tiistai 14. helmikuuta 2023

Laponie of Scandinavia

Moikka! Tänään olisi tuotearvostelun aika, kun testiin on päätynyt suomalaisen Laponie of Scandinavian kaksi ihonpuhdistustuotetta. Mä olen puhunut halustani päästä testaamaan Laponien tuotteita jo pitkään, ainakin parin vuoden ajan, ja nyt olen vihdoin saanut hankittua ensimmäiset tuotteet brändiltä testiin! Mulla alkoi puhdistustuotteet käydä vähiin, joten päätin että nyt jos koskaan on korkea aika testata Laponieta ja tilasin sekä brändin Mild Milk Cleanserin että Gel Cleanserin. Näistä molemmista olen kuullut hurjasti kehuja, ennen kaikkea tuosta geeliputsarista, jonka sanotaan sopivan loistavasti myös kuivemmalle iholle. Mutta mitä mieltä olin näistä tuotteista itse ja millainen brändi Laponie of Scandinavia oikein on?

Laponie of Scandinavia on tosiaan suomalainen kosmetiikkabrändi, jonka kaikki tuotteet on valmistettu Suomessa. Tuotteet ovat hajusteettomia, vegaanisia ja niissä käytetyt ainesosat ovat kasviperäisiä. Tuotteet on suunniteltu sopiviksi herkälle ja ongelmaiselle iholle. Myynnistä löytyy putsarien lisäksi myös mm. seerumeita, kasvovoide, hoitovesi, kasvonaamio sekä kasvoöljy. Näiden kahden ostamani puhdistustuotteen lisäksi Laponiella on myös puhdistusöljy, jota en kuitenkaan ostanut, sillä öljyputsareita multa löytyy tällä hetkellä useampi kappale. Sain kuitenkin tilauksen mukana pienen testerin tästä puhdistusöljystä, jonka aion testailla osana Näytepussukkaprojektiani mahdollisimman pian. Laponien tuotteita myydään mm. House of Organicilla ja Ruohonjuuressa. Itse tilasin tuotteet Laponie of Scandinavian omasta verkkokaupasta. Nämä molemmat puhdistustuotteet maksavat noin 18,00 €/100 ml ja ne on pakattu perinteisen muovin sijasta alumiinipakkauksiin.

Laponie of Scandinavia Gel Cleanser on hellävarainen, mutta kuitenkin ihoa syväpuhdistava geeliputsari. Puhdistusgeeli sisältää mm. ihoa hoitavaa ja kosteuttavaa glyseriiniä, ksylitolia ja betaiinia. Inci on lyhyt, kuten Laponien tuotteille on tyypillistä, eikä tästä tuotteesta löydy kuin kymmenisen raaka-ainetta. Tuote lupaa poistaa meikin ja muut epäpuhtaudet iholta tehokkaasti, mutta kuitenkin iholle hellävaraisesti ja kuivattamatta sitä. Puhdistusteho perustuu kasviperäisiin pinta-aktiiviaineisiin, joiden lisäksi tuotteesta löytyy tosiaan myös niitä ihoa kosteuttavia ainesosia. Olen itse tottunut käyttämään geeliputsareita ihonpuhdistuksen toisessa vaiheessa, eli varsinaisen meikinpoiston jälkeen, mutta tämä tuote on tarkoitettu käytettäväksi kuivalle iholle. Olenkin siis testannut tätä nyt poikkeuksellisesti myös meikinpoistoon, jotta osaan kertoa kuinka tämä siinä toimii. Nämä kaksi puhdistustuotetta toimivat myös yhdessä, jolloin puhdistusmaitoa käytetään ensin ja sen perään tätä geeliputsaria.

Laponien puhdistusgeeli on koostumukseltaan juoksevaa, väritöntä geeliä. Sitä on helppo levittää iholle ja suhteellisen pienellä määrällä pääsee jo pitkälle. Meikinpoistossa tämä ei tehoiltaan itselleni riittänyt ja eron esimerkiksi puhdistusöljyihin huomasi selkeästi. Meikittömälle iholle tämä taas on ihan loistava, sillä puhdistusgeeli ei jätä kasvoille minkäänlaista kiristävää tai kuivattavaa tunnetta. Samoin tämä toimii oikein mainiosti myös kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa, joten en tätä itse tule enää jatkossa käyttämään meikinpoistossa. Mulla toki on verrattain aika paljon meikkiä ja uskon, että kevyemmän meikkikerroksen tämäkin tuote saisi varmasti paremmin puhdistettua. En ole lainkaan pettynyt tähän, sillä totta puhuen en ole valmis luopumaan öljyputsareista kaksoispuhdistuksessa, joten käytän tämän mieluusti muuhun kuin varsinaiseen meikinpoistoon. Käyttökokemus tällä oli oikein miellyttävä ja geeliputsariksi tämä oli hurjan hellävarainen ja kuivallekin iholle sopiva.
Hinta: noin 18,00 €/100 ml.

Laponie of Scandinavia Mild Milk Cleanser puolestaan on kasvoille lempeä ja hellävarainen puhdistusmaito. Puhdistusmaito sisältää niin ikään vain kymmenen eri raaka-ainetta, mukaan lukien ihoa ravitseva rypsiöljy sekä hoitava ja kosteuttava glyseriini ja ksylitoli. Tämäkin tuote on tarkoitus levittää nimenomaan kuivalle iholle kuivin käsin tai vanulapun kanssa, jonka jälkeen iho huuhdellaan joko vedellä tai kostean pyyhkeen kanssa. Puhdistusmaidot ovat niin ikään mulle yleensä niitä kakkosvaiheen putsareita tai meikittömän ihon puhdistusaineita, sillä omaa meikkimäärääni nämä harvemmin saavat puhdistettua pois. Toki testasin myös tämän tuotteen tehon siinä ja oli myös mielenkiintoista kokeilla, kuinka nämä kaksi Laponien putsaria toimivat kaksoispuhdistuksessa.

Puhdistusmaidon koostumus on miellyttävän paksuhkoa ja kermaista, muttei kuitenkaan mitään jankkimaista. Koostumus on omaan makuuni täydellinen, sillä liian juoksevat puhdistusmaidot eivät ole mieleeni ja tätä on helppo hieroa ihoon pitemmänkin aikaa, jotta meikit saa liukenemaan kasvoilta pois. Meikinpoistossa tämä ottaakin oman aikansa ja putsaria saa hieroa ja pyöritellä kasvoilla todella kauan, jotta sillä saa meikit irtoamaan. Iso plussa kuitenkin siitä, että pelkkä vesi riittää puhdistamaan putsarin kasvoilta pois! Meikit lähtivät tämän kanssa paremmin kuin geeliputsarin kanssa, mutta yksinään käytettynä tämäkään ei mulle riittäisi, joten kaksoispuhdistus on itselleni ehdoton, mikäli tätä haluan käyttää meikinpoistossa. Meikittömälle iholle tämä sopi odotetustikin todella hyvin, enkä aio jatkossa tätäkään käyttää meikkieni poistamiseen. Se oli liian työlästä eikä lopputulos palkinnut, kun vertaa miten nopeasti ja tehokkaasti ne puhdistusöljyt itselläni toimivat. Onneksi en tätäkään varsinaisesti kaavaillut ykkösvaiheen putsariksi, joten käyttöä tälle kyllä löytyy!
Hinta: noin 18,00 €/100 ml.

Sanoin testanneeni tätä kaksikkoa myös yhdessä, jolloin itselläni puhdistusmaito toimi ykkösvaiheen putsarina kuivalla iholla ja sen perään puhdistin jo kostean ihon geeliputsarilla. Yhdessä käytettyinä puhdistusteho oli hyvä, mutta pieniä meikkijämiä iholle kuitenkin vielä jäi esimerkiksi nenänpieliin. Tästähän voi toki syyttää myös sitä, etten puhdistanut kasvojani riittävän tarkasti, sillä sekin on aivan mahdollista. Mikäli ihonpuhdistus tulee viimeisteltyä vielä esimerkiksi puhdistavan kasvoveden kanssa, ei ole mitään syytä miksei tämä kaksikko riittäisi hyvin puhdistamaan ihon! Silmämeikeille en ole näitä testannut, sillä poistan ne yhä erillisen puhdistusaineen kanssa. Pidän Laponien tuotteiden ulkoasusta ja nämä alumiinipakkaukset osoittautuivat yllättävänkin mieluisiksi itselleni. Seuraavaksi haluaisin testata Laponien 2-in-1 kasvonaamiota ja voidetta sekä hoitovettä, jotka kuulostavat kumpikin erinomaisilta tuotteilta.

Ovatko Laponien tuotteet tuttuja? Onko niiden joukosta löytynyt teidän suosikkejanne? :)

18 kommenttia:

  1. En ole kokeillut tämän tuotteita. Enkä ehkä käyttäisi tuon hintaisia yksinään puhdistuksessa kun tehoja ei varmasti ole minunkaan meikin irrottamiseen ;) ehkä toisena vaiheena korkeintaan. Kalliita ovat hieroa turhaan ja valuttaa viemäristä alas ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä vähän veikkaan, että meillä on molemmilla vähän keskivertoa enemmän meikkiä naamalla, joten ei välttämättä sunkaan meikkejä täydellisesti nämä putsarit poistaisi :D Kakkosvaiheessa ja meikittömällä iholla nämä oli kuitenkin tosi hyviä! Ja siihen oikeastaan näitä alunperin kaavailinkin :)

      Poista
  2. Puhdistusmaitoa olen käyttänyt yhden tuubillisen, ihan ok mutta en normaalihinnalla ostaisi. Lisäksi tuo pieni korkki on raivostuttavan epäkäytännöllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkki on kieltämättä vähän huono, kun se on niin pieni. Mulla on noi suihkussa ja siellä varsinkin kaikki sellaset paikalleen napsautettavat korkit, joita ei tarvitse kiertää erikseen irti, ovat huomattavasti näppärämpiä. Mäkin sain nämä alennuksella niin ei tarvinnut ihan täyttä hintaa maksaa!

      Poista
  3. Oon käyttänyt kumpaakin ja tykkäsin, mutta geeliputsarista samoja fiiliksiä enkä ole valmis vaihtamaan balmia siihen vaikka hyvä ja hellävarainen olikin. Puhdistusmaidoksi tämä oli hyvä, tykkäsin koostumuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balmit ja öljyt on kyllä lyömättömiä meikinpoistossa, siitä ei pääse mihinkään :) Puhdistusmaito oli tosiaan ehdottomasti tehokkaampi ja parempi kuin oikeastaan mikään aiemmin käyttämäni puhdistusmaito. Ja just toi paksumpi koostumus oli tosi ihana! Liian usein maitoputsarit on tosi ohuita ja juoksevia.

      Poista
  4. Laponielta oon koittanut hoitovettä ja naamiota ja balmia. Kaikkia näitä tuun ostmaan jatkossajin. Y.helsingin anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot pitänyt noista! Munkin täytyy toi hoitovesi ja naamio testailla, kunhan saan varastoja noiden osalta tyhjemmäksi :)

      Poista
  5. Mukava lukea näistä, mutta jotenkin ei ole mitään syytä miksi kiinnostuisin näistä. Ovat liian vaisuja ja tuoksuttomuus on tietyllä tavaa myös hyvä ja tylsä asia. Brändi on ehkä vielä tuntematon. Toki on upeaa että meillä on markkinoilla myös Suomessa valmistettua kosmetiikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajusteettomuus sopii mun mielestä näiden tuotteiden ideologialle, enkä oikeastaan edes osaisi ajatella, että näissä olisi tuoksua mukana. Mutta tiedän mitä tarkoitat tolla! Mä tykkään hirveästi testailla suomalaista kosmetiikkaa, vaikka sitä nykyään tuleekin käytettyä tosi vähän. Senja Cosmetics esimerkiksi oli ihan mieletön suomalainen brändi, mutta niitä tuotteita ei valitettavasti enää saa :(

      Poista
  6. Kevyen meikin nuo kyllä poistivat molemmat ihan hyvin. Tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää kokeilla näitä joskus, kun meikkiä on selkeästi vähemmän kasvoilla! Kiva kuulla, että sä olet näistä pitänyt :)

      Poista
    2. Joo, ihan hyvin toimivat, varsinkin se maitomainen putsari.

      Poista
    3. Maitoputsari oli kyllä yksi parhaimpia, joita olen sillä saralla käyttänyt :)

      Poista
  7. Minä olen tykännyt kummastakin putsarista. Maitoputsarista enemmän ja toiminut meikinpoistossa. Tykkään, kun eivät tuoksu. Kasvovesi ok, liian tyyris kokoon nähden. Öljy ja seerumi kivat.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuttomuus on varmasti monille iso plussa, enkä itsekään missään tapauksessa näe tarvetta sille, että puhdistustuotteiden pitäisi joltain tuoksua. Kiva kun kerroit ajatuksia myös muista Laponien tuotteista :)

      Poista
  8. Toi Gel Cleanser on yks mun lempipuhdistustuotteista. Ainoa mikä ärsyttää on pakkaus ja toivoisin niihin muutosta. Erittäin epäkätännöllinen. Kierrekorkki, eikä toi pysy pystyssä kaapissa ja vie siten paljon tilaa. Laitan sen usein pieneen purkkiin kaappiin, missä on muuta sälää esim. pinsetit. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä noi pakkaukset ei oo kaikkein käytännöllisimpiä. Mulla on suihkussa sellanen "ritilä"teline, johon noi saa näppärästi pystyyn, mutta ei noita kaapissa tosiaan sellaisinaan saisi pystyssä pysymään :D Gel Cleanseria muistelin nimenomaan sun kehuneen tosi paljon ja onhan toi geeliputsariksi tosi hyvä ja ennen kaikkea ihanan hellävarainen!

      Poista

Kiitos kommentista!