sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Mossa Juicy Clean Purifying Creme-Mousse

Moikka! Tänään arvioinnin kohteeksi pääsee mun uusin kasvoputsarini - Mossa Juicy Clean Purifying Creme-Mousse. Tämä kyseinen puhdistustuote on ollut mun ostoslistallani jo hyvin pitkään ja vihdoin sain aikaiseksi hankkia sen käydessäni Sokoksella tuhlaamassa lahjakorttejani. Samaiselta reissulta lähti mukaan mm. Originsin hiilnaamio, josta kirjoittelinkin hiljattain. Myös tästä Mossan putsarista olin lukenut Charming Nailsin Tainalta, joten kiitos jälleen Tainalle suosituksesta! Mossan tuotteita olen testaillut jonkin verran, ja moni ehkä muistaakin, että nimenomaan Mossan misellivedet ovat niitä, joita jatkuvasti suosin. Tällä hetkellä en omista muita Mossan tuotteita, mutta ehkä jonain päivänä saan varastot ihonhoidon osalta sen verran tyhjemmiksi, että pääsen enemmän taas ostamaan myös Mossaa. Kyseessä on kuitenkin hyvin kohtuuhintainen luonnonkosmetiikan brändi, jolta löytyy useita eri tuotesarjoja. Miten on, tykästyinkö tähän kasvoputsariin?

#d5685e

Mossan tuotteita myyvät monet luonnonkosmetiikkaa myyvät verkkokaupat sekä kivijalkamyymälät. Sokoksella tämän hinta on 12,50 €/190 ml.

Mossa Juicy Clean Purifying Creme-Mousse on puhdistusemulsio/puhdistusmaito, jonka tulisi iholla muuttua vaahtomaiseksi. Puhdistusemulsio sisältää valkoherukasta tulevia AHA-hedelmähappoja sekä esimerkiksi laventelia, jotka auttavat tekemään kasvojen ihosta puhtaan, kirkkaan ja raikkaan. Tuotekuvauksen mukaan putsari poistaa kasvoilta tehokkaasti myös meikit ja sen sanotaan sopivan kaikille ihotyypeille. Ostin tämän tuotteen itselleni kakkosvaiheen putsariksi enkä edes aio testata tätä meikinpoistossa, sillä siinä suosin öljyjä. En ole mitenkään turhan vaativa näiden kakkosvaiheen putsarien kanssa, mutta oli ihan mielenkiintoista lähteä testaamaan taas putsaria, joka sisältää niitä ihoa kuorivia AHA-happoja. Niiden happojen takia en itse kuivaihoisena tätä päivittäin käytä, mutta koska en jätä putsareita koskaan iholle sen kummemmin vaikuttamaan, ei tämänkään kuorintateho varmasti olisi mitenkään älyttömän suuri päivittäisessäkään käytössä.

Putsari on pakattu pumppupulloon ja on pullosta annosteltaessa koostumukseltaan juoksevaa ja nimenomaan hyvin kevyen emulsiomaista. Koostumus ehkä hieman yllätti, sillä jotenkin oletin tämän olevan täyteläisempää tai vaahtoavan jo pullosta pumpatessa, mutta niin ei ollutkaan. Näin juokseva koostumus ei ole putsareissa suosikkini, mutta se ei ole myöskään kynnyskysymys, jonka vuoksi en tätä haluaisi käyttää. Iholle levittäessä tuote vaahtoaa jonkin verran, mutten varsinaiseksi vaahtoputsariksi tätä missään tapauksessa menisi sanomaan. Putsarin tuoksu on aika voimakas ja hedelmäinen, mutta tuoksu häipyy toki nopeasti, kun kasvot huuhtelee vedellä.

Puhdistusemulsio itsessään on ollut varsin hyvä ja toiminut hyvin meikittömän ihon puhdistuksessa sekä siinä kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa. Kuten jo totesin, en edes aio tämän kanssa meikkejäni pestä pois, joten en valitettavasti osaa sanoa kuinka hyvin putsari siinä onnistuu. Liru koostumus oli pieni pettymys, mutta muuta huonoa sanottava en tästä itse keksi. Kasvot jäävät puhtaiksi ja tuntuvat miellyttäviltä. Tuote ja sen sisältämät AHA-hapot eivät ole saaneet kasvojani tuntumaan tai näyttämään kuivilta, joten en ole kokenut tätä itselleni turhan voimakkaaksi tuotteeksi. En varsinaisesti voi toisaalta kyllä myöskään sanoa, että kasvojeni iho olisi jotenkin selkeästi kirkkaampi tätä käytettyäni. Hyvä luonnonkosmetiikan perusputsari kasvoille ja uskon ostavani tätä myös jatkossa!

Ovatko Mossan tuotteet teille tuttuja? :)

8 kommenttia:

  1. Jotain Mossan tuotteita käytin n. viitisen vuotta sitten luonnonkosmetiikkainnostuksissani ja pitäisi kyllä taas pitkästä aikaa ostaa jotain kokeiluun, kunhan vaan varastot tyhjenevät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossalta löytyy kyllä hyviä tuotteita jo ihan hinta-laatusuhteenkin osalta! Itsekin odotan että pääsen enemmän taas kokeilemaan brändin tuotteita :)

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta tuotteelta<3 Mutta olen itsekin kuvitellut tuon enemmän vaahtomaiseksi tuotteeksi. Puhdistusvaahtoja tykkään käyttää erityisesti aamuisin, joskin toki muitakin putsareita. Mossasta tykkään kovasti, mutta aika monia tuotteita vielä testaamatta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tän koostumus kyllä yllätti, mutta eipä se onneksi tuotteesta huonoa tee :) Mossalla on lukuisia tuotteita, joita mäkin haluan vielä päästä kokeilemaan!

      Poista
  3. Kiva kun esittelit tämän, koitan juuri pannuttaa yhtä geeliputsaria joka suihkukerralla kasvojen pesua varten. Joskus jos saisi kaapeista noita lukuisia putsareita käytettyä voisi ostaa tämän testiin vaikka suihkutuotteeksi. Jos tällaisella pesee kasvot kahdesti ja suihku auttaa myös meikkien pesussa, niin voi jo saada melko puhdasta jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän kakkosvaiheen putsareita aina nimenomaan suihkussa, kun inhoan yli kaiken sitä lavuaarissa naaman pesua :D Putsareita kyllä herkästi kertyy varastoihin vähän turhankin kanssa, tsemppiä sulle niiden käyttöön<3

      Poista
  4. Hyvä ettei tämäkään varsinainen pettymys ollut <3 mulla on Mossalta pari lempparia joita ostan aina uudelleen, ennalta-arvattavat, varmaan tiedätkin mutta tämä siis ja se vadelma misellivesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut pettymys missään tapauksessa! Vadelma misellivesi on niin hyvää<3 Mä en sitä ole tosin enää kaupoista onnistunut bongaamaan, mutta onneksi on tota mansikkaversiota sentään ollut :D

      Poista

Kiitos kommentista!