sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Kosmetiikkasuosikit | Maaliskuu 2023

*Saatu ilmaistuote

Maaliskuuta on jäljellä vielä muutama päivä, mutta ajattelin että nyt olisi loistava hetki tulla esittelemään teille maaliskuun kosmetiikkasuosikit! Suosikkeihin valikoitui tällä hetkellä käytössä olevia ihonhoitotuotteita, yksi tuote vartalolle sekä kaksi meikkituotetta, joista olen tällä hetkellä todella innoissani. Sen sijaan en ole lainkaan innoissani siitä, että täällä ehti lumet sulaa käytännössä kokonaan ja nyt saatiin eilen illalla lumet sitten takaisin ja lisää vaan lupaillaan. Mikä siinä onkin, että vielä huhtikuun kynnyksellä pitää takatalven iskeä, kun se on vaan ihan fakta, ettei näin etelässä se lumi enää kuitenkaan kauaa pysy ja loskan määrä on sitten taas ihan älytön. No, eipä voi mitään, toisaalta mä lähdin viime huhtikuussa synnyttämään, kun lumet olivat vielä maassa, eli ehkä tää maaliskuun lopun lumentulo ei vielä ole niin kovin paha! Mutta sitten taas takaisin aiheeseena ja suosikkien pariin:

Aloitetaan Originsin GinZing Refreshiing Eye Creamilla*, jonka olen saanut joskus LF:n Beauty Chestistä. Kyseessä on erilaisia hedemä- ja kasviuutteita, kahvia, niasiiniamidia, hyaluronihappoa, C-vitamiinia ja ties mitä muuta sisältävä silmänympärysvoide. Tämä on houkutellut mua jo vuosia jemmoissa ja vihdoin nappasin tämän käyttöön huomattuani, ettei vähän aiemmin käyttöön päässyt Elemiksen sy-voide sovi aamukäyttöön. Mutta tämä Originshan sopii! Tuote lupaa kosteuttaa, häivyttää tummuutta ja väsymyksen merkkejä sekä kirkastaa ja heleyttää silmänympärysihoa. Tämä onkin nimenomaan hyvin vahvasti heleyttävä tuote, josta jää ihan selkeä hehku iholle, joten aamukäytössä tuote sen puoleen onkin paras. Siihen se on myös tuotekuvauksen mukaan suunniteltu. Mä rakastan nykyään heleyttäviä tuotteita niin meikeissä kuin ihonhoidossa, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen oikeasti heleyttä tuova sy-voide, jota olen käyttänyt. Aivan ihana tuote, tosin purkki on omaan makuuni vähän epäkäytännöllinen ja pidän itse enemmän joko tuubeista tai pumppupulloista sy-voiteiden kohdalla. Se on kuitenkin pieni murhe. Tämän pakkaus on ilmeisesti myös muuttunut, mutta samaa oranssia värimaailmaa tässä edelleen on, kuten muissakin GinZing-sarjan tuotteissa. Heleyttämisen ja kirkastamisen lisäksi voide myös kosteuttaa ihoa oikein mukavasti, mikä on totta kai avainasemassa silmänympärysvoiteiden kanssa.

Finding Ferdinand Lash Lift Mascara päätyi maaliskuun meikkilaatikkoon ja sitä myöten itselläni tehokäyttöön. Tämä on yksi ainoita, jos ei jopa ainut, kauneusboksin mukana tulleista ripsiväreistä, joihin olen tosissani tykästynyt. It Cosmeticsin Superhero taisi myös joskus tulla jostain ja siitä pidin kovasti, mutta en kuollaksenikaan muista tuliko se boksista vai esimerkiksi jostain joulukalenterista. Tämä Finding Ferdinandin ripsiväri tekee ripsistä juuri sellaiset kuin haluan - se tuuheuttaa, pidentää ja tuo runsaasti näyttävyyttä niille. Lopputuloksena ripset ovat erotellut, mutta eivät liian erotellut, ja volyymia on omaan makuuni täydellisesti. En jaksa uskoa, että brändin tuotteita saa Suomeen, joten eipä tästä sen enempää kannattaisi innostua, kun en lisää tule kuitenkaan saamaan. Olen kuitenkin iloinen, että voin suosikeissani esitellä myös ripsivärejä! Mä olen itse asiassa nyt hiljattain ostanut pari uutta ripsiväriä testiin, joten katsotaan saadaanko lähikuukausina jokin toinenkin ripsiväri suosikkeihin. Ehkä!

Toinen ihonhoitosuosikkini on mikäpä muukaan kuin aiemmin esitelty 111Skin Nocturnal Eclipse Recovery Cream NAC Y²™. Tämä luksuskasvovoide maksaa yli 200 euroa ja kirjoittelin tästä hiljattain siis oman postauksen. En itse ikimaailmassa maksaisi kahtaa sataa euroa mistään kasvovoiteesta, mutta tämänkin olen saanut kauneusboksin mukana. Kyseessä on yövoide, jonka tulisi tehokosteuttaa, korjata ja vahvistaa ihoa vähentäen samalla pienten juonteiden näkymistä kasvoilla. Tein ehkä hieman tyhmästi, kun otin tämän käyttöön yhtä aikaa Polaarin yövoiteen kanssa, sillä 111Skinin voide on aika taidokkaasti syrjäyttänyt sen. Polaarkin päätyi pari kuukautta sitten suosikkeihini, mutta ei se tälle tuotteelle vedä vertoja. 111Skinin voide kosteuttaa ihoa todella hyvin, imeytyy kohtuullisessa ajassa jättämättä öljyistä tai toisaalta nahkeaakaan tunnetta iholle. Lisäksi tästä jää pieni, mutta sitäkin kauniimpi hehku kasvoille. Olen todella iloinen, että olen tämän tuotteen itselleni saanut ja aion nauttia täysin siemauksin tämän käytöstä!

Frudian My Orchard Cherry Body Wash on osana mun 23 loppuun vuonna 2023 projektiani ja olen ottanut tämän suihkugeelin käyttöön nyt alkuvuoden aikana. Kirsikka ei ole se perinteisin mahdollinen tuoksu suihkugeeleissä, ainakaan meillä täällä Suomessa, mutta mikäli pidät kirsikan tuoksusta, kannattaa tämä pitää mielessä! Frudian persikkasuihkugeeli on loistava ja tuoksuu herkulliselta ja niin tuoksuu tämä kirsikkaversiokin. Toivoisin ehkä jopa hitusen vielä voimakkaampaa tuoksua tälle, mutta ihana siitä on nytkin ollut nauttia. Kirsikkasarjasta löytyy muistaakseni myös sheet mask, käsivoide sekä vartalovoide, mutta itse en ole niitä testannut. Frudian kangasnaamiot eivät ole suosikkejani, mutta jotain brändin vartalovoidetta olisi kyllä kiva päästä jossain vaiheessa kokeilemaan.

Viimeisenä vielä Ace Beauten Nostalgia Eyeshadow Palette, jonka otin käyttöön pitkästä aikaa vuoden alussa, kun shimmerinen kullankeltainen sävy Fun päätyi osaksi mun Pan Those Eyeshadowsia. Nyt maaliskuun tultua olen enemmänkin innostunut tekemään värikkäitä meikkejä tätä käyttäen ja mä pidän tästä paletista todella paljon. En ihan kaikkia näitä sävyjä enää ehkä näkisi käyttäväni, mutta tässä erityisesti mattasävyjen osalta todella kivoja yksilöitä, joita saan hyvin yhdisteltyä muiden palettien kanssa. Laadullisesti paletti on mielestäni hyvä ja on ollut taas ihanaa tehdä melkein vuoden tauon jälkeen oikeasti värikkäitä meikkejä. Värit piristävät kummasti, vaikka nykyään enemmän liputankin vähän neutraalimpien silmämeikkien puolesta tavallisessa arjessa. Ilman Pan Those Eyeshadowsia tämä paletti tuskin olisi mulla päätynyt tässä kohtaa käyttöön, mutta nyt aion nauttia tästä kunnolla!

Tuttuja tuotteita, omia suosikkeja tai mahdollisia inhokkeja? :)

6 kommenttia:

  1. Mulla oli tuo Ace Beauten paletti mutta jotenkin se ei sopinut mulle. Minusta sen värit vähän hävisi häivyttäessä tai jotenkin muuttuivat ihmeen värisiksi yhteen häivyttäessä. Laitoin sen kiertoon, vaikka se tietty nätti oli. Kevät on oivaa aikaa käyttää sitä ;) Just eilen Nurmeksessa mietin että jumalauta siellä on lunta, mun heinäseiväs lyhtyamppeli on liki kokonaan lumen alla ja se on n. 1.5m korkea :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, ettei toi Ace Beauten paletti lopulta ollutkaan sulle niin mieluinen! Apua mikä määrä lunta.. Ei sitä jotenkin täällä päin Suomea oikeasti edes tajua miten paljon sitä lunta jossain muualla saattaakaan olla. Täällä kun ei tollasia määriä ole koskaan ja jo 20 cm on ihan älytön määrä täällä :D

      Poista
  2. Ei ollut tuttuja tuotteita, mut tota voidetta olis kiva päästä joskus kokeileen, mutta se hinta. 😅 Olis vaikka joku 70e hinnasta pois, niin ostaisin heti. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ihan älyttömän kiva, jos joskus saisi kuulla sun ajatuksia 111Skinistä! Harmi että toi voidekin on noin törkyhintainen..

      Poista
  3. Kivat suosikit, tuo paletti on kaunis ja sopii kevääseen upeasti. Frudian suihkugeelit varmasti ihanan tuoksuisia, ainakin persikka oli. En nyt ainakaan hetkeen osta niitä testiin mutta ehkä taas joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se persikkasuihkugeeli oli niin ihana<3 Se ei vissiin kuitenkaan sulle lopulta sopinut niin varmaan hyväkin pitää taukoa, plus sulla(kin) taitaa löytyä ihan riittävästi suihkugeelejä, ettei uudelle edes olisi tällä hetkellä tarvetta :D

      Poista

Kiitos kommentista!