lauantai 23. marraskuuta 2019

Luonkosin ihanat öljypuhdistus- ja vartalokakut!

*Saatu ilmaistuote


Kosmetiikka- ja kauneusmaailmaa vähänkin tiiviimmin seuraavat eivät varmasti ole voineet välttyä näkemästä ja kuulemasta Luonkosin öljypuhdistuskakuista. Meikinpoistoon ja kasvojen puhdistukseen tarkoitettuja kolmea erilaista öljypuhdistuskakkuja on myyty jo jonkin aikaa, mutta itse sain ensimmäisen kakkuni käsiini vasta ihan loppukesästä. Hiljattain Luonkos lanseerasi myös kolme uutta kakkua - yhden miehille suunnatun öljypuhdistuskakun sekä kaksi ihan uudenlaista vartalokakkua vartalon kosteutusta varten. Tässä postauksessa esittelen teille sekä yhden öljypuhdistuskakun että toisen vartalokakuista. Molemmat tuotteet olen saanut pr-näytteinä, toisen blogimiitin goodiebagista ja toisen I Love Me -messuilta. 

Luonkosin kakut valmistetaan käsityönä Naantalissa. Kakkuja voi ostaa Luonkosin omasta verkkokaupasta ja niitä myy myös mm. Ruohonjuuri sekä Hyvinvoinnin.fi.


Luonkos Rebirth Oil Cleansing Cake* on erityisesti herkälle ja kuivalle iholle suunniteltu öljypuhdistuskakku. Sen sisältämän kaakaovoin ja kookosöljyn tulisi puhdistaa iho tehokkaasti meikeistä ja muista epäpuhtauksista. Manteliöljy puolestaan huolehtii ihon kosteuttamisesta ja pehmentämisestä, mikä tekee tästä hyvän nimenomaan kuivalle iholle. Valikoimista löytyy myös rasvoittuvalle ja sekaiholle sopiva Healing-kakku, hajusteherkille ja muuten kaikille ihotyypeille sopiva Radiant-kakku sekä miehille suunnattu Complete-kakku. Kaikkia Luonkosin öljypuhdistuskakkuja on tarkoitus käsitellä kuivien käsien kanssa. Kakkua on tarkoitus hieroa kämmenten välissä, jolloin käsiin liukenee kakusta öljyä. Tämän jälkeen öljyisillä käsillä käydään kuivat kasvot huolellisesti läpi, jolloin öljy liuottaa meikin iholta pois. Sen jälkeen kasvot käydään läpi esimerkiksi musliiniliinan tai vastaavan kanssa, jolloin ylimääräinen öljy sekä kasvoilla ollut meikki ja muut epäpuhtaudet lähtevät pois. Kasvoja ei siis välttämättä tarvitse enää pestä veden kanssa.


Olen kokenut öljypuhdistuskakun käytön todella nopeaksi ja tehokkaaksi tavaksi poistaa meikit kasvoilta. Kakun pitäisi poistaa myös vedenkestävä meikki ja esimerkiksi silmämeikit, mutta itse käytän silmille aina omaa puhdistustuotetta. Tuotteen käytön jälkeen iholle jää hitusen rasvainen/öljyinen tunne, mikä ei sinänsä ole ollenkaan häiritsevää, mutta olen siitä huolimatta monesti käynyt kasvot läpi vielä jonkin toisen puhdistusaineen kanssa. Tällöin teen siis iholleni kaksoispuhdistuksen, jota muutenkin suosin. Kakku puhdistaa meikit pois todella hyvin, kunhan vain muistaa hieroa kasvoja kauttaaltaan. Toiselle puhdistusaineelle ei siis todellakaan ole välttämättä tarvetta, vaan tämä toimii hyvin myös yksinään käytettynä. Hintaansa nähden tämä on mielestäni loistava tuote, sillä olen kokenut tämän todella riittoisaksi ja yksi kakku kestää taatusti omassa käytössäni kauemmin kuin vaikkapa jokin nestemuodossa oleva öljyputsari. Suosittelen!
Hinta: noin 29,95 €.


Luonkos Delicious Heavenly Bocy Cake* on yksi brändin uusimmista tuotteista. Tämä kuvassa näkyvä neliönmuotoinen pala on siis vain testikoko täysikokoisesta vartalokakusta ja sen takia mulla ei ole tästä myöskään sitä pakettia olemassa. Vartalokakut toimivat siis hyvinkin yksinkertaisesti vartalovoiteen tavoin ihon kosteuttajana. Kakkua on tarkoitus hieroa joko kämmenten välissä tai vaihtoehtoisesti suoraan mieluiten hieman kostealle iholle, jolloin sen öljyt irtoavat ja kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Tämä Delicious-kakku sisältää mm. kaakaovoita sekä viinirypäleen- ja karpalonsiemenöljyä. Kakku tuoksuu mukavan raikkaalle pienellä makealla vivahteella, ja I Love Me -messuilla juuri tämä Delicious-kakku miellyttikin mua tuoksunsa puolesta eniten. Myynnissä on myös hajusteeton Innocent-vartalokakku, mutta itse kun en ole millään tavalla hajusteherkkä, oli Delicious ehdottomasti enemmän mun mieleeni.

Kosteutustehot tällä vartalokakulla ovat vähintäänkin hyvät. Palaa ei tarvitse kovinkaan kauaa käsissä hieroa, jotta siinä on jo riittävästi öljyä käytännössä lähes koko vartalolle. Tämä pienikin pala on osoittautunut todella riittoisaksi, joten voin vain kuvitella kuinka riittoisa täysikokoinen kakku on! Öljy ei imeydy ihoon ihan välittömästi, mutta se on vain pieni miinus ottaen huomioon kuinka kosteutetun ja pehmeän tunteen tuote iholle lopulta jättää. Mikäli mulla ei olisi tällä hetkellä ihan liian montaa vartalovoidetta jo olemassa, olisin varmasti ostanut tämän jo täysikokoisena varastoon odottelemaan. Mä en ole mikään vartalovoiteiden ylin ystävä ja olen aiemminkin todennut olevani superlaiska rasvaamaan ihoani, mutta tästä olen pitänyt. Kesällä suosin nopeammin imeytyviä voiteita, mutta nyt kylmemmällä säällä tämä on ollut aivan loistava ja omiin tarpeisiini sopiva.
Hinta: noin 24,95 €.

Ovatko Luonkosin kakut teille tuttuja? :)

12 kommenttia:

  1. Ihanaa että säkin pidin kakuista! Minusta nämä on ihan huipputuotteita ja kuten sanoit, niin myös kestävät käytössä pitkään. Vartalokakkua en itsekään voisi kuvitella käyttäväni kesällä mutta näin talvella se on aivan täydellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on olleet mun mielestä yllättävänkin riittoisia, vaikka jossain kuulin jonkun sanovan ettei yksi kakku kestää kuin parisen viikkoa :D Talvella toi vartalokakku on kyllä ihan loistava ja toi ihana tuoksu kruunaa kaiken<3

      Poista
  2. Tuo vartalokakku kuulostaa kyllä super ihanalta! :) Täytyy testata joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Toi on ihanan hedelmäisen tuoksuinen, mutta löytyy toi tosiaan myös hajusteettomana :)

      Poista
  3. On joo, putsarina eka kakku lopuillaan ja vartalokakkuakin oon käyttänyt. Aivan ihania tuotteita ja jää takuulla vakikäyttöönkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää yllätti kyllä tosi positiivisesti, vaikka alunperinkin toki ajattelin näistä pitäväni :) Öljyputsarit on muutenkin mun mieleen niin ei ihme, että oon tosta kakustakin niin pitänyt!

      Poista
  4. Eivät ole lainkaan tuttuja, paitsi sen mitä olen blogeissa nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiltä ei ole kyllä voinut välttyä kuulemasta ja näkemästä, jos blogimaailmaa yhtään ahkerammin seuraa :)

      Poista
  5. Mitkään puhdistuskakut ei ole tuttuja, vain blogeista lukenut juuri kuten joku muukin totesi. Ehdottomasti olisin kiinnostunut testaamaan tämmöisiä tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä enemmän kuin lämpimästi! Nää oli molemmat aivan ihania ja noista öljykakuistakin löytyy onneksi monelle eri ihotyypille kakkuja :)

      Poista
  6. Mä en vielä ollutkaan kuullut tällaisista, aika erikoisia tuotteita mun mielestä, mutta ehdottomasti kiinnostavia tuotteita ja mukava oli päästä lukemaan tällaisista :) Tuo vartalokakku vaikuttaa mielenkiintoisemmalta kuin tuo öljykakku, tosin itsekin ehkä enempi talvella suosisin sitä, kun kesällä kevyemmät vartalorasvat ovat parempia (kuten ne meidän suosimat tbs:n vartalojukurtit ;D). Mulle tuli jotenkin näistä kakuista mieleen sellainen arjen luksus tuote :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti toi kakku on parempi talveen kuin kesään! Vartalojogurtit on kyllä ihania, mun pitääkin taas ottaa se Cactus Blossom vartalojogurtti käyttöön ja yrittää saada se tyhjäksi ennen vuodenvaihdetta, vaikka se paremmin kesään sopiikin<3 Nää on just sellasta kivaa pientä arjen luksusta ja kakut tuntuu mun mielestä jotenkin "ylellisiltä", vaikka sinänsähän näissä ei mitään sen kummempia ihmeaineita ole :D

      Poista

Kiitos kommentista!