tiistai 28. joulukuuta 2021

Kosmetiikkasuosikit | Joulukuu 2021

*Saatu ilmaistuote

Vuoden viimeisien suosikkien esittelyn aika! Tähän vuoteen on mahtunut paljon uusia ihania kosmetiikkatuotteita ja olen samalla ihastunut täysin myös moniin vanhempiin tuttuihin. Mietin teenkö alkuvuodesta vielä koosteen koko vuoden suosikeista, mutta nyt saatte ainakin kuulla joulukuun suosikkituotteista kosmetiikan osalta. Suosikkeihin mahtui totta kai meikkejä ja ihonhoitoa, mutta myös vartalonhoitoa. Pidemmittä puheitta tehdään jokaiseen tuotteeseen vielä tarkempi katsaus:

NARS Blush Orgasm* tuli pienessä koossa Lookfantasticin joulukalenterista, ja tämä tuote oli ehdottomasti yksi koko kalenterin parhaimpia - ellei jopa paras. Kulttimaineessa oleva poskipuna on tuttu varmasti todella monille, mutta itse en tätä aiemmin omistanut. Orgasmin sävy on todella kauniin moniulotteinen, sillä siitä löytyy samaan aikaan sekä persikkaa että pinkkiä ja kaiken kruunaa kullansävyinen shimmer. Poskilla tämä näyttää todella samalta kuin yksi suosikkiposkipunani Laura Gelleriltä. Tämä ei ole poskilla mielestäni kumpikaan, ei pinkki eikä persikka, vaan ennen kaikkea kauniin punertava ja juuri sellainen sävy, joka sopii yhteen niin monenlaisten meikkien kanssa. Suosin ehkä normaalisti mieluummin mattaisia poskipunia kuin shimmerisiä, mutta tässä se shimmerisyys on vain plussaa ja olen aivan rakastunut tähän! Kuva valitettavasti hitusen vääristää poskipunan todellista sävyä ja se on todellisuudessa ehkä vähän persikkaisempi.

Tämän Célan Seed To Skin Scrub Natural Grain Polishin sain itselleni jo reilu vuosi sitten Ipsy Plussan mukana, mutta nappasin tämän käyttöön vasta nyt marraskuussa. Kyseessä on vartalonkuorinta-aine, jonka kuorintateho perustuu cupuacusiemeniin. Tämä on hyvin mielenkiintoinen tuote, sillä kuorintamassa on todella paksua ja jämäkkää. Se kuitenkin levittyy iholle helposti ja lopulta myös sulaa iholle täysin, kunhan sitä hetken aikaa pyörittelee ja hieroo ihoon. Yleensähän kuorinnoissa ne kuorivat partikkelit pysyvät kasassa ja huuhtoutuvat veden kanssa pois, mutta tästä jää iholle lopulta vain kosteutettu tunne ja kuorivat partikkelit ovat tipotiessään. En ole vastaavanlaiseen kuorintaan törmännyt koskaan aiemmin, ja ehkä juuri sen takia olen tästä niin kovasti pitänyt. Kuorintateho on myös hyvä ja tätä on ollut ilo käyttää. Ainut miinus tässä onkin kuorintamassan jäykkyys, sillä sitä on välillä vähän hankala puristaa tuubista ulos. Lopputulos kuitenkin palkitsee!

Ihonhoidon osalta yksi tämänhetken suosikkejani on tämä COSRX:n Advanced Snail 92 All in one Cream*, joka on siis runsaasti etanaseerumia sisältävä kasvovoide. Tästä voiteesta olen puhunut täällä blogissa jo monet kerrat aikaisemminkin, mutta nyt olen taas innostunut käyttämään voidetta lähes päivittäin, joten halusin ehdottomasti napata tämän mukaan myös kuukauden suosikkeihin! Etanaseerumituotteet ovat omalle kuivalle iholleni todella hyviä, ja tämä kyseinen voide toimii hyvin niin päivä- kuin yövoidekäytössä vähän vuodenajasta, ihon kunnosta ja omista fiiliksistä riippuen. Voiteen koostumus on melko notkeaa ja etanaseerumituotteiden tavoin venyvää, mutta sitä on miellyttävä levittää ja hieroa kasvoille. Tämä 100 g purnukka on myös erittäin riittoisa, sillä voidetta ei kulu kerralla paljon ja k-kosmetiikan pakkaukset ovat yleensä aina todella reilun kokoisia. Tälle iso suositus, mikäli k-kosmetiikan etanatuotteet kiinnostavat! Samasta sarjasta löytyy myös ihan mieletön hoitoneste/seerumi, joka taitaakin olla yksi COSRX:n kehutuimpia tuotteita.

Black Friday ostoksiini sisältyi pari hiustenhoitotuotetta, joista nostan suosikkeihin nyt tämän Redkenin All Soft Mega Shampoon. Tämä shampoo on tarkoitettu erittäin kuiville hiuksille, ja vaikka omat hiukseni eivät tällä hetkellä missään superkuivassa tai -huonossa kunnossa olekaan, on kosteuttaville hoitotuotteille aina käyttöä. Shampoo on mulle vanha tuttavuus, mutta oli ihanaa saada tämä käyttöön taas pitkästä aikaa! Tämän pesuteho on erinomaisen hyvä. Hiukset puhdistuvat täysin jo yhden vaahdotuskerran jälkeen, mutta tämä ei ole milloinkaan tehnyt hiuksista lainkaan kuivan tai nahkean tuntuisia, saati saanut niitä takkuuntumaan. Redkenin tuotteet eivät ole niitä kaikkein edullisimpia, mutta mieluusti näistä silloin tällöin vähän maksaa, kun tietää saavansa sellaisia tuotteita, jotka todella toimivat omissa hiuksissa. 

Paesen Argan Lipstickit* tulivat mulle tutuksi alkukuusta, kun sain näitä muutaman kappaleen itselleni testiin. Nyt halusin ehdottomasti myös nostaa näitä suosikkeihin, ja valitsin tähän postaukseen sävyn 42, joka on ihana vadelmanpunainen ja sopii loistavasti talvimeikkeihin. Nämä Paesen huulipunat ovat ihanan kermaisia ja miellyttävän tuntuisia huulilla. Tai no, pikemminkin voisi sanoa, ettei näitä juuri huulilla edes huomaa. Pysyvyys ei ole huippuluokkaa, muttei missään nimessä myöskään huonoimmasta päästä. Monet kermaiset punat liukuvat välittömästi huulten rajojen yli, mutta nämä eivät niin tee, joten se on mielestäni aika pientä, jos syömisen jälkeen joutuu vähän lisäämään huulipunaa. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Onko suosikeissani teille tuttuja tuotteita? :)

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat suosikit, hyvin nuo pakettien sävymaailmat soljuivat tässä yhteen :) All Soft Megaa olisi kiva kokeilla joskus. Tykkään kyllä silikonipitoisista tuotteista jotka juuri tekevät hiuksista terveen ja hyvän näköiset. Tuo NARS poskipuna on kyllä sellaisen syvän punan sävyinen, tykkäisin käyttää tuota itse myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä aika harmoninen ja yhtenäinen sävymaailma näissä tällä kertaa :D Silikoniset hiustenhoitotuotteet on mullekin tosi mieluisia juuri sen tuntuman ja lopputuloksen takia! En osaisi siis itse missään tapauksessa vältellä silikoneja esim. hoitoaineissa. NARS:n puna on ihana<3

      Poista
  2. Redkenin All Soft on tuttu sarja, ihan huipputuotteita mun kuivalle tukalle! Pitäisi ostaa taas niitä. Tuo samainen Cosxr etanavoide löytyy jemmoista, jospa saisin pian käyttöön ;) mulla on Orgasmista se aito ja alkuperäinen versio, eli se kauniin punainen kultaisella hehkulla. Tämä uusi on selkeästi vaaleanpunaisempi. En tykkää tästä uudesta ja sitä vanhaakin käytän vaan kesäisin kun ei tuo hohtavuus poskipunassa ole mun juttu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Redkeniltä löytyy tosi hyviä tuotteita! Pitäisi testailla enemmänkin niitä :) Toivottavasti COSRX:n voide on sulle mieluinen, mä oon ihan hurahtanut kaikkiin etanatuotteisiin ja toi on tosi hyvä! Ai niin unohdinkin, että toi poskipunahan koki uudistuksen jokin aika sitten! No mä tykkään tosta enivei, voi olla että täytyy jossain vaiheessa ostaa toi ihan täydessäkin koossa :)

      Poista

Kiitos kommentista!