maanantai 20. joulukuuta 2021

Lookfantastic Joulukalenteri 2021 | Luukut 16-20

Kalenteri saatu ilmaiseksi Lookfantasticilta

Toiseksi viimeinen kalenteripostaus tälle vuodelle! Tänään availlaan luukut 16-20 Lookfantasticin Advent Calendarista, jonka sain itselleni yllättäen pr-näytteenä. Olen jo aiempien kalenteripostausten kohdalla sanonut, etten ole tänä vuonna ollut ihan täysin vakuuttunut kalenterin sisällöstä, sillä mielestäni se ei ole toistaiseksi vastannut ihan aiempien vuosien tasoa. Mutta miten kävi seuraavien viiden luukun kanssa, paransiko LF tasoaan, pysyteltiinkö samassa vai mentiinkö mahdollisesti vielä vähän huonompaan suuntaan?

Viidestä seuraavasta luukusta tuli kylpypommia, hiuskuorintaa, stressinlievityssuihketta sekä ihonhoitotuotteita. Ei valitettavasti edelleenkään ihan sitä kaikkein parhainta antia, mutta oli tässä sentään pari kiinnostavaa tuotetta. Samalla tasolla siis jatketaan edelleen, eivätkä nämäkään luukut tuoneet itselleni sitä "VAU" reaktiota, mitä tässä kalenteria avatessa olen koko ajan odottanut. Mähän en etukäteen tiennyt mitä kalenteri sisältää, sillä vaikka olin julkaisuvaiheessa nähnyt sisällöstä yhden kuvan, en enää tässä vaiheessa muista laisinkaan mitä kaikkia tuotteita kuvaan mahtui. Yllätysmomenteilla jatketaan siis myös viimeiset viisi luukkua!

16. luukku: Bubble T Rhubarb & Custard Bath Fizzer

Kuudestoista luukku piti sisällään raparperin ja vanukkaan tuoksuisen kylpypommin. Näin suomalaisen silmin kylpypommi on itselleni jokseenkin turha, sillä meillä ei ole kylpyammetta ja nykyään varmaan aika harvassa suomalaisessa kodissa sellainen enää on. Ymmärrän tämän tuotteen kuitenkin siltä osin, että kalenteri on brittiläisen verkkokaupan ja Briteissä ne ammeet on edelleen yleisiä. Jalkakylvyssähän nää toki menevät, mutta kun mä en sellaisiakaan koskaan jaksa tehdä. Eteenpäin lähtee.

17. luukku: This works Stress Check Mood Manager 10 ml

Seitsemännestätoista luukusta ilmestyi suihke, jolla pitäisi olla stressiä lieventävä ja rauhoittava vaikutus. Tätä on siis tarkoitus suihkia huoneilmaan ja nauttia sen jälkeen lieventyneestä stressistä sun muusta. En sano etteivätkö tällaiset tuotteet voisi joillakuilla toimia, mutta itse lievitän stressiäni kyllä ihan muilla keinoilla kuin suihkimalla huoneilmaan tällaisia tuotteita. En ole koskaan ymmärtänyt näitä samanlaisissa pakkauksissa tulevia tyynytuoksujakaan, eikä mulla ole tälle tuotteelle käyttöä. Eteenpäin lähtee siis tämäkin.

18. luukku: Cristophe Robin Cleansing Purifying Scrub 40 ml

Kahdeksastoista luukku sisälsi hiuspohjan kuorintaan tarkoitetun tuotteen. Merisuolaa sisältävän kuorinnan tulisi puhdistaa hiuspohja epäpuhtauksista ja kuolleista ihosoluista. Tuotetta on tarkoitus käyttää shampoon tavoin keskittyen hieromaan ainetta tehokkaasti nimenomaan hiuspohjaan. Tällaiset hiuspohjan kuorintatuotteet ovat ihan kivoja tuotteita ja tämän otan testiin mielelläni. Hieman tuo suola tosin pelottaa, sillä suolakiteet kuorinnoissa kirvelevät aivan älyttömän paljon, jos iholla on pieniäkin haavoja, mutta toivottavasti tällaista ongelmaa ei itselläni tällä kertaa ole!

19. luukku: Rodial Dragon's Blood Sculpting Gel 15 ml

Yhdeksästoista luukku piti sisällään ikääntyvälle ja roikkuvalle iholle tarkoitetun kasvogeelin/voiteen. Tämän olisi siis ilmeisesti tarkoitus kohottaa/kiinteyttää kasvojen ihoa, kuten leukalinjaa sekä poskia, parantaen samalla kauttaaltaan ihon elastisuutta. En vielä toistaiseksi itse ole tällaisen tuotteen kohderyhmää ja hieman harmittaakin, että kalenteriin oli pakattu juuri tämä tuote, sillä viime vuonna samaiselta brändiltä tuli ihan loistava misellivesi. Mieluusti olisin testannut siis enemmänkin Rodialin tuotteita, mutta tälle multa ei löydy käyttöä.

20. luukku: Bioeffect EGF Serum 2,5 ml

Kahdeskymmenes luukku sisälsi todella minikokoisen pullon Bioeffectin seerumia. Anti-age tuote lupaa nuorentaa ja silottaa ihoa vähentäen pienten juonteiden ja ryppyjen näkyvyyttä. Bioeffectin tuotteet ovat kiinnostaneet itseäni jo pitkään, mutta onhan tämä 2,5 ml kokoinen seerumi ihan älyttömän pienikokoinen. Toki ymmärrän, että näillä tuotteilla on täysikokoisina melko suuri hintalappu eikä tämäkään taida täydessä koossa olla kuin 15 ml, mutta tämä pullo on kyllä ihan super minikokoinen. Mieluusti kuitenkin lähden tätä testaamaan, vaikken koe olevani välttämättä vielä tämänkään tuotteen kohderyhmää. Yllättävän paljon tästä kalenterista onkin tullut tällaisia anti-age tuotteita!

En nyt varsinaisesti voi sanoa olevani edelleenkään turhan vakuuttunut tästä kalenterista. Näistä viidestä luukusta vain kaksi sisälsi sellaisia tuotteita, jotka jätän itselleni käyttöön. Bioeffect kiinnostaa brändinä ja hiuspohjan kuorinta on taas tuotteena mielenkiintoinen. Muut kolme lähtevät eteenpäin tarpeettomina. Ehkä viimeiset viisi luukkua tuovat sitten sen jättipotin kalenterin osalta? Ainakin viimeisen luukun sisällöltä odotan paljon!

Olisitteko pitäneet/pidittekö näistä tuotteista? :)

8 kommenttia:

  1. Avasin loputkin luukut ja oli kyllä surkea kalenteri. Aina tykännyt lf-kalenterista, mutta nyt oli kyllä suuri floppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää eikä! Tästä kalenterista on kyllä kuullut tosi eriäviä mielipiteitä, osa tykkää hurjasti ja osan mielestä tää on tosiaan ollut täysi floppi edellisvuosiin verrattuna. Tosi harmi, jos samaa vanhaa tasoa ei pystytä enää pitämään yllä :/

      Poista
  2. Kylpypommit on kyllä meille suomalaisille floppi. Tosi harvalla varmaan on kylpyammetta. Olen saanut joskus tädiltä joka on tilannut selkeästi LF joulukalenterin esim. vastaavan kylpypommin ja sen tyynytuoksun joululahjaksi :D Mukavasti antanut kalenterien turhakkeet saakeli eteenpäin. Tuo bioeffect on ollut joskus käytössä, minulle liian kallis. Lisäksi pitäisi käyttää oikeasti 3 15ml purkkia ainakin tuota seerumia putkeen että saisi niitä tuloksia ihoon. Mutta tuolla voi oikeasti päästä niistä rypyistä ja juonteista eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä joskus säästin jotain TBS:n kalentereista tulleita kylpypommeja siinä uskossa, että pääsisin joskus hotelliin, jossa ne voisi käyttää. No eipä oo tullut käytettyä, vaikka kylpyammeellisissa hotelleissa oonkin ollut :D Bioeffectillä on tosi kiinnostavia tuotteita, mutta hinnat on sen verran kovia ettei just nyt kyllä omalla budjetilla lähdetä brändiä sen enempää testaamaan.

      Poista
  3. Vitsit jos loputkin luukut on ihan floppeja niin onpa pettymys kova! Kylpypommi ja stressisuihke ihan turhia, olisi laitettu jotain järkevämpää niiden tilalle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin vaan kuvitella kuinka pettynyt sunkin fiilis on, kun tältä kalenterilta odottaa kuitenkin paljon eikä tää mikään ilmainenkaan ole.. Mä sentään sain tän itselleni pr-näytteenä niin ei voi samalla tavalla olla täysin tyytymätön, kun on täältä kivojakin juttuja tullut ja edelleen en oo tästä mitään maksanut. Fiilikset olis varmasti itsellä paljon jyrkemmät, jos se sata euroa olis mennyt kalenteriin itselläkin omaa rahaa :/

      Poista
  4. Mäkin avasin jo loput luukut, kun alkoi niin v*tuttamaan koko kalenteri. Oon koko ajan odottanut että tulispa edes yksi luukku josta voisi sanoa että on mahtava, mutta ei :( Varmaan monelle tuotteelle löytyy käyttöä, mutta kyllähän kosmetiikkakalenterissa pitäisi olla jotain spessuakin. Mulla oli LF v.2019 ja se oli kyllä paljon parempi.Tää oli tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää, ei kuulosta hyvältä, kun mulla on niin kovat odotukset viimeistäkin luukkua kohden! Toivottavasti olisi edes täysikokoinen tuote siellä, mitä ikinä sieltä sitten paljastuukin.. Oon samaa mieltä sun kanssa, onhan tässä paljon käyttöön päätyviä ja ihan kivanoloisia tuotteita, mutta jokin puuttuu. Ei tää vaan vedä vertoja aiemmille vuosille - valitettavasti :/

      Poista

Kiitos kommentista!