perjantai 23. joulukuuta 2022

Kosmetiikkasuosikit | Joulukuu 2022

Nyt on vuoden viimeisten kosmetiikkasuosikkien aika! Huomenna on jouluaatto ja haluan toivottaa teille kaikille lämmintä ja ihanaa joulua. Meillä saadaan nauttia joulusta tänä vuonna vähän pitemmän kaavan mukaan, kun miehellä jatkuu vapaat vielä pitkälle ensi viikkoon ja itsehän tosiaan olen vanhempainvapaalla vauvan kanssa. Pelkäsin suosikkituotteiden valinnan tuottavan tässä kuussa vaikeuksia, sillä mun kosmetiikan käyttöni on ollut viime kuukausina aiempaa vähäisempää ja aika monet tämän hetken suosikkini ovat jo aiemmin olleet suosikkituotteissa. Sain kuitenkin yllättävän helposti suosikit valittua ja lopulta näitä katsoessani valinnathan ovat hyvinkin selkeät ja tähän hetkeen loistavasti sopivat. Seuraavaksi tuttuun tapaan lyhyt esittelyt jokaisesta viidestä suosikkituotteesta!

Tämä MAC Amplified Crème Lipstick Morange on ehdottomasti ja aika odotetustikin ollut joulukuussa mun käytetyin huulipunani. Ostin tämän Black Fridayna Kicksiltä ja huulipunahan on sävyltään pirteän oranssi. Rakastan oranssia huulipunaa ja aiemmin mulla oli metallinhohtoinen oranssi puna Milanilta, mutta sen karsin pois jokin aika sitten. Tämä MAC:n huulipuna levittyy huulille helposti ja on koostumukseltaan miellyttävän kermainen. Siitä kermaisuudesta huolimatta tämä pysyy huulilla kuitenkin kivasti, vaikkei toki syömistä esimerkiksi kestäkään. Huulituntuma on hyvin miellyttävä eikä MAC pettänyt tälläkään kertaa. Näissä on mielestäni erinomainen hinta-laatusuhde ja tämä Morange on sävyltään aivan täydellinen oranssi!

Toisena meikkisuosikkina postaukseen valikoitui OFRA Cosmeticsin Baked Matte Blush Bellini, joka on vaaleahko mattainen persikkaposkipuna. Tämä on ollut yksi mun käytetyimpiä poskipunia nyt koko joulukuun ajan johtuen ihan siitä, että olen käyttänyt paljon myös edellä mainittua MAC:n huulipunaa. Multa löytyy muitakin persikkaisia poskipunia, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi shimmerisiä ja/tai tummempia kuin tämä. Bellini on täydellinen sävy, joka kyllä erottuu poskilta, mutta ei liialti ja tällä hetkellä pidän nimenomaan tästä vähän hillitymmästä sävystä poskilla. Olen käyttänyt tätä monet kerrat myös silmämeikissä häivytyssävynä, sillä olen jo varmaan parin vuoden ajan mielelläni käyttänyt silloin tällöin samaa sävyä sekä poskilla että silmissä. Bellini on ainut omistamani OFRA:n yksittäinen poskipuna ja tämä on pakattu jykevään ja suureen neliskulmaiseen pakkaukseen.

Kirjoittelin jokin aika sitten hiustenhoituotteistani ja mainitsin siinä yhteydessä, että tarvitsen uuden kohta loppuvan hoitosuihkeen tilalle. No ostinkin kaupasta uuden, mutta samalla varastoja tyhjentäessäni bongasin tämän Lavish Caren Rescue Me Leave-In Conditionerin. Tämä on aikoinaan Goodieboxin mukana tullut hiuksiin jätettävä hoitoaine, jonka olin onnellisesti hylännyt laatikon perälle ja unohtanut sinne. Nyt olen suihkeen kuitenkin vihdoin saanut testattua ja ihastuin tähän heti ensimmäisellä käyttökerralla. Ensinnäkin tässä on aivan ihana makean hedelmäinen tuoksu ja mikä tärkeintä, tämä ihan oikeasti auttaa selvittämään hiusten takkuja ja tekee niiden harjaamisesta helpompaa. Pisteenä iin päälle tämä on auttanut hiusteni sähköisyyteen, joka oli pakkaskeleillä jotain aivan järkyttävää ja josta en muista kärsineeni vuosiin. Rehellisesti sanottuna Goodieboxista ei turhan paljon ole noussut tuotteita, joista olisin oikeasti ihan tosissani innostunut yhtä paljon kuin tästä hoitosuihkeesta. Onneksi tämä sentään osoittautui todella hyväksi!

Sigman F80 Flat Kabuki Brush päätyy myös suosikkeihin, vaikka yleensä en meikkisiveltimiä suosikkeihini otakaan. Tämä meikkivoiteen levittämiseen tarkoitettu tiheäkarvainen ja superpehmeä kabuki tuli ostettua niin ikään Kicksiltä Black Fridayna, ja tämähän oli juuri niin hyvä kuin osasin odottaa! Testasin kabukimallista meikkivoidesivellintä käytännössä ensimmäisen kerran viime keväänä, kun ostin essencen kabukisiveltimen. Se ei kuitenkaan kauaa vakuuttanut, sillä siveltimestä lähti karvoja melko paljon ja nyt se on ollut jo pitkään mulla täysin käyttämättä. Tykästyin kuitenkin nimenomaan siihen kabukiin ja päätin vihdoin ostaa vähän laadukkaamman kabukisiveltimen. Sigman siveltimet harvoin pettävät, eikä pettänyt tämä F80 sivellinkään. Tällä saa meikkivoiteen levittymään kasvoille todella kauniisti ilman minkäänlaisia rajoja tai viiruja, joita sitten taas aiempi suosikkini Sigman F60 saattaa kasvoille jättää. Siveltimen karva on todella pehmeää ja miellyttävää iholla ja tästä tuli heittämällä uusi suosikkini meikkivoiteen levittämisessä. F60 ei ole toiminut ihan kaikkien meikkivoiteiden kanssa, joten odotan innolla saanko tätä uutta F80 sivellintä toimimaan myös sellaisten meikkivoiteiden kanssa, vai tuleeko niillä yhä paras jälki nimenomaan meikkisienen kanssa. Sigman siveltimet eivät ole edullisimpia mahdollisia, mutta laadullisesti nämä ovat ihan omaa luokkaansa. Iso suositus siis sekä tälle että muille Sigman siveltimille.

Viimeisenä vielä suosikkieni ainut ihonhoitotuote - Beausta Aqua Sleeping Mask. Olen saanut tämän joskus kaupanpäällisenä Bearelilta ja nyt vihdoin pari-kolme viikkoa sitten otettua käyttöön. Kyseessä on pussiin pakattu yönaamio, jonka tulisi kosteuttaa ja pehmentää ihoa yön aikana. Yönaamio on siis nimensä mukaisestikin tarkoitus jättää vaikuttamaan iholle yön ajaksi, eikä näitä pestä kasvoilta pois. Se lisätään kasvoille ihonhoitorutiinissa viimeisenä muiden tuotteiden jälkeen. Tämä on koostumukseltaan kevyen geelimäistä ja suurempikin määrä humahtaa ihoon aika vaivattomasti. Juuri se geelimäisen kevyt koostumus tekee tästä itselleni niin mieluisan, sillä liian monet yönaamiot ovat paksuhkoja ja jäävät iholle pyörimään sekä lopulta murustuvat pois, jos kasvoja vaikkapa hieraisee. Tämä ei murustu tai jää sen kummemmin pyörimään, mutta naamio kuitenkin kosteuttaa oikein kivasti. Beaustan tuotteet ovat edullisia ja tästä noin 5 euroa maksavasta pussista löytyy 20 ml tuotetta. Tästä riittää siis käytettävää kyllä useammaksi kerraksi, eikä kyseessä suinkaan ole mikään kertakäyttöinen tuote, vaikka se tällaiseen pussiin onkin pakattu. Beaustaan kannattaa tutustua, mikäli edulliset k-kosmetiikan tuotteet kiinnostavat!

Onko suosikeissani teille tuttuja tuotteita? Ja vielä kerran oikein hyvää joulua kaikille lukijoilleni ♥

6 kommenttia:

  1. Muistaakseni mulla on ollut tuo Sigman sivellin ja se oli kyllä tosi laadukas. Tykkään just tuon mallisesta meikkivoiteiden kanssa :) Totta, Goodieboxissa ei mitään hirmu suosikkeja tullut ja muistaakseni tuon suihkeen tilalla sain sen suolasuihkeen ja jo valmiiksi kuivalaatuiselle tukalle suolasuihke ei ollut sopiva tuote ;) MAC Amplified on minunkin suosikkeja kermaisen mutta pysyvän koostumuksen takia. Ihanaa joulua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en aiemmin lämmennyt kabukityylisille siveltimille meikkivoiteen kanssa, mutta onhan toi loistava :) Ehkä hitusen enemmän mulla kuluu meikkivoidetta ton kanssa kuin aiemmin, mutta tosi vähän ja lopputulos näyttää upealta! Goodieboxeista on tullut sinänsä kivojakin tuotteita, mutta mua itseäni häiritsi aina se, kun brändit oli niin vierait. Jotenkin sitä jaksaa innostua enemmän niistä itselle tutumpien brändien tuotteista kuin sellaisista, joista ei oo koskaan kuullutkaan :D Kiitos samoin Taina ♥

      Poista
  2. Ihan kivat suosikit, vähän erilaisia tuotteita - vaikka huulipunat taitaa sulla olla yleisiä suosikkeja :) Ihanaa Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulipunat on ihania, ei siis ihme että niitä löytyy suosikeistakin aina silloin tällöin<3 :D Kiitos samoin Katri! ♥

      Poista
  3. Ihania tuotteita<3 Huulipunan sävy näyttää upealta. Mullakin on Sigman F80, se on ihan huippusivellin meikkivoiteen levitykseen! Itse olen enemmän meikkisieniä käyttävä, mutta hyvin juoksevat meikkivoiteet laitan siveltimellä. Tuo Sigman sivellin tekee meikkivoiteen levityksestä hyvin miellyttävää ja yllättävän nopeasti häivyttää tuotteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Sigman sivellin oli niin positiivinen yllätys! Aiemmin käytin vallan sitä F60 ja muita samantyylisiä meikkivoidesiveltimiä, mutta nyt kabuki on vienyt voiton :) Oon samaa mieltä sun kanssa, tolla siveltimellä saa tosi helposti ja nopeasti meikkivoiteen levitettyä ja iso plussa siitä, ettei toi jätä mitään rajoja! Sen F60 suurin miinus olikin se, että siitä jäi herkästi pieniä viiruja kasvoille, jotka toki sai meikkisienen kanssa pois, mutta onhan se kiva, ettei tarvita mitään erillistä säätöä :)

      Poista

Kiitos kommentista!