torstai 8. heinäkuuta 2021

IDA WARG Repair Shampoo & Conditioner

Kuinka moni teistä on kuullut ja ehkä jopa kokeillut IDA WARG Beautyn hiustenhoitotuotteita? Nämä nousivat noin vuosi sitten varsinkin vaikuttajien keskuudessa suureen suosioon, ja tuotteita ylistettiinkin vähän jopa puolella somea. Kicksillä oli jokin aika sitten hyvät alennukset ja mm. IDA WARGin hiustenhoitotuotteet sai -20% alennuksella, jolloin päädyin tilaamaan itselleni kuvassa näkyvät IDA WARG Repair Shampoon ja Repair Conditionerin. Lisäksi tilasin Silver-tuotelinjasta saman kaksikon, mutta niistä kerron teille hieman myöhemmin. 

Ida Wargin tuotteita myy mm. Kicks, eleven ja Lyko.

IDA WARGin tuotteet ovat kaikki vegaanisia ja ne valmistetaan Pohjoismaissa. Brändin valikoimiin kuuluu hiustenhoitotuotteiden lisäksi myös vartalonhoitotuotteita ja itseruskettavia. Tuotteiden pakkaukset ovat kauniita ja esimerkiksi hiustenhoidon osalta kaikilla eri tuotelinjoilla on omat herkullisen väriset pakkauksensa. Tuotteet eivät ole sieltä kalleimmasta päästä, mutta eivät nämä ihan ilmaisiakaan ole. Sen takia olinkin iloinen bongattuani nämä Kicksin aleista! Repair-tuotesarjan lisäksi IDA WARGilta löytyy hiuksille myös useita muita sarjoja, kuten Moisture, Silver, Volume ja Pro Growth -sarjat. Valikoima on siis laaja ja tuotelinjoja on hyvin monipuolisesti erilaisiin tarpeisiin. Tänään keskitytään Repair-sarjaan ja myöhemmin kerron teille vielä Silver-tuotesarjan shampoosta ja hoitoaineesta.

IDA WARG Repair Shampoo on hiuksia korjaava ja vahvistava shampoo. Shampoo lupaa tuotekuvauksen mukaan paitsi tehdä hiuksista vahvemmat ja korjata niitä, myös suojata niitä ja palauttaa hiusten oman luonnollisen vahvuuden. Korjaavat shampoot ovat yleensä itselleni todella hyviä, sillä omat hiuksenihan ovat vaalentamisesta jonkin verran vaurioituneet. Tavallisella shampoollahan ei saa hiusta varsinaisesti enää korjattua parempikuntoiseksi, mutta ainakaan tällaiset korjaavat shampoot eivät yleensä vaurioita hiusta enempää tai esimerkiksi kuivata hiusta liikaa. Sen takia monesti suosinkin joko korjaavia tai kosteuttavia shampoita. Shampoosta on myynnissä sekä 250 ml että suurempi 500 ml koko, ja tuoksu shampoossa on miellyttävän kukkainen. Melko voimakas tosin, mutta omaan nenääni miellyttävä.

Shampoo ei valitettavasti onnistunut ihan täysin vakuuttamaan mua ja olinkin hieman pettynyt testatessani tätä ensimmäisiä kertoja. Yhdellä pesukerralla hiuksia ei saanut puhtaiksi, ei edes sinnepäin, ja tuntui kuin shampoo ei olisi tehnyt omille hiuksilleni juuri mitään. Toisella pesukerralla hiukset kyllä puhdistuivat, mutta shampoo jättää ne hitusen kuivahkon tuntuisiksi. Ei pahasti, joten hoitoaineella se kuivuuden tunne kyllä taittuu nopeasti enkä pidä sitä itse siis ongelmana. Shampoo ei vedä hiuksia takkuun, mikä on aina positiivinen asia. Tämä ei siis ole missään nimessä suosikkini, mutta toisaalta ei mulle myöskään ole ongelma pestä hiuksia kahteen kertaan, joten kyllä tämän ihan mielelläni käytän pois. Ensipettymyksen jälkeen olen käyttänyt tätä siis ihan mielelläni eikä tätä huonoksi voi missään tapauksessa sanoa. Tämä ei vain ollut ihan niin hyvä kuin oletin.
Hinta: noin 17,00 €/250 ml.

IDA WARG Repair Conditioner on erityisesti kuivien, käsiteltyjen ja vaurioituneiden hiusten tarpeisiin suunnattu hoitoaine. Hoitoaineen tulisi korjata hiuksia antan niille samalla pitkäkestoisen suojan ja tehden niistä vahvemmat. Hiusten pitäisi olla hoitoaineen käytön jälkeen kauniin kiiltävät ja silkkisen sileät ilman jälkeäkään pörröisyydestä. Myös tässä hoitoaineessa on melko voimakas, mutta itselleni miellyttävä kukkaistuoksu. Kosteuttavat ja korjaavat hoitoaineet ovat ihan avainasemassa omassa hiustenhoidossani, sillä kaikki vähänkin hiuksia silottavat ja pehmentävät tuotteet tulevat itselleni tarpeeseen. Haluaisin käyttää volyymia antavia tuotteita, sillä omat hiukseni ovat kovin ohuet, mutta volyymituotteet tekevät lähes aina hiuksesta karheammat, mikä taas ei sovi oikein yhteen vaalennettujen ja siitä hieman kärsineiden hiusteni kanssa. Tätä hoitoainetta lähdin testaamaan hyvin toiveikkain mielin, sillä tuotekuvauksen mukaan tämän tulisi sopia omille hiuksilleni todella hyvin.

Jos shampoo tuottikin pienoisen pettymyksen, oli tämä hoitoaine sen sijaan ihan mielettömän hyvä. Tällä saa hetkessä hiuksista pehmeät, sileät ja todella kauniin näköiset. Itse asiassa tämä toimii mulla paremmin kuin jotkin hiusnaamiot, joten se kertoo ehkä jo riittävästi tämän hoitavuudesta. Hoitoainetta riittää kerralla hyvin pieni määrä, ja tämä on ollut ihan älyttömän hyvä omille vaurioituneille hiuksilleni. Shampoon tuottaman pienoisen pettymyksen jälkeen olin varma, että löydän tästäkin jotain moitittavaa, mutta en ole löytänyt. Tämä on ihan uskomattoman hyvä hoitoaine, joka on kuin tehty omalle hiuslaadulleni. Tätä voin suositella, mikäli kaipaat silottavia ja korjaavia tuotteita hiuksillesi! Myös tästä on myynnissä sekä 250 ml että 500 ml koot.
Hinta: noin 17,00 €/250 ml.

Ovatko IDA WARGin tuotteet tuttuja? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!