sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Viisi erinomaista kasvovettä

*Saatu ilmaistuote


Käytätkö sinä kasvovettä? Monet tuntuvat jättäneen kasvovedet taakseen misellivesien tultua markkinoille muutamia vuosia sitten, mutta itselläni on päivittäisessä käytössä kumpikin tuote. Käytän kasvovettä aina vähintään aamuisin ennen muita ihonhoitotuotteita ja toisinaan myös iltaisin. Tällä hetkellä multa löytyy avattuna viisi eri kasvovettä, jotka ovat kaikki hitusen toisistaan poikkeavia, mutta aivan loistavia jokainen. Kuten kuvakin kertoo, suosin kasvovesissäni ehdottomasti luonnonkosmetiikkaa ja näistä viidestä tuotteesta kolme onkin nimenomaan luonnonkosmetiikan brändeiltä. En niinkään tee tietoisesti valintaa sen suhteen, ostanko luonnonkosmea vai synteettistä, mutta jostain syystä luonnonkosmetiikan kasvovedet (ja misellivedet) ovat vaan monesti olleet omalle iholleni parempia. Tässä on kuitenkin viisikko, jossa jokainen tuote on yksilönä todella hyvä ja itselleni sopiva riippumatta siitä, onko se luonnonkosmetiikkaa vai ei. Seuraavaksi kerron jokaisesta vielä hieman tarkemmin:


Cattier Paris Gentle Toning Lotion* on ruusua ja kamomillaa sisältävä kasvovesi, joka on pakattu hurjan näppärään suihkepulloon. Suihkemuodossa olevat kasvovedet ovat siitä huippuja, että niitä voi suoraan suihkia kasvoille tai jos itselle tuntuu mieluisammalta levittää kasvovesi vanulapun kanssa, voi tuotteen suihkia ensin sellaiseen. Itse suosin molempia tapoja vähän fiiliksestä riippuen, ja tämä 200 ml pullo on osoittaunut ihan hurjan riittoisaksi. Tässä kasvovedessä on hieman yrttinen tuoksu, mutta ei suinkaan niin voimakas kuin luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteilla monesti. Tuoksu ei ole mulle kaikkein mieluisin, mutta kuukausien käytön jälkeen nenäni on siihen jo tottunut enkä enää vierasta sitä. Cattierin kasvoveden tulisi puhdistaa, raikastaa ja hoitaa ihoa. Mielestäni tuote lunastaa lupauksensa oikein hyvin ja on nimenomaan arkikäytössä loistava tuote. Tästä ei myöskään löydy alkoholia, mikä on näin kuivaihoisen näkökulmasta todella hyvä asia.
Hinta: noin 13,00 €/200 ml.


Mádara Comforting Toner on mulle hyvinkin tuttu tuote, vaikka pakkaus onkin uudistunut sitten edellisen omistamani pullon. Mádaralta löytyy kolme erilaista kasvovettä eri ihotyypeille, joista tämä kuivalle ja stressaantuneelle iholle suunnattu Comforting Toner on oma ehdoton valintani. Kasvovesi sisältää mm. kosteuttavaa hyaluronihappoa ja tässä on tuote, jonka pariin palaan aina uudestaan ja uudestaan. Tämäkin lukeutuu mun mielestäni edellisen Cattierin kasvoveden tavoin hyvinkin perinteisiin kasvovesiin. Tässä ei ole varsinaisesti mitään ihmeellistä, mutta tehtävänsä tuote hoitaa loistavasti. Tämä uudistunut pullokin on enemmän omaan mieleeni kuin se edellinen vihreä versio!
Hinta: noin 19,90 €/200 ml.


Whamisa Organic Flowers Toner Deep Rich on hyvin erityylinen kasvovesi näihin muihiin neljään verrattuna. Ensinnäkin koostumus tällä kasvovedellä ei ole juoksevan vesimäistä vaan selkeästi paksumpaa ja on verrattavissa paksumpiin hoitovesiin. Paksuhkon koostumuksen ansiosta en itse missään nimessä levittäisi tätä vanulapun kautta vaan annostelen tuotteen aina suoraan kämmenelle, josta painelen sen kasvoilleni. Tämän kasvoveden tulisi paitsi syväkosteuttaa ihoa, myös supistaa ihohuokosia ja kirkastaa ihoa. Kasvovettä voi halutessaan myös kerrostaa iholle, jolloin erityisesti sen kosteuttava vaikutus tehostuu. Mä rakastan tätä tuotetta, mutta jostain syystä en kuitenkaan ole tätä vielä käyttänyt kovinkaan paljon ja pullo onkin lähes täysi. Miellän tämän omassa käytössäni enemmän juuri hoitovedeksi kuin kasvovedeksi ja tällä hetkellä mulla on pari muuta hoitovettä, jotka yritän saada loppumaan. Sen takia tämä Whamisa on jäänyt hieman vähemmälle käytölle, mutta tilanne tulee varmasti korjattua piakkoin.
Hinta: noin 40,90 €/120 ml.


Pixi Retinol Tonic on nimensä mukaisestikin retinolia sisältävä kasvovesi. Retinolin tulisi silottaa ihoa ja vähentää sen pieniä juonteita. Lisäksi kasvovesi lupaa kiihdyttää ihon omaa kollageenintuotantoa sekä kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Tämä kasvovesi ei ole mulla käytössä kovinkaan usein, ehkä kerran viikossa korkeintaan. Retinolituotteiden kanssa saa aina olla hieman varovainen, varsinkin aluksi kun ne ottaa käyttöön, enkä halua tätä iholleni laittaa turhan usein. Tiedä sitten saanko näin harvoin käytettynä tästä kasvovedestä irti kaikkia sen etuja, mutta toistaiseksi oon ollut ihan tyytyväinen tähän. Retinolituotteet on tarkoitettu erityisesti hieman ikääntyneemmälle iholle juurikin sen nuorentavan vaikutuksen takia, joten toivon, että tämä nykyinen tahti riittää itselleni vielä toistaiseksi. Kasvovesi aiheuttaa pienenpientä kihelmöintiä iholla, mutta ei kuitenkaan tee koko ihosta kiristävän tuntuista, jota itse siis inhoan kasvovesissä. Kovin kosteuttavana en ole tätä pitänyt, ainakaan muihin kasvovesiini verrattuna, mutta oikein kiva ja mukavan erilainen tuote tämä joka tapauksessa on.
Hinta: noin 17,50 €/100 ml.


Huxley Secret of Sahara Toner; Extract It on ehdottomasti näistä kaikista kasvovesistä se, joka tuo eniten luksuksen tunnetta ihonhoitorutiiniini. Erityisesti kuivalle ja kosteusköyhälle iholle tarkoitettu kasvovesi sisältää mm. viikunakaktuksen siemenöljyä, jonka tulisi paitsi kosteuttaa ihoa, toimia myös antioksidanttina. Mikäli kaipaat ihonhoitorutiiniisi kosteuttavia tuotteita, suosittelen ehdottomasti katsastamaan tämän Huxleyn tonerin! Tämä on ehdottomasti kosteuttavin kasvovesi, jota olen ikinä omistanut. Eron selkeästi huomaa iholla tämän ja monen muun kasvoveden välillä, vaikka suurin osa tässäkin postauksessa esitellyistä kasvovesistä on kyllä kosteuttavia. Olen koittanut käyttää tätä säästeliäästi, sillä tämä ei ole mikään kaikkein edullisin kasvovesi, mutta ehdottomasti täysin hintansa arvoinen. Oma ihoni rakastaa tätä ja vaalea lasipullokin oni hurjan kaunis!
Hinta: noin 31,95 €/120 ml.

Käytättekö te kasvovettä? Mikä on suosikkinne? :)

8 kommenttia:

  1. Mulla on niin monta suosikkia, mutta jotenkin juurikin tuo Huxleyn kasvovesi on (ja tulee varmaan aina olemaankin) mulle se ykkönen. Se on niin huikea! Näistä olen testannut myös Whamisaa ja Madaraa ja molemmat ovat olleet myöskin hyviä. Muista tuotteista suosikkejani ovat myös SKINCITY skincaren Luminous Licorice Toner ja Coxirin Black Snail Collagen Toner. Ja suihkemaisista tuotteista suosikkini on BYBIn Mega Mist :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että toi Huxley on myös sun suosiossa<3 Mä en oo raaskinut käyttää tota niin paljon kuin haluisin, kun toi ei oo mitään kaikkein edullisinta :D Mutta toisaalta taas se on niin hyvää, että ehdottomasti oon valmis maksamaan siitä sen hinnan! Oo noi sun mainitsemat kuulostaa kyllä kaikki tosi hyviltä! Bybin Mega Mist on kiinnostanut jo pitkään<3

      Poista
  2. Mulla on itsellä myös Madaran comforting toner käytössä ja ihan perus hyvä kasvovesi. Eniten ehkä rakastan Dabban kukkaisvesiä ja samoin Nurmen ruusukasvovesi on aivan huippu. Monia hyviä kuitenkin on ja Pixin sitä oranssia tonicia olen käyttänyt mutta en päivittäin. Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mádaran Comforting Toner on tosiaan just sellanen perushyvä, ei mitenkään ihmeellinen, mutta tehtävänsä hoitaa hyvin :) Ruusukasvovesi kuulostaa ihanalta<3 Nurmea olisi muutenkin kiva päästä testaamaan vähän enemmän, kun nyt oon kokeillut vaan erilaisia saippua- ja shampoopaloja!

      Poista
  3. Mahtavia tuotteista postaus täynnä! Huxley ja Whamisa on sellasia jotka tekis mieli testata, pistän ne seuraavana listalle nykysen Tyrni-kasvoveden jälkeen!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huxley ja Whamisa on molemmat tosi hehkutettuja, mutta ei tosiaan turhaan! Eli lämpimästi suosittelen kumpaakin<3

      Poista
  4. Onpa kaunis tuo Madaran kasvovesiputeli nykyään. :) Whamisa on huipputuote myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä muuttunut tosi kauniiksi<3 Whamisa on tosi hyvä!

      Poista

Kiitos kommentista!