keskiviikko 24. toukokuuta 2023

COSRX Propolis Honey Overnight Mask

Moikka! Tänään tuotearvostelun kohteeksi päätyy COSRX:n Propolis Honey Overnight Mask, jonka ostin itselleni aiemmin tässä kuussa ennen kaikkea Kosmetiikkakatrin suosituksesta. Mä rakastan korealaista kosmetiikkaa ja myös COSRX on brändinä itselleni hyvin mieluisa, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö tätäkin testaamaan. Propolis-sarja ei ole mulle aiemmin tuttu, mutta jossain vaiheessa haluan ehdottomasti tutustua myös muihin sarjan tuotteisiin. Tilasin oman yönaamioni Bearelilta, jossa tämän hinta on tällä hetkellä 27,90 €/60 ml. Itse sain tilaukseni kuitenkin -15% alennuksella, joten tästä naamiostakaan en maksanut kuin 23,70 €. Miten kävi, onnistuiko COSRX vakuuttamaan mut jälleen?

COSRX Propolis Honey Overnight Mask on ihoa kosteuttava ja suojaava yönaamio, joka on tehty vastaamaan herkän ihon tarpeita. Se ei sisällä hajusteita tai alkoholia ja soveltuu tuotekuvauksen mukaan myös esimerkiksi couperosaiholle. Yönaamio sisältää vaikuttavina ainesosina ihoärsytystä lieventävää propolista ja hunajauutteita, ihoa pehmentävää ja kosteuttavaa adenosiinia sekä mm. ihon suojakerrosta vahvistavaa pantenolia ja hyaluronihappoa. Propolisuute löytyy INCI-listan kärjestä ja tuotekuvauksen mukaan jopa 87% naamion sisällöstä onkin nimenomaan propolista. Olen aiemminkin käyttänyt joitain ihonhoitotuotteita, jotka ovat sisältäneet hunajaa ja propolista, mutta tämä COSRX:n sarja ei tosiaan mulle ollut aiemmin tuttu.

Yönaamiot ovat itselleni yleensä mieluisia ja eniten olen käyttänyt kosteuttavia yönaamioita. Monesti ne ovat koostumukseltaan melko paksuja ja saattavat jättää iholle vaalean kerroksen, joka kuitenkin imeytyy lopulta ihoon täysin. Tämä COSRX:n propolisnaamio on erilainen, sillä on koostumukseltaan kevyen geelimäistä ja imeytyy ihoon nopeammin kuin suurin osa muista yönaamioista, joita olen käyttänyt. Tämä ei myöskään murustu kasvoilta pois toisin kuin niin moni muu yönaamio, jos kasvoja erehtyy tuotteen levittämisen jälkeen vielä koskettelemaan. Naamio on siis kaikin puolin hyvin miellyttävä käyttää, vaikkei ehkä ulkoisesti muistutakaan aivan sitä, mihin olen yönaamioiden osalta tottunut. Mutta ehkä ihan hyvä näin!

Tuotetta on siis tarkoitus levittää kasvoille illalla muiden ihonhoitotuotteiden jälkeen ja jättää yön yli vaikuttamaan. Aamulla kasvojen ihon tulisi tuntua sileältä, pehmeältä ja kosteutetulta. Naamion tulisi myös mm. ennaltaehkäistä tulehduksia sekä vahvistaa ihon suojakerrosta. Aamulla kasvot puhdistetaan normaalin aamurutiinin mukaisesti ja jatketaan taas aamun ihonhoitorutiinin tuotteilla. Yönaamioista liikkuu paljon vääriä käsityksiä, sillä näitähän ei levitetä iholle paksua kerrosta, joka yön aikana sotkee tyynyt ja muut petivaatteet. Naamio tosiaan imeytyy ihoon itselläni jo illan aikana ennen nukkumaanmenoa, eikä tahraa vaikkapa sitä tyynyliinaa. Käytän itse yönaamioita yleensä ihan tavallisen yövoiteen tavoin ja tämä COSRX:n tuote onkin juuri kuin yövoide, vain vähän tehokkaampi sellainen. Halutessaan tätäkin voi käyttää sekä poispestävän naamion tavoin (levittämällä paksumman kerroksen ja huuhtelemalla jonkin ajan kuluttua loput pois) että päivävoiteena, jos iho tuntuu todella kuivalta. Itse käytän tämän kuitenkin mieluusti nimenomaan yönaamiona/-voiteena.

Miten sitten tuotteen varsinainen teho? Tämä on osoittautunut todella hyväksi tuotteeksi omalle kuivalle ja herkälle iholleni. Naamio kosteuttaa ihoa todella hyvin, mutta on kuitenkin tosiaan koostumukseltaan miellyttävän kevyttä ja geelimäistä. Olen parin viikon ajan käyttänyt tätä lähes joka ilta ja ihoni on tuntunut joka aamu todella pehmeältä ja kosteutetulta. Toki mulla oli jo aiemmin käytössä erinomainen yövoide 111Skiniltä, joten en koe tämän COSRX:n kanssa saavani välttämättä mitään enempää. Mutta jos verrataan moniin muihin yövoiteisiin, joita olen käyttänyt, on tämä todellakin omalle iholleni niitä parempi tuote. 111Skin alkaa kohta loppua, mutta olen iloinen tietäessäni, että mulla jää tästä COSRX:n yönaamiosta itselleni sille oikein hyvä korvaava tuote. Tätä voin suositella, mikäli kaipaat kosteuttavaa yövoidetta/yönaamiota itsellesi! Tuote on myös hyvin riittoisa ja 60 ml kokoinen tuubi hieman suurempi kuin kasvovoiteet yleensä. COSRX ei pettänyt tälläkään kertaa, odotan innolla että pääsen jossain vaiheessa kokeilemaan muita Propolis-sarjan tuotteita.

Käytättekö te yönaamioita? Entä onko tämä COSRX:n tuote tai jokin muu Propolis-sarjan tuote teille tuttu? :)

10 kommenttia:

  1. Käytän todellakin ja useamman kerran viikossa. Dermalocigan naamiot ovat suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermalogicaan mun pitäisi tutustua ehdottomasti paremmin ja pidän siis naamiotkin mielessä!

      Poista
  2. Hyvin harvoin kyllä tulee yönaamioita käytettyä :D En edes muista olenko koskaan täysikokoista tuotetta käyttänyt ja ne on yleensä olleet juuri sellaisia paksuja voiteita, jotka ei imeydy ikinä (paitsi tyynyliinaan). Käytän yleensä ihan perinteisiä yövoiteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toki riippuu varmasti naamiosta ja ihotyypistä, että miten hyvin ne imeytyy, mutta tää oli ihanan erilainen kun koostumus oli tosiaan geelimäistä! Onneksi se perinteinen yövoide on useimmille ihan riittävä, niin ei tarvitse naamioita yötä vasten kasvoille laittaa :)

      Poista
  3. En käytä yönaamioita, nukun kyljelläni niin ei se toimi :D tältä sarjalta on kasvovesi jonka otan jossain vaiheessa käytöön, mielenkiintoiselta vaikuttavat, tykkään propoliksesta, auttaa mm.flunssaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin nukun kyljelläni, mutta tokihan se riippuu paljon naamiosta ja myös ihotyypistä, että missä ajassa se ehtii imeytymään, ettei oo kaikki tyynyllä :D Propolis on kieltämättä mielenkiintoinen raaka-aine!

      Poista
  4. Tuota pitäisi varmaan kokeilla. Toistaiseksi paras kokeilemani yönaamio on Saturday Skin -merkin geelimäinen, josta kirjoittelin täällä: https://dzinninajatuksia.blogspot.com/2022/08/3-x-joka-ihon-korealainen-yonaamio.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla odottelee toi sama Saturday Skinin tuote edelleen testaamista. Josko sen saisin vihdoin tän loputtua otettua kokeiluun!

      Poista
  5. Käytän kyllä aina jotain voidetta tai naamiota kasvoille yöksi. Olen kokeillut vaikka mitä rasvoja ja voiteita, tää on mun mielestä ollut paras omille kasvoilleni! En enää erikseen ostaisi mitään muuta yövoidetta/yönaamiota kasvoille omalla rahalla niinsanotusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on loistava, kiitos vielä suosituksesta<3 Mä todennäköisesti jatkossakin jatkan muiden voiteiden kokeiluja, mutta pidän myös tosi tärkeenä sitä, että tästä tuli sellainen luottotuote, jonka tiedän toimivan. Noi kokeilut kun ei aina mene ihan nappiin niin lohduttaa tietää, että on helposti saatavilla sitten tuote, joka varmasti toimii :D

      Poista

Kiitos kommentista!