torstai 1. joulukuuta 2022

Loppuneet kosmetiikkatuotteet | Marraskuu 2022

*Saatu ilmaistuote

Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää ♥ Uskomatonta, että tätä vuotta on jäljellä enää yksi kuukausi! Tämä vuosi on heittämällä ollut elämäni paras, johtuen totta kai lapseni syntymästä, mutta on muutenkin hassua ajatella, kuinka vuodet 2021 ja 2022 ovat olleet oman elämäni parhaimpia, vaikka monille muille nämä viime vuodet ovat taatusti olleet sieltä rankimmasta päästä. Jos palataan kuitenkin kevyempiin aiheisiin niin joko siellä ollaan availtu ensimmäiset luukut joulukalentereista? Mullahan ei tänä vuonna mitään kosmetiikkakalenteria ole, mutta vauva sai isovanhemmiltaan Piltti-kalenterin, joten saanpahan mäkin jotain luukkuja sentään availla joka päivä! Nyt käydään kuitenkin läpi marraskuussa loppuneet kosmetiikkatuotteet, joita kertyi taas sellainen itselleni hyvinkin tavallinen määrä:

Meikit:

Paese Eyegasm*. Loistava ripsiväri, joka tuuheutti ripsiä ja teki niistä näyttävät. Pituutta tämä ei ehkä antanut ihan niin runsaasti kuin olisin toivonut, mutta muuten tällä sai omaan makuuni todella kauniit ripset. Silikoniharjat eivät ole mun suosikkejani, mutta tässä se toimi hyvin ja voin tätä ripsiväriä suositella erittäin lämpimästi. Jatkoon!

Tarte Shape Tape Ultra Creamy Concealer. Minikoko tästä peiteaineesta, joka on kuivalle ja ikääntyvälle iholle paremmin sopiva versio Tarten Shape Tape Concealerista. Pidin tästä ja peiteaine häivytti oikein mukavasti tummuuden silmieni alta. En kuitenkaan ehkä ihastunut tähän ihan niin paljon kuin olisin toivonut, mutta veikkaan että mulla oli vaan vähän turhan suuret odotukset. Mitään vikaa tässä ei ollut, mutta jos jossain vaiheessa lähden Tartelta peiteainetta ostamaan, haluan ostaa ihan sen "tavallisen" Shape Tape Concealerin. Tämä ei mene jatkoon, vaikka tuote hyvä olikin.

Hiukset:

Four Reasons Ultra Moisture Treatment. Mun vakituote hiustenhoidon osalta! Tämä naamio hoitaa ja pehmentää hiukset todella hyvin jo lyhyen vaikutusajan jälkeen. Olen aina sanonut, että sen eron huomaa jo naamiota levittäessä ja hinta-laatusuhde on tässä ihan lyömätön. Jatkoon menee totta kai.

Garnier Fructis Hair Food Papaya Conditioner. Silikoniton hoitoaine, joka oli silikonittomuuden huomioon ottaen oikeinkin hyvä. Tätä kului kerralla itselläni vähän normaalia enemmän ja joitain minuutteja hoitsikka sai hiuksissa vaikuttaa, mutta lopputulos oli mukavan sileä ja hoidettu. En kuitenkaan näe itseäni ostamassa tätä enää uudestaan, sillä suosin ennemmin silikonipitoisia hoitoaineita ja tästä sarjasta hiusnaamio vie ehdottomasti voiton. Ei siis jatkoon.

Kasvot:

the SAEM Jeju Fresh Aloe Cream*. Kevyt runsaasti aloe veraa sisältävä kasvovoide, joka imeytyi muutamassa sekunnissa ja jätti mattaisen pinnan iholle. Tämä oli loistotuote kesällä nimenomaan päivävoiteena ja toimi hyvin myös meikin alla. Nyt ilmojen viiletessä tämä ei enää riittänyt kosteuttamaan ihoani riittävästi, mutta kesäksi voisin tämän taas ostaa. Jatkoon siis menee.

Farmacy Beauty Filling Good Hyaluronic Acid Plumping Serum. Ihana propolista, hunajaa ja hyaluronihappoa sisältävä kosteuttava seerumi, joka oli mulla iltakäytössä. Sanoisin tämän olevan todella hyvä kuivemmalle iholle, sillä epäpuhtauksien ollessa ihollani pahimmillaan, ei tämä itselleni oikein sopinut. Olen tätä hankkinut jo uuden pullon, joten sekin ehkä kertoo jotain siitä, kuinka mieluisa tämä oli. Pullo on myös kaunis - jatkoon menee.

Holika Holika Seed Blossom Moisture Cleansing Oil. Loistava öljyputsari kasvoille! Tämä suurehko pullo kesti omassa käytössäni useamman kuukauden, eli tämä oli paitsi erinomaisen tehokas, myös hurjan riittoisa. Meikit saivat hetkessä kyytiä tämän kanssa ja öljy ei ollut ihan vetisen juoksevaa vaan inan paksumpaa. Itse pidän nimenomaan juuri tällaisista hitusen paksummista öljyputsareista ja tämä on hinta-laatusuhteeltaan oikeastaan aika täydellinen omaan makuuni. Tästä tuli ehdottomasti kilpailija aiemmalle suosikilleni Coxirin Ultra Hyaluronic Cleansing Oilille. Jatkoon!

Mossa Juicy Clean 3in1 Cleansing Micellar Water. Erinomainen misellivesi aamukäyttöön. Tällä saa freshattua kasvot mukavasti aamuisin, mutta meikinpoistoon tätä en itse missään nimessä suosittele. Käytän itse oikeastaan vallan tätä Mossan misellivettä, sillä tämä ei kuivata tai kiristä ihoa lainkaan. Nyt nappasin kaupasta kuitenkin mukaan Mossalta toisen, mansikkaa sisältävän Juicy Clean miselliveden. Mulle ei ole ihan selvää onko se tullut tämän vadelmaversion tilalle vai sen rinnalle, mutta ihan lupaavalta vaikuttaa sekin! Jatkoon menee tämäkin, mikäli tuote ei ole poistumassa myynnistä.

Novexpert Trio-Zinc Face Mist. Sain vihdoin käytettyä pois tämän kasvosuihkeen, joka on ollut mulla käytössä jo aika kauan. Suihkeen tulisi virkistää, puhdistaa ja tasapainottaa kasvojen ihoa, ja mä olen itse käyttänyt tätä lähinnä kesäisin meikittömän ihon raikastamiseen. Nyt käytin tämän kuitenkin vihdoin loppuun syksyn aikana. Rakastan tämän sumua, joka on todella, todella hienojakoista ja miellyttävää eikä suihkeessa itsessäänkään mitään vikaa ollut. Se raikasti kasvoja todella hyvin ja ehdottomasti menee jatkoon!

Patch Holic Aqua Plus+ Moisturizing Mask. Kosteuttava kangasnaamio, joka oli ensimmäinen testaamani sheet mask Patch Holicilta. Tämä istui kasvoilleni varsin hyvin, kosteutti tehokkaasti ja jätti ihon pehmeäksi. Erittäin miellyttävä käyttökokemus siis kaiken kaikkiaan, jatkoon menee!

Eyenlip Aloe Moisture Essence Mask. Eyenlipiltä löytyy edullisia ja toimivia sheet maskeja, ja myynnissähän on useampia erilaisia. Tämä aloe veraa sisältävä naamio kosteuttaa, ravitsee ja rauhoittaa ihoa. Naamio kosteutti ihoa oikein hyvin ja asettui mainiosti kasvoille, eli toimi juuri siten kuin toivonkin. Eyenlipin olen käyttänyt varmaan jo kymmeniä ja jatkoon tämä menee toki edelleen.

Starskin Close-Up Coconut Bio-Cellulose Face Mask. Kookosmehua sisältävä ihoa kiinteyttävä kangasnaamio, jonka olen saanut joskus Ipsy Plussan mukana. Tämä istui kasvoilleni hyvin ja jätti ihon kimmoisaksi ja mukavan kosteutetuksi. En pidä näissä Starskinin naamioissa siitä, että näistä löytyy sekä naamion etu- että takapuolelta erilliset suojakalvot, joiden on kai tarkoitus jollain tavalla myös helpottaa naamion asettamista kasvoille. Mua itseäni ne kuitenkin vain haittaavat ja näen ne vain turhana roskana. En ostaisi Starskinin naamioita täyteen hintaan itse, sillä noin 10 euron hinta on itselle liian kova yksittäisestä kangasnaamiosta, mutta tämä oli kyllä muuten hurjan hyvä. Sen osalta siis jatkoon!

Vartalo, kädet & jalat:

Avant Sumptuous Glycolic Acid Hand Balm*. Viime vuoden LF:n joulukalenterista tullut ylikallis käsivoide, joka oli ehkä huonoin käsivoide mitä olen koskaan käyttänyt. Tämä tuntui pikemminkin kuivattavan käsiä sen sijaan, että olisi niitä kosteuttanut. Toki tästä löytyykin esim. glykolihappoa, mutta mikä järki on käsivoiteella, joka ei tunnu kosteuttavan käsiä lainkaan? Voi olla että olen ainut, joka on tämän käsivoiteen kokenut enemmänkin kuivattavaksi, mutta huhhuh mikä tuote. En muutenkaan ymmärrä näiden Avantin tuotteiden hintoja, joten ei jatkoon missään nimessä.

The Body Shop Vanilla Pumpkin Hand Cream. Löysin laatikoista vielä yhden tuubin tätä syksyistä kausisarjaa, joka tulee nykyään joka vuosi myyntiin The Body Shopille. Tämä on ihana mausteisen vaniljainen tuoksu ja ehdottomasti yksi parhaita kausituoksuja TBS:ltä. En ole edes varma milloin olen tämän tuubin ostanut, mutta ihana oli taas päästä käyttämään tätä, sillä pidän muutenkin näistä TBS:n käsivoiteista. Ne imeytyvät nopeasti, jättävät kädet pehmeiksi ja ovat vielä tässä kohtaa vuotta myös riittävän kosteuttavia. Jatkoon!

Kocostar Foot Moisture Pack. Jaloille tarkoitetut kosteuttavat naamiosukat, jotka muistin vihdoin käyttää! Olen näitä käyttänyt joskus aiemminkin ja näiden kanssa saa jalat todella pehmeiksi. Naamiosukkien voide kosteuttaa todella hyvin ja kertakäyttöiset sukat ovat oikeasti hyvät kuiville jaloille, vaikka toki aika tyyriit jatkuvaan käyttöön. Kuorivia sukkia en itse uskaltaisi käyttää, mutta nämä kosteuttavat ovat älyttömän hyvät ja näitä pitäisi raaskia ostaa useammin. Jatkoon menee!

The Body Shop Wild Pine Shower Gel. Metsäiseltä tuoksuva raikas suihkugeeli, joka on osa TBS:n jouluista kausisarjaa. Tämä on mukavan erilainen tuoksu verrattuna aiempiin kausisarjoihin, mutta lopulta vähän liian maskuliininen omaan makuuni. Ei jatkoon.

Tuttuja tuotteita? Tai ehkä jotain, jota olette jo pitkään halunneet kokeilla? :)

15 kommenttia:

  1. Siehän olet nopeasti käyttänyt TBS:n kausituotteen :D Mie en ole vielä edes avannut! Kocostarin kuorintasukat löytyy miun jemmoista, en ole vielä saanut aikaiseksi käyttää ja Farmacy loppui miullakin, oikein hyvä seerumi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eilen käytin viimeiset pisarat! Enkä siis toki mitenkään tarkoituksella yrittänyt saada sitä loppumaan nimenomaan nyt marraskuussa ;D Mä en niitä kuorintasukkia oo Kocostarilta koskaan kokeillut, mutta paljon niitä on kyllä kehuttu! Mä pysyttelen näissä kosteuttavissa<3

      Poista
    2. Mie tilasin tämän postauksen innoittamana itselleni tuon the SAEM Jeju Fresh Aloe Creamin, kun olivat sopivasti joulukalenteritarjouksessa! Menee kyllä varmasti ensi kevääseen/kesään käyttö :)

      Poista
  2. Sulla on myös tosi hyvä kasa loppuneita. Vitsi haluisin jo ostaa uuden Mossan kasvoveden! Mutta pitää nyt saada noita kasvovesiä vähän käytettyä alta pois :) Garnier Hair Foodia sullakin loppunut! Tykkäsin kyllä tosi paljon noista, ne saa tukan tuntumaan paksummalta juuri kun ei ole silikonia tai muita paljolti silottelevia ainesosia noissa. Ostin just tänään pitkästä aikaa market kosmetiikkana myytävän hoitoaineen ja odotan ihan innolla, että voi surutta ja pitkästä aikaa käyttää 3 euron arvoisen hoitoaineen :D En muista, milloin niin olisi viimeksi tapahtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tota uutta Mossan misellivettä testannut vielä tosi vähän, mutta jännä nähdä tuleeko tosta yhtä mieluisa mulle! Mulla alkaa latvat hiuksissa olla taas niin karheassa kunnossa, että silikonit on aika pakollisia mulle. Pitäisi mennä kampaajalle leikkauttamaan nämä, mutta taidan tälläkin kertaa tyytyä leikkaamaan itse huonoimmat latvat pois :D Katsotaan josko kesällä pääsisi ihan kampaajan penkkiin asti! Toivottavasti sun uusi hoitsikka on hyvä ♥

      Poista
  3. Ihanan paljon loppuneita ja taas monia tuttuja tuotteita :) Starskinin naamiot on todella loistavia vaikkakin hinta on kallis, enkä itsekään niitä ostaisi. Ne kuitenkin on minusta aina tehneet sen mitä lupaavat. Se joku mutanaamio oli älyttömän hyvä. Ostin Bearelin alesta Jejua kun olet niitä niin kehunut. Ja Mossan miselli on ostoslistalla mutta en ole nähnyt kaupoissa tuota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Straskinin naamiot on tosi hyviä, joku vähän huonompi on joukkoon itsellä mahtunut, mutta pääasiassa noi on loistavia! Harmi että hinta on niin suolainen.. Toivottavasti ihastut Jeju-tuotteisiin<3 Mä en tiedä ollaanko tota valkoista pulloa lopettamassa, kun myynnissä on nyt se mansikkaversio. Mä ostin sen uuden pullon Cittarista enkä oo esim. Sokoksella käynyt katsomassa vieläkö sitä vanhaakin löytyy. Jostain verkkokaupasta sen ainakin vielä bongasin, kun koitin tota selvittää ehkä viikko sitten!

      Poista
  4. Käytän just yhtä Avantin seerumin, tullut Glossyboxista ja se on oikein kiva, mutta en maksaisi siitä pyydettyä summaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avantin ihonhoitotuotteet on kyllä ihan hyviä, muttei missään nimessä munkaan mielestä niin hyviä, että maksaisin niistä täyden summan!

      Poista
  5. Avant on kyllä erikoinen merkki. Mikä ihme voi muka selittää niitä hintoja? Itse käytin juuri eilen yhden LF boksista saamani Avantin huulirasvan ja täytyy kyllä sanoa että vähän jopa odotin että se kuluisi nopeasti loppuun kun oli koostumukseltaan niin outoa ja liian nestemäistä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään ymmärrä noita hintoja, kun ei noi pakkauksetkaan oo kummoisia :D Joillain brändeillä kun kuitenkin sekin jo selittää korkeahkoja hintoja, mutta en usko että Avantilla on kyse siitäkään. Tylsää ettei huulirasva oo sulle mieluinen, kuulostaa vähän samalta pakkokäytöltä kuin toi mun käsivoide!

      Poista
  6. Kuulostaapa tuo Farmacyn seerumi hyvältä! Täytyy laittaa muistiin tuo :) Kocostarin sukista olen itsekin tykännyt, mutta jotenkin tosi harvoin tulee ostettua niitä. The Body Shopin Wild Pine -sarjasta en tykkää yhtään. Kävin tänään tuoksuttelemassa sitä taas uudemman kerran kun hain joululahjoja, mutta en vaan tykkää. Onneksi se appelsiinisarja on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farmacyn seerumille iso suositus, en malta odottaa että saan tosta uuden pullon taas käyttöön<3 Mä taisin tollaset sukkanaamiot käyttää edellisen kerran kesällä 2021, eli ihan liian kauan sitten :D Toki noi ei ihan ilmaisia ole, mutta voisi aleista ostella enemmän kerralla niin saisi vaikka kerran kuussa käytettyä. Oon nykyään niin laiska rasvaamaan jalkoja, että noi tulisi senkin takia tarpeeseen. Spiced Orange on mullekin ehdottomasti tota Wild Pinea mieluisampi tuoksu ♥

      Poista
  7. Olipa paljon loppuneita! Itse en vaivautunut tekemään postausta kahdesta tuotteesta, jotka loppuivat marraskuussa, yhdistän ne joulukuussa loppuvien kanssa samaan postaukseen. Öljyputsari on mielenkiintoinen ja tuollaiset naamiosukat vois olla hyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on hyvä keino tarvittaessa yhdistellä parin tai vaikka useammankin kuukauden loppuneet samaan! Mähän kirjoitin joskus aiemmin aina kahden kuukauden loppuneet kerralla, mutta nykyään tää kerran kuussa on taas ollut hyvä tahti itselle :)

      Poista

Kiitos kommentista!