tiistai 4. lokakuuta 2022

Edulliset kosmetiikkasuosikit | NYX Glitter Primer

Taas jatketaan pienen tauon jälkeen edullisten kosmetiikkasuosikkieni läpikäyntiä! Tässä postaussarjassa mun on tarkoitus esitellä suosikkejani edullisempien kosmetiikkatuotteiden joukossa. En ole asettanut mitään hintakattoa tuotteille, sillä toki edullinen tarkoittaa jokaiselle hieman eri asiaa, mutta omalla mittapuullani nämä sarjassa esitellyt tuotteet ovat edullisia. Tänään esittelyssä on NYX Glitter Primer, joka on ollut mulla käytössä jo neljän vuoden ajan käytännössä lähes aina, kun meikkaan. Tämän on siis ehdottomasti aika päästä myös osaksi tätä postaussarjaa! Aiemmin edullisissa suosikeissani olen esitellyt seuraavat tuotteet:

NYX Glitter Primer on nimensä mukaisestikin glittereille tarkoitettu pohjustustuote. Primer toimii yhtä lailla niin kasvoille kuin vartalollekin kiinnitettävien glitterien kanssa, mutta toki pienehkö tuubi on optimaalisempi kasvoille/pienemmille alueille käytettynä. Miten sitten käytän tätä lähes joka kerta meikatessani, vaikka tuote on nimenomaan glitterprimer? Käytän tätä itse aina shimmersävyjen pohjalla eli käytännössä liikkuvalla luomella, enkä enää osaisi meikata ilman tätä!

Primer on väriltään vaaleaa ja koostumukseltaan tahmeaa. En ole tavallisista silmämeikinpohjustajista testannut kuin ehkä reilua viittä, mutta niihin verrattuna tämän NYX:n primerin koostumus on siis ihan selkeästi tahmeampi. Se tahmaisuus onkin itselläni se juju tässä tuotteessa, sillä liikkuvalle luomelle lisättynä primer nappaa shimmersävyt itseensä todella hyvin. Niiden pigmenttisyys voimistuu ja ne pysyvät paremmin paikoillaan eivätkä varise niin herkästi alas poskille tai pakkaudu esimerkiksi luomivakoon mattasävyjen päälle. Primeria kuluu tässä käytössä kerralla vain todella pieni nokare ja lisään siis itse shimmersävyn liikkuvalle luomelle aina vasta siinä vaiheessa, kun muu silmämeikki on mattasävyjen kanssa tehty. Tahmaisuuden takia en missään tapauksessa käyttäisi tätä pohjustamaan koko silmämeikkiä, sillä sävyjen häivyttäminen tämän päällä ei ole helpoin mahdollinen tehtävä. Käytänkin siis itse ensin varsinaista silmämeikinpohjustajaa, jonka päälle teen muun meikin ja sen jälkeen vielä tätä glitterprimeria pienen määrän liikkuvalla luomella shimmereiden alla.

Onko tämä sitten pakollinen tuote silmämeikissäni? No ei ehkä pakollinen, mutta on ihanaa, kuinka primer saa shimmerit kunnolla oikeuksiinsa ja oikein pomppaamaan kunnolla esille! En enää osaisi olla ilman, eli ajan saatossa tästä on tullut vakituote meikissäni. Primerin lisääminen ei vie edes puolta minuuttia, joten en näe syytä miksen sitä meikissäni käyttäisi, sillä sen tuomat edut ovat niin suuret.

Olen totta kai käyttänyt tätä myös siihen tarkoitukseen, johon tuote on kehitetty, eli glitterien pohjalle. Glitterien kulta-aika on ehkä jo takanapäin, mutta edelleen silloin tällöin on kiva tehdä meikkejä irtoglitterien tai pressattujen glitterien kanssa. Glitterit asettuvat tämän primerin päälle hyvin ja pysyvät omien kokemusteni mukaan myös paikoillaan ilman sen suurempaa varisemista. Tällä on tehty niin polttareihin glitterimeikkiä kuin festareille festarilookia, eikä glitterliima ole kertaakaan pettänyt. Tosin tässä kohtaa on pakko sanoa, etten ole koskaan kiinnittänyt glittereitä minkään muun tuotteen avulla, joten en osaa sanoa olisiko joku toinen siihen tarkoitettu/siinä käytetty tuote selkeästi tätä parempi tai heikompi.

NYX Glitter Primeria myy Suomessa kivijalkamyymälöistä esim. Sokos ja Kicks. Lisäksi tuote on totta kai myynnissä lukuisissa eri verkkokaupoissa - niin suomalaisissa kuin ulkomaalaisissakin. Saatavuus on tällä siis erinomainen! Primerin hinta on ostopaikasta hieman riippuen noin 10 euroa.

Onko tuote tuttu? Oletteko te käyttäneet glitterprimeria vaikkapa juuri shimmeristen luomivärien pohjustajana? :)

12 kommenttia:

  1. En ole käyttänyt tätä enkä käytä mitään glitterprimeria enkä ole edes ikinä tehnyt cut creasea :D laitan aina eye primerin ja sen päälle MAC Paint Potin, tekee hyvän ja pysyvän pohjan raskaille luomille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cut creaseja mäkään en kovin usein tee ja itse asiassa niissä en tätä primeria käytäkään, kun pohjalle tulee kuitenkin se peiteaine :D Hyvältä kuulostaa toi sun kombo<3

      Poista
  2. Nykyään luomivärinpohjustaja on ihan pakollinen tuote, en laittaisi enää luomiväriä ilman sitä. Mutta en ole kuullut tuollaisesta glitterprimerista, vois toimia min lempparien luomiväripuikkojen kanssa, kun ne on sellasia helmiäisiä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, joskus ennen primerin käyttöä sellaista ei edes osannut kaivata, mutta nykyään ei voisi kuvitellakaan meikkaavansa ilman :D Mä itse en puikkojen kanssa koe tällaista erillistä glitterprimeria välttämättä tarpeelliseksi, mutta puuteristen shimmerien alla tää on loistava!

      Poista
  3. Kiitos hyvästä vinkistä korostamaan shimmersävyjä. Pitkän aikaa olen käyttänyt pelkästään UDPP-pohjustajaa, kun sillä pysyy luomivärit hyvin minulla.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UDPP on paras pohjustaja, mitä itsekin tiedän! Itselleni paras kombo onkin juuri UDPP ja päälle sitten vielä vähän tätä NYX:n Glitter Primeria ennen shimmereitä :)

      Poista
  4. Mä olen aina ajatellut, että tuo on vain glitterihileiden kiinnitykseen! Enpä ajatellutkaan, että se toimisi myös ilman niitä hileitä :) Näin sitä aina oppii uutta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en edes muista ostinko ton alunperin nimenomaan glittereille vai olinko jo siinä vaiheessa jostain bongannut, että tää toimii myös shimmereiden alla. Mutta nopeesti siihen kuitenkin tykästyin ja nyt tää kuuluu vakituotteisiin meikissä :)

      Poista
  5. Mulla ei tää oo toiminut, mutta oonkin käyttänyt ainoana koko luomelle. Eli pitäis testata tuolla sun tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti testata vielä tällä tavalla, että alla on tavallinen primer ja vaan shimmerien alla tää glitterprimer! Toivottavasti toimii<3

      Poista
  6. En voi käyttää oikeastaan mitään primeriä, koska on niin raskaat luomet, niin luomille. Olen kyllä välillä kokeillut, mutta silloin massaa alkaa jo olemaan liikaa luomella. Tällöin mulla ihan 3-5 tunnin kuluessa tulee semmoest viivat luomitaipeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh :( Luulisi että primer nimenomaan estäisi sitä, ettei ainakaan ne luomivärit sinne luomivakoon pakkaudu, mutta toisaalta voihan se itse primerkin sinne liikkua ja jämähtää. Mutta eipä nää primerit mitään pakollisia tuotteita ole, kun meikin saa ilmankin tehtyä :) Itsellä nää vaan helpottaa huomattavasti meikkaamista, enkä sen takia osaisi olla ilman :D

      Poista

Kiitos kommentista!