sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Talven kausisarjat The Body Shopilta

Taas on se aika vuodesta, kun The Body Shop lanseeraa tämän talven ja joulun kausisarjat! Itsehän bongasin nämä uutuudet aiemmin tällä viikolla ja vihdoin pari päivää sitten pääsin piipahtamaan TBS:n myymälään ja nappaamaan muutaman tuotteen matkaan mukaan. Myynnissähän on myös jo useammalta aiemmalta syksyltä tuttu Vanilla Pumpkin, mutta itseäni kiinnosti tällä kertaa tosiaan talven kolme kausisarjaa, jotka ovat siis nyt kaikki myynnissä sekä The Body Shopin verkkokaupassa että myymälöissä. Tänä vuonna kausisarjoja on tosiaan kolme, joista yksi on tuttu aiemmilta vuosilta ja kaksi taas uusia. Vanhana sarjana myyntiin palasi luumuinen Love & Plums, jonka jätin itse väliin, sillä luumu ei ole tuoksuna suosikkini. Uutuutena myyntiin tuli Spiced Orange sekä Wild Pine, ja ostin molemmista sarjoista itselleni testiin suihkugeelin ja käsivoiteen. Pyrin taas kerran vähentämään kosmetiikan ostamista, mutta käsivoiteet ja suihkugeelit ovat molemmat tuotteita, joita mulla kuluu koko ajan ja joita siis voi sen puoleen ostella aika "huoletta". 

Talven kolmeen kausisarjaan kuuluu käsivoiteen ja suihkugeelin lisäksi myös erilaisia vartalovoiteita, huulivoiteita, vartalonkuorintoja, kylpypommeja ja huonetuoksuja. Kaikista sarjoista ei ole myynnissä kaikkia edellä mainittuja tuotteita, vaan valikoimat vaihtelevat hieman tuotesarjasta riippuen. Myynnissä on myös erikokoisia lahjapakkauksia kausisarjojen tuotteista, ja itsehän olen monena vuonna joko ihan toivonut tai sitten saanut toivomattakin joululahjaksi näitä TBS:n talven kausisarjojen lahjapakkauksia. Sain itse ostettua tuotteet vielä -20% alennuksella, mutta normaalihintaisina suihkugelit maksavat 9,00 €/250 ml ja käsivoiteet 7,00 €/30 ml.

The Body Shop Spiced Orange saa tuoksunsa appelsiinista, vaniljasta ja kanelista. Tuoksuseos on mukavan mausteinen, mutta löytyy tuoksusta ripaus appelsiinin raikkauttakin. Tuoksu tuo omaan mieleeni joulun mausteet ja on sen puoleen siis juurikin talven kausisarjaksi hyvinkin onnistunut. Tämä ei ole tuoksu, jota itse käyttäisin kesällä, ja miellänkin tämän parhaiten sopivaksi kylmiin pakkaspäiviin. Appelsiini on tuoksuna itselleni hurjan mieluisa, kuten myös vanilja ja kaneli, joten tämä nousi ehdottomasti ainakin tässä vaiheessa suosikikseni näistä kolmesta kausisarjasta! Pidän kuitenkin ehkä hitusen enemmän niistä makeammista, marjaisista ja hedelmäisistä tuoksuista, joita TBS:llä on aiempina vuosina ollut valikoimissa. Spiced Orange on kuitenkin ehdottomasti enemmän aikuiseen makuun.

The Body Shop Wild Pine puolestaan saa tuoksunsa männystä, mintusta ja santelipuusta. Tuoksu on metsäinen, mutta kuitenkin raikkaalla tavalla ja siitä käy varmasti kiittäminen nimenomaan tuotteissa olevaa minttua. Sanoisin tämänkin tuoksun olevan poikkeuksellisen aikuismainen TBS:n kausisarjoissa, enkä välttämättä itse vielä kymmenen vuotta sitten olisi tälle tuoksulle lämmennyt. Tästä tuskin tulee koskaan suosikkiani, vaikka pidänkin jo ihan ajatustasolla siitä, että tällä kertaa tosiaan tuotiin myyntiin aiempiin vuosiin nähden näinkin erilaisia tuotesarjoja. Luultavasti käytän tämän suihkugeelin ja ehkä myös käsivoiteen pois jo nyt syksyllä, kun taas Spiced Orange jää odottelemaan kunnon talvea.

Myynnissä on tosiaan myös viime vuodelta tuttu luumuinen Love & Plums, mutta kuten jo postauksen alussa manitsin, jätin ne ostamatta. En niin välitä luumulta tuoksuvasta kosmetiikasta ja nämä luumuisat tuoksut on jo omasta mielestäni vähän nähty. Pieni tauko tekisi terää! Olen iloinen kuitenkin siitä, että TBS toi myyntiin kaksi uutta sarjaa, jotka ovat molemmat myös selkeästi erilaisia aiempien vuosien sarjoihin verrattuna. Vanilja on tavalla tai toisella ollut edustettuna talven kausisarjoissa lähes joka vuosi, mutta tänä vuonna vaniljasarja oltiin jätetty pois, mikä myös ilahdutti. Vaniljaiset tuoksut ovat toki yleensä sillä tavalla neutraaleja, että ne ovat monille mieluisia, mutta vaihtelu virkistää. Ehkäpä ensi vuonna myyntiin voisi taas tulla joku ihana karpalosarja? Enkä panisi pahakseni, vaikka kaikkien aikojen paras talvisarja Glazed Apple palaisi myyntiin! Sitä sarjaa on edelleen aina välillä ikävä.

Oletteko käyneet tuoksuttelemassa näitä uusia talvisarjoja? Mikä on suosikkinne tai mikä vaikuttaisi tuotekuvausten perusteella ehkä parhaimmailta? :)

10 kommenttia:

  1. Minäkin olen ajatellut hankkia näistä vielä jotain loppuvuodesta. Kuvausten perusteella Spiced Orange kuulostaa suosikiltani. Mänty on kivaa vaihtelua, joskin kuulostaa maskuliiniselta. Mutta vaikkapa juuri käsivoide voisi olla kiva siitä varmastikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mänty oli joo aika sellainen unisex-tuoksu, mutta kivan raikas joka tapauksessa! Spiced Orange vei voiton omalla kohdallani ja se on mielestäni myös jouluisempi kuin toi Wild Pine. Luumu toki aina on myös jouluisa tuoksuna, muttei sitten muuten mulle niin mieluinen :)

      Poista
  2. Kävin nuuhkimassa näitä heti kun ne tulivat markkinoille. Spiced Orange sarjasta pidin kovasti ja sitä ajattelin ostaa itselleni :) Tuo toinen oli tylsä ja luumu on ollut jo kerran, se ei ollut mitenkään super hyvän tuoksuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumu on tosiaan jo vähän nähty, toivottavasti se skipataan ensi vuonna! Spiced Orange oli ihana<3

      Poista
  3. Mulla taas ei ole ollut niitä luumutuotteita joten toivoin niitä pukilta lahjaksi ;) minusta ne oli kiinnostavimmat tänä vuonna, näistä ehkä Spiced Orange vois olla mun tuoksu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumu on aina varma valinta talveen ja jouluun<3 Spiced Orange on aivan ihana, jotenkin mukavan erilainenkin aiempien vuosien sarjoihin nähden :)

      Poista
  4. Kuulostaa kivoilta! Tajusin tätä lukiessa jotakin :D Olen vähän tylsä, hamstraan jotain tiettyä hyväksi havaittua tuotetta tarjouksista ja sitte minulla on sitä samaa tuotetta koko vuodeksi eteenpäin. Paitsi nyt on se varastoonostokielto :D Voisi hyvin kokeilla näitä kausituotteita enemmän, onhan se nyt virkistävääkin, alan ihan opettelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausituotteet on ihan mahtavia, kun niiden kanssa saa just sen pienen hetken ajan nauttia jostain yhdestä tuoksusta ja sitten tuleekin taas seuraava :) Toki tossa on aina se huono puoli, että jos johonkin kausituotteeseen ihastuukin kunnolla, ei sitä kohta enää olekaan saatavilla :D

      Poista
  5. Glazed Apple oli kyllä 10/10 sarja! Vaniljakin on vähän mälsä, kun sitä on nyt tullut useampana vuonna Vanilla Pumpkin -sarjassa syksyisin :D Wild Pine sarja kiinnostaa itseäni eniten, ehkä käyn huomenna tuoksuttelemassa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glazed Apple oli niiiin hyvä<3 Wild Pine oli kiva sarja, joskin nyt kun oon sitä muutaman kerran peräjälkeen käyttänyt suihkussa, alkaa mulle tulla enemmän ja enemmän sellaset maskuliiniset vibat siitä :D Täytyy välillä selkeesti aina käyttää jotain makeampia tuoksuja!

      Poista

Kiitos kommentista!