tiistai 21. helmikuuta 2023

Goldwell Dualsenses Rich Repair

Tänään esittelen teille otsikossakin mainitun Goldwell Dualsenses Rich Repair -tuotesarjan shampoon ja hoitoaineen, joita olen käyttänyt nyt parin viikon ajan. Goldwellin tuotteita olen testannut muutamia aiemminkin, mutta Rich Repair -sarja ei ollut itselleni entuudestaan tuttu. Mä olen vannoutunut Four Reasonsin Color -sarjan käyttäjä, mutta vaihtelu virkistää ja päätin alkaa taas testata niiden rinnalla myös muita hiustenhoitotuotteita. Goldwellin tuotteet ovat kohtuuhintaisia, vaikka kyseessä on kampaamotuotesarja. Oman kaksikkoni ostin kuitenkin ihan Citymarketista, jossa myydään markettituotteiden lisäksi myös joitain kampaamotuotteita, mukaan lukien juuri Goldwell. Tuotteiden hinnat vaihtelevat aika paljonkin ostopaikan mukaan, mutta postauksessa mainitut hinnat ovat ne, jotka Citymarketissa ostohetkellä olivat. Esimerkiksi Sokoksella tuotteet näyttävät maksavan hieman enemmän, mutta verkkokaupoista nopeasti vilkaistuna ainakin Lyko taas myy näitä hieman edullisemmin.

Goldwelliltä löytyy useita eri tuotesarjoja erilaisille hiuksille ja erilaisiin tarpeisiin. Rich Repair on kuiville, rasittuineille ja vaurioituneille hiuksille tarkoitettu tuotesarja, joka sisältää shampoon ja hoitoaineen lisäksi myös hiusseerumeita sekä 60 sekunnin tehonaamion. Muita brändin Dualsenses-linjan tuotesarjoja ovat esimerkiksi Color Brilliance, Blondes & Highlights, Ultra Volume sekä Curls & Waves. Olen käyttänyt aiemmin yhden tuubillisen Scalp Specialist -sarjan syväpuhdistavan shampoon, jota voin lämpimästi suositella. Mun hiuksistani noin puolet pituudesta on tällä hetkellä omaa tummaa väriä ja loput vaalennettua, selkeästi huonompikuntoisempaa hiusta. Tämän vaalennetun osuuden takia haluan ja joudun edelleen pitämään huolta siitä, että hiukseni saavat riittävästi hoitoa ja kosteutusta niitä pestessäni, joten Rich Repair oli sen puoleen aika selkeä valinta itselleni. Miten shampoo ja hoitoaine toimivat ja tykästyinkö niihin?

Goldwell Dualsenses Rich Repair Restoring Shampoo on hiuksia rakennepaikkaava shampoo, jonka tulisi puhdistaa hiukset hellävaraisesti. Lisäksi shampoo lupaa antaa hiuksille kiiltoa ja ehkäistä hiusvärin haalistumista. Shampoon pesuteho on yksinkertaisesti sanottuna loistava. Pieni määrä riittää pesemään hiukseni täysin puhtaiksi ja mikä tärkeintä, shampoo tekee sen takuttamatta tai kuivattamatta hiuksia! Tässä on oikeastaan kaikki mitä hyvältä ja toimivalta shampoolta voin toivoa, sillä makean karamellinen tuoksukin on itselleni hyvin mieluisa. Shampoo on hellävarainen, mutta tehokas, mikä oli toisaalta ihan odotettavaakin, kun kyseessä on nimenomaan rakennepaikkaava tuotesarja. En kuitenkaan pidä tätäkään mitenkään itsestäänselvänä asiana, sillä olen käyttänyt myös sellaisia hoitavia ja/tai rakennepaikkaavia tuotteita, jotka ovat silminnähden vain kuivattaneet hiuksiani. Tämä ei niin tehnyt vaan shampoo toimii itselläni erinomaisesti.
Hinta: 14,25 €/250 ml.

Goldwell Dualsenses Rich Repair Conditioner on hiuksia uudistava ja niiden katkeilua vähentävä hoitoaine. Hoitoaineen tulisi myös palauttaa hiuksiin niiden luonnollinen joustavuus sekä totta kai helpottaa harjaamista. Hoitoaine sisältää silikoneja, jotka edesauttavat sitä miellyttävän sileää tunnetta ja pintaa, joka hiuksille käsittelyn jälkeen jää. Itse en missään nimessä karta silikoneja hoitoaineissa, sillä vuosikaudet blondattujen hiusten kanssa eläneenä voin sanoa, että ne silikonit olivat ja ovat edelleen kultaakin arvokkaampia, jos haluan hiusteni näyttävän oikeasti kauniilta. Tämä hoitoaine pehmensi ja silotti hiukset hyvin, mutta hoitoainetta kuluu itselläni kerralla ehkä hieman tavallista enemmän. Sanoisin tämän hitusen myös latistavan hiuksia, muttei mitenkään siinä mittakaavassa, etten kokisi hoitoainetta kuitenkin ihan miellyttävänä käyttää. Takut selvisivät hyvin tätä hoitoainetta käyttäessä ja lopputuloksena oli kauniit ja hoidetun näköiset hiukset. Ei tästä suosikkiani tullut enkä ole tästä ihan yhtä innoissani kuin shampoosta, mutta hyvä hoitoaine joka tapauksessa. Ei täydellinen, mutta ehdottomasti riittävän hyvä, jotta käytän tämän mieluusti loppuun.
Hinta: 15,90 €/200 ml.

Onko teillä kokemusta Goldwellin hiustenhoitotuotteista? :)

6 kommenttia:

  1. Tämän sarjan 60 sekunnin naamio on tosi hyvä, pitäiskin ostaa sitä pitkästä aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä testata se naamiokin jossain vaiheessa! Kiitos vinkistä<3

      Poista
  2. Toi Color Brilliance, Blondes & Highlights voisi olla sopiva itselleni jos se jotenkin ylläpitäisi hiuksia jotenkin ekstra kivasti. En osaa ede sanoa olenko koskaan käyttänyt Goldwellin tuotteita, tuskin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Color Brilliance kiinnostaa mua tosi paljon, ehkä sen takia kun se FR:n Color-sarja sopii mulle niin hyvin :D Kerro ihmeessä mitä Goldwellistä pidät, jos joskus näitä lähdet kokeilemaan :)

      Poista
    2. Nyt on onneksi rahat loppu ja kaappi täynnä hankintoja :) Pitää saada hieman nyt jotain alta pois, ennenkuin voin ostaa _mitään_ lisää :D

      Poista
    3. Varastot kannattaakin käytellä rauhassa loppuun<3

      Poista

Kiitos kommentista!