torstai 6. lokakuuta 2022

Kosmetiikan säästövinkkejä

Kukaan ei varmasti ole voinut välttyä huomaamasta kuinka pikkuhiljaa kaikki kallistuu. Ruoka maksaa enemmän, sähkön hinta on noussut todella paljon, kuten myös esimerkiksi lainojen korot. Tilanne aiheuttaa varmasti yhden jos toisenkin talouden aikuisille tarpeen tarkastella omia ostostottumuksia sekä miettiä voisiko jostain ehkä säästää, jotta olisi jatkossakin varaa kattaa ne kaikki pakolliset kuluerät ja jäisi ehkä hieman ylikin. En ala tässä mitään talousneuvontaa antamaan, sillä siihen olen todellakin täysin väärä ihminen, mutta ajattelin koota kosmetiikan ja kauneudenhoidon näkökulmasta muutamia yksinkertaisia vinkkejä, joita aion ehkä itse hyödyntää tai jotka koen itse muuten enemmän tai vähemmän järkeviksi tavoiksi säästää rahaa. Näillä ei ehkä säästä kuin muutamia euroja, mutta säästö se on pienikin säästö!

1. Tee stoppi turhille kuukausittaisille kosmetiikkatilauksille
Tilaatko esimerkiksi useampaa kauneusboksia kuukausittain? Voisiko niistä edes jonkun laittaa tauolle tai lopettaa kenties kokonaan? Mieti myös tekisikö ehkä hyvää olla hetki kokonaan ilman tällaisia tilauksia, sillä boksien hinnat pyörivät yleensä siinä 20 euron molemmin puolin ja jo muutaman kuukauden tauon aikana säästyy siis helposti useampi kymppi. Toki jos kaikki bokseista tulevat tuotteet pääsevät aina käyttöön eikä niitä jemmailla varastoihin tai anneta tutuille, tulevat boksit helposti edullisemmiksi kuin jos vastaavat tuotteet lähtisi ostamaan itse kaupasta.

2. Osta suurempia kokoja
Varsinkin monista hiustenhoitotuotteista on myynnissä useampia kokoja, joista ne suurimmat tulevat lähes aina litrahinnaltaan edullisimmiksi. Tokikaan jättikokoja ei aina ole myynnissä kivijalkamyymälöissä, mutta monissa verkkokaupoissa niitä myydään ympäri vuoden. Itse nappasin Sokoksen 3+1 Päiviltä taas suuremman pullon hiuslakkaa sekä myös shampoota ja hoitoainetta. Myös esimerkiksi kangasnaamioita myydään monesti settikokoina edullisemmin kuin yksittäin ostettuna. Ihan vaikka käsisaippuaakin kannattaa ostaa suurempia täyttöpakkauksia sen sijaan, että ostaisi joka kerta uuden pumpullisen pullon.

3. Osta vain tarpeeseen
Vaikka uusi luomiväripaletti tai ihana kasvokuorinta kuinka himottaisi, mieti tarvitsetko sitä oikeasti vai voisitko tällä kertaa jättää tuotteen ostamatta. Totta kai välillä on ihana piristää itseään uusilla ostoksilla, mutta säästäessä on hyvä oppia myös jättämään joskus ne turhat ostokset tekemättä.

4. Hyödynnä alennuksia ja alekoodeja
Yritä löytää tarvitsemasi tuote alennuksesta tai käytä johonkin verkkokauppaan löytämäsi alekoodi. Instagram varsinkin on pullollaan vaikuttajien alekoodeja milloin Lykolle, milloin Oletkauniille. Suosi kauppojen alennusmyyntejä, jolloin tietyt brändit, tuotteet tai vaikkapa (lähes) koko valikoima saattaa olla hyvässä alessa. Kannattaa kuitenkin huomioida se, että se minkä kauppa sanoo olevan -20% alennus, ei välttämättä sitä oikeasti ole. Tätä hintakikkailuahan tekee yksi jos toinenkin liike ja pian tuleva Black Friday on erityisen otollista aikaa myydä kuluttajille "alennuksella" tuotteita, jotka ovat oikeasti täysin normaalihintaisia tai pahimmassa tapauksessa vielä kalliimpia. Kuluttajana kannattaakin olla valveutunut ja tarkistaa tuotteen hinta usemmasta paikasta, mikäli alkaa epäillä alennuksen aitoutta eikä itsellä ole etukäteen tietoa/muistikuvaa tuotteen normaalista hintatasosta.

5. Käytä omat varastot tyhjiksi
Tarkista ennen uuden kosmetiikkatuotteen ostamista tai tilaamista löytyisikö sinulta kuitenkin varastoista vastaavaa tuotetta. Monilla kun on kertynyt kaappeihin purkkeja ja purnukoita odottamaan käyttöönottoa ja on hyvä muistaa, ettei kosmetiikka säily ikuisesti siellä varastoissakaan. Mikäli varastoihin on kertynyt ylimääräisiä tuotteita, joita et itse halua käyttää, anna ne jollekulle toiselle. Käyttämätöntä, ja joissain tapauksessa myös käytettyä, kosmetiikkaa voi hyvin myös myydä.

6. Vaihda edullisempaan
Voisitko ehkä kuvitella ostavasi seuravaalla kerralla astetta edullisemman tuotteen loppuneen tilalle? Kosmetiikasta saa halutessaan pulittaa aika tavalla rahaa, mutta brändi- ja tuotevaihdoilla saattaa päästä huomattavasti halvemmalla. Toki tässäkin piilee se riski, että se uusi tuote ei olekaan itselle sopiva ja/tai mieluisa, jolloin sitä päätyy kuitenkin ostamaan lisäksi sen kalliimman suosikkituotteen ja rahaa kuluu vain enemmän.

7. Venytä kampaajakäyntiä
En kehota ketään lopettamaan esimerkiksi kampaajalla tai kosmetologilla käyntiä, mikäli oma talous vain sallii siellä käymisen. Näiden palveluiden käyttäminen kun tukee yrittäjiä ja takaa taas heidän toimeentuloaan. Mieti kuitenkin esimerkiksi kampaajakäyntiä varatessasi voisiko sitä venyttää vielä vaikkapa viikon tai parin päähän? Tällä tavalla saattaa käyntien tiheydestä riippuen helposti saada pois muutamankin käynnin vuodessa, jolloin rahaa taas säästyy. Toki tässäkin kannattaa huomioida se, mitä siellä kampaajalla on tarkoitus tehdä. Monesti esim. pelkän tyven värjääminen on edullisempaa, mutta mikäli hius on ehtinyt kasvaa liikaa, ei värjäystä saakaan enää samaan hintaan, jolloin kampaajakäynnin venyttäminen saattaa tulla jopa kalliimmaksi. Sama pätee esimerkiksi ripsi- ja kynsihuolloissa.

8. Harkitse ennen kuin ostat
Tuliko verkkokaupassa klikkailtua ostoskoriin vähän sitä sun tätä? Mitä jos jättäisitkin tilauksen toistaiseksi tekemättä ja palaisit vaikkapa vuorokauden kuluttua tarkastelemaan sitä uudemman kerran? Voi olla, ettet seuraavana päivänä enää niin himoitsekaan kaikkia ostoskorisi tuotteita ja saat osan karsittua pois. Itse käytin tätä aikoinaan paljonkin, kun mulla oli tapana shoppailla kosmetiikkaa vähän turhan paljon ja aika kivasti sieltä ostoskorista pienen harkinta-ajan jälkeen karsiutuikin tuotteita pois.

9. Pyydä testeri ennen ostopäätöstä
Monissa kivijalkamyymälöissä on mahdollista saada esimerkiksi joistain hintavammista tuotteista testereitä, jotta niitä voi rauhassa ensin testata kotona ennen lopullista ostopäätöstä. Esimerkiksi uutta meikkivoidetta ostaessa tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää, jos sitä vain tarjotaan. Myymälän valaistus kun poikkeaa yleensä aika lailla luonnonvalosta, joten oikean sävyn löytämiseksi on hyvä testailla tuotetta kaupan ulkopuolella, jottei tule vahingossa valinneeksi väärää sävyä. Lisäksi tuotteen ominaisuudet eivät välttämättä vastaakaan odotettua tai se ei muuten sovi itselle, jolloin tuotetta ei sitten tulekaan ostettua täysikokoisena.

10. Älä osta vain, koska saat jotain edullisesti
Vaikka ylempänä kehotin käyttämään hyödyksi alennusmyyntejä sekä alekoodeja, kannattaa kuitenkin pitää järki päässä. Monet sortuvat ostamaan tuotteita alennuksesta vähän kuin varmuuden vuoksi ja varalle, vaikkei todellista tarvetta niille tuotteille olisikaan. Toki jos jotain tuotetta kuluu itsellä ihan säännöllisesti koko ajan, kannattaakin sitä ehkä ostaa kerralla isompi määrä, jos sitä kerran myydään selkeästi edullisemmin. Kannattaa kuitenkin jättää ne "ehkä joskus saatan tätäkin vielä tarvita" -tuotteet ostamatta, vaikka se kuinka olisi sen -30% alennuksessa. Todennäköisesti tuolla ajattelutavalla pärjäät ilman sitä tuotetta tai ainakin tuote on ehtinyt tulla alennukseen jo uudemman kerran ennen kuin sille oikeasti löytyy tarvetta.

Suurin osa näistä vinkeistä on toki sovellettavissa myös muuhun elämiseen ja ostamiseen, ei vain kosmetiikkaan. Blogini aihepiiri on kuitenkin nimenomaan siinä kosmetiikassa, joten sitä ajatellen näitä vinkkejäkin kirjoittelin!

Oletteko te pohtineet uudemman kerran omia kulutustottumuksianne kosmetiikan suhteen nyt, kun niin moni peruselämiseenkin liittyvä asia on viime aikoina kallistunut tai tulee kallistumaan?

14 kommenttia:

  1. Yritin venyttää kampaamokäyntiä, eli otin sen vasta lokakuulle ja kampaamo nosti aika huomattavasti hintaa just lokakuun kunniaksi. Kampaaja ilmoitti kyllä asiasta, mutta en kehdannut perua aikaani, kun hän on myös ystäväni❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä miten huono tuuri :( Nyt varmaan nousee totta kai myös noi kauneudenhoitopalveluiden hinnat monissa paikoissa, kun tää maailmantilanne on mikä on.

      Poista
  2. Olen aina ollut kosmetiikan oston mukaan tarjoushaukka. Jos en käytä etukoodia tai osta kampanjasta, tilaan oman mainoslinkin kautta vähintään saadakseni jotain takaisin. Koitan myös varmasti tämän vuoden pääteen jälkeen tehdä kokonaan sellaista ratkaisua, etten ostaisi varastoon enää yhtään tuotetta omilla rahoilla, vaan että vasta kun rasvapurkki on tyhjien laatikossa voidaan ostaa uusi tilalle! Toki jos yt:t ja näytteet vielä loistavat blogipuolella, niin saan sitä kautta myös mukavasti tuotteita käyttööni verokuluja vastaan. Aion myös käyttämättömiä kertyneitä tuotteita, joille käyttöä ei ole, antaa lahjaksi eteenpäin. Joitain en avaa ollenkaan, koska ajattelen jo valmiiksi että annan ne lahjaksi sitten X-hetkenä. Myös kalliimmat meikkivoiteet voi just ottaa testerinä kotiin ja miettiä, tykkääkö niistä vai ei. Koitan nyt käyttää jo ostettuja meikkivoiteita alta pois ja sitten jos siirtyisi kokonaan hieman parempaan meikkivoiteeseen jota käyttäisi säännöllisesti :) Ihana postaus, ja aika semmonen punainen lanka mun kosmetiikan ostokäyttäytymisestä nykyään. Aiemmin jos joku juttu halututti niin se tuli aika muitta mutkitta ostettua pidemmittä puheitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytin myös aikoinani omia affilinkkejä niin sai sitä kautta aina vähän edes takaisin :) Hyvältä kuulostaa nou sun suunnitelmat! Erittäin fiksua olla ostamatta useampia tuotteita varastoon ja ostaa vain tarpeeseen. Yhteistöiden kautta kertyy hetkessä yllättävänkin paljon kosmetiikkaa, varsinkin jos pienen ajan sisällä pääsee tekemään useamman.

      Mä yritän itsekin nykyään miettiä tarkemmin tarvitsenko jotain vai ostanko vain, koska haluan. Toki nyt taas tuli ostettua TBS:n uutuustuotteita, joita en olisi tarvinnut, mutta ostin tällä kertaa vaan suihkugeelejä ja käsivoiteita, jotka myös kuluu mulla nopeasti. Jatkossa täytyy pyrkiä entistä enemmän harkitsemaan niin saa ehkä joskus varastoja oikeasti tyhjemmäksi!

      Poista
    2. Mun mielestä just noista kausituotteista voikin ostaa varastoon just suihkugeelin tai jonkun vartalo/käsivoiteen, koska sitten niitä pääsee nuuhkimaan ja käyttämään paremmalla ajalla <3

      Poista
    3. Jep ja ne on kuitenkin poistuvia sarjoja, joten vähän pakkokin ostaa tietyn ajan kuluessa, jos mielii niitä itselle saada!

      Poista
  3. Mulla lähti vähän lapasesta kun lähin Oriflameen mukaan pari vuotta sitte :D toisaalta ylipäänsä hullaannuin kosmetiikasta, kun en juuri käyttänyt mitään ja prismastakin ostin usein halvinta mahdollista. Että ehkä se oli sallittua ;D Nyt olen oppinut sitä ettei jokaista uutuutta tarvitse ostaa, eikä juurikaan niiden tarjousten perässä tarvi olla niin haukkana, tarjouksia tulee ja menee. Mulla on nyt kielto ostaa varastoon mitään, ostan lisää kun purnukka tyhjenee ja itseasiassa sieltä omasta varastosta löytyy vielä jonkin verran kaikenlaista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan samalta kuin silloin vuosia sitten, kun itse innostuin kunnolla kosmetiikasta :D Toki mulla oli taustalla myös se, että olin pitkään kituutellut opintotuen ja -lainan kanssa eikä ylimääräistä rahaa ollut. Kun tilanne muuttui, aloin myös ostaa enemmän kaikkea mitä halusin ja mielestäni sen silloin myös ihan ansaitsin :) Toi on totta, tarjouksia tulee aina uusia! Sunkin toimintatapa kuulostaa tosi hyvältä ja fiksulta, tohon haluaisin pyrkiäi itsekin<3

      Poista
  4. Erittäin hyviä vinkkejä! Ja vaikka ei aina uskoisi, noudatan kyllä niitä :) kyttään aina alennuskoodeja, en ole nytkään ostanut uusinta JS palettia kun odotan alekoodia. Eikä nyt ole varaa ylimääräisiin vaan pitää tosissaan harkita kaikki. Kaupassa olen nyt joka kerta tarkempi siitä että katson hinnan, ostan vain ostoslistalla olevaa ja jätän kaiken ylimääräisen pois.
    Yritän nyt vähän katsoa jos voisi tässä kauppa-asiassa säästää vieläkin enemmän. Olen myös aika tarkka siitä että molemmat ostaa omat ruoat eikä että minä ostan aina sen mitä yhdessä syödään. Ja tuo kampaajavälin venytys...olen käynyt viimeksi kampaajalla kun oli vielä lunta :DD nyt tilasin marraskuulle ajan mutta mietin perunko vai raaskinko käydä. Tyvikasvu on aika mahtava eli tyvi pitäisi vaan raidoittaa. Toisaalta eikös tälläinen ombre-tukka ole muotia... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mäkin pyrin käyttämään aina alekoodeja tai ostamaan alennuksella, jos vain mahdollista. Toisaalta ostan myös paljon Sokokselta ihan siitä syystä, että saan sinne joka vuosi lahjakortteja, joten sieltä ostelen kyllä täyteenkin hintaan :D

      Ehdottomasti kannattaakin pitää huolta, ettei kaupassa vaikka maksa aina enemmän kuin toinen, jos ruokia kuitenkin syödään myös yhdessä. Meillä menee kauppalaskut miehen kanssa puoliksi ja jos toinen ostaa jotain extrajuttuja (mä vaikka meikkejä) samalla reissulla niin sitten ne maksetaan itse. Helpommalla ehkä pääsisi, jos hankittaisiin yhteinen tili, jonne molemmat siirtäisi kuussa x määrän rahaa ja sieltä maksettaisiin sitten kaupat sun muut. Yhteisiä meidän kaikista rahoista ei kuitenkaan koskaan tule, vaikka naimisissa ollaankin.

      Ombre-tukka toimii aina, sellaisella mennään täälläkin ;D

      Poista
  5. Hyvä ajankohtainen vinkkipostaus :) Mulla on sen verran nyt jemmassa kaikkea, että pärjäisin helposti vaikka koko ensi vuoden ilman kosmetiikkaa ja siksi olenkin koittanut ostaa uusia tuotteita maltillisesti ja tarpeeseen.Alekoodit yms on kyllä kivoja! Itse säästän mm käymällä kampaajalla harvakseltaan, PR-tuotteita otan vastaan vain oikeasti kiinnostavista tuotteista joita mulla kuluu säännöllisesti, ettei kerry varastppn. Mun läheiset on tottuneet saamaan multa itselle tarpeettomia tuotteita ja osan laitan kiertoon mm arvonnoissa.
    Ensi vuosi tulee kyllä mun osalta olemaan minimalistisempi kosmen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Munkaan ei tarvitisi ostella ihonhoidon osalta varmaan käytännössä muuta kuin öljyputsareita ja misellivettä, jos menisin koko ensi vuoden jemmoilla. Hiusjuttuja ja meikkejä ei sitten kaikkia ihan samalla tavalla löydykään :) PR-kamalla saa kyllä helposti täytettyä kaapit ja laatikot, jos niitä tulee kerralla vähän enempi tai useammasta paikasta samoihin aikoihin! Arvonnat on hyvä tapa kierrättää tavaraa<3

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä.

    Mä olen pohtinut omia kulutustottumuksia kosmetiikan suhteen paljonkin parin viimeisen vuoden aikana ja se on kyllä näkynyt blogissakin kaikessa. Olen tosi tarkka siitä mitä ostan ja mitä otan vastaan. Kauhistuttaa se ajatuskin, millaista kaapeissa oli vielä pari vuotta sitten verrattuna nykytilanteeseen, jossa mulla ei juurikaan ole enää mitään ylimääräistä ja lähes kaikki tulee oikeasti käytettyä.

    Arvontoja pidän, kun huomaan, että alkaa kertyä, enkä ehdi käyttää. Kohta varmaan taas tulossa. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna :) Toivottavasti voisin parin vuoden kuluttua sanoa olevani itse samassa pisteessä kuin sä nyt! Oonhan mä itsekin vähentänyt radikaalisti tota purkkimäärää karsimalla ja antamalla avaamattomia tuotteita pois. Tekee silti aina yllättävänkin pahaa luopua noista, vaikka tiedän etten esimerkiksi omistamiani kasvovoiteita saa koskaan käytettyä kaikkia itse. Pakko siis vaan opetella valitsemaan ne parhaat päältä ja muut antaa eteenpäin, jos niitä jatkossakin vielä alkaa kertyä samalla tavalla :)

      Poista

Kiitos kommentista!