keskiviikko 21. joulukuuta 2022

23 Loppuun Vuonna 2023

*Saatu ilmaistuote

Vuotta 2022 on vielä jäljellä puolisentoista viikkoa, mutta päätin tulla tekemään jo nyt aloituspostauksen tästä heti vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä käynnistyvästä projektistani 23 Loppuun Vuonna 2023! Projektin tarkoituksena on siis valita 23 kosmetiikkatuotetta, jotka haluan käyttää vuoden aikana loppuun. Puuteristen meikkituotteiden kohdalla riittää myös pannun esille saaminen, mikäli tuotetta ei ole jo pannutettu. Tämä projekti on blogissani nähty vuosina 2018, 2019 ja 2020. Parin vuoden tauon jälkeen startataan siis taas kerran tämä projekti ja odotan todella innolla miten tämä lähtee sujumaan. Charming Nails -blogin Taina aloittaa samaisen projektin, joten käykäähän Tainankin blogissa kurkkimassa projektia, kun hän sen aloittaa! Ehdottomasti haluan myös kuulla, jos siellä joku muukin aikoo tähän projektiin lähteä :)

Valitsin mukaan siis 23 kosmetiikkatuotetta, joista osa on aika helppokin saada loppumaan, mutta osassa riittää haastetta kyllä ihan koko vuodeksi. Joku ehkä muistaa, kuinka vuoden 2020 projektiin valikoitui yksi tuote, jota en ollut käyttänyt koskaan aiemmin ja jouduinkin heti kättelyssä toteamaan, ettei se itselleni sovi. Tuolloin vannoin itselleni, etten enää ikinä lähde projektiin tuotteilla, joita en ole kertaakaan testannut, mutta kuinkas sitten kävikään.. Tässä vuoden 2023 versiossa on useampikin tuote, jota en ole vielä kokeillut. Saa siis nähdä kuinka niiden kanssa sujuu ja riskivetohan tämä on, mutta otan vapauden vaihtaa tuotteet toisiin vastaavan kategorian tuotteisiin, mikäli ne osoittautuvat sellaisiksi, etten niitä oikeasti pysty käyttämään.

Seuraavaksi käydään läpi kaikki projektin tuotteet ja kerron lyhyesti miksi olen ne valinnut mukaan ja kuinka paljon tuotteita on tähän mennessä käytetty.

Ciaté London Watermelon Burst Pressed Setting Powder. Tämä viimeistelypuuteri valikoitui projektiin ihan siitä syystä, että haluan saada tämän loppumaan. Kuten kuva kertoo, tämän kanssa olen jo hyvällä mallilla ja pannu on aika suurelta osin jo näkyvillä. Tavoitteena on siis saada puuteri kokonaan käytettyä pois.

MOTD Cosmetics Highlighting Powder Lucid Moon. Upea vaalea highlighter, joka soveltuu käytettäväksi käytännössä minkä tahansa meikin kanssa. Tästä toivon saavani pannun näkyviin, sillä en pidä realistisena sitä, että saisin vuoden aikana tuotetta loppumaan, vaikka käyttäisin tätä päivittäin. Tätä highlighteria olen käyttänyt useita kertoja, mutta mitään kuoppaa, painaumaa tai muuta tässä ei vielä ole havaittavissa.

Treaclemoon Peony & Wild Apple Shower and Bath Gel. Tämä on yksi kolmesta tällä hetkellä omistamastani Treaclemoonin suihkugeelistä enkä ole tätä vielä käyttänyt kertaakaan. Olen suihkugeelin ostanut jo joskus loppukesästä ja jättänyt sen odottelemaan kevättä. 500 ml suihkugeelissä riittää työnsarkaa useammaksi kuukaudeksi, mutta tämän oletan olevan yksi niistä suhteellisen helpoista tuotteista.

Frudia My Orchard Cherry Body Wash. Kirsikalta tuoksuva suihkugeeli, jota en niin ikään ole vielä käyttänyt kertaakaan. Tämä on tuoksunsa puolesta ehdottomasti enemmän kevääseen ja kesään kuin talveen sopiva, joten en aio tätä ihan heti korkatakaan. Tässä on 350 ml, eli suihkugeeli on ihan reilun kokoinen, muttei kuitenkaan yhtä suuri kuin Treaclemoon. Tämän oletan myös olevan melko helppo tuote.

The Body Shop Refreshing Passionfruit Gel Body Scrub. Passionhedelmältä tuoksuva pirtsakka vartalonkuorinta-aine, joka tekee iholle viilentävän tunteen. Tämä viilentävä tunne ei ole missään nimessä itselleni kovinkaan mieluinen, joten tämä tuote valikoitui projektiin, jotta saan sen käytettyä pois. Talvella en voisi kuvitellakaan tätä käyttäväni, mutta ilmojen lämmetessä otan tämän tehokäyttöön. Tuoksu on todella hyvä, mutta muuten tämä ei ole suosikkini. Käyttökertoja tällä 250 ml kuorinnalla on tähän mennessä kertynyt ihan muutama.

Lavera Body Scrub Organic Rosemary & Organic Green Coffee*. Päätin valita projektiin myös toisen kuorinta-aineen ja tämä on itselläni ollut käytössä kolme tai neljä kertaa. Tuotetta on 200 ml ja tämä on itselleni myös oikein mieluisa, joten uskoisin tämän loppuvan mahdollisesti jo ennen kesää.

Catrice True Skin Hydrating Foundation. Viime keväällä ostettu meikkivoide, joka on hyvä arkikäytössä, mutta jostain syystä jäänyt itselläni alku-innostuksen jälkeen täysin käyttämättä. Käyttökertoja on tällä nyt ehkä kymmenen, joten käytettävää riittää vielä runsaasti. Pullossa on meikkivoidetta 30 ml ja yritän saada tämän loppumaan ennen kesää, mutta vähän veikkaan etten siinä onnistu.

Rimmel The Multi-Tasker Concealer*. Omistan tämän 10 ml kokoisen peiteaineen kahdessa eri sävyssä ja projektiin päätyi niistä vaaleampi. Tätä en ole käyttänyt kuin ihan muutamia kertoja, sillä olen pyrkinyt saamaan pari muuta peiteainetta loppumaan, mutta niiden jälkeen on aika keskittyä tähän. Peiteaine on hyvä ja sävy mukavan vaalea, joten ainoa haaste tuleekin olemaan tämän kanssa se, että multa löytyy tosiaan useampi muukin peiteaine avattuna. 

IDUN Minerals Mineral Blush Havtorn*. Tämä rusehtava poskipuna on yksi suosikkejani ja itse asiassa tämä on ollut vastaavassa projektissa mulla mukana aiemminkin. Silloin tavoitteenani oli saada pannu näkyviin, mutta nyt tavoittelen tämän loppumista. Pannuhan tässä on jo hyvin laaja, mutta käytettävää riittää siltä vielä runsaasti, joten mennään varmasti loppuvuoteen ennen kuin tämä loppuu, eikä sekään helposti tapahdu.

NARS Blush Orgasm*. Minikokoinen poskipuna, josta toivon saavani pannun näkyviin. Mulla ei ole mitään käsitystä siitä kuinka monta käyttökertaa se tulee vaatimaan, mutta oletan ettei tässä pannu ole kovinkaan syvä, kun pakkauskin on niin ohut. Katsotaan kuinka paljon mua kaduttaa vuoden päästä se, että valitsin projektiin kaksi poskipunaa, kun yhdessäkin riittää työnsarkaa, mutta onpahan ainakin haastetta!

theBalm Bahama Mama Bronzer. Tämä mattainen aurinkopuuteri on mulla käytössä kasvojen varjostuksissa ja projektiin tämä valikoitui, koska haluan tämän kokoelmistani pois. Tuotteella on ikää jo todella monta vuotta ja se on parhaat päivänsä jo nähnyt. Haluan kuitenkin tästä sen pannun esille ennen kuin laitan tämän pois, joten nyt on vuosi aikaa tavoitella sitä pannua. Aurinkopuuterit/varjostussävyt ovat mulle aina haastavia pannuttaa, joten tämänkin kanssa saan taatusti tehdä töitä. Käyttökertojahan tällä on useita ja taas useita, mutta toistaiseksi tästä löytyy vain pieni painauma.

Pear Nova Hydrating Cream. Tämä on suuri, 120 ml kokoinen käsivoide, jota en ole vielä käyttänyt kertaakaan. Tuubi on valtavan kokoinen, joten toivottavasti tämä on itselleni mieluinen tuote. En kuitenkaan osaa pelätä, ettenkö saisi tätä käytettyä, sillä en koe olevani käsivoiteiden suhteen lainkaan nirso. Tämä tuli valittua projektiin ihan, jotta saisin sen joskus käytettyä poiskin.

The Body Shop Refreshing Passionfruit Body Yogurt. Samaisesta sarjasta projektissa on myös vartalonkuorinta-aine ja tämä vartalojogurtti olisi myös tarkoitus saada käytettyä pois. Nämä TBS:n vartalojogurtit eivät ole mitään superkosteuttavia, mutta sopivat iholleni pääasiassa oikein hyvin ja suosin näitä varsinkin lämpimillä keleillä. Olen todella laiska rasvaamaan vartaloani, joten nytpä saan ainakin syyn käyttää edes jotain vartalovoidetta. Tätä olen käyttänyt ihan muutamia kertoja.

KimChi Chic Beauty Stage Proof Matte Setting Spray. Mattaava meikinkiinnityssuihke, joka on yksi mun neljästä tällä hetkellä käytössä olevista meikinkiinnityssuihkeista. Tämän haluan yksinkertaisesti vain saada käytettyä loppuun ja tuote toimii tarkoituksessaan hyvin. Tätä olen käyttänyt jo jonkin verran, mutta veikkaisin ettei tuosta ole kulunut kuin ehkä neljäsosa. Tekemistä siis riittää, varsinkin kun suosin yleensä mieluummin heleyttäviä suihkeita. Pullossa on 105 ml.

Ciaté London Dewy Skin Vitamin C Glass Glow Primer. Heleyttävä ja hehkua antava primer, joka on itse asiassa yksi suosikeistani. Tätä mun ei sinänsä tarvitsisi edes yrittää saada loppumaan, sillä todennäköisesti saisin tämän helposti muutenkin, mutta tämä onkin yksi niistä helpoista tuotteista, jotka projektiin halusin. Tätä olen käyttänyt useita kertoja, mutta koska primeria kuluu kerralla kovin vähän, on tästäkin varmasti puolet vielä jäljellä.

essence hydrating nude lipstick 302 heavenly. Ihana nudepuna, joka oli oikeastaan ainut huulipuna, jota edes harkitsin ottavani tähän projektiin. Huulipunat kestävät omassa käytössäni yleensä aina todella kauan, sillä käytän samanaikaisesti niin montaa punaa. Tämä nudepuna on kuitenkin sellainen, joka sopii loistavasti arkimeikkeihin ja mihin tahansa vuodenaikaan. Tekemistä riittää, sillä punasta on vielä suurin osa jäljellä, mutta luottavaisin mielin otan tämän kuitenkin projektiin mukaan. Mennään varmasti kuitenkin loppuvuoteen ennen kuin tämä on loppunut.

Glamglow YOUTHMUD Glow Stimulating & Exfoliating Treatment. Heleyttävä ja kirkastava mutanaamio, jota en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Tämä on siis todellakin melkoinen riskituote projektiin, sillä ei ole lainkaan sanottua, että pitäisin tästä. Glamglown naamiot ovat kuitenkin yleensä hyviä, joten pakko luottaa tämänkin olevan.

Dew Of The Gods Claydate Healing Face Mask. Puhdistava ja kosteuttava savinaamio, jota en niin ikään ole käyttänyt vielä kertaakaan! Voi olla hulluutta ottaa projektiin jopa kaksi sellaista kasvonaamiota, joilla ei ole vielä yhtään käyttökertaa, mutta mä haluan saada tämän käytettyä vuoden aikana pois. Mulla on muutenkin ihan liikaa kasvonaamioita, joten nyt otetaan kunnon tehospurtti niiden kanssa.

111Skin Rose Gold Radiance Booster. Heleyttävä, ruusukullan värinen boosteri, jota on tarkoitus lisätä kasvoille muutama tippa joko sellaisenaan tai kasvovoiteeseen sekoitettuna. Itse käytin tätä jossain vaiheessa hyvinkin aktiivisesti aina aamuisin, mutta nyt tämän käyttö on jäänyt. Haluan tuotteen pois, joten se oli erinomainen valinta projektiin. En osaa arvioida yhtään paljonko tätä on vielä jäljellä, mutta pullo on kooltaan 20 ml ja käytettävää varmasti vielä riittää.

Mizon Cicaluronic Bubble Toner*. Toner, joka tulee pullosta ulos vaahtona vähän samaan tapaan kuin puhdistusvaahdot. Tässä tuotteessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta olen tämän unohtanut käytännössä kokonaan. Käyttöaste on ehkä kuvastakin nähtävissä, mutta 160 ml pullosta on kulunut hieman alle kolmasosa. 

Elemis Peptide4 Eye Recovery Cream. Jälleen yksi riskiveto projektiin, sillä tätäkään en ole vielä käyttänyt! Olen kuitenkin jo jokin aika sitten valinnut tämän seuraavaksi silmänympärysvoiteeksi, jonka otan käyttöön saatuani nykyisen loppumaan. Katsotaan miten käy ja mikäli tämä nyt osoittautuukin täysin surkeaksi, valitsen tämän tilalle jonkin toisen sy-voiteen.

Too Faced Sweet Peach Lip Scrub. Persikantuoksuinen huultenkuorinta, joka on jäänyt mulla täysin unohduksiin. Tämä on kuitenkin tuote, jonka haluan ehdottomasti saada joskus loppumaan, joten nyt jos koskaan on hyvä ottaa tämä tehokäyttöön ennen kuin tuote menee huonoksi. Käyttökertoja tällä on ihan korkeintaan neljä tai viisi.

K18 Leave-In Molecular Repair Hair Mask. Ihan mieletön tuote huonokuntoisille hiuksille. Jostain syystä alkuinnostuksen jälkeen olen ollut kovin huono käyttämään tätä, sillä tämän kanssahan ei saa käyttää hoitoainetta ja jotenkin mun on ollut vaikea muistaa jättää se hoitsikka sitten välistä pois. Tätä olen kuitenkin käyttänyt jo useita kertoja, joten ihan mahdottoman paljon tuolla 50 ml pullossa ei varmasti tavaraa enää ole. Veikkaan tämän olevan ensimmäisiä tuotteita, jotka tässä projektissa saan loppumaan.

Siinä olivat 23 valintaani! Ensimmäinen katsaus tulee kolmen kuukauden kuluttua eli huhtikuun alussa. Mä ajattelin myös koittaa laskea jokaiselle tuotteelle käyttökerrat, jotta saan paremmin itsekin seurattua, kuinka paljon näitä tulee oikeasti käytettyä. Toivottavasti edes jotain olisi loppunut ensimmäiseen katsaukseen mennessä! Ja ehdottomasti kannustan yhä kaikkia muitakin aloittamaan vastaavan projektin, jos tällainen yhtään kiinnostaa.

Miltä valitut tuotteet vaikuttavat teistä? Onko joukossa joku tuote, jonka epäilette loppuvan ensimmäisenä tai joka ei ehkä lopu vuoden kuluessa lainkaan? :)

14 kommenttia:

  1. Apua, valitsit tosi isoja ihonhoitotuotteita mukaan mutta luotto on että saat ne loppumaan ;) ja yksi sama tuote meillä on, tuo essencen huulipuna vaan eri sävyssä :) minäpä olin niin reipas että valitsin 23 meikkituotetta!! Ne kun ovat hankalampia kulutettavia pois ja niitä on tullut hamstrattua ihan liikaa. Vähän haastetta mulle, mukana on pari poskipunaakin. Ajattelin ensin että ne pitää saada loppuun mutta ehkä tyydyn pelkkään pannuun, ne kuitenkin on tosi vaikeita saada loppumaan. Enkä halua tehdä tästä pakkoa vaan kivan projektin :) Kiva kun sinäkin olet tässä mukana, Huhtikuun alussa sitten katsomaan miten etenee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihonhoito on mulle onneksi helpompaa tällä hetkellä kuluttaa kuin meikit, joten hatunnosto sulle, että oikeesti valitsit 23 meikkituotetta! Itse en ikinä pystyisi samaan :D Ei kannata tosiaan turhaan laittaa liian korkeita tavoitteita, kun jo se pannu voi tietyissä tuotteissa olla riittävän haastava. Meikeissä riittää haastetta joka tapauksessa ;) Innolla odotan mitä kaikkea sä olet valinnut<3

      Poista
  2. Mun pitäis varmaan osallistua tähän ja laittaa kaikki mun kaapissa olevat saippuat peliin :D No ei vaineskaan, toki ois hyvä vastaava pannuprojekti ottaa ensivuodelle, niin saisi oikeasti niitä juttuja myös käytettyä loppuun asti. Mutta mulla ne kyllä tulee varmasti loppumaan, jos vain maltan olla ostamatta uusia tuotteita jatkuvasti kaappiin! Mä teen nyt niin, etten siis osallistu tähän 23een, koska koen että tässä on liikaa tuotteita mun pienelle kaapille kun koitan nykyään kosmetiikan kanssa elää kädestä suuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on joo aika paljon tuotteita ja joka vuosi tuotemäärä kasvaa yhdellä vuosiluvun mukaan :D Sulla on mun silmään aika ideaali tilanne kosmetiikan kanssa, kun tuotteita löytyy runsaasti, muttei kuitenkaan mitään överimääriä - siihen samaan koitan itsekin pyrkiä :) Mun tekisi mieli melkein tehdä postaus kaikista omista suihkugeeleistäni, ehkä se vähän konkretisoisi tota määrää itselle ja saisi hillitsemään ostohimoja niiden kanssa. Jostain syystä suihkugeelit on aina mullekin se kompastuskivi ja niitä ostelen lisää, vaikkei tarve olekaan :D

      Poista
    2. Niin, ehkä just nyt on noiden saippua tuotteiden kanssa pahin tilanne kun varmaan mini pulloineen jotain 12 varmaan kaapissa - annoin yhden 500ml pullon kaverille käteen joka kävi kylässä. Oli vain Ziajan kaupanpäällisenä tullut saippua. Voisit hyvin kirjottaa kaikista suihkugeeleistä siis, aihe kiinnostaa suurkuluttajaa ruudun toisella puolella :D

      Poista
    3. Tossa riittää kyllä käytettävää, mutta onneksi noi ei mene huonoksi kovinkaan nopeasti niin saat varmasti kaikki käytettyä kyllä<3 Täytyy kirjoitella noista jossain vaiheessa! :)

      Poista
  3. Kivoja tuotteita ja ennen kaikkea kyllä haastetta riittää! Yllätyin ettei mukana ollut yhtään luomiväripalettia ;) Mutta kyllä noissa puuterisissa kasvotuotteissakin on ihan tarpeeksi haastetta, joten tsemppiä! Veikkaan, että aika monen tuotteen saat kyllä vuoden aikana loppumaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulle riitti taas hetkeksi aikaa yhden paletin pannuttaminen, kun reilu puoli vuotta tuli taas tehtyä sitä! Luomiväreille aloitan ihan oman projekin, Pan Those Eyeshadowsin :) Toivottavasti ei jäisi kovin moni tuote jäljelle, kun vuosi loppuu ♥

      Poista
  4. Hyviä tuotteita kaikki! Itsellänihän on yksi hylly täynnä suihkugeelejä ja käsisaippuoita, niistä riittäisi helposti projektia ainakin 4-5 vuoden verran :'D Mie varmaan alottelen taas jotain projektia, kunhan helmikuussa loppuu tuo One Year, 58 products -projekti.

    Mie veikkaan, että suihkugeelit ja vartalokuorinnat varmasti loppuu projektin aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh noita saippuoita ja suihkugeelejä tuntuu kertyvän itse jos toiselle, mutta kun niitä löytyy niin ihanissa tuoksuissa niin pakosti tulee välillä sorruttua :'D Innolla odotan sun projekteja ensi vuodelle<3

      Poista
  5. Tätä projektia on todella mielenkiintoista alkaa seuraamaan! Sulla on tässä tosi kivoja tuotteita ja saat varmasti ihan kivan määrän loppumaan:) Aloittaisin mielelläni itsekin vastaavan projektin, jos ei olisi jo niin paljon postausideoita listalla. Mutta täytyy ottaa tämä ehdottomasti sitä seuraavalle vuodelle harkintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että projekti kiinnostaa! Tää on onneksi siitä hyvä projekti, että joka vuosi tää uusii ja mukaan astuu vain yksi lisätuote, kun vuonna 2024 niitä on projektissa vuosiluvun mukaan 24 kappaletta :) Tosi mielenkiinnolla odotan mitä kaikkia postauksia sulta on tulossa<3

      Poista
  6. Onnea projektiin! Oot valinnut kivan sekoituksen helppoja ja haastavia tuotteita :) Mun pitäisi itsekin kuvata aloitusvideo vastaavaan projektiin vielä tän kuun aikana, mutta en ole edes päättänyt vielä, mitä tuotteita projektiin laitan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Innolla odotan mitä kaikkia tuotteita sä valitset itsellesi ♥

      Poista

Kiitos kommentista!