keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Huhtikuun luomiväripaletit

*Saatu ilmaistuote


Kuun vaihde tietää taas sitä, että on aika valita neljä luomiväripalettia käyttöön seuraavaksi kuukaudeksi! Tämän projektin tarkoitus on siis pyrkiä tehokäyttämään tiettyjä luomiväripaletteja ja valitsen siis kuukauden jokaiselle neljälle viikolle oman luomiväripaletin. Pyrin käyttämään arkisin vain sitä kyseiselle viikolle valittua palettia, mutta viikonloppuisin saan käyttää sitten vapaasti mitä mieli tekee. Toisaalta tämän nykytilanteen vuoksi viikonloppumenot on vähentyneet ja jopa loppuneet käytännössä kokonaan eli esimerkiksi viime viikonloppuna en meikannut lainkaan. Ajattelin jatkaa tätä projektia vielä toukokuun ja kesän koittaessa lopetan tämän ainakin toistaiseksi. Tämä projekti on ollut mulle hyvä ja oon saanut tosi hyvin käytettyä sitten juuri niitä paletteja, jotka olen valinnut kullekin viikolle. Mulla on kuitenkin niin paljon luomiväripaletteja, etten mitenkään pysty valitsemaan niitä tähän projektiin tasapuolisesti. Haluan muutenkin antaa itselleni taas vähän enemmän "vapautta" luomivärivalintojeni suhteen eli tosiaan kesäkuusta eteenpäin näitä postauksia ei ainakaan hetkeen siis tule!


Viikko 1. Essence Witch Side Eyeshadow Palette*

Sain tämän Essencen upean paletin pr-näytteenä muutamia viikkoja sitten ja vaikka olen tätä muutamaan otteeseen testaillut, pääsee tämä nyt huhtikuun ensimmäisellä viikolla kunnolla testiin! Eniten olen innoissani paletin vaaleista sävyistä, mutta eiköhän noista tummemmistakin ainakin tuo tummanruskea mattasävy tule pääsemään käyttöön arkenakin. Paletti on mielestäni hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä ja tämä on myös ulkonäöllisesti hurjan kaunis. Paljonhan paletti muistuttaa sekä sisällöltään että pakkaukseltaan Huda Beautyn luomivärejä, mutta ei tämä mikään suora kopio kuitenkaan ole.


Viikko 2. Jeffree Star Blood Sugar Eyeshadow Palette

Tämä oli mun ihka ensimmäinen paletti Jeffreeltä ja tätä olenkin käyttänyt ehdottomasti eniten, vaikka paletissa kunnon kulumaa ei näykään vielä oikeastaan kuin yhdessä sävyssä. Paletti on sävymaailmaltaan todella kaunis ja mikäli punaiset, pinkit ja violetit sävyt miellyttävät, kannattaa ehdottomasti harkita tämän paletin ostamista! Niiden lisäksi tästä löytyy todella kauniit nudet sävyt, joilla saa helpon ja simppelin arkimeikinkin luotua todella nopeasti. Laatu on taattua Jeffreetä ja tämä tulee siis olemaan mulla käytössä huhtikuun toisena viikkona. En olekaan nyt tämän vuoden puolella käyttänyt tätä kuin ehkä pari kertaa, joten tämä paletti oli ihan pakko valita jo vihdoin mukaan osaksi tätä projektia!


Viikko 3. PÜR Cosmetics Festival Palette

Tämä luomiväripaletti on tullut taannoin Boxycharmista ja tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kaunis. Mä olen kuitenkin tarttunut tähän aivan liian harvoin, mutta nyt saadaan sekin asia korjattua! Tästä paletista löytyy niin matta- ja shimmersävyjä kuin myös kaksi pressattua glittersävyä. Nämä glittersävyt tuskin tulevat mulla päätymään ainakaan arkena luomille, sillä niiden käyttö vaatii meikatessa enemmän aikaa ja tarkkuutta, mutta muuten koitan saada paletin kaikki muut sävyt otettua käyttöön viikon aikana. Voi olla, että yhdistän tähän myös pannuprojektissani olevan ABH:n Norvinan mattasävyjä, mutta katsotaan - voi olla että pärjään pelkästään tämän kanssa. Tätäkään palettia en ole käyttänyt aikoihin, joten nyt huhtikuun kolmannella viikolla saan tämän kunnolla tehokäyttöön.


Viikko 4. Morphe The Jeffree Star Artistry Palette

Huhtikuun viimeiselle viikolle valikoitui tämä upaakin upeampi Morphe X Jeffree Star paletti, joka on ehdottomasti yksi vuoden 2019 parhaimpia luomiväripaletteja, mitä itselleni sain tai ostin. Tässä paletissa on ihana kattaus hempeän vaaleanpunaisia, persikkaisia ja pinkkejä sävyjä, mutta niiden lisäksi paletista löytyy myös paljon muuta. Paletin sävyt eivät laadultaan ole ehkä ihan kaikkein tasaisimpia, mutta pääasiassa laatu on todella hyvä ja luomivärit ovat hyvin helppokäyttöisiä. Tämä on yksi suosikkipaleteistani tällä hetkellä ja itse asiassa käytin tätä yhden viikon ajan jo tammikuussa ennen kuin aloin kirjoitella tästä projektista blogin puolelle. Tällä pärjätään siis hyvin kokonainen viikko!

Onko paleteista joku tuttu? :)

11 kommenttia:

  1. Blood sugar on tuttu. Juuri eilen korkkasin sen, vaikka ostin sen puoli vuotta sitten. Todella ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ootpas sä malttanut pitää sen kauan koskemattomana! Mä en ikinä pystyis tollaseen uuden, itseostetun luomiväripaletin kanssa<3 :D

      Poista
  2. Hyvät valinnat! Mulla ei näistä olekaan kun tuo Blood Sugar paletti. PÜR paletin olen antanut eteenpäin, vaikka se tosiaan on ihanan näköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin toi PÜR:n paletti on jäänyt tosi vähälle käytölle, mutta en silti halua siitä luopua<3 Ja nyt pääsen vihdoin ottamaan sen kunnolla käyttöön! :)

      Poista
  3. Tosi kivat valinnat :) Mulla on näistä paleteista Blood Sugar & Morphe X Jeffree Star ja molemmat ovat jääneet viime aikoina aivan liian vähälle huomiolle. Etenkin tuota Morphen palettia on tullut käytettyä aivan liian vähän :/

    Tue Essencen paletti on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on taas noista Blood Sugar ollut viime aikoina vähemmällä käytöllä, vaikka molemmat on kyllä tositosi ihania ja lukeutuvat mun suosikkipalettien joukkoon :) Essencen paletti on hurjan kaunis! Ja jotenkin myös ihanan erilainen verrattuna moniin muihin brändin paletteihin<3

      Poista
  4. No eikö olekin<3 Kiitos samoin sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Ihania paletteja, oon kuitenkin niin tylsä että vain tämä eka essencen paletti menis mulla varmaan käyttöön kun sävyt on sen verran neutraalit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä ihanan hempeä sävymaailma ja vastapainona sitten toki vähän tota tummempaakin! :)

      Poista
  6. Kaikki paletit näyttää tosi ihanilta! Blood sugar on kaunis sävyiltään ja niin valtava että siinä riittää hetkeksi käytettävää :D

    Pûr paletin pistin itse eteenpäin koska jotenkin en syttynyt sitten lopulta paletin sävyille. Ne näytti omalla iholla hassuilta ja sävy erilaiselta iholla kuin mitä pannussa. Olisin halunnut pitää sen lähinnä niiden glitterisävyjen takia mutta ne oli vaseliinimaisia eivätkä pysyneet luomella kunnolla edes yhtä tuntia joten hermostuin.En tiedä olisiko ne toimineet paremmin glitteriliiman tms kanssa mutta normi pohjustajalla ne ei mulla ainakaan pysyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Jeffreen paleteilla on kyllä kokoa eikä luomivärien pannujen koossakaan ole valittamista :D Mä en oo noita Pür:n glittersävyjä vielä edes testannut luomilla! Swatchannut ne olen, mutta hyvä kun varoittelit tosta heikosta pysyvyydestä. Katsotaan miten noi toimii glitterprimerin kanssa, nyt osaan onneksi suhtautua niihin pienellä varauksella.

      Poista

Kiitos kommentista!