sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Miksi suosin korealaista kosmetiikkaa?

Jokainen blogiani vähääkään pitemään seurannut on taatusti huomannut kiinnostukseni korealaista kosmetiikkaa kohtaan. Innostus syttyi kunnolla noin viisi vuotta sitten vuonna 2018, vaikka olin jo vuonna 2017 testannut joitain korealaisen kosmetiikan kangasnaamioita. Vuotta myöhemmin ja siitä eteenpäin pääsin kuitenkin useampaankin kertaan tekemään yhteistyötä Bearelin ja Beautykon kanssa, ja myöhemminhän olen saanut toimia myös Bearelin brändilähettiläänä jonkin aikaa. Nämä yhteistyöt tutustuttivat mut useampaan k-kosmetiikan brändiin, saivat mut ihastumaan niihin ja ostamaan sekä itse lisää että jatkamaan tutustumista muihinkin brändeihin. Nyt olen jo vuosia ollut siinä pisteessä, etten oikeastaan koskaan tee ihonhoitorutiiniani ilman, että mukana olisi ainakin jokin korealaisen kosmetiikan tuote. En käytä uskollisesti pelkästään korealaista kosmetiikkaa, mutta k-kosmetiikan puoleen käännyn kuitenkin aika herkästi ja voin yleensä luottaa tuotteiden toimivuuteen. Mistä syistä korealainen kosmetiikka sitten on itselleni niin mieluisaa?

Tärkein syy on totta kai se, että k-kosmetiikan tuotteet sopivat pääasiassa hyvin omalle iholleni. Mulla on herkkä, atopiaan taipuva iho, joka ei todellakaan siedä ihan mitä tahansa tuotteita. Nuorempana oli ihan normaalia, että uudet kosmetiikkatuotteet aiheuttivat mun kasvoillani reaktioita ja mm. iho kuoriutui pois ennen kuin se tottui tuotteisiin. Tällaista ei onneksi ole enää vuosiin ollut, mutta esimerkiksi monet Lumenen tuotteet ovat aiheuttaneet itselleni aika pahojakin reaktioita, kun eräskin seerumi käytännössä "poltti" mun ihoni rikki. Korealainen kosmetiikka on kuitenkin sopinut omalle iholleni loistavasti. En muista olenko koskaan saanut minkäänlaisia reaktioita iholleni k-kosmetiikkaa käyttämällä, mutta toisaalta niitä tulee nykyään muutenkin hyvin harvoin.

Pidän korealaisen kosmetiikan innovatiivisuudesta sekä raaka-aineista, joista varmaan yhtenä tunnetuimpana toimii etanalima tai etanaseerumi, kummaksi sitä haluaakin kutsua. Monet saattavat karttaa etanaseerumia sisältäviä tuotteita ihan jo ainesosan synnyttämien mielikuvien vuoksi, mutta itse olen pitänyt todella paljon useista etanaseerumia sisältävistä tuotteista. Useilla k-kosmetiikan brändeillä on oma "etanasarjansa" ja vaikka etanalima saattaakin tehdä tuotteiden koostumuksesta hieman venyvää tai jopa limaista, on se omalle iholleni kuitenkin erinomainen ainesosa. K-kosmetiikassa hyödynnetään myös paljon erilaisia hedelmä- ja kasviuutteita, vaikka varsinaista luonnonkosmetiikkaa korealaisesta kosmetiikasta ei niin paljon löydy. Esimerkiksi Whamisa edustaa kuitenkin molempia! Korealaisesta kosmetiikasta löytyy erinomaisia tuotteita niin päivä- kuin iltakäyttöönkin eikä näiden kanssa yleensä tule sitä ongelmaa, että tuotteet eivät esimerkiksi sopisi meikin alle.

Voin vielä reilun viikon ajan kutsua itseäni parikymppiseksi, kunnes 30 vuotta tulee heti maaliskuun alussa mittariin, enkä tällä hetkellä koe ihoni mitenkään kovin vaativaksi. Nuorempana taistelin epäpuhtauksien kanssa, tällä hetkellä ennemminkin kuivuuden kanssa. Se kuivuus on kuitenkin hoidettavissa ihonhoitotuotteilla, kunhan ne ovat riittävän kosteuttavia. Pystyn käyttämään myös normaalille ja sekaiholle tarkoitettuja tuotteita ja varsinkin kesäisin tällaisia monesti suosinkin, kunhan muistan silti huolehtia vaikkapa kosteuttavan naamion avulla siitä, että iho saa riittävästi kosteutusta. En ole enää teini-ikäinen, joten totta kai niitä pieniä juonteita on alkanut ilmaantua varsinkin silmänympärysalueelle, mutta mitään syviä uurteita tai varsinaisia ryppyjä ei kasvoiltani vielä löydy. Koen ihoni tällä hetkellä melko hyvinvoivaksi ja joitain pieniä seikkoja lukuun ottamatta pidän siitä, miltä se näyttää meikittömänä. Korealainen kosmetiikka toimii ihollani siis tällä hetkellä mitä parhaiten, mutta toki vuodet saattavat tuoda tullessaan ihooni muutoksia, jotka saavat mut siirtymään ehkä jopa kokonaan pois k-kosmetiikan parista. Toivottavasti näin ei tule käymään, mutta kaikki on mahdollista, kun ihon tarpeet ja myös omat mieltymykset muuttuvat. Tällä hetkellä koen kuitenkin löytäväni korealaisesta kosmetiikasta kaiken sen, mitä ihoni tarvitsee.

Korealaisen kosmetiikan hinta-laatusuhde on useimmiten myös kohdillaan. Pidän siitä, ettei tuotteita yleensä juuri ylihinnoitella tai pelkkä brändi, pakkaus tai muu vastaava seikka tuo mahdollisesti useita kymmeniä euroja lisähintaa tuotteelle. Toki ymmärrän, että selektiivisessä kosmetiikassa maksetaan niistä ylellisistä pakkauksista sun muista sen itse tuotteen lisäksi, mutta itse valitsen mieluummin edullisemman ja mitäänsanomattomamman pakkauksen ja tuotteen, jos sen teho on kuitenkin yhtä hyvä, ellei jopa parempi. Korealaista kosmetiikkaa saa yleensä suhteellisen edullisesti, vaikka toki tähänkin joukkoon mahtuu myös niitä vähän kalliimpia brändejä sekä yksittäisiä tuotteita. Täytyy totta kai muistaa, että myös k-kosmetiikkaan mahtuu monenlaisia tuotteita, joista kaikki eivät hinnaltaan vastaa tuotteen sisältöä ja raaka-aineita. Ostan mielelläni ihonhoitotuotteeni netistä ja sen k-kosmetiikka mahdollistaa hyvin. Toki kivijalkamyymälöissäkin on yhä enemmän ja enemmän korealaista kosmetiikkaa, mutta netistä tilaaminenkin on onneksi tehty hyvin helpoksi ja nopeaksi. Itse olen tilannut käytännössä aina k-kosmetiikkani Bearelilta, mutta haluan testata myös Yeppoa, josta olen kuullut runsaasti kehuja.

Mitkä sitten ovat korealaisen kosmetiikan parhaimmistoa? Rakastan k-kosmetiikan puhdistustuotteita ja erityisesti öljyputsareita, jotka lyövät helposti lähes kaikki muut testaamani öljyputsarit. Myös kasvovedet ja hoitonesteet ovat korealaisen kosmetiikan parhaimpia tuotteita, kangasnaamioita unohtamatta. Voiteita ja seerumeita löytyy ihan yhtä hyviä ja parempiakin myös "tavallisen" kosmetiikan sekä luonnonkosmetiikan joukosta. Samoin esimerkiksi vartalonhoitotuotteita löydän ainakin laajemman tuotevalikoiman muualta kuin k-kosmetiikan parista. Korealaisen kosmetiikan meikkejä en ole turhan paljon kokeillut, mutta lip tintit ainakin ovat erinomaisia. Meikkien osalta en korealaista kosmetiikkaa lähtökohtaisesti yleensä osta, mutta ihonhoidon osalta käännyn monesti ensisijaisesti k-kosmetiikan puoleen.

En halua ostaa kosmetiikkaa sen perusteella onko se juuri korealaista kosmetiikkaa, luonnonkosmetiikkaa tai jotain muuta. En myöskään ole brändiuskollinen jollekin yhdelle tietylle tai muutamille tietyille brändeille. Haluan ostaa ja käyttää kosmetiikkaa, joka itselläni parhaiten toimii riippumatta siitä "millaista" kosmetiikkaa se on. Tällä hetkellä korealainen kosmetiikka vain kiinnostaa kovasti! Olisihan se hienoa löytää yksi tai vaikka muutama brändi, joiden tuotteisiin voisi luottaa koko ihonhoitorutiinin, mutta toistaiseksi näin ei ole käynyt. Lisäksi olen sen verran kokeilunhaluinen, etten tiedä olisiko musta lopulta kuitenkaan moiseen.

Käytättekö te korealaista kosmetiikkaa? Miksi tai miksi ette? :)

8 kommenttia:

  1. Whamisaa olen paljon käyttänyt, koska sillä on paljon erilaisia kasvo- ja hoitovesiä. Seerumit ja voiteet ovat pitkälti ohuita, helposti imeytyviä ja kosteuttavia.
    Korealaisia SPF-tuotteita voisin jossain vaiheessa kokeilla, koska heillä on korkeat suojaluvut voiteissa/meikkituotteissa.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whamisaa haluaisin itse käyttää enemmän ja toivottavasti jossain vaiheessa pääsenkin kokeilemaan heiltä tuotteita, jotka tällä hetkellä mua kovasti kiinnostavat. Mä olen tykännyt tosi paljon juurikin k-kosmetiikan aurinkosuojista!

      Poista
  2. Ihana kirjoitus ja pohdinta! Ehkä just se, että brändit ei ole arvokkaita vaikka tehoaineita silti löytyy, on parasta. Lisäksi tuotteista harvemmin (ei ikinä) tulee mitään allergisia ongelmia tai hyljintäoireita kasvoille. Tuotteet on todellakin loistavia ja miellyttäviä käyttää. Olen myös itse nyt vasta viimeisen 3-4 vuoden aikana tutustunut K-beautyyn, tulen aina jälkijunassa kaikissa trendeissä. Aion vastedes myös hankkia näitä käyttööni ja todennäköisesti juuri kasvojenhoitotuotteet, kuten rasvat, seerumit, maskit ja puhdistustuotteet, tulevat olemaan lähtökohtaisesti k-beautyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korealainen kosmetiikka on tosiaan ihan loistavaa monellakin tapaa, ihanaa että säkin oot niin tykästynyt k-kosmetiikkaan<3 On toki paljon brändejä, joiden tuotteita haluan testata muualta kuin k-kosmetiikan parista, mutta esimerkiksi se suomalaisten niin hehkuttama Lumene ei herätä mussa mitään innostusta, paitsi ehkä meikki-/CC-voiteiden osalta :D

      Poista
  3. Käytän, mulla on monia luottotuotteita ja Pyunkang Yul on yksi mun suosikkisarjoista, jos otetaan ihan kaikki ihonhoitotuotteet lukuun. Niillä ei ole yhtään huonoa tuotetta. Viime aikoina olen ihastunut myös Puritoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyunkang Yul ja Purito on mulle molemmat vielä tuntemattomia, mutta ehdottomasti testilistalla! Puritoa on muutkin kehuneet todella paljon, toi Pyunkang Yul on jäänyt itselleni vähän tuntemattomammaksi. Molempien testaamista kuitenkin odotan innolla :)

      Poista
  4. Hyvä hinta-laatusuhde, helppo saatavuus netistä ja nykyään kaupoistakin voi ostaa hyviä sheet maskeja. Lisäksi mun iho tykkää tosi paljon etanatuotteista ja esim aloe verasta. En aina tykkää synteettisten tunnusta iholla niin en käytä, luonnonkosmetiikkaa käytän mutta vähän vähemmän kuin ennen. Lienee k-beauty syrjäyttänyt sen. Meikkejä en käytä koska eivät iske meikkimakuuni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös k-kosmetiikka syrjäytti aika lailla luonnonkosmetiikan, vaikka sitäkin edelleen käytän. Jotenkin mua kuitenkin enemmän kiehtoo nimenomaan k-kosmetiikka, vaikkei siinä luonnonkosmetiikassakaan mitään vikaa ole :D Meikkien osalta jää mullakin aika pitkälti sekä k-kosmetiikka että luonnonkosmetiikka väliin, toki joitain poikkeuksia lukuun ottamatta :)

      Poista

Kiitos kommentista!