tiistai 7. helmikuuta 2023

Ikimuistoisimmat hetket blogin parissa

Aloin yhtenä päivänä miettiä, mitkä hetket blogini parissa ovatkaan jääneet parhaiten mieleeni. Lopulta muistelu johti asioiden ylöskirjaamiseen ja lopulta tämän postauksen kirjoittamiseen! Olen tosiaan kirjoittanut Lipstick Lovea kahdeksan vuoden ajan ja tähän joukkoon on mahtunut jos jonkinlaisia hetkiä, sekä hyviä että huonoja, mutta onneksi kuitenkin pääasiassa niitä positiivisia. Postauksen kuvat liittyvät totta kai kyseisiin hetkiin tai tapahtumiin, vaikka ihan kaikista mulla ei kuvia ollutkaan.

Ensimmäinen (ja ainut) pr-tapahtuma on jäänyt hyvin mieleeni! Lushin vuonna 2017 järjestämä pr-tapahtuma on oikeastaan ainut, johon olen päässyt osallistumaan, vaikka vuosien saatossa olenkin saanut kutsuja myös muihin tapahtumiin. Nämä tapahtumat ovat kuitenkin olleet lähes poikkeuksetta Helsingissä ja yleensä vielä arkipäivänä, joten mahdollisuudet osallistua niihin ovat aina kuihtuneet kasaan, kun asun itse Turussa ja olen ollut päivisin töissä. Lushin tapahtuma järjestettiin kuitenkin lauantaina ja päätettiin samalla ottaa mieheni kanssa pieni irtiotto arjen keskeltä ja teimme pienen miniloman Helsinkiin kyseisenä viikonloppuna. Mä pääsin Lushille ja sen jälkeen vielä viettämään ihanaa iltaa miehen kanssa.

Vuonna 2019 sain selville, että eräs toinen bloggaaja oli täysin häikäilemättä kopioinut sekä mun että useiden muiden blogitekstejä. Hän oli muuttanut tekstejä hitusen vastaamaan paremmin omia mielipiteitään ym. mutta pohjalla oli kuitenkin muiden kirjoitukset. Itseltäni oli kopioitu Bette Boxeista kertovia postauksia, ja ensimmäisenä tämän huomasi Vadelmamurusia-blogin Janita. Lopulta kun vyyhti alkoi purkautua, kävi tosiaan ilmi että kopioituna oli todella monien bloggaajien tekstejä. Mulle itselleni tämä bloggaaja pahoitteli tekojaan, mutta pääsihän hän lopulta kuin koira veräjästä, sillä käsittääkseni kukaan ei tehnyt asiasta mitään sen isompaa/virallisempaa, vaikka ainekset siihen toki oli. Erityisesti, kun hän oli taatusti saanut itselleen rahaa tai vähintään tavaraa postauksillaan. On mielestäni uskomatonta, kuinka joku kehtaa kopioida toisen ihmisen kirjoituksia ja väittää niitä omikseen niinkin suuressa mittakaavassa. Varsinkin kun kyseessä oli vielä toimittajaksi itseään kutsuva, keski-ikäinen henkilö.

Blogimiitteihin olen osallistunut kahdesti ja ne ovat molemmat olleet mieleenpainuvia tapahtumia. Ensimmäinen oli kesällä 2016 Helsingissä ja tähän osallistui monia lifestylebloggaajia, joista isoa osaa olin seurannut itse jo pitemmän aikaa. Toisella kertaa miitti järjestettiin kauneusbloggaajien kesken Turussa vuonna 2019 ja olin hieman itsekin mukana järjestelyissä mm. goodiebagin sponsorien hankkimisen osalta. Molemmat päivät ovat olleet oikein ihania ja hieman harmittaakin, ettei tällaisia miittejä enää ole sen jälkeen ollut. Toisaalta mä olen itse aina aika varautunut uusien ihmisten kanssa, joten kaikki tällaiset miitit on mulle aika jännittäviä tilanteita ja kestää jonkun aikaa, että osaan näissä tilanteissa rentoutua ja ns. vapautua. 

Photobucket päätti vuonna 2017 täysin yllättäen muuttaa palvelunsa maksulliseksi, mikä aiheutti sen, että jouduin siirtämään jopa 400 postauksen kuvat toiselle kuvapalvelimelle. Tässä oli ihan älyttömän suuri työ, mutten ihan periaatteestakaan aikonut maksaa Photobucketille vuodessa useita satoja euroja, joten siirryin Imguriin ja siellä olen pysynyt. En muista onko mua koskaan raivostuttanut mikään blogiin liittyvä asia yhtä paljon kuin tämä kuvien siirtäminen, vaikka toki onni onnettomuudessa, että tämä tapahtui jo vuosia sitten eikä esimerkiksi nyt, kun mulla on julkaistuja postauksia yli 1300 kappaletta. Tässä kohtaa heittäisin varmasti hanskat tiskiin, jos nyt pitäisi alkaa lisäämään uudestaan kaikki kuvat jokaiseen postaukseen.

I Love Me messuilla olen käynyt pariin otteeseen ja ne ovat myös jääneet mieleeni. Messuthan eivät varsinaisesti blogiin liity muuten kuin siten, että olen molemmilla kerroilla saanut sinne bloggaajapassin, joka on siis oikeuttanut esimerkiksi ilmaiseen sisäänpääsyyn. Edellinen kerta messuilla oli vuonna 2019 ja sain viettää messupäivän ihanien kanssabloggaajien kanssa! Mä inhoan tungosta ja väenpaljoutta, joten I Love Me messut eivät ole itselleni se kaikkein otollisin paikka, mutta kiva noilla messuilla on kuitenkin ollut käydä. En mä vuosittain siellä varmasti jaksaisi käydä, enkä ole käynytkään, mutta ehkäpä tänä vuonna voisi koittaa päästä messuilemaan taas muutaman vuoden tauon jälkeen.

Ensimmäinen kaupallinen yhteistyöni on jäänyt myös hyvin mieleen. Siinä pääsin testaamaan N.A.E.:n kosmetiikkatuotteita ja olihan se hienoa saada ensimmäistä kertaa rahallinen korvaus yhteistyöstä. En totta puhuen muista, mitkä tuotteet olivat ensimmäisiä saamiani pr-tuotteita, mutta tämä kaupallinen yhteistyö on jäänyt sitäkin paremmin mieleeni. Tätä ennen mulle oli tarjottu aiemminkin mahdollisuutta kaupalliseen yhteistyöhön, josta olisin saanut rahallisen korvauksen, mutta olin kieltäytynyt tarjouksesta ja ottanut tuotteet mieluummin vastaan pr-näytteinä. Pidän enemmän siitä vapaudesta saada kirjoittaa tuotteista, jos itse niin päätän, enkä tiedä lähtisinkö nykyään enää kaupallisia yhteistöitä tekemään, sillä ne stressaavat itseäni aika tavalla.

En tiedä onko siellä ketään, joka olisi seurannut blogini sen alkuajoista asti, mutta mähän en aluksi kertonut blogistani yhtään kenellekään. Siis ystävilleni, sukulaisilleni tai muille tutuilleni. Nuorempana mulle oli todella, todella tärkeää mitä muut musta ajattelivat ja pelkäsin mitä muut sanovat tästä harrastuksestani. Nykyään mua ei enää pätkääkään kiinnosta, vaikka joku mun bloggaamista tai kosmetiikkaharrastustani paheksuisi, sillä olen aika paljonkin enemmän sinut oman itseni kanssa nykyään kuin 21-vuotiaana bloggaamisen aloittaessani. Alunperin en myöskään aikonut julkaista blogissani kuvia omista kasvoistani, sillä en ollut sinut myöskään ulkonäköni kanssa, mutta aika nopeasti myös mun naamani alkoi täällä kuitenkin näkyä. Yllä oleva kuva taisi olla toinen, jonka olen itsestäni blogiin julkaissut. Se hetki, kun mietin kehtaanko julkaista kuvaa omasta naamastani, on painunut mieleeni. Kuten myös se, kun olen blogistani kertonut lähimmäisilleni. Eikä kukaan ole harrastustani tuominut!

Onko muilla bloggaajilla painunut erityisesti jotkin hetket mieleen oman blogin parissa? Entä onko siellä joku, joka olisi ehkä lukenut blogiani ihan sen alkuajoista saakka..?

25 kommenttia:

  1. Olen lukenut alusta alkaen=) t.helsingin anna

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus!

    Nythän noi plagiointisäännöt on vielä paljon tiukemmat kuin ennen ja tänä päivänä toi tekijä olisi joutunut vastuuseen ihan eri tavalla kuin nelisen vuotta sitten. Jotenkin itseäni häiritsee se sairas ilmapiiri mikä somealalla vallitsee. Et kohuja tulee jatkuvasti ja ne unohdetaan nopeasti. Toiset oikein hakevat noita kohuja itselleen ja rahastavat sitten niillä. Kertoo yhteiskunnan sairaasta ilmapiiristä paljon, että tämä on mahdollista.

    Mulle tuli heti muutama kohokohta mieleen, osasta olen kirjoittanut blogiinkin. Pitääkin kerätä ne ikimuistoisimmat yhteen postaukseen.

    Sulla on ihan loistavia postausideoita nykyään. Sellaista kunnon vanhan ajan juttuja joita oon kaivannut tänne blogi puolelle jo pitkään. Tulee nostalginen olo näistä välittömästi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna :) Et tiedäkään paljon sun kommentti lämmitti mun mieltä, kiitos ihanista sanoista ja palautteesta ♥

      Mä en ollut pitkään aikaan miettinyt tota koko plagiointikeissiä, mutta nyt se tuli taas mieleen aika voimakkaastikin ja aloin pohtia, kuinka tällä hetkellä vastaavassa tilanteessa toimisin. Toikin kun päättyi lopulta sen toisen osapuolen uhriutumiseen, mikä ehkä itseäni kaikkein eniten otti päähän. Ja joo tiedän mitä meinaat tolla kohujutulla, tuntuu että nykyään oikein etsimällä etsitään sitä draamaa tai kohuja, jos niitä ei valmiiksi ole tarjolla..

      Poista
  3. Olipa kiva postaus :) ihanaa kun päivität aktiivisesti blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Pyrin jatkossakin päivittämään blogia säännöllisesti, tää on mitä ihanin harrastus ja teidän kommentit piristää aina :) ♥

      Poista
  4. Kiva postaus ja mukava kun päivität säännöllisesti <3 Mulle mieleenpainuvimpia on blogimiitit, uudet tuttavuudet blogin kautta, oma Konad laatta sekä oma Dollish Polish kynsilakka...ja sit se kun olikohan Flickr muuttui maksulliseksi ja sen myötä en päässyt käsiksi kuviin tmv. Poistin silloin vanhat blogipostaukset monen vuoden ajalta ja vaihdoin Imguriin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina<3 Tosi kivoja juttuja sunkin blogi"uralle" mahtunut, varsinkin noi omat laatat ja kynsilakat on ihan mahtavia saavutuksia! Flickr taisi olla aika monella käytössä jossain kohtaa, muistan kuinka sitä mulle suositeltiin silloin ton Photobucket-keissin aikana, mutta Imgur on kyllä osoittaunut niin hyväksi, että onneksi valitsin sen :)

      Poista
  5. Ihanaa että oot päässyt pr-tapahtumaan! Varmasti bloggaajilla, pienemmillä, heikommat mahikset päästä enää näihin mukaan. En ole itse saanut koskaan kutsua vaikka toki asuisin itse ihan tässä alle 15km päässä Helsingin keskustasta :D
    Tuo toisen bloggaajan kopiointivyyhti oli älytön! Ja mulle on vielä ihan siis mysteeri kuka tämä taho oli, kun kukaan ei kehdannut sitä ääneen sanoa mikä hänen bloginsa nimi oli.
    Itse lataan kaikki kuvat googlen palveluun, vaikka mikä olisi, en pystyisi tai jaksaisi käyttää erillistä kuvapankkia.
    Olen itse lukenut siun blogia varmaan joskus 2014-2019 aikaan, sitten pidinkin siinä melkeen parin vuoden tauon jossa en lukenut mitään blogeja! Sittemin jatkoin taas kirjoittamista ja seurailua, ja on tämä kyllä mieluinen ajanvietto tapa.
    Nykyään jaan ihan omaan instaan myös blogipostauksia vaikka se edelleen jännittää ja kauhistuttaa, mitä kaikki puolitututkin miettii. Mitä väliä! Tää postaus oli mun mielestä kaikin puolin tpsi hyvä ja ihanaa lukemista blogin alkuajoilta ja kaikista mahdollisuuksista ja tärkeistä isoista muistoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään kaikki on muuttunut tosi paljon siitä, mitä oli vielä muutamia vuosia sitten. Silloin niitä kauneustapahtumien kutsuja laitettiin nimenomaan kauneusbloggaajille, mutta nyttemmin varmasti paljon laajemmin eri vaikuttajille, kun alustatkin on muuttuneet blogeista TikTokiin ja Instagramiin. Jos toi nimi kiinnostaa niin laittele mulle vaikka Instassa viestiä, voin sen kyllä mainita nyt jo näin monen vuoden jälkeen, mutten edelleenkään koe tarvetta lähteä "kaiken kansan" kuullen siitä puhumaan, eli blogiin en julkisesti sitä halua kirjoittaa :)

      Mä myös joskus mietin tosi paljon sitä, mitä muut ajattelee ja kehtaako sitä tai tätä julkaista/postata. Mutta koko ajan vähemmän ja vähemmän! Jos joku kokee tarpeelliseksi pahastua tai kauhistua mun jutuista niin siitä vaan :D Kiva kuulla, että säkin oot matkassa ollut jo noinkin pitkään ♥

      Poista
  6. Ikinä en oo kommentoinut, mutta alusta asti oon lukenut blogia. Kiitos kun jaksat kirjoittaa, hyvin kirjoitettujen blogien lukeminen on niin paljon mielekkäämpää kuin tiktokin tai instagramin selaaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että nyt päätit kommentoida, kiitos<3 Mä tykkään myös enemmän blogien lukemista enkä TikTokia edes omista!

      Poista
  7. Tuo blogitekstien luvaton käyttö mua kyllä ihmetyttää. Miten jollain voi tulla edes mieleen? Lainaaminen on eri juttu, kun ilmoittaa lähteen selvästi.

    Tuo Turun bloggarimiitti mua hiukan kismitti, kun olin silloin hiukan enemmän maisemissa (siis Turussa), mutta ei huolittu mukaan :( Byääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, varsinkin kun hän oli kopioinut tekstejään ties miten monelta..

      Mitä tarkoitat, ettei huolittu mukaan? :o Toihan oli ihan kaikille "avoin", kun miittiä lähdettiin FB:ssä suunnittelemaan. Toki en tiedä kuulutko/kuuluitko Kauneusbloggaajien kahvihuoneeseen, eli siihen ryhmään, jossa miittiäkin suunniteltiin? Mun tietääkseni tässä ei mitenkään sen ihmeemmin tosiaan ketään kutsuttu tai jätetty kutsumatta mukaan, mutta tosiaan jos ei Facessa/tuossa ryhmässä silloin ollut niin miitti on mennyt varmasti ohi :/

      Poista
    2. Ei mua koskaan huolittu sinne kahvihuoneeseenkaan :(

      Poista
    3. Niin, mä kyllä kyselin joltakin (en muista keneltä) siitä miitingistä, kun hoksasin, että olenkin silloin Turussa, mutta vastaus oli, että ei.

      Poista
    4. Voi ei, tosi kurjaa että noin on käynyt etkä oo kahvarillekaan päässyt jäseneksi :(

      Poista
    5. Vähän outo juttu, en oikein ymmärrä, blogi on kuitenkin ollut olemassa aika kauan.

      Poista
    6. Kai sieltä joku syy sanottiin, miksei sua ryhmään hyväksytty? Kun sinnehän muistaakseni piti laittaa ylläpitäjille vielä viestiä perään ainakin silloin, kun itse liityin. Nykyäänhän ryhmä ei edes ole enää aktiivinen, en edes muista milloin sinne olisi joku edellisen kerran jotain julkaissut.

      Poista
    7. Yritin juuri itsekin muistella syytä, mutta ilmeisesti ei mitään kovin selkeää vastausta asiaan saanut, kun en muista. Muistan vaan, että olin aika hämmentynyt koko jutusta. Ehkä mulla ei ole tarpeeksi lukijoita tms.? En ole pitänyt kauheasti mölyä koko blogista, ja joihinkin blogiportaaleihinkin olen liittynyt vasta ihan viime vuosina. Kunhan olen kirjoitellut omaksi ilokseni, ja sitten huomannut, että kappas, blogia joku lukeekin :)

      Poista
    8. Tosi kurja tilanne, varmasti on jäänyt vähän kaihertamaan toi, ettet sitten miittiinkään päässyt osallistumaan :/ On kuitenkin aika harvoin ylipäätään Turussa mitään tollasia tapahtumia.

      Poista
    9. No se miitti mua harmitti! Olisin kerrankin ollut Suomessa silloin :( Vaan ehkä joskus järkätään uusi? Vaikka asun nyt Saksassa, edelleen on tukikohta Turussa, kuten ennenkin.

      Poista
    10. Olisi kyllä hauska, jos joku lähtisi uudestaan miittejä taas järjestämään!

      Poista
  8. Tämä oli niin kiva postausidea! Mä oon lukenut sun blogia varmaan sen 7v kun olen itsekin omaani kirjoittanut ja oon tykännyt sun tavasta kirjoittaa ja kuvata, tosi paljon ❤️ Teistä monista bloggaajista on tullut omalla tavallaan tärkeitä, koska ootte kuuluneet mun elämään monta.
    Tuo plagiointijuttu oli jäätävä, kyllä minustakin pääsi kuin koira veräjästä!
    PR-tilaisuudet on usein päivisin, mulle tulee kutsuja nykyään jo viikottain mutta hyvin harvoin pääsen osallistumaan koska oon päivätöissä ja vain tosi kiinnostaviin raaskin ottaa vapaata.
    Mä voisin itsekin tehdä tämän koska herätti paljon ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Maikku ihanista sanoista<3 Samoin oon itse huomanut, että sellaiset bloggaajat, joita on pitemmän aikaa tullut seurattua puolin ja toisin on muodostuneet tavallaan tärkeiksi ja aina harmittaa suuresti, jos joku siitä porukasta vaikka lopettaa kirjoittamisen.

      Ihanaa että sulle tulee noinkin paljon kutsuja pr-tapahtumiin! Mutta joo, ajankohdat noille on kyllä huonoja ns. tavallisen työssäkäyvän henkilön näkökulmasta, vaikka toisaalta se onkin ymmärrettävää, että myös ne tapahtumat on yleensä sitten virka-aikoina :) Tee ihmeessä, olisi ihan mahtava lukea sulta vastaava postaus<3

      Poista

Kiitos kommentista!