sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Ciaté London The Velvet Eyeshadow Palette

Moikka! Tänään olisi luvassa pientä palettiarvostelua, kun esittelyyn pääsee uusin luomiväripalettini Ciaté London The Velvet Eyeshadow Palette. Sain paletin itselleni joulukuun Ipsy Plussasta ja mietin jonkin aikaa, josko olisin arponut paletin eteenpäin. Halusin kuitenkin testata itse ensimmäistä kertaa Ciatén luomivärejä, joten jätin paletin lopulta itselleni. Sain kommentteja, joissa mainittiin, etteivät Ciatén luomivärit ole ehkä ihan sieltä parhaasta päästä, joten mulla ei siten oikeastaan ollut enää kovinkaan suuret odotukset paletille, vaikka halusinkin sen silti itse vielä testata. Ciatén meikit ovat muuten olleet itselleni pääasiassa mieluisia ja tämä The Velvet -paletti oli sävymaailmaltaan kuin tehty mulle, joten toivoin, ettei ihan metsään menisi tämän laadun kanssa. Miten kävi, pidinkö luomiväripaletista vai en?

Ciaté Londonin The Velvet Eyeshadow Palette on kompaktin kokoinen, kauniissa roosan sävyisessä pakkauksessa oleva vegaaninen luomiväripaletti. Paletista löytyy 12 luomivärisävyä kauniin hempeissä väreissä. Sävyistä muutama on mattaisia, mutta valtaosa shimmerisiä ja jopa metallinhohtoisia. Tässä nimenomaan shimmersävyt muhun vetosivatkin sen lisäksi, että rakastan vaaleanpunertavia ja violetteja sävyjä luomilla perinteisten ruskeiden sävyjen lisäksi. Paletti on jämäkkää tekoa ja sen kannesta löytyy peili. Sivellintä tässä ei tule mukana, mutta itselläni jää lähes aina luomiväripalettien mukana tulevat siveltimet käyttämättä, joten en sellaista palettiin missään nimessä kaivannutkaan. Paletin arvo oli Ipsy Plussan mukaan $20,00 eli mikään järin hintava tämä ei ole. Ciatén tuotteita voi ostaa mm. Lookfantasticilta, tosin tätä palettia en heidän valikoimistaan löytänyt.

Paletin sävyt ovat pehmeitä, helposti työstettäviä ja häivyteltäviä. Pigmenttisyys on hyvä, varsinkin ottaen huomioon paletin hintaluokan ja shimmersävyt ovat todella upeita luomilla. Kaikkein metallinhohtoisimmat sävyt karisevat kyllä aika voimakkaasti sitten alas poskille, mutta toisaalta niin tekee suurin osa luomiväreistä, jotka sisältävät kunnon glitterhippuja. Alla on (huono) kuva swatcheista, jotka tämän kanssa tein ennen ensimmäistä käyttökertaa, enkä voisi niiden perusteella palettia kehua. Siveltimellä käytettynä hyvien primerien kanssa sävyt pääsivät kuitenkin oikeuksiinsa ja olen ollut laadullisesti palettiin oikein tyytyväinen. Uskon, että tämän paletin tapauksessa se luomiväriprimer on oikeasti auttanut tuomaan niitä sävyjä kunnolla esille ja myös pitämään ne kauniina koko päivän. Pidän sävyjen pehmeästä koostumuksesta ja näin muutamien meikkauskertojen jälkeen olen itse palettiin odotettua tyytyväisempi. Laadullisesti tämä kohtaa hyvin sen noin 20 dollarin hintansa, eikä siis ole mikään huippuluokan paletti. Riittävän hyvä kuitenkin, jotta itse innostun tämän kanssa meikkaamaan taatusti myös jatkossa!

Tässä tosiaan erittäin huono, mutta ehkä jonkin verran havainnollistava swatch-kuva sävyistä. Swatchit eivät anna oikeutta varsinkaan paletin vaaleimmille shimmersävyille ja meinasinkin masentua jo heti alkuun nämä swatchit tehtyäni, sillä oletin sävyjen olevan myös luomilla yhtä heikkopigmenttisiä ja mitäänsanomattomia. Glitterprimerin päällä ne kuitenkin hohtavat erittäin kauniina ja näyttävinä! Kuten kuva kertoo, alarivin oranssi sävy taas on swatchissakin todella pigmenttinen ja sitä se on myös luomilla. Mulle itselleni luomiväripaleteissa on tärkeää se, että sävyt toimivat siveltimen kanssa käytettyinä, sillä itse en niin välitä lisäillä edes niitä shimmereitä sormien kanssa. Tässä sävyt toimivat moitteetta sen siveltimen kanssa, mutta halutessaan ne shimmerit voi toki painella luomelle myös sormilla.

Sain jopa kuvattua teille yhden meikin, jonka olen tehnyt tätä palettia käyttäen! Tämä meikki edustaa sävyjen puolesta juuri sitä, mistä olen itse aina eniten pitänyt. Viime kesästä lähtien olen meikannut pääasiassa ruskeilla sävyillä, joten oli senkin puoleen ihanaa saada paletti, josta löytyy lohenpunaista ja muita itselleni mieluisia sävyjä. Olisin mielelläni napannut kuvia myös muista paletin kanssa tekemistäni meikeistä, joita tosin ei ole kertynyt kuin neljä kappaletta, mutta valitettavasti sain ikuistettua vain tämän yhden. Olen kuitenkin testannut nyt kaikki paletin sävyt ja ainoastaan ylärivin keltainen sävy jää mielestäni paletissa hieman irralliseksi, enkä sitä oikein osaa itse yhdistää muihin sävyihin. Toki sitäkin saan varmasti käytettyä muiden palettien kanssa, mutta tässä paletissa voiton vievät nimenomaan kaikki punertavat sävyt!

Ovatko Ciatén luomivärit tuttuja? Entä mitä mieltä olette tästä paletista, ovatko sen sävyt teille mieluisia? :)

4 kommenttia:

  1. Mulla oli joku muu pieni ciaten paletti, heitin sen sitten menemään viime syssynä, mutta pidin! Paletin värit oli helposti käytettävistä, blendautui iisisti, ei tullut liikaa tai jäänyt semmoisiksi sävyläikiksi luomille mitä jotkut todella pigmenttiset tuotteet tekevät. Sävyt lähenteli juuri näitä, oli ehkä enemmän murrettua tai syksyä siinä paletissa mukana. Oikein kaunis tuo paletti ja kiva aaltokohokuvio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on siis aikalailla samat fiilikset Ciatén luomiväreistä kuin sulla! Muistan miltä se sun paletti näytti ja se oli kyllä ihanan syksyinen<3

      Poista
  2. Kaunis meikki :) en ainakaan muista että mulla olisi ollut Ciaten luomivärejä mutta joitain muita meikkejä kyllä. Tavallaan nätti paletti mutta itse en jotenkin välitä tuosta aaltokuviosta ;) Kiva kuitenkin että on sulle mieluisa paletti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Toi aaltokuvio ei ehkä ole niin munkaan mieleen, mutta tavallaan se sopii tähän palettiin aika kivasti :)

      Poista

Kiitos kommentista!