sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

IDA WARG Hopeatuotteet hiuksille

Kirjoittelin teille jokin aika sitten IDA WARG Repair-sarjan shampoosta ja hoitoaineesta oman postauksen, ja nyt olisi vuorossa IDA WARG Silver-tuotesarjan esittely! Tilasin tosiaan kesäkuussa Kicksin aleista vihdoin ja viimein IDA WARGin tuotteita itselleni testiin, sillä brändi on kiinnostanut mua jo pitkään ja monet vaikuttajat ovat näitä kanavissaan hehkuttaneet. Kicksillä oli tilausaikaan -20% alennukset, joten nappasin mukaan Repair-sarjan tuotteiden lisäksi myös Silver Shampoon ja Silver Conditionerin, jotka maksoivat alennusten jälkeen noin 13,50 €/kpl. 

IDA WARGin tuotteita myy mm. Kicks, Lyko ja eleven.

IDA WARG Silver-tuotesarjaan kuuluu shampoon ja hoitoaineen lisäksi myös hiusnaamio, jota en kuitenkaan itselleni ostanut. Omissa vaalennetuissa hiuksissani hopeatuotteet ovat ihan ehdottomia, sillä muuten hiusten sävy taittaa nopeasti keltaiseen eikä se ole itselläni toivottu sävy hiuksissani. Olen jo vuosia vannonut hopeashampoissa Fanolan nimeen ja sitä ennen käytin Fudgea. Fanola ja Fudge ovat kumpikin todella tehokkaita eikä samalle tasolle ihan mikä tahansa hopeashampoo pääse, joten rima tämän IDA WARGin hopeashampoon kohdalla oli hyvin korkealla. Varsinaisia hopeahoitoaineita en pahemmin käytä, vaikka suosinkin paljon hoitavia color maskeja nimenomaan hopeisissa sävyissä. Tämän Silver Conditionerin halusin kuitenkin ostaa testiin siinä toivossa, että tämä kaksikko sopii hyvin yhteen keskenään. Miten kävi, lunastivatko tuotteet odotukseni?

IDA WARG Silver Shampoo on vegaaninen ja se sisältää hiuksia kosteuttavaa ja vahvistavaa vehnäproteiinia. Shampoo on sävyltään tumman violettia ja sen tulisi muiden hopeashampoiden tavoin neutraloida keltaisia ja lämpimiä sävyjä hiuksissa. Lopputuloksena hiusten sävyn tulisi olla viileä ja se on juuri se, mitä itse tällä hetkellä tavoittelen. Kicksin tuotekuvauksessa sanotaan, että shampoon vaikutusaika olisi yksi minuutti, mutta hopeatuotteissahan se vaikutusaika kannattaa valita ihan sen mukaan kuinka voimakkaan lopputuloksen haluaa ja kuinka nopeasti tuote tehoaa. Itse en yleensä kovin kauaa hopeashampoita päässäni pidä, sillä liian pitkä vaikutusaika saa herkästi aikaan epätoivottuja sinisiä tai violetteja sävyjä hiuksissani.

Tämä hopeashampoo taittoi hiusten sävyä viileämmäksi hyvin jo lyhyellä vaikutusajalla. Ei tämä Fanolan veroinen missään tapauksessa ole, mutta parempi kuin monet muut vuosien aikana testaamani hopeashampoot. Parasta tässä on ehkä ollut se, ettei tämä tunnu kuivattavan hiuksia ihan yhtä paljon kuin Fudge tai Fanola, sillä tämän jälkeen omiin hiuksiini riittää ihan tavallinen hoitoaine, kun yleensä olen käyttänyt hoitavampia hiusnaamioita. Tässä on todella voimakas vesimeloninen karkkituoksu, mikä on itselleni kyllä mieluisa, mutta joillekin varmasti vähintään turhan voimakas. Ihan kiva tuote, en välttämättä uudestaan lähtisi ostamaan, sillä ei tämä Fanolaa tule mulla korvaamaan, mutta käytän tämän mielelläni loppuun.
Hinta: noin 17,90 €/250 ml (Kicks).

IDA WARG Silver Conditioner on hopeahoitoaine, joka sisältää shampoon tavoin hiuksia korjaavaa ja kosteuttavaa vehnäproteiinia. Tämä hoitoaine sisältää niin ikään violetteja pigmenttejä, joiden tulisi auttaa neutraloimaan hiusten lämpimiä ja keltaisia sävyjä. Kuten shampoo, myös tämä hopeahoitoaine on vegaaninen ja siinä on sama karkkinen vesimelonin tuoksu, josta pidän itse hurjasti. Hoitoaineen väri on todella kaunis - ihanan viileän vaalea violetti, ja koostumus on miellyttävän paksua. Hoitavuuden suhteen olen ollut tähän tyytyväinen, sillä hoitoaine jättää hiukset pehmeiksi ja selvittää shampoopesun aiheuttamat takut hyvin.

Hopeahoitoaineet eivät ole itselleni mitenkään pakollisia tuotteita enkä oikein tiennyt mitä olisin tältä odottanut. Ehkä lähinnä toivoin saavani näistä silvertuotteista hyvän kombon, jota voin käyttää yhdessä, sillä en uskonut tämän hoitoaineen olevan omissa hiuksissani riittävän tehokas yksinään taittamaan sitä keltaisuutta pois. Eikä se ollutkaan. Olen pariin otteeseen kokeillut tätä jo hieman kellertäviin hiuksiin tavallisen shampoon jälkeen eikä tämä ole tehnyt hiusteni sävylle yhtään mitään. Tai ei ainakaan mitään, minkä olisin itse nähnyt. Sikäli koen tämän hopeahoitoaineen hivenen turhaksi, mutta voihan se olla, että tästä on apua hopeashampoon jälkeen ja siinä kohtaa tämä auttaa taittamaan sitä viileää sävyä vielä hitusen viileämmäksi. Hoitavuus tällä on kuitenkin hyvä ja nämä kaksi tuotetta toimivat mainiosti keskenään, joten tämäkin tulee käytettyä pois. En kuitenkaan voi suositella tätä tuotetta, jos tarkoituksena on nimenomaan saada yhdellä tuotteella hiusten sävyä viileämmäksi, sillä omille hiuksilleni tämä ei ainakaan yksinään käytettynä ole sitä tehnyt. Valitsisin siinä tapauksessa ehdottomasti mieluummin hyvän hopeansävyisen color maskin!
Hinta: noin 17,90 €/250 ml (Kicks).

Shampoo veti tästä kaksikosta ehdottomasti pitemmän korren, mutta kyllä hoitoainekin tosiaan tulee käytettyä pois. Mietin olisiko se hopeanaamio ollut ehkä pigmenttisyydeltään vähän parempi kuin tämä pelkkä hoitoaine, mutta toisaalta pärjään kyllä mainiosti ihan pelkän hopeashampoonkin kanssa. IDA WARGia on ollut mukava testata ja voi olla, että jossain vaiheessa ostan brändiltä vielä jonkin kolmannen sarjan tuotteita testiin.

Onko IDA WARG tuttu? Entä käytättekö te hopeatuotteita tai muita sävyttäviä tuotteita hiuksissanne? :)

4 kommenttia:

  1. Ainahan nuo shampoot tekevät parempaa jälkeä, kuin hoitoaineet. Itse juuri ajattelin tilata sen Fanolan kun en oo sitä koskaan aiemmin ostanut :) Oon aina mennyt vähän miedommilla hopea-aineilla. Mulla on nyt hopeashampoiden äiti eli se Lorealin maailman ensimmäinen hopeashampoo käytössä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niinhän ne tekee, mutta yllätyin kuinka tällä hoitoaineella ei ollut omiin hiuksiini käytännössä mitään vaikutusta yksinään. Toivottvaasti tykkäät Fanolasta! Mulla on joskus ollut myös L'Oréalin hopeashampoo käytössä, mutten yhtään muista mitä siitä pidin :D

      Poista
  2. Tämän sarjan hoitonaamio on ollut mulle tosi mieleinen, ostin jo uuden purkin loppuneen tilalle. Ei sillä saa mitään superviileää lopputulosta, mutta itse en sellaista kaipaa, kun se sitten korostaa omia harmaita hiusten osioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sitä voisinkin vielä testata! Täytyy pitää toi mielessä, kun tollaset naamiot on muutenkin monesti hoitoaineita parempia hopeashampoon jälkeen, jos shampoo saa hiukset kuiviksi.

      Poista

Kiitos kommentista!