perjantai 10. joulukuuta 2021

Lookfantastic Joulukalenteri 2021 | Luukut 6-10

Kalenteri saatu pr-näytteenä Lookfantasticilta

Taas availlaan uusia kalenteriluukkuja, sillä tänään on vuorossa Lookfantastic Advent Calendarin luukut 6-10! Sain kalenterin itselleni ilmaiseksi pr-näytteenä Lookfantasticilta ja olin totta kai tästä enemmän kuin innoissani. En tiedä olisinko itse ostanut täksi vuodeksi lainkaan joulukalenteria, joten tämä oli senkin puoleen kovin mieluinen yllätys. Viisi ensimmäistä luukkua olivat hyviä, joskaan en tiedä vetivätkö ne ihan vertoja viime vuoden kalenterin ensimmäisille luukuille. Nyt käydään kuitenkin läpi seuraavat viisi luukkua:

Kaksi meikkituotetta, hiustuote, ihonhoitotuote sekä tuoksukynttilä. NARS oli ehdottomasti tämän viisikon kiinnostavin tuote, ja pieni lohdutus sille, etten onnistunut valitsemaan kyseistä tuotetta tammikuun Boxycharmiini. Tuoksukynttilä oli melko mielenkiintoinen veto, mutta Ritualsin tuotteet toisaalta ovat aina mieluisia itselleni, joten eipä siitäkään kai voi valittaa. Toisaalta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että haluan kosmetiikkakalenterin sisällön olevan nimenomaan kosmetiikkaa, jota tuoksukynttilät eivät ole, mutta tuskin niitä useampaa tästä kalenterista enää tulee!

6. luukku: Delilah Lip Line Long Wear Retractable Pencil sävy Buff

Kuudes luukku sisälsi kierrettävän huultenrajauskynän, joka vaikutti kaiken kaikkiaan todella kivalta! Sävy on kaunis, sille tulee aivan varmasti käyttöä ja pidän näistä kierrettävistä meikkikynistä, koska olen ehkä maailman laiskin terottamaan meikkikyniäni. Karsin juuri muutamia viikkoja sitten meikkikyniäni aika runsaalla kädellä, joten senkin puoleen tälle uudelle huultenrajauskynälle tulee varmasti käyttöä, kunhan huulipunan käyttöni tästä taas jossain vaiheessa normalisoituu. Erittäin kiva tuote!

7. luukku: Omorovicza Facial Polish 30 ml

Seitsemännestä luukusta tuli kasvojenkuorinta-aine, jonka tulisi silottaa ja kirkastaa ihoa sekä puhdistaa se tehokkaasti kaikista epäpuhtauksista. Omorovicza on brändinä monien silmissä hyvinkin arvostettu ja nämä tuotteethan on varusteltu myös melkoisella hintalapulla, mutta itse en ole koskaan oikein kunnolla innostunut näistä. Ei sillä, mulla taitaa olla viime vuoden kalenterista tullut brändin tuote vielä kokonaan korkkaamatta, joten pahahan se on mitään sanoa, jos ei edes testaa tuotteita. Mutta siis pointti ehkä oli se, etten itse innostu tästä brändistä ehkä ihan niin paljon kuin se ansaitsisi. Haluan kyllä tämän kuorinnan testata ehdottomasti, josko kiinnostukseni tämän myötä vaikka heräisi!

8. luukku: Philip Kingsley Elasti-Styler 5-In-1 Treatment (40 ml)

Kahdeksas luukku sisälsi jälleen kerran hiustenhoitoa! Tällä kertaa kyseessä oli hiuksiin jätettävä seerumi, jonka tulisi hoitaa, vahvistaa ja silottaa hiuksia samalla vähentäen niiden pörröisyyttä ja lisäten kiiltoa. Kuulostaa hyvinkin paljon samanlaiselta tuotteelta kuin juuri viidennestä luukusta tullut Avedan hiustuote, jonka olen napannut jo käyttöön itselleni. Omat hiukseni eivät välttämättä tällaisia extratuotteita tarvitse, mutta eiköhän tämäkin tule käytettyä pois. Toivottavasti tämä oli vimeinen hiuksiin jätettävä hoitotuote tässä kalenterissa, nyt tämä tuntuu nimittäin valitettavasti vähän turhalta toistolta.

9. luukku: NARS Blush sävy Orgasm

Yhdeksäs luukku on varmasti omissa silmissäni yksi koko kalenterin parhaimpia, sillä se sisälsi NARSin kulttimaineessa olevan Orgasm-poskipunan! Tämä poskipuna oli muutamia vuosia sitten kaikkien huulilla, mutta itse en ole tätä koskaan aiemmin omistanut. Tokikaan boksista ei tullut täysikokoista poskipunaa, mutta eiköhän tässäkin käytettävää riitä ihan yllinkyllin. Olen tätä poskipunaa Jenkeissä käydessäni swatchaillut, mutten muistanut että tämä on näinkin shimmerinen. Sävy on joka tapauksessa todella kaunis eikä se shimmerisyys ole itselleni ongelma, vaikka monesti mattaisia poskipunia suosinkin. Tämä oli täysikokoisena valittavissa myös Boxycharmiin, mutta tuote oli loppunut jo siinä vaiheessa, kun muistin oman valintani tehdä, joten tämä meni multa ohi. Ei haittaa enää, sillä nythän mä sain tämän tästä kalenterista, vaikkei tämä täysikokoinen olekaan.

10. luukku: Rituals... The Ritual Of Sakura Candle

Kymmenes luukku piti sisällään Ritualsin tuoksukynttilän, josta mulla on tosiaan hieman ristiriitaiset fiilikset. Ritual Of Sakura on ehdottomasti lempisarjani Ritualsilta, joten tämä tuoksukynttilä on tuoksunsa puolesta mulle ehdottomasti mieluinen. En kuitenkaan ole varma onko kosmetiikkakalenteri oikea paikka tuoksukynttilöille, sillä aiemminkin olen sanonut kuinka kaikki kynsiviilat sun muut tilpehöörit ovat aiheuttaneet lähinnä ärsytystä. Tämä saa nyt anteeksi ehkä ihan senkin takia, että tuoksu tässä kynttilässä on niin hyvä.

Tästä viisikosta meikkituotteet erottuivat selkeästi edukseen muusta joukosta. Kokonaisuus oli monipuolinen, mutta hiustuotteiden osalta koen nyt vähän toistoa, mikä on vähän yllättävääkin, sillä kalenterista on avattuna vasta ensimmäiset kymmenen luukkua. No, katsotaan mitä seuraavat luukut pitävät sisällään!

Mitä mieltä olette tuotteista? Erityisesti haluaisin kuulla ilahtuisitteko te tuoksukynttilästä osana kosmetiikkakalenteria?

6 kommenttia:

  1. Olin kyllä tosi pettynyt näihin luukkuihin. Lähinnä tuli ärsytys ja pettymys että ostin tämän kalenterin, olis pitänyt ostaa parempi. Ruman värinen rajauskynä, minikokoinen poskipuna jota mulla on jo kaksin kappalein, nyt kolmas. Eikö NARSilla ole muita meikkituotteita kun tuo iänikuinen Orgasm joka tungetaan joka paikkaan? Tosi huonot meikkituotteet, pienikokoiset tuubit, missä esim luomiväripaletti ja iloa tuovat tuotteet eikä näitä samoja merkkejä mitä joka vuosi? Markkinoilla on tätä nykyä paljon laadukkaampia kalentereita, taitaa LF luottaa maineeseensa ja jokavuotiseen joulukalenterin menekkiin että kuluttajia aliarvostetaan ettei he osaa vertailla? Eniten myös suututtaa nämä vaihtoehtoiset tuotteet, aina on se hyvä vaihtoehto ja sitten se huono. Kaikissa luukuissa pitäisi olla samat kaikilla jos kalenterin ostaa sen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sun fiilikset tosi hyvin. Luulen, että itsellänikin olisi tästä jyrkempi mielipide, jos olisin kalenterin ostanut omilla rahoilla, sillä olihan esimerkiksi viime vuoden kalenteri selkeesti tätä parempi. Tai no, puolet luukuista on vielä avaamatta, mutta mitä nyt tässä kohtaa voi sanoa! Mä olin tosta NARS:n poskipunasta tosi innoissani, mutta toki asia on eri, jos se sattuu jo löytymään :D LF:n kalenteri on monille sellainen ns. varma valinta, joten ei ihme jos taustalla tuotevalintoja tehdessä heillä alkaakin olla jo vähän sitä, että kyllähän tän ihmiset enivei ostaa. Noinhan se ei tokikaan saisi olla, mutta en ihmettelisi, jos näin kuitenki olisi!

      Poista
  2. "Toivottavasti tämä oli vimeinen hiuksiin jätettävä hoitotuote tässä kalenterissa, nyt tämä tuntuu nimittäin valitettavasti vähän turhalta toistolta."

    Repesin tänä aamuna luukkua avatessani koska fiilikseni oli ihan samat, ja nii... :D Itse dumasin kans ensin ton tuoksukynttilän, mut annoin lopulta anteeksi kun sehän tuoksuukin ihan hyvältä tossa keittiön sivupöydällä :D

    Mut alkaa tuntua et olisimpa ostanut vaikka Glossyboksin kalenterin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo'o, en tiedä olisiko tänään tosiaan pitänyt itkeä vai nauraa - en voi uskoa että jo kolmas käytännössä ihan samanlainen tuote! Luulisi, että noiltakin brändeiltä olisi voinut valita jotain muita hiustuotteita, ettei kaikki ole yhtä ja samaa. En oo yhtään lukenut mitään muita, ulkomaalaisia arvioita tästä kalenterista, mutta tuskin ollaan ainoot, jotka totakin asiaa ihmettelee. Ritualsin kynttilä tuoksuu ihanalta<3 Vaikkei se edelleenkään ole mun mielestäni paras tuotevalinta kosmetiikkakalenteriin :D

      Poista
  3. Kierrettävyys huultenrajauskynässä vaikuttaa musta plussalta. Kaikki teroitettavat mallit voisi jo pistää mappi ööhön. Tuo minikokoinen nars puuteri on kauniin värinen. Myös ritualsin kynttilä on kiva mutten ehkä tämmöistä odottaisi joulukalenterista, toki joulukalenteriin kynttilä sopii, mutta kosmetiikka kalenteriin ei ehkä niinkään. Silti varmasti tuon polttelisin. Pari luukkua ihan kivat, mutta mielestäni olisi voinut jonkun tuotteen näistä korvata johonkin ylivetoon :) Mielestäni kalentereiden sisällöt kaikilla verkkokaupoilla ja brändeillä on heikentynyt ja hinta kasvanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi kierrättävät on sata kertaa näppärämpiä, mutta toisaalta noista ei koskaan saa yhtä teräviä kuin teroitettavista. Puolensa siis molemmilla! Oon tosta kynttilästä ihan samaa mieltä, mutta onneksi tuoksu oli tosi miellyttävä<3 Ja oon miettinyt ihan samaa kalenterien laadun suhteen. Ehkä tässä on vaan tullut nähtyä niin monen vuoden kalenterit, että aina vaan odottaa parempaa ja jossain kohtaa se raja tulee vastaan? :D

      Poista

Kiitos kommentista!