maanantai 25. marraskuuta 2019

Projekti Näytepussukat | Osa 7


Näytepussukkaprojektissani ollaan jo osassa seitsemän! Mun on siis tarkoitus aina silloin tällöin ottaa muutama näytepussukka testiin ja kertoa niiden perusteella teille ajatuksiani kyseisistä tuotteista. Näytepussukoista ei yleensä riitä kuin 1-3 kerraksi kokeiltavaa, joten arviot perustuvat aina nimenomaan ensivaikutelmaan. Lopuksi kerron vielä lähtisinkö näytteen perusteella ostamaan tuotetta täydessä koossa. Tämä projekti on ollut itselleni hurjan mieluisa ja oikeasti tarpeellinen, sillä muuten näytepussukat jäisivät mulla vaan laatikoiden pohjalle pyörimään. Tässä seuraavat kahdeksan näytettä:


Ziaja Regenerating Natural Olive Shampoo. Erityisesti kuiville ja hauraille hiuksille suunnattu edullinen shampoo. Shampoon tulisi paitsi puhdistaa hiukset ja hiuspohja, myös uudistaa niitä ja oliviiöljytä pitäisi jäädä hiuksiin myös tuoksua. Shampoon pesuteho oli mielestäni keskiluokkaa, ei missään nimessä siis paras mahdollinen, mutta ei huonoinkaan. Pussukasta riitti itselleni yhdeksi kerraksi ja sain tämän kanssa hiukset puhtaiksi, mutta mielestäni tämä ei ollut yhtä hyvää kuin esimerkiksi Ziajan kaakaosarjan shampoo. Tosin yksi käyttökerta ei vielä kerro juuri mitään eli tätä pitäisi ehdottomasti testata enemmän, jotta osaisin sanoa lopullisen mielipiteeni. Tämän näytteen perusteella en kuitenkaan ostaisi tuotetta täysikokoisena.
Hinta: noin 5,90 €/400 ml.

Ziaja Regenerating Natural Olive Hair Mask. Tämä on hiuksia uudistava ja hoitava naamio, joka sisältää niin ikään oliviiöljyä ja mm. B5-vitamiinia. Hiusnaamion tulisi jättää hiukset pehmeiksi, sileiksi ja kiiltäviksi. Tästäkin riitti mulle yhdeksi kerraksi enkä valitettavasti huomannut mitään vaikutusta tällä hiuksiini. Naamio humahti hiuksiin, mutta ei tehnyt niistä kyllä pehmeitä tai sileitä eivätkä takutkaan selvinneet. En tiedä oliko pussukassa tavaraa liian vähän omille pitkille hiuksilleni, mutta melko vaisu fiilis jäi tästä tuotteesta ja jouduin laittamaan tämän jälkeen vielä toisen hoitoaineen hiuksilleni. Aiemmin olen rakastanut muita Ziajan hiusmaskeja, joten en tiedä eikö tämä Oliivi-sarja vain sovi itselleni, mutta niihin muihin verrattuna tämä ei ollut mielestäni hyvä. En ostaisi täydessä koossa.
Hinta: noin 5,90 €/200 ml.


The Skin House Wrinkle Supreme Toner. Ikääntyneelle iholle suunnattu anti-age kasvovesi. Tuote lupaa ravita, kosteuttaa ja heleyttää ihoa. Se sisältää mm. antioksidantteja sekä sieniuutetta, joiden tulisi olla erityisen hyviä nimenomaan ikääntyvän ihon hoitoon. Koostumukseltaan kasvovesi ei ole täysin vetistä vaan hieman paksumpaa. Itse levitin tämän suoraan sormien kanssa kasvoille, sillä koin turhaksi käyttää välissä vanulappua, joka olisi imaissut kuitenkin itseensä ison osan tuotetta. Sain tästä pussukasta tuotetta kahdeksi käyttökerraksi enkä löydä tästä mitään huonoa. Kasvovesi ei aiheuttanut kiristävää tai muuten millään tavalla epämiellyttävää tunnetta ihollani ja jo pelkästään tämä kasvovesi sai ihoni tuntumaan kosteutetulta. En ehkä ihan vielä halua ottaa käyttöön varsinaisia anti-age tuotteita, mutta mikäli sellaista kaipaat ja pidät nimenomaan vähän paksummista koostumuksista kasvovesissä, suosittelen tätä todella lämpimästi. The Skin House ei ilmeisesti ole cruelty free, eli tämä jäisi multa senkin takia ostamatta, mutta tulevaisuudessa mikäli tilanne on toinen, voisin ehdottomasti tämän ostaa täysikokoisena, kun niille anti-age tuotteille tulee enemmän tarvetta.
Hinta: noin 24,95 €/130 ml.

The Skin House Wrinkle System Essence. Varsinkin ikääntyneelle iholle tarkoitettu kollageenipitoinen hoitoneste, jonka tulisi kosteuttaa ja tehdä ihosta säteilevä. Tuote lupaa silottaa ryppyjä, vähentää ihon sävyn epätasaisuutta sekä tehdä ihosta joustavan. Tämä hoitoneste on koostumukseltaan maitomaista ja paksuhkoa. Mulle tuli melkein sellainen olo, että olisin levittänyt iholle kasvovoidetta enkä totta puhuen aamukäytössä tämän jälkeen enää erillistä voidetta laittanutkaan. Tuote teki ihosta todella pehmeän ja kosteutetun tuntuisen ja yllätyin todella, todella positiivisesti tästä. En ehkä ihan vielä koe tällaista anti-age -tuotetta tarpeelliseksi itselleni pitempiaikaiseen käyttöön, mutta sinänsä tässä ei todellakaan ollut mitään vikaa. Tämän tuotteen kohdalla voin sanoa siis aivan samaa kuin ylempänä olevan tonerin kohdalla - ehkä joskus tulevaisuudessa voisin ostaa täysikokoisena, mutta tällä hetkellä en koe siihen tarvetta.
Hinta: noin 34,90 €/50 ml.


Patyka Antioxidant Smoothing Cream. Ikääntymisen merkkejä vastaan suunniteltu kosteuttava ja kirkastava kasvovoide. Voide sisältää kosteuttavaa hyaluronihappoa, kosteuden haihtumista ehkäisevää mehiläisvahaa sekä mm. goji-marjaa, jonka tulisi auttaa ihon pienten juonteiden tasoittamisessa. Voide on suunnattu erityisesti normaalille ja kuivalle ihotyypille ja siitä hyötyy parhaiten samea ja väsynyt iho. Pidin tästä voiteesta todella paljon. Se kosteutti mukavasti, mutta imeytyi kuitenkin ihoon verrattain nopeasti. Tuoksu oli omaan nenääni melko voimakas eikä niin kovin miellyttävä, mutta kyllä sen kesti kun voide itsessään oli niin tehokas. Periaatteessa voisin kuvitella ostavani tämän myös täydessä koossa, en ehkä ihan juuri nyt, mutta tulevaisuudessa kyllä.
Hinta: noin 49,00 €/50 ml.

Patyka Repair Night Serum. Tämä on varsinkin ikääntyneelle iholle hyvin soveltuva öljyseerumi. Seerumin sisällöstä jopa 50% on ruusunmarjaöljyä, joka tunnetaan sen runsaasta vitamiini- ja rasvahappopitoisuudesta. Seerumi lupaa kirkastaa ja korjata ihoa ja sen öljyisyyden vuoksi sitä suositellaan nimenomaan yökäyttöön. Itse koen tällaiset öljyseerumit vähän hankaliksi, sillä periaatteessa seerumi tulee ennen kasvovoidetta, mutta öljyn lisään aina vasta voiteen päälle. Kummin tätä siis oikeaoppisesti pitäisi käyttää? Seerumissa oli melko voimakas tuoksu, joka myös jäi leijailemaan iholle levityksen jälkeen. Öljypohjaisena tällä kesti imeytyä tovi jos toinenkin, mutta seerumi tuntui kosteutavan ihoa ihan mukavasti. Seerumi on melko hintava enkä ihastunut tähän niin paljon, että lähtisin senkään takia ostamaan tätä täydessä koossa.
Hinta: noin 65,00 €/15 ml.


Lumene VALO Nordic-C Day Fluid. Heleyttäväksi pikakaunistajaksi nimitetty päivävoide, jonka tulisi saada väsynyt iho hehkumaan. Voide sisältää pohjoista lähdevettä sekä lakkaa, ja sen sanotaan toimivan kasvovoiteen lisäksi myös valmiin meikin päällä, jolloin voide antaa kasvojen korkeimmille kohdille hehkua. Itse en missään nimessä voisi edes ajatella käyttäväni tällaista tuotetta mitenkään muuten kuin meikin alla kasvovoiteen tavoin ja sillä tavalla tämän siis myös totta kai testasin. Voide oli yllättävänkin kosteuttavan tuntuinen ja ensivaikutelma oli oikein positiivinen, sillä tuoksukin oli hurjan hyvä. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan sopinut yhteen käyttämäni primerin ja/tai meikkivoiteen kanssa, sillä voide lähti rullautumaan meikin alta pois. Haluaisin kokeilla tätä jonkin toisen primer+meikkivoidekombon kanssa, josko vika tosiaan oli vain niiden yhteensopivuudessa, mutta tämän käyttökerran jälkeen en lähtisi kyllä täydessä koossa voidetta ostamaan. Alku vaikutti lupaavalta, mutta lopputulos ontui.
Hinta: noin 25,90 €/50 ml.

Cattier Paris Multi-Purpose Dry Oil. Tämä on vartalolle, hiuksille sekä kasvojen iholle tarkoitettu kuivaöljy, joka sisältää mm. argan-, kamelia- ja auringonkukkaöljyä. Tuote lupaa vahvistaa hiuksia ja kosteuttaa ihoa, ja kuivaöljythän ovat siitä hurjan miellyttäviä, että ne eivät jätä öljyisen rasvaista tunnetta iholle. Käytin tämän näytepussukan vartalon iholle ja ihastuin täysin. Ensinnäkin tässä on aivan hurmaavan ihana tuoksu ja toisekseen tämä todella kosteutti ihoa! Tuotteen monipuolisuudesta myös plussaa, vaikka mä toisaalta pyrin pitämään erillään ne tuotteet, joita käytän esimerkiksi vartalolle ja mitä käytän taas hiuksille. Arvostan kuitenkin sitä, että tässä on potentiaalia moneen eri käyttötarkoitukseen ja jokainen voi niistä valita itselleen parhaiten sopivat. Ostaisin ehdottomasti täysikokoisena tämän pussukan perusteella!
Hinta: noin 23,45 €/100 ml.

Tällä kertaa saldo uudelleen ostettavista jäi hieman vähäiseksi. Suurin osa pussukoista oli itselleni mieluisia tavalla tai toisella, mutta monet tuotteet olivat myös sellaisia, joita en tällä hetkellä koe kuitenkaan tarvitsevani. Cattierin kuivaöljyn voisin kuitenkin kuvitella ostavani vaikka heti.

Oletteko testanneet näitä tuotteita? :)

6 kommenttia:

  1. Näytepussukoita tuppaa kyllä hyvät kasat aina kerääntymään. Mullakin on yksi meikkipussi aivan täynnä näytepussukoita!!! :O Pitäisi varmaan aloittaa samantyyppinen postaussarja tai muuten vain ottaa tuotteita käyttöön niin eivät kerääntyisi kaappiin :D

    Näistä näytteistä mikään ei ollut itselle tuttu. Tosin tuo Ziajan vastaava näytepari on mulla majaillut jo pari viikkoa kylppärin hyllyllä jotta käyttäisin pois. Nyt ei kyllä suurta intoa tullut käyttöön niitä ottaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä kertyy, kun vähän joka tilauksen kaupanpäälle tulee pussukoita ja esim. Bettestä niitä tulee lähes joka kerta :D Mulla oli tän projektin ansiosta jossain vaiheessa jo tilanne, ettei pussukoita ollut oikeastaan enää yhtään, mutta nyt niitä on taas kertynyt melko paljon.

      Noi Ziajan tuotteet ei tosiaan mulle sopineet, mutta ehdottomasti kannattaa antaa niille mahdollisuus! Mä oon normaalisti tykännyt tosi paljon Ziajan hiustenhoitotuotteista, mutta noi ei tosiaan olleet just mulle parhaimpia mahdollisia :/

      Poista
  2. Näytepussukoita on pöydälleni kertynyt aikamoinen kasa :D Juuri piti ottaa toinen purkki käyttöön edellisen mentyä täyteen.

    Pitäisi varmaan ottaa kans joku projekti niiden käyttämiseen, kun jäävät aina odottamaan "oikeaa hetkeä" käytölle :D

    Näistä tuotteista en ole testannut mitään. Mutta taitaa ainakin muutamat samat näytteet löytyä omasta kasastanikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah nyt otat ehdottomasti projektiksi käyttää niitä pois, ettei tarvitse sitä toista purkkia täydentää ;D Niiden joukosta kun voi ihan oikeasti löytyä todellisia helmiä<3

      Poista
  3. Mun suosikkisarja ikinä, jee! <3 Patykan voide on ihana, olen sitä joskus käyttänyt. Tosin nyt kun olen aika paljon siirtynyt erittäin miedosti hajustettuihin ihonhoitotuotteisiin, niin en tiedä, olisiko tuoksu liika voimakas nenääni nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiva että vieläkin tykkäät tästä sarjasta! Joo mun nenään toi oli melko voimakkaan tuoksuinen, mutta ihan siedettävä vielä kuitenkin :) Mä kun välttelen muutenkin aika tehokkaasti niitä voimakkaita, yrittisiä luonnonkosmetiikan tuoksuja :D

      Poista

Kiitos kommentista!