torstai 16. joulukuuta 2021

Lookfantastic Joulukalenteri 2021 | Luukut 11-15

Kalenteri saatu ilmaiseksi Lookfantasticilta

Taas availlaan uusia kalenteriluukkuja! Sain pr-näytteenä Lookfantasticin Advent Calendarin ja tänään olisi vuorossa luukkujen 11-15 sisällöt. Kalenteri on tähän asti ollut mielestäni ihan hyvä, joskaan ei yhtä mieluisa kuin vaikkapa viime vuoden LF:n kalenteri. Tässä on ollut omaan makuuni hieman turhaa toistoa tuotteiden suhteen ja täysikokoiset tuotteet ovat jääneet kovin vähälle. Eipä sillä, LF:n kalentereissa pienemmät matkakoot ovat aina edustettuina täysikokoisia enemmän, mutta jotenkin sitä olisi ehkä toivonut vähän erilaista sisältöä. Tämä kalenteri on kuitenkin maineeltaan ollut omasta mielestäni yksi parhaimpia kalentereita, mitä tässä noin sadan euron hintaluokassa on, mutta jotenkin tuntuu ettei tämä vuosi ihan vedä vertoja aiemmille vuosille. Mutta katsotaan mitä seuraavista luukuista paljastui!

Viisikko näytti tältä. Ei nyt kyllä pääse tässä kohtaa mitään riemunkiljahduksia mun suustani, mutta ei tämä nyt mikään huonokaan kokonaisuus ole. Mukaan mahtui yksi meikkituote, yksi hiustuote ja loput kolme tuotetta olivat ihonhoitoa. Shiseido pisti näistä ensimmäisenä silmään ja onkin ehdottomasti tämän viisikon kärkikastia. Seuraavaksi käydään läpi vielä hieman tarkemmin jokainen tuote sekä fiilikseni niistä:

11. luukku: Shiseido Ultimune Power Infusing Concentrate 10 ml

Yhdestoista luukku piti sisällään Shiseidon tehohoitotuotteen kasvoille. Tämä on ihoa vahvistava ja korjaava tuote, jota on tarkoitus lisätä 1-2 pumppausta kasvojen ja kaulan iholle ihonpuhdistuksen ja mahdollisen kasvoveden jälkeen. Shiseidon meikit ovat mulle hyvin mieluisia, mutta ihonhoitotuotteista mulla ei juurikaan ole aiempaa kokemusta. Oli kiva saada tämä kalenterista ja mulla on suuri luotto Shiseidoon yleensäkin, joten toivottavasti tämäkin tulee olemaan itselleni mieluisa! Tämä oli tosiaan ehdottomasti tämän joukon kiinnostavin tuote.

12. luukku: Percy & Reed Wonder Balm Hair Primer 30 ml

Kahdestoista luukku sisälsi jälleen kerran hiuksiin jätettävän tuotteen, jonka on tarkoitus mm. helpottaa hiusten muotoilua. Nyt kyllä kieltämättä tämän tuotteen kohdalla vähän naama venähti, sillä tämä on nyt jo KOLMAS vastaavanlainen hiustuote, mikä tästä kalenterista tulee. Hassua, luulisi että hiustuotteita löytyisi muitakin kuin näitä hiusseerumeita, joita ensimmäisiin kahteentoista luukkuun on mahdutettu nyt jo kolme. En tiedä koetaanko vaikkapa perinteiset hiusnaamiot jotenkin tylsinä vaihtoehtoina vai tulisiko niistä liikaa painoa, mutta joo, en voi nyt kyllä sanoa olevani kovinkaan iloinen tästä luukusta. Vaihtelua kiitos.

13. luukku: Iconic London Illuminator 2,8 ml

Kolmastoista luukku sisälsi minikokoisen pullon Iconic Londonin nestemäistä highlighteria. Tämä on sävyltään kauniin kultainen shampanja. Sävy on ehkä ihan hitusen turhan tumma omalle kalpealle iholleni, mutta saan tämän varmasti toimimaan, viimeistään kesällä. Mua jotenkin huvittaa näinkin pienikokoinen tuote, mutta toisaalta LF:n kalentereissa ja bokseissa nämä pienet koot ovat nimenomaan sitä "normaalia", joten ei tämä sen puoleen yllätä. Meikkituotteet ilahduttavat aina, joten kiva luukku, vaikka olisikin ehkä voinut tulla edes vähän suuremmassa koossa. Mutta jos positiiviseseti haluaa ajatella niin ainakin saan tämän ehkä joskus loppumaan, sillä nestemäiset highlighterit eivät ole niitä mun suosikkejani.

14. luukku: AHC Essential Real Eye Cream for Face 10 ml

Neljännestätoista luukusta tuli silmänympärysvoide, jota voi halutessaan käyttää myös laajemmin koko kasvoille. Tämän on ennen kaikkea tarkoitus ravita ihoa samalla minimoiden ryppyjen ja juonteiden näkymistä. Inci-lista ainakin oli tällä pitkä kuin nälkävuosi enkä jaksanut sitä itse asiassa sen tarkemmin edes lukea juuri sen takia. Vilkuilin toki sieltä täältä ja ihan hyviä aineososia sieltä joukosta löytyi, mutta ei voi kuin ihmetellä miten yhteen sy-voiteeseen saadaan mahtumaan varmasti lähemmäs 150 eri ainesosaa. Pitkiä inci-listoja on tullut nähtyä aiemminkin, mutta kyllä tämä taisi olla yksi pisimmistä! Sy-voiteita mulla kyllä kuluu tasaiseen tahtiin, mutta näitä alkaa kaapit jo olla todella täynnä, joten en jaksanut tästä sen ihmeemmin innostua. Ihan kiva tuote, muttei tämä sen suurempia fiiliksiä herättänyt.

15. luukku: REN Overnight Glow Dark Spot Sleeping Cream 10 ml

Viidestoista luukku piti sisällään LF:lle yhden hyvin tyypillisen brändin, REN:n yövoiteen. Tämän voiteen tulisi ennen kaikkea auttaa kirkastamaan kasvojen ihoa sekä vaalentamaan näkyvästi iholla esiintyviä tummentuneita kohtia, jotka saattavat aiheutua esimerkiksi hyperpigmentaatiosta. Voide jätetään siis vaikuttamaan kasvoille yön ajaksi, kuten muutkin yönaamiot. En ole tämän tuotteen kohderyhmää, sillä ainakaan vielä itselläni ei esiinny kasvoissa hyperpigmentaation aiheuttamia muutoksia, eli tämä lähtee mulla eteenpäin REN on brändinä kuitenkin mielestäni hyvä, joten se on aina varma valinta kalentereihin.

Shiseidon tuote oli tästä viisikosta oikeastaan ainut, josta olin kunnolla innoissani. Toki REN:n tuotetta lukuun ottamatta tulen varmasti muutkin ottamaan jossain kohtaa käyttöön, mutta jotenkin nyt vaikuttaa ehkä vähän vaisulta tämä kalenteri vielä tässä vaiheessa. Toivottavasti loppua kohden paranee ja niitä täysikokoisiakin tuotteita tulisi edes jokunen kappale!

Mitä mieltä te olette, onko tämä kalenteri ollut teille toistaiseksi mieluinen? :)

4 kommenttia:

  1. Voiteet menisi, muut roskiin. Olen ollut unboxauksissa tosiaan pettynyt näihin kalentereihin, jotenkin sisällöt ei mielestäni aidosti ole ollut niin hyviä. Kynsilakkakalenteri olikin hyvä valinta tälle vuodelle. Ehkä sitten ensivuonna voisi panostaa TBS:n kalenteriinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on kyllä jostain syystä ollut monien kalenterien kohdalla taso selkeesti aiempaa matalampana :/ Kynsilakkakalenteri on sulle varmasti mitä loistavin valinta<3 TBS:n kalenterit on itsellekin varmoja valintoja, sellainen täytyy ehdottomasti hankkia taas joku vuosi!

      Poista
  2. Olen kyllä ollut niin pettymyksen vallassa näitä luukkua avatessa. Tuo Iconicin 2,8 ml kokoinen pullo oli suorastaan vitsi! Aiemmin on tullut luomiväripalettia, Luxien siveltimiä, Anastasian mini ripsaria ja vaikka mitä hyvää meikkituotetta niin tämän vuoden kalenteri tuntuu naurettavalta. Eilen kylpypommi, kellä nykyään on enää ammetta? Ja tänään se stressituoksu, on varmaan tarkoitettu lieventämään kalenterin aiheuttamaa vtutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tollaset ihan minikokoiset tuotteet on myös jokseenkin kyseenalaisia. Ymmärrän pienemmät matkakoot, mutta toi on jo kuin testeri! Viime vuoden kalenterissa tuli kyllä tosi hyviä meikkituotteita, vaikka tän vuoden kalenterissakin oon niistä pääsääntöisesti tykännyt. Kylpypommin ymmärrän itse, sillä tää kalenterihan on brittiläisen verkkokaupan ja siellä ne ammeet on yleisiä edelleen. Suomalaiselle toi on toki vähän turhake, jos ei sitten vaikkapa jalkakylvyssä halua käyttää! Noi stressituoksut ei oo koskaan mahtuneet mun ymmärrykseen, joten toi menee mulla suoraan eteenpäin.

      Poista

Kiitos kommentista!