tiistai 21. maaliskuuta 2023

Mitkä kosmetiikkabrändit kiinnostavat itseäni ja mitkä taas eivät?

Joku ehkä muistaa, kuinka kirjoitin joitain kuukausia sitten postauksen kosmetiikkabrändeistä, joiden ostaminen on jäänyt multa syystä tai toisesta. Tähän mahtui mm. Lumene, Freeman, The Ordinary ja TIGI. Nämä kaikki brändit ovat kuitenkin sellaisia, joita olen ostanut ja joista mulla on ainakin jonkin verran kokemusta. Tänään käydään läpi brändejä, joista mulla ei ole kokemusta, mutta jotka joko kiinnostavat mua hurjasti tai jotka eivät kiinnosta lainkaan! Meille kaikille muodostuu eri asioista mielikuvia, jotka eivät välttämättä vastaa millään tavalla lopullista mielipidettä, joka muovautuu ajan kanssa ja kosmetiikan osalta esimerkiksi tuotteita testaamalla. Sen takia pyydänkin, ettei kukaan pahoita mieltään näistä omista mielipiteistäni ja ajatuksistani, sillä ne pohjautuvat tosiaan omiin mielikuviini. Jos jokin tässä postauksessa mainittu itseäni ei-kiinnostava brändi on jonkun teidän suosikki niin sehän on vaan mahtavaa ja oikeastaan toivoisinkin, että tulette siinä tapauksessa kehumaan mulle brändiä ja sen tuotteita. Mitä suosittelisitte kokeilemaan, jotta mielikuvani ehkä muuttuisi?

Mitkä brändit itseäni eivät kiinnosta?

Lottie London

Tähän väliin on sanottava ensin pieni disclaimer - mä olen joskus saanut Lottie Londonin tuotteita jostain kauneusboksista, mutten niitä kuitenkaan koskaan itse käyttänyt! Lottie London on pyörinyt varsinkin viime kuukausina IG:n kauneus- ja meikkimaailmassa, kun brändi on tullut myyntiin Oletkauniille. Mun silmissäni brändi ei kuitenkaan ole kiinnostava ja koen esimerkiksi tuotteiden pakkauksetkin jotenkin vähän lapsekkaan oloisiksi. Olen brändiin törmännyt tosiaan jo vuosia sitten eikä kiinnostukseni ole siitä sen enempää herännyt, vaikka Suomessa Lottie London on tosiaan viime aikoina saanut enemmän näkyvyyttä.

SUVA Beauty 

Instagramin kauneusvaikuttajia seuraavat eivät varmasti ole voineet välttyä törmäämästä Suva Beautyyn! Brändi tunnetaan ennen kaikkea upeista ja loistavan pigmentin omaavista rajausväreistä ja onhan se myönnettävä, että Suvan tuotteilla tehdyt meikit ja rajaukset sun muut näyttävät todella kauniilta. Miksi brändi ei sitten mua itseäni kiinnosta? Mä en tee käytännössä koskaan rajauksia muuten kuin mustalla eyelinerilla. Jos mulla olisi aikaa ja taitoa (ja ehkä kiinnostustakin) tehdä enemmän kaikkia näyttäviä ja vähän erilaisia meikkejä tai maskeerauksia, olisin varmasti Suvaa jo ostanut. Nyt en näe tarpeelliseksi tuotteita hankkia, vaikka en hetkeäkään epäile, etteivätkö ne olisi todella laadukkaita ja täysin kehujensa arvoisia.

LH cosmetics

Ruotsalaisen Linda Hallbergin kosmetikkabrändi, joka on saavuttanut ihan mielettömän suuren suosion. Mulla on oikeastaan tasan yksi ja ehkä vähän tyhmäkin syy, miksi brändi ei mua kiinnosta: joskus vuosia sitten swatchailin LH cosmeticsin luomiväripalettia Kicksillä ja koin sen yksinkertaisesti todella huonoksi. Hintaa paletilla oli useita kymmeniä euroja, mutta swatchien perusteella paletin laatu ei todellakaan ollut kummoinen. Tiedän ettei koko brändiä voi yhden tuotteen perusteella tuomita, varsinkin kun tästä testauskerrasta tosiaan on jo todella pitkä aika. Se mielikuva vain on pysynyt eikä mulla ole koskaan ollut mitään sen suurempaa halua lähteä sitä muuttamaan. Uskon, että LH cosmeticsilta löytyy hyviä tuotteita enkä tiedä oliko siinä paletissa mahdollisesti jotain vikaa, mutta tiedän lukuisia muita brändejä, joilta ostan meikkini mieluummin.

BeautyAct

BeautyAct on Kicksin oma brändi, josta olen kuullut aika paljonkin, mutta itselläni ei ole missään vaiheessa ollut oikein mitään hinkua päästä tuotteita testaamaan. Tai sanotaanko vaikka näin, että jos ostaisin esimerkiksi Kicksin joulukalenterin, joka sisältäisi myös BeautyActia, aivan varmasti tuotteet testaisin ja käyttäisin, mikäli niistä vain pitäisin. En kuitenkaan jostain syystä ole sen enempää nähnyt tarvetta itse tutustua tuotteisiin sen paremmin. Tuotteita on kyllä kehuttu hurjasti, sitä ei voi sanoa!

Milk Makeup

Milk Makeupiltakin olen joskus omistanut yhden tuotteen, mutta senkin olen antanut eteenpäin, eli varsinaista kokemusta mulla ei brändistä siis ole. Muistan kuinka jossain vaiheessa todella moni hehkutti Milk Makeupia ja sanoi, että tuotteet ovat erinomaisia. Ehkä ovatkin, mutta mä näen Milk Makeupin täynnä erilaisia puikkotuotteita, jotka taas eivät ole omaan mieleeni. Tiedän, että valikoimista löytyy myös muunlaisia tuotteita, mutta mä olen ihan onnellinen, vaikken brändin tuotteita koskaan lähtisikään testaamaan. Kiinnostavampiakin löytyy!

Mitkä sitten kiinnostavat?

Charlotte Tilbury

Ensimmäisenä brändi, jota olen halunnut testata jo niiiin pitkään! Charlotte Tilburyn meikeistä luen arvosteluja aina todella, todella mielelläni enkä malta odottaa, että saan jossain vaiheessa itsekin testattua brändin tuotteita. Tuotteet eivät ole niitä kaikkein edullisimpia, mutta eipä sitä heti tarvitsekaan ihan kaikkia olla kokeilemassa. Olen joskus aiemmin jossain sanonutkin, että mikäli onnistun meikkejäni karsimaan ja muutenkin kosmetiikkaa nyt käyttämään tämän vuoden aikana odotusteni mukaan pois, saatan palkita itseni jouluna pienellä lahjalla, joka sisältäisi sitten myös Charlotte Tilburya.

Pyunkang Yul

Tässä on korealaisen kosmetiikan brändi, joka ei ole ainakaan omasta mielestäni saavuttanut mitään suurensuurta somehuomiota, mutta esimerkiksi Keyword: Loven Jonna on brändiä kehunut. Pyunkang Yul kuuluukin siis ehdottomasti osaksi omaa testilistaani, kunhan saan ihonhoitotuotteitani jemmoista pois ja "luvan" ostaa taas uusia. K-kosmetiikka on yleensä melko kohtuuhintaista eivätkä Pyunkang Yulinkaan tuotteet ole mitään älyttömän kalliita. 

Benton

Korealaisella kosmetiikalla jatketaan, sillä myös Benton on itselläni testilistalla. Tätä brändiä taas on kehunut erityisesti Charming Nailsin Taina, ja ehdottomasti aion lähteä Bentonin ihonhoitotuotteitakin kokeilemaan, kun tarvetta uusille vaan tulee. Toivon että saisin jo ensi vuonna varastoja sille mallille, että voisin ostaa laajemmin testiin yhdeltä brändiltä useampiakin ihonhoitotuotteita, ja Benton on ehdottomasti yksi niistä brändeistä, joilla tämän haluaisin toteuttaa.

Rare Beauty

Selena Gomezin kosmetiikkabrändi, joka kiinnostaa mua ennen kaikkea upeiden pakkausten takia, sillä ei mulla itse henkilöstä brändin takana ole oikeastaan minkäänlaista mielipidettä. Rare Beautylta mua kiinnostaa ennen kaikkea meikkipohjan tuotteet sekä huulimeikit, ja toivon että vielä jossain vaiheessa saan näitä kauniita meikkejä omallekin meikkipöydälleni.

Paula's Choice

Paula's Choicelta löytyy älyttömästi erilaisia tuotteita eri ihotyypeille ja erilaisiin iho-ongelmiin. Valikoimista löytyy täsmätuotteita vähän kaikkeen ja olen jo pitkään halunnut päästä Paula's Choicea testaamaan. Tuotteet eivät ole niitä kaikkein edullisimpia, mutta tämä on ehdottomasti brändi, johon haluan tutustua hinnasta riippumatta. Tässäkin kohtaa voin kiittää erityisesti Jonnaa, joka blogissaan on esitellyt ja suositellut useita Paula's Choicen tuotteita.

Onko teillä sellaisia kosmetiikkabrändejä, joita ette ole testanneet ettekä niin välitäkään testata? Entä sellaisia, jotka taas kiinnostavat hurjasti, mutta joita ette vielä ole päässeet kokeilemaan? :)

22 kommenttia:

  1. Just tänään funtsin postausaihetta (joita kyllä riittää), ja nappasin käteeni hiukan pettymykseksi osoittautuneen Rare Beautyn tuotteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei se Rare Beautyn highlighter ollut sulle sopiva ja mieluinen :/

      Poista
    2. En sitten tiedä, millaisia ne muut tuotteet ovat, olin niin tuon highlighterin lumoissa, että unohdin katsoa. Pitää seuraavalla Sephoranreissulla hiukan hypistellä niitä(kin).

      Poista
    3. Toivottavasti kirjoitat blogiin, jos päädyt heiltä jotain muutakin kokeilemaan!

      Poista
  2. Mulla on samoja merkkejä tuotteissa jotka ei niin kiinnosta. Lottie London, joo pari tuotetta omistan ja ne on ihan ok, siveltimet kiinnostaa vähän kun niitä on kehuttu, mutta halvanoloiset pakkaukset, lapsellinen ilme ja vähän halpisbrändin imago juurikin kauneusboxien myötä...vaikka kaikki kokeilemani meikit on olleet ok, hyviä jopa mutta asioikseni en niin viitsi ostaa lisää.
    SUVAlta mulla on sivellinsetti, se on tosi hyvä mutta ei ne rajaustuotteet iske kun en sellaisia käytä eikä ne ole mun meikkityyliä. Karla Cosmetics, Ikialo ja kaikki nää mitkä pyörii Instagramissa, tulee ihan korvista ulos eikä ne ole sellaisia meikkejä joita käytän, en tykkää voidemaisista enkä mistään kimalluksista niin hirveästi.

    Bentonin tuotteet on <3 ja C.Tillburylta mulla on ollut se Pillow Talk huulikiilto ja huultenrajauskynä, ne oli kyllä ihanat! En osaa sanoa mitä nyt himoitsen, en ehkä suuremmin mitään kun olen pidättäytynyt nettikaupoista niin en tiedä uutuuksista ;) Ehkä eniten kaikki jenkkimerkit kiinnostaa, haluaisin tilata Ipsya ja saada jotain kalliita ja hyviä tuotteita, ehkä joskus taas ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lottie Londonista mulla on täysin sama mielikuva, vaikka tuotteet varmasti on ihan hyviä, kun niitä niin moni kuitenkin kehuu! Itseä ei vaan kiinnosta yhtään. Voidemaiset tuotteet ei niin ole munkaan juttu, vaikka periaatteessa nykyään sellaisia kyllä käytän. En kuitenkaan itse ehdointahdoin lähtisi sellaisia ostamaan lisää ja kaikkia glitterjuttuja multa löytyy nyt jo ihan liikaa, selkeesti yli omien tarpeiden :D

      Pillow Talk huulipuna mun on saatava jossain vaiheessa! Se näyttää niin kauniilta ja onhan sitä älyttömästi hehkutettukin :D Mua harmittaa, ettei mullekaan tule enää mitään kauneusboksia, josta saisi kaikkia ihania (uutuus)tuotteita. Vaikka se tilausten lopettaminen oli ainut ja oikea päätös niin kyllä niitä bokseja silti jäi kaipaamaan :)

      Poista
  3. On moniakin. Pitää varmaan tehdä tää itsekin. Mut kiitos sun, mä olen ujuttanut tosi paljon enemmän K-Beauty tuotteita. Oon etsinyt sieltä omaan ihonhoitofilosofiaan sopivia juttuja ja niitä on yllättävän paljon. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että oot löytänyt k-kosmetiikasta kivoja tuotteita enemmänkin! Innolla odotan sun postausta, jos lähdet samanlaista tekemään ♥

      Poista
  4. Charming Nailsia komppaan, instagramissa pyörivät ei kiinnosta tippaakaan. Ikilalostakin sai yliannostuksen kun yhdessä vaiheessa mistään muusta siellä puhuttukkaan. Ne ripsetkään heillä mitään ainutkertaisia ole, löytyy vastaavia muiltakin brändeiltä. Tietty kiva suosia suomalaista ja hatun nosto merkin perustajalle, iso duuni siinä varmasti on takana ja tuotteet oletettavasti on hyviä. Liika hype ja se 'kaikki on täydellistä' vei mun kiinnostuksen eikä ole ainut merkki, minkä kanssa menee samalla tavalla. K-beautya en ole vielä kokeillut, se ei jotenkaan kiinnosta. Ehkä pitäisi antaa mahdollisuus kuitenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten jännä, kuinka jonkin brändin hehkuttaminen saa joillain aikaan sen, ettei se kiinnosta enää lainkaan. Mä siis tiedän hyvin tunteen :D Tosta oon kyllä täysin samaa mieltä, että iso työ tuolla varmasti on takana ja mä toivon pelkkää onnea ja menestystä Ikilalolle, vaikken ainakaan tällä hetkellä itsekään ole niin kiinnostunut brändin tuotteita kokeilemaan. Luulen, että vähän toisenlaisessa elämäntilanteessa, jossa mulla ei olisi kohta vuoden ikästä lasta, joka vie niin paljon aikaa, olisin niitä tuotteita jo testannut! K-kosmetiikkaa voin lämpimästi suositella, mä olen siihen ihan hurahtanut<3

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus! Oon tainnut löytää omat suosikkini, että voisin melkein vaan luetella ne ja jättää muut tuotteet kauppaan tästä lähin. Ihonhoito Dermalociga, hiustenhoito Olaplex, meikit Sensai ja Huda ja kropalle apteekin tuotteet. Mutta aina tietty seikkailen muiden merkkien parissa..Mutta nämä on ne brändit mihin aina palaan😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on mun mielestä niin hienoa, että oot löytänyt tollaset luottomerkit itsellesi! Munkin mielestä on kiva testata kosmetiikkaa laajasti eri brändeiltä, mutta salaa kuitenkin toivon, että joskus löytyisi muutama brändi, joilta saisin ostettua ainakin suurimman osan tuotteista :)

      Poista
  6. Milk Makeupista sama mielikuva, että sarja koostuu vain puikoista :D LH Cosmeticsilta olen käyttänyt yhden tuotteen ja sekin oli kynsinauha/huuliöljy (siinä oli niitä kuivakukkia sisällä), mutta muuten ei ole kyllä oikein tullut sillä silmällä katsottua.

    Tein tilauksen Sephoraan ja tilasin sieltä pelkästään Sephoran oman merkin tuotteita, ne on sellasia jotka kiinnostaa, mutta otin varman päälle ja tilasin vaan suihku/kylpytuotteita.
    Drunk Elephant merkki on sellainen, jonka testaaminen kiinnostaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sephoran omia tuotteita olisi kiva joskus päästä kokeilemaan, jos vaikka joskus pääsisi taas ihan paikan päälle niitä katselemaan! Drunk Elephantista en oo kuullutkaan, pitääkin tutustua tarkemmin brändiin.

      Poista
  7. Tämä oli hyvä postaus. LH cosmeticsilta olen tykännyt rajauskynistä. Anger mood punaisen huulipunan kaveriksi ja dusty pink nudepunan. BeautyAct on siinä rajalla. Sain lahjaksi kyseisen merkin luomiväripaletin, niin sitä aion jossain vaiheessa kokeilla. Pari sy-voidetta on harkinnassa.
    Minua ei ole kiinnostanut esimerkiksi Revolution-meikit. Revolutionista on jäänyt parhaiten mieleen isot poskipuna-,korostus- y.m. paletit joiden kohdalla mietin, etten saa niitä koskaan käytettyä loppuun. :D
    Paula's Choice kiinnostaa minuakin sekä Urang.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti BeaytyActin paletti olisi sulle mieluisa, kunhan ensin pääset sen kanssa meikkaamaan. Revolutionin meikit on mun mielestä hintaansa nähden pääasiassa hyviä, mutta onhan ne paletit monille varmasti ihan turhan suuria. En välttämättä itsekään enää lähtisi brändin tuotteita ostamaan, tykkään kasvomeikeissä enemmän yksittäisistä tuotteista kuin suurista paleteista nykyään :) Urang kiinnostaa myös mua!

      Poista
  8. Aivan turha postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätit kuitenkin käyttää aikaasi sen lukemiseen? Ok!

      Poista
  9. Tuo Lottie pyöri kauneusbokseissa joskus, mutta tuotteista tulee mieleen pikkutytön eka meikkisarja joka on semmonen puoliksi lelu itselläni.. LH:n paletti pistää myös toivomisen varaan, muut tuotteet on ehkä parempia - puuteri ihan suosikki mulla ja primeri myös huippuhyvä. Noista mitkä sinua kiinnostaa kiinnostaisi minua ehkä enemmän vain Benton, mutta ei niinkään muut. Jotenkin luotan jo tuttuihin ja turvallisiin, kosmetiikka ala on räjähtänyt käsiin viimeisessä 10 vuodessa joten jokaiseen uuteen brändiinkään ei vain tarvitse tutustua ja perehtyä - niille on oma markkinansa jossain eri sukupolvessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lottie London tuo mullekin vähän samat mielikuvat, mutta sen verran paljon noita on kuitenkin kehuttu, että tuotteet itsessään saattaa olla tosi hyviäkin! Mutta eipä noi toisaalta ole kovin hintavia, mikä väistämättä tekee sen, että jostain on pihistettävä ja mieluummin sitten pakkauksista kuin itse tuotteesta :D Brändejä on tosiaan ihan älytön määrä ja koko ajan tulee lisää. Missään tapauksessa kaikkiin ei ehdi tutustua eikä onneksi tarvitsekaan. Eikä kaikkien brändien tarvitse kiinnostaa itseä, kuten tääkin postaus ja kommentit hyvin osoitti<3

      Poista
  10. Tätä on joskus mielenkiintoista pysähtyä miettimään. Oli kiva lukea sun ajatuksia eri merkeistä:) Pohdin itse tätä nyt vain meikkien osalta. Muakaan ei kiinnosta Lottie London. Olen saanut jonkun merkin kulmatuotteen, rajauskynän tms. boksista ja aion sen testata. Mutta itse en mene ostamaan merkin tuotteita. Samoin ei kiinnosta KimChi Chic. Siitäkin mulla boksista tullut tuote, jota en ole vielä kokeillut. Mutta merkki ei yhtään innosta. Suva ei myöskään ole sellainen, joka kiinnostaisi ja sitä en aio ostaa.

    Muakin kiinnostaa Rare Beauty, mutta en ole sitä vielä ehtinyt testaamaan. Samoin Makeup Forever, jolta juuri ostin ensimmäisen tuotteeni maaliskuussa mutta en ole vielä kokeillut. Myös Kosas kiinnostaa. Varmasti molempiin ryhmiin oli vielä muitakin merkkejä, mutta nämä tuli nyt mieleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti noi Lottien tuotteet on sulle kuitenkin mieluisia, vaikket brändistä muuten niin olekaan innostunut :) Mulla oli KimChi Chicin kanssa täysin sama ajatus, kunnes lähdin noita tuotteita kokeilemaan. Oon siis saanut jenkkibokseista muutaman brändin tuotteen ja ne mitä oon jo kokeillut, on olleet tosi hyviä! Nyt oon itse asiassa enemmänkin kiinnostunut niistä ja ainakin KimChi Chicin huulipunia ostan jossain vaiheessa testiin :) Toi oli itselle hyvä esimerkki siitä, kuinka ne mielikuvat voi tosiaan muuttua, niin kuin tässäkin postauksessa mainitsin!

      Kosas onkin itselleni ihan vieras, en oo tainnut koskaan edes kuulla kyseisestä brändistä. Makeup Foreveriäkään en oo koskaan kokeillut, mutta brändi on sentään nimeltä tuttu!

      Poista

Kiitos kommentista!