtoripsiä käyttänyt. Ihan ensimmäiset irtoripseni taisivat olla Ardellin, mutta Kissin ripsissä ihastuin todella nopeasti esimerkiksi Ritzy-malliin, jolla saa juuri mun makuuni riittävän näyttävät ripset ja joissa mun suureksi ilokseni ripsinauhakin on jo heti paketista otettaessa sopivan pituinen! Sain maahantuojalta jo jokin aika sitten testiin kolme kappaletta Kissin Looks So Natural -sarjan ripsiä ja tänään kerron niistä teille hieman tarkemmin. 

Kissin ripset ovat myynnissä mm. monissa päivättäistavarakaupoissa kuten Citymarketeissa sekä esimerkiksi Sokoksilla. Nämä Look So Natural -sarjan ripset maksavat Sokoksella noin 9,90 € eli ovat hitusen hintavammat kuin monet muut Kissin ripset. Ripset kestävät kuitenkin hyvin useammankin käyttökerran, kunhan ne muistaa poistamisen jälkeen puhdistaa huolellisesti ja säilyttää paikassa, jossa ripset eivät pääse vääntymään tai muuten vaurioitumaan. Pakettien mukana tulee myös ripsiliima.


Kiss Looks So Natural Shy* irtoripset ovat tämän kolmikon luonnollisimmat, mutta tuovat kuitenkin oikein mukavasti lisää näyttävyyttä meikkiin. Shy ripset ovat melko pitkät eli varsinkin pituutta näiden kanssa saa ripsiin todella hyvin, mutta koska ripset eivät ole kovin tuuheat, jää ripsistä silti varsin luonnollisen näköiset. Itse en nykyään enää arkisin käytä irtoripsiä juuri koskaan, mutta mikäli käyttäisin, käyttäisin juurikin tällaisia luonnollisia ripsiä. Totta kai nämä toimivat hyvin myös juhlavammassa meikissä, jos ei halua ripsistä ihan supernäyttäviä. Näissä on ohut ripsinauha, joka helpottaa ripsien laittamista, sillä ohutta nauhaa on helpompi käsitellä ja se on myös taipuisampi kuin paksu ripsinauha. Todella kauniit ripset!


Kiss Looks So Natural Iconic* irtoripsistä tuli kertaheitolla mun suosikkini. Nämä samaiset yksilöt ovat olleet mun silmissäni nyt jo viisi tai kuusi kertaa ja ripset ovat yhä edelleen käyttökelpoiset ja verrattain hyvässä kunnossa. Hyvällä puhdistuksella näitä voi tosiaan siis käyttää uudestaan useammankin kerran, mikä on mulle ehdoton edellytys hyvien irtoripsien kohdalla! Iconic ripset ovatkin sitten jo vähän näyttävämmät, sillä nämä ovat Shy ripsiä selkeästi tuuheammat, vaikka muuten ripset muistuttavatkin paljon toisiaan esimerkiksi muotoilultaan. Mitkään överiripset nämäkään eivät kuitenkaan ole, mutta juhlavampaan lookiin nämä sopivat todella hyvin ja omaan makuuni nämä ovat yksinkertaisesti täydelliset. Olen aiemmin tosiaan liputtanut Kissin Ritzy-ripsien puolesta, mutta Nämä Iconicit taisivat nousta niidenkin ohi!


Kiss Looks So Natural Flirty* ripset ovat taas ehdottomasti kolmikon näyttävimmät. Näissä ripsissä volyymia riittää ja ripset ovat selkeästi pitemmät ulkonurkasta, mikä avaa katsetta vielä entisestään. Näin tuuheita ja näyttäviä ripsiä en käytä itse kuin todella tumman smokey eye meikin kanssa, sillä tällaiset ripset varastavat meikistä helposti sen huomion lähes täysin. Tummaan silmämeikkiin nämä kuitenkin sopivat ihan täydellisesti - ja tokihan monet pitävät tämäntyylisistä ripsistä ihan arkikäytössäkin. Itse en vain kuulu siihen kastiin. Tästä kolmikosta näille on siis mulla ehkä vähiten käyttöä, mutta pidän siitä ajatuksesta, että kaapista löytyy useampia erilaisia irtoripsiä, sillä juhlameikkiä tehdessä oma fiilis ja tarve ripsien suhteen saattavat olla yhtenä päivänä ihan erilaiset kuin toisena!


Tässä vielä kaksi meikkilookia, joissa olen käyttänyt postauksessa esiteltyjä Kiss Iconic -ripsiä. Ne ovat siis ehdottomasti tästä kolmikosta mun suosikkini ja kuten aiemmin jo mainitsin, tuli niistä yhdet kaikkien aikojen suosikkiripsistäni. Niillä saa todella ihanasti näyttävyyttä silmämeikkiin ja ne avaavat katseen todella kauniisti, mutta eivät ole yhtään liian voimakkaat! Täydelliset mun makuuni.

Ovatko nämä Kissin ripset teille tuttuja? Entä millaiset irtoripset ovat suosikkejanne - luonnollisemmat vai selkeästi näyttävämmät? :)

6 kommenttia:

  1. Käytän irtoripsiä lähes aina, arkena kevyempiä, juhlana tosi voimakkaita. Näistä noi Shyit jäis käyttämättä mulla, muuten tykkäisin ja Flirtyt mulla on joskus ollutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mäkin välillä kaipaan niitä aikoja, kun pystyi arkenakin silloin tällöin laittamaan ripset<3 :D Kiva että sulla on kokemusta näistä ripsistä :)

      Poista
  2. Tykkään käyttää irtoripsiä aina välillä, mutta mun on tosi vaikea löytää sopivia. Kissin ripset olen itsekin todennut hyviksi ja ne useimmiten sopivat omiin silmiini :) Tosi kauniit meikit olet taas tehnyt ja nuo ripset ovat tosiaan upeat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Kissin ripset on toimineet sulla hyvin! Kiitos paljon Janita<3 :)

      Poista
  3. Kissin, Eyeluren ja Ardellin ripset on parhaat mitä markkinoilta saa. Kissin ripset on saatavilla melkein kaikkialla, joten niitä ostelen. Ritzy on kivoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla ollaan siis! Ardellia ja Kissiä tuli hamstrattua Jenkeistä muutama vuosi sitten ihan mukavasti, kun ne ripset on siellä myös hitusen edullisempia kuin Suomessa :)

      Poista

Kiitos kommentista!