sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Lipstick Love 8 vuotta!

Muutama päivä sitten tuli täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun olen julkaissut tänne ensimmäisen postauksen. Kahdeksan vuotta on pitkä aika, yli neljäsosa koko elämästäni tähän mennessä. Mä en normaalisti ole aiempina vuosina mitenkään sen erityisemmin blogini synttäripäivää täällä noteerannut, mutta nyt ajattelin tulla höpöttämään hieman fiiliksistäni sekä oman blogin että blogiyhteisön osalta. Kuvituksena toimii blogissani aiemmin nähtyjä bannereita sekä myös nykyinen banneri!

Ensinnäkin haluan taas kiittää kaikkia lukijoitani siitä, että edelleen pysytte matkassa mukana. Blogit ovat viime vuosina selkeästi menettäneet kiinnostustaan nopeampitempoisten Instagramin ja TikTokin myötä, mutta on ihanaa, että blogeistakin jaksetaan yhä innostua. Sen lisäksi että monet lukijat ovat siirtyneet muualle, on myös todella moni bloggaaja lopettanut kirjoittamisen. Tajusinpa juuri, että niistä blogeista, joita olen itse seurannut siinä vaiheessa, kun aloin itse blogia kirjoittaa, lähes kaikki ovat lopettaneet. Onneksi luettavaa löytyy kuitenkin yhä edelleen ja parasta mun mielestä on, että nykyään seuraamistani blogeista huokuu se todellinen innostus bloggaamista kohtaan. Lisäksi on ihana huomata, kuinka myös lukijat otetaan huomioon ja esimerkiksi kommentteihin vastaillaan. Olen aina sanonut, että arvostan suuresti sitä, että bloggaaja antaa aikansa kommenteille ja vastaa niihin. Sitä ei tarvitse tehdä heti kommentin tultua, mutta itselläni lopahtaa nopeasti kiinnostus kommentoida muiden kirjoituksia, mikäli kommentteihin ei koskaan vastata.

Kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon, niin blogin kuin oman henkilökohtaisen elämäni kanssa. Olen näiden vuosien aikana valmistunut ammattiin, ostanut oman asunnon, löytänyt puolisoni, mennyt naimisiin ja saanut lapsen. Lapsen syntyminen on ehdottomasti ollut se suurin käännekohta näiden kahdeksan vuoden aikana ja asia, mikä on eniten muuttanut elämääni. Tavalla tai toisella nämä muutokset ja elämänvaiheet ovat myös heijastuneet blogiin. Rehellisesti sanottuna pelkäsin vielä vuosi sitten, etten enää vauvan synnyttyä jaksa tai edes halua kirjoittaa blogia. Onneksi niin ei ole käynyt, vaikka mulla ei enää ole samalla tavalla aikaa blogijutuille kuin aiemmin. Ylipäätään kosmetiikan käyttö on huomattavasti vähäisempää kuin aiemmin eikä uusia tuotteita testailla ihan noin vaan. On myös ollut pakko oppia priorisoimaan ja valitsemaan mihin sen vähän vapaa-ajan/oman ajan vuorokaudessa käyttää. Nukkuuko, siivoaako, bloggaako, katsooko telkkaria, meneekö salille, lukeeko kirjoja vai viettääkö aikaa puolison tai ystävien kanssa?

Blogikin on muuttunut tässä vuosien saatossa ja ensi vuonna se tulee muuttumaan todennäköisesti vielä enemmän, kun pyrin pienentämään kosmetiikkakokoelmaani. Kahdeksan vuotta sitten saatoin kirjoittaa jonkin tietyn viikon kosmetiikkaostoksista ja viikon päästä taas seuraavan viikon ostoksista. Jossain vaiheessa siirryttiin kuukauden ostoksiin ja nythän multa tulee ihan muutama ostospostaus vuodessa. Bloggaamisen aloittaessani kosmetiikkakokoelmani oli todella pieni, mutta koska käytin alkuaikoina helposti kuukaudessa useamman satasen kosmetiikkaan, sain kokoelman kasvamaan nopeasti suureksi. Ja vitsit miten se sai mut onnelliseksi! Olen aiemminkin sanonut, kuinka äitini kuolema kesällä 2014 ja siitä seurannut suuri suru sai mut hakemaan iloa elämääni kosmetiikasta ja bloggaamisesta. Toivoin blogin tuovan itselleni mieluisaa tekemistä ja iloisempaa ajateltavaa ja niin se totisesti tekikin. Näin jälkikäteen ajateltunahan se kosmetiikan ostaminen ja rahan tuhlaaminen oli yksi mun keinoni suojella itseäni siltä musertavalta surulta ja tuskalta, mikä äitini kuolemasta aiheutui. Se ei ollut keinona paras, mutta toisaalta se sentään toi elämääni niitä pieniä onnen hetkiä, jotka siinä vaiheessa olivat enemmän kuin tarpeellisia. Ei sillä, ettenkö jo aiemmin olisi nauttinut materiasta, mutta esimerkiksi töihin meno valmistumiseni jälkeen mahdollisti myös taloudellisesti sen materian hankkimisen.

Muutamia vuosia sitten blogissani nähtiin myös paljon yhteistyön merkeissä saatuja tuotteita ja niistä kertovia postauksia. Nykyään pr-näytteitä tulee itselleni enää hyvin vähän, enkä edes muista koska olisin edellisen kerran lähestynyt itse jotain yritystä tai muuta tahoa yhteistyötä ehdottaen. En mutenkaan ole yleensä ollut itse se osapuoli, joka on yhteistyötä lähtenyt ehdottamaan, joten niiden ehdotusten vähennyttyä yritysten puolelta, ovat ne pikkuhiljaa vähentyneet vain enemmän ja enemmän. Harmittaako tilanne mua? Ei, ei harmita, sillä olen tähän jo tottunut ja osaan nähdä asian hyvät puolet ja tiedostan, että sitä oma-aloitteisuutta tarvittaisiin ihan omastakin takaa, mikäli haluaisin tilanteen jollain tavalla muuttuvan. Olen totta kai kiitollinen kaikista vuosien aikana saamistani pr-lähetyksistä ja yhteistöistä, joita olen päässyt tekemään. Ne ovat mahdollistaneet osaltaan monipuolista blogisisältöä ja onhan se ollut hienoa päästä testaamaan ilmaiseksi tuotteita, joista on ehkä haaveillut tai joita ei muuten ehkä olisi tullut testattua. Tai jos olisi, olisi siihen pitänyt käyttää omaa rahaa. Joku ehkä kuvittelee bloggaajien tai somevaikuttajien saavan sitä ilmaista tavaraa ihan tosta noin vain, mutta ei se ihan niin mene. Suurin osa joutuu oikeasti tekemään töitä sen eteen, että yhteistöitä on mahdollista päästä tekemään. 

Tällä hetkellä, kun yritän muutenkin vähentää kosmetiikan määrää, olisi myös ehkä vähän nurinkurista, jos pr-paketteja yhä tulisi samalla tavalla kuin muutamia vuosia sitten. Olen niitä toki vastaanottanut tänäkin vuonna muutamia, mutta jättänyt myös väliin joitain tarjouksia. Ainut asia mikä mua tässä pr-lähetysten ja yhteistöiden vähenemisessä harmittaakin on se, etten saa enää tarjottua lukijoilleni niin monipuolista sisältöä kuin aiemmin. Ei mun ole itse mahdollista ostaa uutta kosmetiikkaa samassa mittakaavassa, vaikka haluaisinkin. Enkä tosiaan edes halua, vaikka se sitten tarkoittaakin sitä, ettei blogisisältöni ole enää niin monipuolista eikä uusien tuotteiden esittelyä ja testaamista enää niin paljon täällä olekaan. 

Vuosi 2023 lähestyy ja olen joutunut miettimään millaista sisältöä aion teille jatkossa tarjota. Kyselin jo aiemmin teidän mielipiteitä erilaisista kosmetiikkaprojekteista, ja oli ilo huomata kuinka moni oli kiinnostunut seuraamaan postauksessa mainittuja projekteja! Sain myös ehdotuksia muista mahdollisista pannuprojekteista ja vastaavista, jotka aion ehdottomasti pitää mielessä. Vuodelle 2023 aion aloittaa aiemmin tällä viikolla esitellyn 23 Loppuun Vuonna 2023 -pannuprojektin lisäksi ainakin kuukausittaisen meikkilaatikon ja lukijoiden ehdottaman Pan Those Eyeshadowsin. Pan Those Eyeshadowsia ei ole blogissani aiemmin nähty ja lyhyesti sanottuna projektissa on tarkoitus arpoa luomivärikokoelmasta kerralla aina viisi palettia/sävyä, jotka yritetään pannuttaa. Variaatioita on ilmeisesti monia ja osa arpoo vain luomiväripaletit ja päättää itse sävyt, osa taas arpoo myös sävyt eikä valitse itse mitään. En ole vielä päättänyt miten tämän itse teen, mutta tammikuun puolenvälin tienoilla ajattelin tämän projektin aloitella, joten pysykäähän kuulolla! Lisäksi luvassa on niitä karsimispostauksia, kokoelman läpikäyntiä, loppuneita tuotteita ja varmasti myös tuote-esittelyjä, arvosteluja ja muuta mitä aiemminkin blogissani on nähty. Ei sisältö siis kokonaan tule muuttumaan, vaikka pieniä muutoksia tuleekin tapahtumaan.

Olen aika hyvin saanut pidettyä yllä tätä kolmen postauksen viikkotahtia, mutta voi olla että jatkossa joinain viikkoina julkaisuja tulee vain kaksi. En halua yrittää väkisin vääntämällä kirjoittaa jostain, jos kirjoitettavaa ei oikeasti ole, joten mieluummin karsin sitten postausten määrässä. Mihinkään en ole kuitenkaan lähdössä, sillä yhä kahdeksan vuoden jälkeenkin bloggaaminen on itselleni todella tärkeä ja ennen kaikkea mieluisa harrastus ♥

20 kommenttia:

  1. Paljon onnea 8 vuotiaalle! pannutusprojektit ovat tosi kivaa luettavaa,kiva kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla että pannuprojektit kiinnostaa! ♥

      Poista
  2. Onnea, 8-vuotta on pitkä aika ja olet aina panostanut postauksiin ja kuviin. Karsimisprojekteja ja pannutuksia seuraan ilolla ja tovon saavani niistä motivaatiota itsekin. Terkuin Helsingin Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti<3 Ihana kuulla, että panostus on välittynyt sinnekin ja lähdet projekteja seuraamaan mielelläsi :)

      Poista
  3. Sun blogi on ensimmäisiä, joita olen itse alkanut aikanaan lukemaan <3 Oon tykännyt aina sun tyylistä ja huippua, että olet elämänmuutoksista huolimatta jaksanut blogia kirjoittaa. Mulla on myös sisältö muuttanut muotoaan, sillä viime vuonna tein valtavasti yhteistöitä ja kosmetiikkaa kertyi enemmän kuin yksi ihminen tarvitsee. Tänä vuonna olen ollut maltillisempi ja käyttänyt jemmoja pois. Valtavasti onnea 8-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoista Maikku<3 Aika monella taitaa olla menossa tähän suuntaan, että yhteistöitä tehdään ehkä vähän maltillisemmin (omasta halustakin) ja pyritään käyttämään niitä varastoja tyhjemmiksi. Ja sehän on vaan fiksua, jos oikeasti haluaa joskus saada ne tuotteet loppumaankin! Sitten voi taas jossain vaiheessa hyvillä mielin vastaanottaa uusia tuotteita, kun löytyy taas tilaa ja aikaa niiden testailuille :) Kiitos ♥

      Poista
  4. Paljon onnea 8 -vuotiaalle <3 kaksikin postausta viikossa on hyvä, kyllä me jaksetaan odottaa, siitä ei kannata murehtia :) Jos lukemista ei löydy, itse kahlaan blogeja vanhemmasta päästä uudestaan läpi. Täälläkin lueskelen joskus vanhoja postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Oo toi täytyykin pitää mielessä! Säkin oot kirjoittanut niin kauan, etten ole sun ensimmäisiä julkaisuja koskaan edes lukenut. Tällä hetkellä on tosin tekemistä jo siinä, että saan kaikkien uudet postaukset luettua, mutta joskus täytyy kyllä ainakin sun blogi lukaista läpi alusta asti :)

      Poista
  5. Paljon onnea kahdeksanvuotiaalle! Odotan innolla pannuprojekteja ja muita postauksia. Ihanaa uutta vuotta! -Sari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ihana kuulla, että pannuprojektit ja muut kiinnostavat<3

      Poista
  6. Onnea :) Ilo lukea, elä lopeta. Tosi hienoa että jaksat edelleen panostaa ja pyrkiä useampaan postaukseen viikossa. Mulla on välillä niin hoppu juuri kirjan lukemisessa, tv:n katselussa, töissä, salilla tai milloin missäkin, ettei aina ehdi kirjottaa tai saa ajatuksia kasaan. Yritän siis ainakin yhden kirjoituksen saada viikossa, välillä voi mennä pidempiä aikoja. Ja jos sultakaan ei tulisi aina niin joo, minäkin välillä kahlaan ja katson mieluiten juuri vanhimpia postauksia joistain blogeista ja muistelen menneitä trendejä ja sitä miten bloggaaminenkin tässä on mukavasti vuosien aikana kehittynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaaminen on ihanaa, mutta onhan tää välillä oikeesti tosi työlästä ja mieluummin sitten uppoutuu vaikkapa juuri kirjan pariin. Mulla oli tossa jossain vaiheessa kausi, kun en jaksanut edes telkkaria katsoa vaan luin mieluummin rauhassa niitä kirjoja, kun niiden kanssa pääsee uppoutumaan ihan omaan maailmaansa. Mua välillä ihan hävettää noi omat alkuaikojen postaukset ja oon monia meinannut piilottaa, mutta toisaalta mitäpä sitä häpeämään! Blogi on kehittynyt ja kasvanut yhdessä mun kanssa ja toki se tyyli ja tapa kirjoittaa, kuvata yms. siinä samalla on sitten muokkautunut ja muokkautuu varmasti yhä edelleen :)

      Poista
    2. Mä oon kyllä myös poistanut jo tämän 4 vuoden aikana postauksia jotka on olleet minulle liikaa. Pistin just tilaukseen kirjastosta tokan got kirjan :) siinä on taas hirveästi luettavaa.

      Poista
    3. Mulla alkoi just äänikirjana se Kuninkaiden koitos :) Harmittaa, ettei toi oo BookBeatissa kuin just äänikirjana! Olisin mieluummin lukenut kuin kuunnellut ton, mutta näillä mennään. Kohta oon saanu sentään sen sarjan katsottua, kun en tosiaan sitäkään ollut aiemmin muutamaa jaksoa enempää katsonut :D

      Poista
  7. Onnea blogille!

    Täällä yksi, jota ei haittaa vaikka postaisit kerran viikossa :D Silti roikkuisin mukana ;)
    Olen samaa mieltä tuosta kommentteihin vastaamisesta, jos kommentteja tulee kirjoittajalle kohtuullinen määrä, on miusta kiva että niihin vastaillaan. Monesti saatan seurata joitain blogeja ja katson vastataanko kommentteihin, jos ei, niin yleensä jätän itse kommentoimatta.

    Nuo bannereiden kuvat oli sellaisia, joista itse asiassa muistan melkein kaikki, paitsi tuota ihan ensimmäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimosa!

      Ihana kuulla<3 Jep, ei kauheesti tee mieli jättää kommenttia, jos tietää ettei niihin kuitenkaan tule vastauksia. Tokihan se ei automaattisesti tarkoita, etteikö kirjoittaja niitä kommentteja arvostaisi, mutta silti itselle tulee aina vähän se fiilis. Johtuu ehkä siitä, että itse pidän niin tärkeänä sitä vuorovaikutusta omien lukijoideni kanssa :D

      Mä olin taas jotenkin ihan unohtanut ton tokana olevan bannerin, jossa on noi UD:n punat! Tai on se kuva nyt tuttu, mutta jotenkin en ollenkaan muistanut, että mulla on tollanenkin banneri ollut. Ja todennäköisesti se on ollut mulla jonkin aikaakin :D

      Poista
  8. Hyvää syntymäpäivää blogille näin vähän myöhässä! <3 Kuten oon aiemmin kertonut, sun blogi on ainut blogi mitä vielä itse seuraan! Mulle tulee myös 8 vuotta kesällä siitä kun aloitin bloggaamisen. Nyt tuli täyteen 7 vuotta siitä kun aloin tehdä videoita suomeksi ja 5 vuotta siitä, kun perustin nykyisen englanninkielisen kanavan. Mihin tää aika oikein menee? :D Pakko myöntää, että mulla on välillä ikävä blogimaailmaa, mutta tuntuu ettei ole aikaa lukea blogeja saati sitten kirjoittaa omaa. Ja mun suhtauminen kosmetiikkaan on muuttunut niin radikaalisti sitten bloggaamisen aloituksen, että tuntuu ettei mua kiinnostavaa sisältöä ehkä blogeista löydy yhtä helposti kuin Youtubesta ja Instagramista. Joskus mulla on myös blogin kirjoittamista ikävä, mutta kosmetiikka ei enää ole sellainen aihe, josta haluaisin kirjoittaa. Mikään muukaan yksittäinen aihe ei mua kiinnosta niin paljoa, että haluaisin blogata ensin. No minimalismi ehkä, mutta en tiedä haluaisiko kukaan lukea sellaista blogia :D Lifestyle- tai päiväkirjatyylinen blogi taas ei ehkä ole mua varten, koska julkisesti en halua jakaa liikaa omasta elämästä, perheestä jne, vaan jaan niistä jutuista mun yksityisellä ig-tilillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 :) Ootko säkin tehnyt videoita jo noin kauan englanniksi! Apua, aika tosiaan kuluu ihan huimaa tahtia :D Mä oon miettinyt vähän samaa, että miten vaikka enää parin vuoden päästä saan luotua blogiin sisältöä, joka lukijoita kiinnostaa. Blogeista kun monet varmasti hakee ensisijaisesti tuote-esittelyjä ja arvosteluja yms. ja itseäni kiinnostaa tällä hetkellä eniten kokoelman karsiminen ja kaikki pannuprojektit. Jos sama linja jatkuu ja saan oikeesti kunnolla kosmetiikkamäärää vähennettyä, ei mulla ole kauaa enää antaa tälle blogille mitään :D Katsotaan josko mäkin jossain vaiheessa innostun enemmän seurailemaan Youtubestakin tilejä, kun nyt en oo enää pitkään aikaan katsonut kuin sun videoita. Sieltä tosin löytyisi paljon helpommin kaikkia pannutusjuttuja kuin blogeista, mutta aika on vaan niin rajallista tällä hetkellä ja videoiden katsominen vie kuitenkin yleensä kauemmin aikaa ja vaatii täydellisen keskittymisen :)

      Poista
  9. Onnittelut 8-vuotiaalle blogillesi. :) Mielenkiinnolla seuraan mihin suuntaan viet seuraavaksi blogiasi. Kosmetiikan karsiminen, tuotearviot ja -esittelyt, loppuneet tuotteet, mitä vain mikä itseäsi kiinnostaa on parasta sisältöä. Blogitekstien lukemisessa parasta on lukea niitä rauhassa ja niihin voi palata jälkikäteenkin. Usein aamuisin tulee blogeja luettua, jotta saa virtaa uuteen päivään. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon kyllä samaa mieltä siitä, että parasta on lukea juuri siitä, mistä bloggaaja itse eniten haluaa kirjoittaa. Kyllä se kiinnostus ja into monesti sieltä tekstistä välittyy kuitenkin :) Mulle blogien lukeminen on tapa rentoutua ja tykkään myös siitä, että muiden juttuja pääsee lukemaan myöhemmin uudestaankin!

      Poista

Kiitos kommentista!