torstai 8. joulukuuta 2022

Testissä Mossan uusi misellivesi!

Monet teistä ehkä muistavatkin nähneensä sekä loppuneiden tuotteiden esittelyssä että ihonhoitorutiinipostauksissani useasti Mossan miselliveden. Se valkoisessa pullossa ollut Juicy Clean -sarjan vadelmamisellivesi onkin ollut vakituotteeni jo pitkän aikaa, mutta nyt nappasin testiin tämän uuden Mossa Juicy Clean Hyaluronic Acid Micellar Waterin. Misellivesihän toimii monilla ihonpuhdistuksen viimeistelyssä, aamuisin ihonpuhdistuksessa ja osalla varmasti myös meikinpoistossa. Misellivesi on eri asia kuin kasvovesi ja itsehän käytän pääasiassa kosteuttavia kasvovesiä, joten ihonhoitorutiineissani on ehdottomasti paikka molemmille. Itse käytän misellivettä lähestulkoon vain aamuisin, sillä en pese kasvojani ikinä aamuisin veden tai muun puhdistusaineen kanssa. Liiallinen vesipesu vaan kuivattaa ihoani entisestään, ja olen hyvin valikoiva myös käyttämäni miselliveden suhteen. Se ei saa olla liian tujua eikä missään tapauksessa jättää ihoa kuivan tai kiristävän tuntuiseksi tai kihelmöiväksi. Käyn siis aamuisin miselliveteen kostutetun vanulapun kanssa kasvot läpi ennen muita ihonhoitotuotteita. Joskus satunnaisesti saatan myös viimeistellä illalla ihonpuhdistuksen käyttäen misellivettä, mutta hyvin harvoin. Meikkejä en poista miselliveden kanssa koskaan, mutta ainakaan se vadelmaversio tästä Mossan misellivedestä ei siihen mielestäni soveltunutkaan.

Mossan tuotteita myyvät lukuisat luonnonkosmetiikkaa myyvät kivijalkamyymälät sekä verkkokaupat, kuten Sokos, Ruohonjuuri, Hyvinvoinnin.fi sekä Oletkaunis. Valikoimat vaihtelevat, mutta tämän uuden miselliveden hinta on noin 14,00 €/200 ml.

Mossa Juicy Clean Hyaluronic Acid Micellar Water on kaikille ihotyypeille soveltuva misellivesi, jonka tulisi puhdistaa kasvoilta meikki, aurinkosuoja sekä muut päivän aikana kertyneet epäpuhtaudet. Miselliveden Incin kärjestä löytyy aloe vera, jota seuraavat mm. glyseriini, ruusuvesi, hyaluronihappo sekä mansikkauute. Tuote sisältää siis runsaasti ihoa kosteuttavia ainesosia ja sen tulisikin paitsi puhdistaa iho, myös heleyttää, rauhoittaa, kosteuttaa ja kirkastaa sitä. Ainesosaluettelo eroaa jonkin verran aiemmin käyttämästäni vadelmamisellivedestä, joka ei esimerkiksi sisällä lainkaan aloe veraa, ja mansikkauutteen sijaan siitä löytyy luonnollisestikin vadelmauutetta. En tosiaan tiedä onko se vadelmaversio poistumassa myynnistä ja tämä tulossa sen tilalle vai tulevatko nämä kaksi myyntiin rinnakkain. Eri tuotteita nämä kaksi tosiaan joka tapauksessa ovat ja kummallakin on myös omanlaisensa pakkaus. Tämä mansikkamisellivesi on pakattu vaaleanpunertavaan läpinäkyvään pulloon, josta löytyy kierrekorkki. Vadelma taas on valkoisessa pullossa, josta ei näe läpi.

Tästä Mossan misellivedestä huomaa, että se sisältää runsaasti ihoa kosteuttavia ja myös rauhoittavia ainesosia. Se ei ole lainkaan ihoa kuivattava eikä saa sitä kiristävän tuntuiseksi. Aamuisen ihonpuhdistuksen tämä hoitaa oikein hyvin ja olen käyttänyt tätä myös iltaisin, jotta saan kunnolla tuotteen testattua. Kuivalle iholle tuote on erinomainen, mutten jotenkin usko tämänkään olevan kaikkein paras vaihtoehto meikkien poistamiseen. En siihen tosiaan tätä ole kokeillut, mutta sitä vadelmaversiota en ainakaan suosittele, mikäli haluat meikit saada miselliveden kanssa pois. Mistäs sen tietää, vaikka tämä tehoiltaan yllättäisikin, mutta uskallan epäillä. Misellivesi jättää raikkaan virkistävän tunteen iholle, muttei tosiaan kuivata sitä. Olen itse kokenut luonnonkosmetiikan misellivedet, kuten Mossan ja Mádaran, omalle iholleni yleensä synteettisiä paremmiksi, mutta ylipäätään iso osa misellivesistä on omaan makuuni turhan tujuja ja puhdistavia. Oli ilo huomata, että tämä Mossan uutuus sopi täydellisesti omalle kuivalle iholleni ja omiin tarpeisiini!

Kumpi sitten on parempi - tämä uusi mansikkamisellivesi vai vanha vadelmaa sisältävä? Molemmat toimivat ihollani käytännössä aivan samalla tavalla ja yhtä hyvin. Kumpikaan ei kuivata tai tee ihoa kiristäväksi, joten niiltä ominaisuuksilta tuotteet ovat hyvin samankaltaiset, vaikka Inceissä eroa onkin. Ulkonäöllisesti pidän ehkä enemmän tästä uudesta mansikkaversiosta, sillä pullo on omaan silmääni hitusen kauniimpi. Käytännöllisyyden puolesta joudun kuitenkin kallistumaan vadelman puolelle, sillä koin sen napsautettavan korkin käytännöllisemmäksi kuin tämän mansikan kierrekorkin. Mansikkaversio on myös hitusen kalliimpi, mutta toki hintaeroa näillä ei ole kuin muutama hassu euro - ei siis mitenkään sen enempää. Kumpaakin voin hyvin käyttää eikä mua siis jää harmittamaan, vaikka vadelmaversio jossain vaiheessa myynnistä poistuisikin. Olisikin hauska tietää ovatko nämä kaksi tuotetta jäämässä kumpikin Mossan valikoimiin!

Käytättekö te misellivesiä? Entä onko Mossa brändinä tuttu? :)

10 kommenttia:

  1. Oho, toivottavasti se vanha ei poistu, mutta voihan tämä olla jokin uudistus. Kivahan tuotakin on sitten kokeilla. Jostain syystä varmaan 7 kasvovettä kaapissa juuri nyt, joten ei vaan voi nyt lähteä tätä hankkimaan vaikka haluaisi :) Kun varastot alkaa tyhjenemään, niin hankin kyllä testiin. Kiva, että kirjoitit tästä! Ei muuten olisi tullut tietoon tällaista uutuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä hauska tietää jääkö molemmat myyntiin! Toivottavasti pidät tästä, jos ja kun jossain vaiheessa saat tämän testattua<3 Se vadelmaversio ainakin taisi olla sulle mieluinen, ja mun mielestä nää on tosi samanlaisia iholla :)

      Poista
  2. Ostin sitä vanhaa versiota Kärkkäiseltä kun sattui eteen ja ollaan tästä nyt puhuttu. Mä aamuisin huuhtaisen kasvot kylmällä vedellä, tuntuu että silmät aukee paremmin :D miselli kyllä kans olis hyvä aamuun, nyt mulla ei olekaan misellivettä käytössä kun suosikki loppui, Mossa sitten seuraavana kun ei mulla muistaakseni muita ole jemmassa :) tämän uuden version voisin myös ostaa kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesipesu aamulla on monelle varmaan pakollinen vaihe ihan just sen takia, että se piristää ja osaltaan myös herättää uuteen päivään, ainakin kylmä vesi :D Toivottavasti se vadelmaversio on sulle mieluinen! Munkin täytyy varmaan käydä jostain vielä nappaamassa pullo sitä, jos se vaikka jossain vaiheessa poistuu myynnistä. Saa sitäkin sitten vielä fiilistellä yhden pullollisen verran :)

      Poista
  3. Mossa on ihana sarja ja misellivesi on tuttu, tämä uusi tuote alkoi heti kiinnostelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossan tuotteet on ihania, pitäisi enemmän testailla niitä ja aionkin, kunhan joskus saan nykyisiä varastoja tyhjemmiksi! :)

      Poista
  4. Tätä pitäisi ehdottomasti joskus kokeilla. Kuulostaa ihanalta tuotteelta<3 Mulla aika suppeasti kokemusta erilaisista misellivesistä ja luulen, etten olekaan koskaan kokeillut tällaista hellävaraisempaa ja kosteuttavampaa. Pakkaus on myös kauniin ja raikkaan näköinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misellivedet on tosiaan monesti aika puhdistavia ja tehokkaita, mikä taas ei ollenkaan sovi mun tarpeisiini :D Mutta monet käyttää niitä just meikinpoistossa, mitä taas itse en tee, joten tällaiset hellävaraisemmat on ehdottomasti mulle parempia :) Pakkaus on tässä tosi nätti!

      Poista
  5. Päivittäin, nyt käytössä Garniernin maitomainen miselli, joka on hieman paksumaa ja ei imeydy kunnolla esim. vanulappuun ja joskus osa tipahtaakin pois :'D Kunhan saan käytettyä tuon pois, niin en kyllä osta uutta, vesimäiset on parempia.

    Tämä Mossan pullo on kyllä houkuttelevampi jos vertaa siihen vadelmaversioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitomainen misellivesi kuulostaa kieltämättä aika mielenkiintoiselta. Toisaalta olisko ollut Cattier, jolta oon käyttänyt sellaista geelimäistä miselliä joskus..? Sekään ei mikään paras mahdollinen ollut vanulappujen kanssa, kun sai aina pelätä, että se tuote tipahtaa pois :D Vesimäiset misellivedet on ehdottomasti ainakin käytännöllisempiä!

      Poista

Kiitos kommentista!