tiistai 14. maaliskuuta 2023

Vertailussa neljä eyelineria

*Saatu ilmaistuote

Tänään vertaillaan eyelinereita! Eikä mitä tahansa eyelinereita, vaan mustia, nestemäisiä ja vedenkestäviä sellaisia. Multa löytyy tällä hetkellä tosiaan avattuna neljä eyelineria, joista kaksi on itselleni uusia tuttavuuksia ja toiset kaksi taas olleet jo jonkin aikaa käytössä. Nyt halusin ihan mielenkiinnon vuoksi tehdä pienoisen vertailupostauksen näistä neljästä. Kerron jokaisesta nelikosta speksit sekä sen, kuinka ne ovat omassa käytössäni toimineet. Lopulta käydään vielä läpi, mikä tai mitkä päätyivät suosikeiksini ja mahtuiko joukkoon ehkä joku täysin hutiostos? Mähän olen itse varsinainen eyelinerien suurkuluttaja, sillä lähes aina meikatessani teen myös nestemäisellä, mustalla eyelinerilla itselleni siipirajaukset. Toivon eyelinerilta mieluusti vedenkestävyyttä, täydellistä pysyvyyttä, helppokäyttöisyyttä sekä intensiivisen mustaa väriä. Testiin päätyy tällä kertaa kaksi NYX:n eyelineria, Rimmelin eyeliner sekä essencen eyeliner. Mainitut hintatiedot ovat suuntaa-antavia, kuten aina, ja riippuvat ostopaikasta.

NYX Epic Wear on mattainen, vedenkestävä eyeliner, joka on myynnissä myös muissa kuin tässä mustassa sävyssä. Eyeliner sopii käytettäväksi paitsi osana silmämeikkiä, myös vartalolla, joten se ehkä kertoo jo jotain siitä, että kyseessä tosiaan pitäisi olla hyvin pysyvä tuote. Eyelinerin sivellinosa on melko taipuisa eikä sen takia ehkä paras mahdollinen tuote aloittelevalle eyelinerin käyttäjälle. Sivellin muistuttaa hurjasti suosikkini Vinyl Liquid Linerin sivellintä, mutta tämä kyseinen eyelinerhan on jo poistunut myynnistä. Epic Wearin eyelinermassa on kuitenkin koostumukseltaan hieman paksumpaa. Tavallaan mulle tulee tästä vähän jopa sellainen geelimäinen vaikutelma, vaikka nestemäistä eyeliner toki kuitenkin on. 

Tämän eyelinerin kanssa saa todella, todella pysyvät ja pikimustat rajaukset. Pysyvyys on jopa niin hyvä, että mun on joitain kertoja pitänyt tehdä extrapaljon työtä, jotta olen saanut kaiken eyelinerin putsattua pois silmistäni. Mutta eivätpähän lähde rajaukset päivän aikana suttaantumaankaan! Ohuen ohutta jälkeä on hankala saada, kiitos niin joustavan sivellinosan, mutta tarkalla ja varovaisella työskentelyllä sekin kuitenkin onnistuu. En kuitenkaan suosittele tätä, mikäli suosit superohutta rajausjälkeä. Olen myös aika usein onnistunut sotkemaan ripseni tämän eyelinerin kanssa, mutta koska eyelinerilla kestää hetki kuivahtaa, ehtii ripsetkin putsaamaan ennen kuin musta väri jämähtää niihin. Mä toivoin tämän olevan itselleni yhtä mieluisa kuin se hyvin samankaltainen Vinyl Liquid Liner, mutta ei tämä sen tasolle yltänyt. Hyvä tuote ja varma valinta, mikäli haluaa todellakin vedenkestävän ja intensiivisen mustan rajausjäljen, mutta ehkä vähän turhankin pysyvä itselleni jokapäiväiseen käyttöön.
Hinta: noin 13,00 €.

Plussat:
- Intensiivisen musta lopputulos
- Ei suttaannu päivän aikana lainkaan

Miinukset:
- Eyelineria on toisinaan hyvin työläs pestä pois
- Hieman hankalakäyttöinen sivellinosa

NYX Epic Ink Liner on tussipäinen, vedenkestävä eyeliner, joka taitaa olla se NYX:n kaikkein suosituin eyeliner tällä hetkellä. Tällä eyelinerilla pitäisi saada aikaan superohutta ja tarkkaa jälkeä sekä halutessaan myös paksumpaa lopputulosta. Eyeliner lupaa olla suttaantumatta ja se on myynnissä mustana ja ruskeana versiona. Epic Ink Liner nousi mun suosiooni viime vuonna ja tämä on ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan paras tussiliner, jota olen käyttänyt. Rajausten teko tämän kanssa on todella helppoa ja vaivatonta. Kynä liukuu iholla vaivattomasti ja väriä tulee jo yhdellä vedolla riittävästi, joten kerrostamista ei tarvita mustan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Pidän erityisesti siitä, että tällä saa niin ohutta jälkeä, vaikka itse kyllä monesti suosin vähän paksumpiakin rajauksia. Tämä mahdollistaa hyvin molemmat! 

Tussilinerit ovat hyviä ihan kaikille, olit sitten aloitteleva tai kokeneempi rajausten kanssa. Ainut miinus tälle eyelinerille tulee pysyvyydestä, sillä itselläni tämä ei tuotteen vedenkestävyydestä huolimatta välttämättä pysy silmissä koko päivää. Toisinaan väri lähtee suttaantumaan silmän sisänurkasta päivän aikana, mutta näin ei kuitenkaan tapahdu joka kerta. En oikeastaan edes tiedä mikä sen joskus aiheuttaa, sillä en ole kokenut silmieni esimerkiksi vuotaneen näinä kertoina. "Smudge-proof" lupausta tämä ei siis onnistu itselläni täysin lunastamaan, mutta se mahdollinen suttaantuminenkin on todella pientä ja helposti korjattavissa, joten tämä jatkaa yhä edelleen paikallaan suosikkieyelinerinani.
Hinta: noin 13,00 €.

Plussat:
- Todella helppokäyttöinen
- Mahdollistaa sekä ohuen että paksun rajausjäljen
- Musta lopputulos jo yhdellä vedolla

Miinukset:
- Suttaantuu toisinaan silmän sisänurkasta

Essence lash princess liner waterproof on tussipäinen, lyhytvartinen eyeliner, joka lupaa vedenkestävän lopputuloksen. Lisäksi eyelinerin huopa-applikaattorilla tulisi saada halutessaan niin ohuempaa kuin paksumpaakin rajausta. En tiedä sattuiko mulle maanantaikappale vai ovatko kaikki yksilöt samanlaisia, mutta tästä ei väriä tahdo juuri irrota. Applikaattori oli kuivahko jo heti ensimmäisellä käyttökerralla eikä se ole siitä parantunut. Tämän eyelinerin kanssa on sinänsä todella helppo työskennellä, sillä vaikka eyelinerin hylsy sinänsä on lyhyt, se on mukavan paksu ja siitä saa tukevan otteen. Ohutkärkinen tussipää on myös hyvä, sillä sen kanssa saa tehtyä ohutta rajausjälkeä. 

Ongelmaksi kuitenkin muodostuu väri, sillä tämä ei ole iholla mustaa nähnytkään. En saa tätä itse edes kerrostamalla näyttämään luomillani mustalta, enkä totta puhuen tee mitään mustalla eyelinerilla, joka on iholla läpikuultava ja lopputulos on harmaa. Lisäksi tämä suttaantuu silmän sisänurkasta jo tunnissa, eli en missään tapauksessa allekirjoita myöskään tämän vedenkestävyyttä. Kyllä ne vedenkestävätkin eyelinerit saattavat hieman suttaantua, mutta tämä suttaantuu liikaa. Haluaisin testata tästä vielä sitä ihan tavallista, ei-vedenkestävää versiota, mutta tämän yksilön perusteella en voi tätä vedenkestävää lash princess lineria suositella.
Hinta: noin 3,70 €.

Plussat:
+ Tukeva hylsy, miellyttävä käyttää
+ Edullinen
+ Kapea kärki mahdollistaa ohuenkin jäljen

Miinukset:
- Kuivahko
- Lopputulos on enemmän harmaa kuin musta
- Pysyvyys on todella huono vedenkestäväksi eyelineriksi

Rimmel Exaggerate Waterproof Liquid Eyeliner* päätyy esittelyyn viimeisenä. Kyseessä on purkissa oleva dipliner, joka lupaa vedenkestävän lopputuloksen, joka ei päivän aikana suttaannu tai karise. Tämän eyelinerin ehdoton valttikortti onkin juuri pysyvyys. Väri ei ole kertaakaan suttaantunut päivän aikana lainkaan, vaikka silmäni olisivat hieman vuotaneetkin. Lisäksi eyelinerin väri on oikeasti musta eikä jotain sinnepäin, ja tästähän on myynnissä myös ei-vedenkestävä versio niille, jotka eivät vedenkestävää eyelineria halua. Diplinerit ovat yleensä helppokäyttöisiä ja niin on sinänsä tämäkin, mutta tässä on aika kankea ja paksu sivellinosa, joka ei taivu oikeastaan lainkaan. Pientä joustavuutta olisin itse tähän kaivannut tai vaihtoehtoisesti kapeampaa kärkeä, sillä nyt tämän kanssa on hieman vaikea saada ohutta rajausjälkeä. Mua itseäni ei se paksumpikaan lopputulos tosiaan haittaa, mutta tiedän monien pitävän nimenomaan siitä todella ohuesta rajausjäljestä. Eyelinerin sivellintä saa myös dippailla purkkiin useammankin kerran rajauksia tehdessä, mikä hieman hidastaa niiden piirtämistä, mutta ei muuten sinänsä mihinkään vaikuta. Hyvä tuote, muttei ehkä ihan suosikkini.
Hinta: noin 8,00 €.

Plussat:
- Loistava pysyvyys
- Intensiivinen, musta lopputulos

Miinukset:
- Vaikea tehdä ohutta rajausta
- Sivellintä saa dipata purkkiin useamman kerran silmiä rajatessa
- Hieman liian kankea ja paksu sivellin

NYX Epic Wear, NYX Epic Ink Liner, essence lash princess ja Rimmel Exaggerate

Tässä vielä käden iholle tehdyt rajaukset. Kuva kertoo jo ihan riittävästi tuosta kolmantena olevasta essencen eyelinerista, joka ei siis ole mustaa nähnytkään. Iho paistaa läpi todella hyvin eikä kerrostamalla tosiaan juuri parempaa lopputulosta tullut. Mustin näistä on ehdottomasti NYX:n Epic Wear, mutta essence on tosiaan ainut, joka ei täytä vaatimustani intensiivisen mustasta väristä.

Lopputulos on aika selkeä ainakin tuon essencen kohdalta - ei jatkoon. Rimmel ja molemmat NYX:t sen sijaan ovat hyviä ja käyttökelpoisia, vaikkei yksinään täydellinen olekaan. NYX Epic Wear on loistava henkilölle, jolla on eyelinerien teko jo hyvin hallussa ja kunnon meikinpoistoaineet käytössä. Rimmelin eyelineria suosittelen henkilölle, joka ei halua sitä ihan kaikkein ohuinta jälkeä, mutta arvostaa hyvää vedenkestävää lopputulosta. NYX Epic Ink Liner taas on mitä parhain tussilinerien ystäville, sillä vaikkei pysyvyys ihan täydellinen olekaan, on tussilinerilla superhelppo tehdä kauniit rajaukset hetkessä. Mikään näistä ei ole mahdottoman kallis, mutta olen toki tyytyväinen, että nelikosta juuri se kaikkein halvin, eli essence, on se jota en halua käyttää.

Onko teillä kokemusta näistä eyelinereista? :)

10 kommenttia:

  1. Mulla on kokemusta sekä Epic in linerista että tuosta Essencestä.
    Epic ink liner on entinen suosikkini, mutta nykyään käytän lähes pelkästään geelirajausta. Toi Nyxin tussi on vähän jopa liiankin ohuen nestemäinen nykyään omaan makuuni. Mutta onhan se muuten ihan huippu tuote!
    Essencestä taas en itsekään tykännyt niinkään. Sain omallani ihan kohtuullisen mustaa jälkeä kyllä, mutta koin hankalaksi tehdä tällä siistiä jälkeä ja tussi tuntui aika kuivalta ja suttaantui päivän mittaan. Odotin tältä kyllä enemmän kun muista kokeilemistani Essencen rajaustusseista olen tykännyt kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geelirajaukset on ihan mielettömän kivoja, mutta mä en jaksa sitä jatkuvaa siveltimien pesua, joten ne on jääneet mulla sen takia kokonaan. Muuten varmaan käyttäisin edelleen itsekin niitä :) Samoilla linjoilla ollaan siis essencen suhteen, harmittaa että koko eyeliner on alusta alkaen niin kuivahko :/ Hyvä että sä sait sen kanssa sentään mustaa jälkeä, vaikkei se paljon lohduta, kun jälki suttaantuu kuitenkin pois. Kiitos kommentista, oli kiva lukea sun kokemuksia näistä kahdesta eyelinerista<3

      Poista
  2. Tuo rimmelin kynätyylinen tai tuo Liquid Eyeliner oli kyllä legenda joskus! Ostin nyt tuon toisen NYX:ltä, koska Epix Ink Liner EI ole vedenkestävä kuten siinä lukee. En itse edes ajattelisi että se on :D Mutta vielä on yhtä muuta tuotetta jäljellä, joten aivan vielä en saa tuota Epic Wearia käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä testasin tota Epic Inkiä nyt vesihanan alla ja joo ei se iholta mihinkään juoksevan veden alla lähtenyt, mutta vähän kun sormella hinkkasi niin johan lähti :D Eli voidaan joo sanoa, ettei tosiaan ole vedenkestävä tuote tuo. Jännä että sitä sellaiseksi kuitenkin tuotekuvauksessa sanovat! Toivottavasti Epic Wear on sulle mieluinen<3

      Poista
  3. En ole muuten aikoihin käyttänyt enää lineria! Muistelen että tuo Epic on viimeisin ja siinä on propyleeniglykolia koska en sitä enää ostanut, ja se tussipää sylki joskus liikaa sitä tavaraa ja hermot meni :D muutoin se oli paras ikinä! Mulla taitaa jemiksessa olla Morphen tussiliner, taisi tulla joulukalenterissa? Olen suosinut luomivärirajauksia tai kynää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin sulla oli noita huonoja versioita tosta Epic Ink Linerista! Joku toinenkin taisi silloin joskus mainita tosta ongelmasta, sitä siis odotellessa, jos ja kun noita meinaan jatkossakin ostaa :D Mulla on varmaan myös ainakin jokunen eyeliner vielä jemmassa, kun niitä on tullut kauneusboksien mukana. Pitäisi varmaan nekin ottaa jossain vaiheessa käyttöön :D

      Poista
  4. Ei ole. Mä en itseasiassa edes muista, milloin viimeksi olisin käyttänyt eye lineria, siitä on takuulla vuosia. Kun raivasin mun meikkejä, jätin kaksi Sensain eye linerin ja Chanelin kynän. Nyt tuntuu, että nekin oli liikaa. 😅 Toisaalta Chanel säilyy vuosia, kun sitä teroittaa ja no Sensaihin voi ostaa täyttöpakkauksen, jos se on kuivunut. 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teroitettavat säilyy tosiaan pienen ikuisuuden, nestemäiset toki kuivahtaakin sitten aikanaan :D Mä jotenkin odotan mielenkiinnolla milloin itselle koittaa se hetki, kun luovun näistä rajauksista. Vielä toistaiseksi ne on kuitenkin mulle se "the juttu" meikissä :)

      Poista
  5. Tällaiset vertailupostaukset on tosi mielenkiintoisia:) Tuo essencen liner on näyttänyt olevan tosi monella pettymystuotteissa youtuben puolella. Vahvistit vielä mielipidettäni, että aion tuosta tuotteesta pysytellä kaukana! Onpa harmillista, se herätti minunkin mielenkiintoni myyntiin tullessaan. Joku kokeilemani essencen eyeliner joskus aiemmin oli ihan huippuhyvä. Nyxin linereista mulla ei kokemusta. Tuo Epic Ink liner kuulostaa kivalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essence oli kyllä pettymys, varsinkin kun mäkin oon heidän eyelinereista monesti pitänyt hurjasti! Mutta toisaalta essence on mulle ainakin ollut oikeastaan aina sellainen brändi, että osa tuotteista on ihan priimaa ja osa taas jotain aivan muuta :D

      Poista

Kiitos kommentista!