tiistai 19. marraskuuta 2019

Lumene Blur 16H Longwear Foundation


Tänään puhutaan meikkivoiteesta ja yhdestä uudesta suosikistani! Lumene uudisti jokin aika sitten meikkivoiteitaan ja myös tämä Lumene Blur 16H Longwear Foundation koki ilmeisesti joitain muutoksia, jos ei muuten niin ainakin pakkauksen osalta. Kyseinen meikkivoide ei ollut mulle entuudestaan tuttu, joten en pysty valitettavasti vertaamaan vanhaa versiota uuteen, mutta tämä uudistettu versio on päässyt mun suosiooni ja olen tätä käyttänyt nyt parin kuukauden ajan. Lumenelta löytyy myös muutamia muitakin meikkivoiteita ja esimerkiksi CC-voide, joka oli itselleni hurjan mieluinen muutama vuosi sitten. Sen koomin en olekaan Lumenen meikkivoiteita käyttänyt, kunnes nyt tämä Blur tuli Bette Boxista. Ja onneksi tuli!

Meikkivoide maksaa noin 16,90 €/30 ml ja sitä myydään monissa päivittäistavarakaupoissa sekä mm. Sokoksella ja Stockmanneilla. Lumenen meikkien saatavuus on Suomessa todella hyvä ja toki monet verkkokaupatkin pitävät Lumenen tuotteita valikoimissaan.


Lumene Blur on kuvauksen mukaan puolimatan ja melko peittävän lopputuloksen antava meikkivoide, jonka tulisi pysyä kasvoilla jopa 16 tunnin ajan. Meikkivoiteen tulisi sen nimenkin mukaisesti blurrata eli häivyttää ihon virheitä ja mm. laajentuneita ihohuokosia. Itse suosin meikkivoiteissa nimenomaan mattaisia ja peittäviä tuotteita, eli tällä meikkivoiteella oli lähtökohtaisestikin edellytykset kaikelle sille, mitä itse meikkivoiteelta kaipaan. Lopputulos ei ole täysin peittävä, mutta selkeästi enemmän kuin vain puolipeittävä. Meikkivoidetta pystyy tarpeen tullen kerrostamaan, jolloin sen peittokyky paranee entisestään. Puolimatta lopputulos kuvaa meikkivoidetta todella hyvin, sillä täysin mattaista meikkipohjaa tällä ei saa, mutta matan meikkipohjan ystävälle tämä on omasta mielestäni riittävän hyvä. Meikkivoide blurraa ihohuokosia ihan mukavasti, mutta ei saa niitä kaikkein suurimpia huokosia täysin häivytettyä. Sitä en toisaalta odota yhdeltäkään meikkivoiteelta ja tämä on ehdottomasti siinä asiassa keskivertoa paljon parempi meikkivoide. Pysyvyys ei ole ihan paras mahdollinen, sillä omat kasvoni alkavat kiiltää hieman normaalia nopeammin tämän meikkivoiteen kanssa huolellisesta puuteroinnista huolimatta, mutta se ei mulle sinänsä ole millään tavalla ongelma. 16 tuntia en kuitenkaan ole saanut tätä pysymään kasvoillani virheettömänä, kuten tuotekuvauksessa lupaillaan.


Meikkivoiteesta löytyy 10 eri sävyä, joista lähes kaikki on suunnattu vaalealle iholle. Itseltäni löytyy sävy 0 Light Ivory/Valon Hehkua, joka on ilmeisesti toiseksi vaalein sävy. Sävy 00 Ultra Light/Kuulaus olisi varmasti itselleni vielä hitusen parempi varsinkin nyt talven tullessa, kun iholla ei ole jäljellä enää lainkaan kesän pienestä rusketuksesta, mutta saan tämän Light Ivorynkin toimimaan kyllä ihan mukavasti. Sävyvalikoima ei Lumenen meikkivoiteissa ole oikein koskaan ollut mikään superkattava, mutta vaalealle iholle tästä meikkivoiteesta löytyy kyllä ihan mukava kattaus sävyvaihtoehtoja. Lumenella taitaa muutenkin olla hieman heikosti meikkivoiteissa sävyjä tummemmalle iholle, ainakin mitä heidän nettisivuiltaan asiaa katsoin, mutta ehkäpä tähänkin tulee vielä muutos!


Meikkivoide on koostumukseltana paksuhkoa, kuten kuvastakin näkee. Itse suosin enemmän ehkä hieman juoksevampia meikkivoiteita, sillä monesti ne tuntuvat levittyvän kasvoille hieman paremmin, mutta ei tämänkään levittyvyydessä ole mitään ongelmaa. Joudun käyttämään tätä ehkä hitusen enemmän kuin monia muita meikkivoiteita, mutta sekään ei ole mulle mikään ongelma, kun kyse ei ole kovinkaan kalliista meikkivoiteesta. Lopputulos iholla on hyvin pitkälti juuri sellainen mistä pidän - riittävän peittävä ja lähes matta. Meikkivoidesiveltimellä lopputuloksesta saa selkeästi hieman peittävämmän kuin meikkisienellä levitettynä, jolloin ihon oma sävy kuultaa meikkivoiteen alta läpi enemmän. Pysyvyydessä olisi tosiaan hitusen toivomisen varaa, mutta olen silti todella positiivisesti yllättynyt tämän meikkivoiteen kanssa. En ole nimittäin aina ollut täysin vakuuttunut Lumenen meikkivoiteista, mutta tästä olen oikeasti pitänyt ja voin lämpimästi tätä myös suositella!

Ovatko Lumenen meikkivoiteet tuttuja? :)

6 kommenttia:

  1. Ovat tuttuja ja just tää Blur on suosikki, jos haluan jotain peittävämpää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä Lumenen meikkivoiteista ehdottomasti peittävin, mitä oon itse niitä vuosien saatossa kokeillut! :)

      Poista
  2. Minulla on tismalleen samat mietteet Blurista. Ihan sopiva arkimeikkivoide kun lisäilee vaan puuteria kiiltämisen takia. Helppo levittää, ei arkena jaksa mitään hirmu paksuja ja tarkkuutta vaativia meikkipohjia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että oot samoilla linjoilla tästä! Tää on nimenomaan arkimeikkivoiteeksi ihan täydellinen, jos kuitenkin kaipaa hyvää peittävyyttä meikkivoiteelta :)

      Poista
  3. CC-voide on arjen suosikki mulla, nyt kun tämän sain boksista niin odotan jo että joku kolmesta avatusta meikkivoiteesta loppuisi, niin saisin tuon käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se CC-voide oli joskus vuosia sitten munkin ehdoton suosikki! Nyt en ookaan pitkään aikaan sitä kokeillut :)

      Poista

Kiitos kommentista!