keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Ajatuksia kosmetiikan hajusteista

Kosmetiikassa käytetyt hajusteet herättävät varmasti monissa ajatuksia suuntaan tai toiseen. Osa suosii ainoastaan hajusteetonta kosmetiikkaa, kun toinen ääripää taas nauttii saadessaan käyttää hyvinkin voimakkaasti tuoksuvia kosmetiikkatuotteita. Monet sijoittuvat johonkin näiden kahden esimerkin välille ja kokevat ehkä tietyissä tuotteissa hajusteet positiivisina asioina, toisissa taas turhina tai yhdentekevinä. Ajattelin kirjoittaa taas vaihteeksi vähän pohdiskelevampaa postausta ja haluaisin myös kuulla teidän ajatuksianne - suositteko te enemmän hajusteetonta vai hajustetta kosmetiikkaa? Onko sillä tuotteen tuoksulla teille edes väliä?

Nykyään ollaan enemmän ja enemmän tietoisia siitä, kuinka monilla kanssaihmisillä saattaa olla erilaisia hajusteallergioita, yliherkkyyttä tai esimerkiksi astmaa, jolloin voimakkaiden hajusteiden käyttö esimerkiksi julkisilla paikoilla herättää paljon ajatuksia. Onkin yleisesti toivottavaa, ettei kukaan esimerkiksi ui hajuvedessä astuessaan bussiin tai muuhun suljettuun tilaan ja pidetään varmasti selvänä, että esimerkiksi sairaalaympäristöön tulisi tulla mahdollisimman vähien hajusteiden kanssa. Tietenkään kaikkeen ei aina voi vaurautua ja esimerkiksi käynti sairaalaan saattaa tulla täysin yllättäen. Toki monet ovat myös sitä mieltä, ettei oma hajusteiden käyttö kuulu muille. Itse en kärsi astmasta tai hajusteyliherkkyyksistä, mutta onhan se oikeasti inhottavaa, jos vaikka siellä bussissa viereen istuu henkilö, joka tuoksuu tai haisee todella voimakkaasti jollekin, oli se haju sitten mikä tahansa. Enkä voi edes kuvitella kuinka inhottavaa se on henkilöstä, joka kokee tällaisessa tilanteessa ihan oikeasti hengitysvaikeuksia. Jokaisella on toki oikeus käyttää hajusteita juuri sen verran kuin haluaa, mutta mielestäni on hyvien tapojen mukaista ottaa myös muut ihmiset huomioon, niin tässä kuin muissakin asioissa.

Mitä sitten tulee omaan kosmetiikan käyttööni ja hajusteisiin, käytänkö niitä? Käytän kyllä. Käytän hajuvesiä, mutta hyvin maltillisesti. Lisäksi käytän hajustettua kosmetiikaa mm. vartalonhoidon osalta. On tiettyjä tuotekategorioita, joissa se tuoksu on itselleni ehdottoman tärkeä asia, mutta suurin osa kosmetiikasta saa puolestani olla täysin hajusteetonta, vaikken lähtökohtaisesti yleensä erityisesti etsi tai suosi hajusteettomia tuotteita. Suihkugeelit ja muut erityisesti vartalon iholle suihkussa käytetyt tuotteet ovat sellaisia, joissa yleensä kaipaan sitä tuoksua. Koen hajusteettomat suihkugeelit tai -saippuat yleensä erittäin tylsiksi enkä sellaisia itse osta. Mä itse pidän siitä, että saan nauttia kylppärissä edes pienen hetken siitä tuoksusta, joka jostain ihanasta suihkugeelistä sinne leviää. Sen takia valitsen suihkugeelikseni jonkin hyvältä tuoksuvan yksilön. Myös esimerkiksi vartalonkuorinnat, shampoot ja hoitoaineet ovat itselläni useimmiten jollain tavalla hajustettuja, mutta nämä ovat kaikki tuotteita, jotka myös huuhdellaan pois eikä niitä jätetä iholle tai hiuksiin. Toki shampoo tai hoitoaine saattaa hiuksiin jättää pienen tuoksun, mutta en ole törmännyt yhteenkään poishuuhdeltavaan hiustenhoitotuotteeseen, joka olisi ollut haistettavissa toisen hiuksista pienen etäisyyden päästä. Eri asia, jos varta vasten menee nuuhkimaan toisen hiuksia. 

Entäs sitten iholle jätettävä kosmetiikka? Käytän paljon hajustettuja vartalovoiteita ja käsivoiteita, mutta niissä hyvä tuoksu on pelkästään plussaa - ei lainkaan pakollinen asia. Tässä kohtaa täytyy myös todeta, että on olemassa myös omaan makuuni turhan voimakkaasti hajustettuja tuotteita näissä(kin) kategorioissa, enkä enää välitä niin voimakkaista tuoksuista kuin nuorempana. Meikeissä en tuoksuja kaipaa, ainakaan mitään voimakasta. Olen käyttänyt joitain Ciatén kookoselta tuoksuvia tuotteita, joita rakastin, sillä tuoksu tuotteissa oli riittävän mieto. Sitten taas esimerkiksi Huda Beautyn Faux Filter Foundationia en enää ostaisi, sillä se on älyttömän voimakkaasti hajustettu, eikä sen takia mieleeni. Löytyyhän multa toki myös Too Facedilta persikan ja suklaan tuoksuisia kosmetiikkatuotteita, mutta tarvitaanko luomiväreissä todella tuoksuja? Ei missään tapauksessa.

Käyttämäni ihonhoidon ei tarvitse olla täysin hajusteetonta, mutta toivon kasvovoiteissa, seerumeissa sun muissa olevan edes suhteellisen mieto tuoksu, joka ei jää iholle leijailemaan pitkäksi aikaa. Luonnonkosmetiikalle tuttu yrttisen voimakas tuoksu on itselleni hyvin epämiellyttävä, mutta onneksi löytyy paljon luonnonkosmetiikkaa myös miedommilla ja hyvillä tuoksuilla. Liian voimakkaan ja pahan tuoksuinen ihonhoitotuote jää itseltäni käyttämättä, vaikka tuote muuten olisi kuinka hyvä tahansa. Hiusten osalta varsinkin joissain muotoilutuotteissa on todella voimakkaat tuoksut ja näissä olen itse nykyään aiempaa tarkempi. Muistan kuinka vuosien takainen suosikkini TIGI:n Masterpiece hiuslakka tuoksui mielestäni taivaallisen hyvältä, samoin Batisten eri tuoksuiset kuivashampoot. Tällä hetkellä en käytä Batistelta kuin mietoa Freshin tuoksuista kuivashampoota enkä esimerkiksi töihin sairaalaan ikinä enää suihkisi Masterpiecen tyylistä, hyvin voimakkaan tuoksuista hiuslakkaa. Tuoksut hiustenhoito- ja hiustenmuotoilutuotteissa ovat ok niin kauan kuin mun päästä ei haista metrin päähän, mitä sinne on suihkittu.

Töissä olen muutenkin aiempaa tarkempi siitä, mitä tuotteita ja hajusteita käytän. Esimerkiksi The Body Shopin käsivoiteet, jotka ovat aiemmin olleet suosikkejani, tuoksuvat nykyään omaan nenääni niin voimakkailta, etten suurinta osaa käyttäisi ennen töihin lähtöä, enkä välttämättä muutenkaan. En tiedä onko tuoksuja menty vuosien varrella muuttamaan siten, että ne ovat oikeasti voimakkaampia vai onko nenäni vain herkempi. Mähän menetin koronan takia hajuaistini pitkäksi aikaa ja oikeastaan vasta vuosi sairastamisen jälkeen pystyin sanomaan, että hajuaisti oli täysin palautunut ennalleen. Tai ainakin uskon sen olevan ennallaan. Mielestäni muutos noissa TBS:n käsivoiteissa on kuitenkin tapahtunut jo jonkin aikaa sitten, ja olen myös kuullut muilta samaa pohdintaa. Hajuvesiä en itse käytä töissä koskaan.

Lopputuloksena siis on, että kaipaan tietyissä tuotteissa, kuten suihkugeeleissä, hyviä tuoksuja enkä muutenkaan välttele hajustettua kosmetiikkaa. Pyrin kuitenkin ottamaan muut ihmiset huomioon esimerkiksi miettimällä kuinka paljon hajusteita/hajustettua kosmetiikkaa käytän ennen töihin (sairaalaan) menoa, mutta kyllä mä vapaa-ajallani käytän sitten myös niitä hajuvesiä. Hajuvesiä en koskaan suihki kuin korkeintaan kaksi suihkausta, monesti vain yhden, mutta toki tiedän että herkimmille sekin määrä on varmasti liikaa. On myös tuotteita, kuten meikit, joissa kaikki hajusteet ja tuoksut ovat mielestäni täysin turhia. Onneksi nykyään löytyy myös enemmän ja enemmän täysin hajusteettomia tuotesarjoja henkilöille, jotka eivät voi tai halua käyttää hajustettua kosmetiikkaa!

Mikä on teidän suhtautumisenne kosmetiikan hajusteisiin? :)

20 kommenttia:

  1. Mää tykkäsin ennen käyttää miedosti tuoksuvia tuotteita, kuten käsivoiteita yms. Hajuvesiä en oo koskaan pystyny käyttään, ku tulee huono olo, mutta bodysprayt on toiminu mulla. Nykyään en pysty käyttään oikein mitään hajustettuja tuotteita astman takia. Se harmittaa. Mutta mieluummin oon henki auki ku henki ahtaalla. Muut käyttäkööt mitä haluaa. Joskus on näitä hajuvesi tai axe ylilyöntejä esim. bussissa ja on aika rankkaa olla kyydissä, ku henki menee ahtaalle ja tulee niin huono olo. Enemmän on muuten miehissä näitä, joilla on liikaa hajusteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Body mistit sun muut on kyllä monille varmasti parempia kuin varsinaiset hajuvedet, ne on sen verran miedompia ja hälvenee myös nopeammin :) Näinhän se on, että joskus sairaus tai muu vaan pakottaa luopumaan jostain, tässä tapauksessa niistä hajusteista kosmetiikassa, kun oma terveys on kuitenkin asetettava etusijalle. Ja loppujen lopuksi on todella pieni hinta jättää hajuvedet sun muut välistä kuin kärsiä hengitysvaikeuksista, ei varmasti tarvitse kenenkään miettiä kahta kertaa kumman valitsee. Oon huomannut samaa, että monesti ne on juuri miehiä, joilla menee vähän yli hajuvesien yms. kanssa. Oon omallekin miehelle joutunut monta kertaa huomauttamaan, ettei niitä hajuvesiä tarvitse suihkia kuin sen pari suihkausta, se on ihan riittävästi, kun tarkoituksena ei ole, että koko kylä hänet haistaa kilometrien päähän.

      Poista
  2. Nykyään kiinnitän vähän enemmän huomiota hajuveden käyttöön kun töissä on muutamia tuoksuttomia pisteitä. En lotraa aamulla vaan laitan maltillisesti. Joskus joku ihminen on maininnut töissä että hetkinen, käytätkö hajusteita? Kuivashampoota en ole enää käyttänyt kun Batistessa tosi voimakas se tuoksu, Moroccanoilin hiuslakkaakaan en ole aikoihin laittanut. Vähän harmi sinällään että missä niitä tuoksujaan nyt sitten käyttää mutta ehkä maltti on valttia enkä enää suihkuta viittä suihkautusta hajuvettä :D no okei, se oli vähän liioittelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batisten kuivashampoot on loistavia, mutta tosi voimakkaasti tuoksuvia :/ Moroccanoilillakin on muistaakseni melkoisen voimakkaat tuoksut, tosin jos se lakka tuoksuu samalta kuin se hiusöljy, en siitä tuoksusta itse edes pidä :D Maltti on varmasti valttia tässäkin asiassa. Mä suihkin nuorempana selkeesti enemmän hajuvesiä aina, varsinkin jos tuli lähdettyä johonkin ulos juhlimaan. Nykyään tuntuu, että se kaksikin suihkausta on joskus liikaa, ja siihen nähden mulla onkin ihan liikaa hajuvesiä. Ehkä mä joskus saan niitäkin vielä loppumaan!

      Poista
    2. Batisten "Nature" kuivashampoon tuoksu on tosi mieto, eli jos Batistesta tykkää niin kantsii kokeilla tuota :)

      Poista
    3. Joo löytyy Batistelta onneksi muutama miedompikin tuoksu! Harmi kun niin monet on tosi voimakkaasti hajustettuja :/

      Poista
  3. Meikissä ei ole kiva jos on tuoksua. Jos on hajusteeton tuoksu on usein kliininen ja kemiallinen ja melkein huonompi KUIN hajustettu kosmetiikka.
    Myönnän, pistän tuoksua 3-5 suihkusta kun lähden kotoa. Johtuu siitä tuoksusokeudesta, mutta minusta on kiva että on hyvä tuoksu. Jos näen 2-3 kaveria jotka on herkkiä laitan vain 1 suihkaus. Käyn vain harvoin lääkärissä tai tämmöisessä paikassa jossa pitäisi varoa. En käytä julkisia jne.
    Myös mun hiuslakan yritän aina valita niin että tiedän sen olevan hyvän tuoksuinen. 🧚‍♀️ Pahoitteluni kaikille tuoksuherkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajusteetonkin kosmetiikka tosiaan monesti tuoksuu jollekin ja kyllähän niistä raaka-aineista saattaa tulla tuoksua, vaikkei tuotteeseen mitään hajusteita sinänsä olisikaan lisätty! Mä olin kirjoittamassa tosta tuoksusokeudesta hajuvesien suhteen tähän postaukseen, mutten sitten lopulta kirjoittanut. Mutta toi on tosi hyvä pointti ja selittää varmasti sen, miksi osa saattaa lopulta suihkia vielä huomattavasti tota 3-5 suihkaustakin enemmän hajuvettä kerralla. Kun sen hajuveden kuitenkin haluaa haistaa iholtaan myös itse.

      Poista
  4. Mulla on paha aurallinen migreeni ja se usein aktivoituu tuoksuista ja mulla helposti se migreeni jää päälle ja enkka taitaa olla 26 päivää, sen jälkeen en jaksanut pitää kirjaa. Nykyään on estolääke ja hyvä kohtauslääke, mutta käytän aika lailla hajusteettomia tuotteita tai hyvin mietoja ja niitäkin valikoituina päivinä.. Ratikassa usein vaihdan vaunua, kun on voimakas tuoksu jollain. Myös yleisötapahtumissa oon joutunut vaihtaa paikkaa tai jopa lähteä kotiin. Mulla on ystävä joka allergisoitui kampaamotyöstä ja meinaa oikeasti tukehtua tuoksuista. Se on kamalaa seurattavaa. Joten kyse ei oo vaan siitä, että joku on vaan hajusteyliherkkä,,,taustalla voi olla ikäviä sairauksia. Tää oli hyvä postaus ja kiitos Linda sulle huomaavaisuudesta tässäkin asiassa toisia kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, en pysty edes kuvittelemaan miltä tollaset älyttömän pitkät migreeniputket tuntuu.. Itselläni on myös migreeni, ollut lapsesta saakka, mutta ei koskaan mitään tollasta kuin sulla. Ihan kamalaa :( Toi on täysin totta, että toisille on ihan oikeasti mahdotonta olla paikassa, jossa vieressä olevilla on paljon hajusteita tai joissa ylipäätään on voimakkaita tuoksuja. Eikä kyse silloin ole mistään pikkujutusta vaan oikeasti siitä, saako enää hengitettyä tai saako vaikka juuri todella voimakkaan migreeni- tai astmakohtauksen. Tääkin on varmasti asia, mitä ei kunnolla välttämättä pysty tajuamaan ennen kuin kokee itse tai näkee jonkun lähipiirissä kokevan noin voimakkaita reaktioita. Se ei silti tarkoita, etteikö toisia pitäisi pystyä huomioimaan, mutta valitettavasti kaikki eivät niin tee :/

      Poista
  5. Minulle tämä postaus toi mieleen sen ajatuksen, kuinka erilaisia me ollaan ihmisinä (ja neninä). Itselleni esimerkiksi kookoksen tuoksu on posketonta löyhkää. TIGIä en voi käyttää, koska koko sarjan tuotteet ovat hajustettu jollain ällöttävän makealta aineella. No, lakkaa tai kuivashampoota en muutenkaan voi käyttää aerosolin takia.

    Olen aika herkkä hajusteille, mutta en lainakaan kaikille. Pystyn käyttämään tiettyjä hajuvesiä itsekin. Olen huomannut hassun jutun: juju ei ole hajusteen koostumuksessa toisen iholla vaan sen määrässä. Jos toisen hajuvesi haisee omaan nenään, sitä on joko laitettu liikaa tai olet liian lähellä 😅.

    Yksi hauska esimerkki oli yksi mun sukulainen, joka väitti, että hän on tosi herkkä hajuille ja erityisesti hajuvesille. En sitten koskaan laittanut hajuvettä hänen kylään mennessäni. Kerran olimme menossa isommalla porukalla ulos syömään, ja laitoin toki hajuvettä. Hän ei edes huomannut sitä. Hän ei kertaa kaikkiaan pystynyt haistamaan hajuvettäni lainakaan, vaikka itse haistoin sitä vaatteissani vielä muutaman päivän jälkikäteen.

    Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että hajusteita saa olla, koska suurin osa kosmetiikka-aineista on aika ällöjä ominaishajultaan. Malti on hyvä tässäkin asiassa, kuten yleensäkin 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookos on varmasti sekä hajuna että makuna aika voimakkaasti mielipiteitä jakava! TIGI:n tuotteita en varmaan itsekään enää käyttäisi, tai en olekaan käyttänyt enää vuosiin, mutta joskus ne tuoksut oli ihan älyttömän herkullisia. Tykkään yhä makeista tuoksuista, mutta noi taitaa mennä itsellänikin jo vähän yli.

      Hyvä toi sun esimerkki tosta, miten muut sen hajuveden haistaa tai tässä tapauksessa ei haista! Ja noinhan se on, että hajuvettä on liikaa, jos sen pystyy monen metrin päähän toisesta haistamaan. Eri jos ihan kylki kyljessä ollaan. Maltti on tosiaan valttia, ja aina kannattaa muistaa, että tarvittaessa niitä hajusteita pystyy kyllä lisäämään, mutta se pois ottaminen onkin sitten astetta vaikeempaa :D Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista :)

      Poista
  6. Aloin nyt ihan miettiä missä tuotteissa haluan ehdottomasti olevan tuoksua ja ainoa jonka keksin on huulirasva. Käsirasva ja poispestävä hoitoaine ovat sellaisia jotka mielellään otan myös hajustettuina, mutta ei niilläkään oikeastaan ole niin väliä sitten kuitenkaan. Lopulta muut tekijät ratkaisevat enemmän.

    Pyrin valitsemaan mieluiten hajusteettomia tuotteita muuten, mutta ihan hirveästi en siihen silti kiinnitä huomiota. Kuivashampoot on poikkeus, niissä tosi monet on omaan makuuni ihan liian vahvan tuoksuisia ja siksi hajusteettomuus on siinä kategoriassa ehdoton plussa.

    Toivon myös ettei mikään käyttämäni tuote haise muille asti ollenkaan hajuvettä lukuun ottamatta. Sitäkin laitan silti vaan 1-2 suihkausta ja pelkään toisinaan että sekin on liikaa :D

    Pyykinpesuaine ei ole kosmetiikkatuote, mutta tuntuu että sekin on tässä yhteydessä pakko mainita. Sen valitsen aina hajusteettomana ja koen että pyykinpesuaineessa hajusteet on enemmän huono kuin hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, että monesti nimenomaan kuivashampoot on todella voimakkaasti hajustettuja ja ainakin itselläni sitä kuluu myös kerralla sen verran paljon, että sen aivan varmasti haistaa vielä pitkään. Toki monet muutkin muotoilutuotteet tuoksuvat, mutta kuivashampoot ovat varmasti se ryhmä, jossa olen itse törmännyt niihin kaikkein voimakkaimpiin tuoksuihin.

      Mä myös pelkään monesti, että olen suihkinut hajuvettä liikaa, vaikka sitä ei tosiaan koskaan ole kuin se max. 2 suihkausta :D Toikin vähän tuoksusta riippuen, kun osa hajuvesistä on tosi voimakkaita jo yhdellä suihkauksella. Vauvan tultua meilläkin siirryttiin käyttämään hajusteetonta pyykinpesuainetta, aiemmin en pitänyt sitä niin tärkeänä asiana ja ostin mitä milloinkin :)

      Poista
  7. Huh huh, laittaako joku oikeasti 5 suihkausta hajuvettä, apua. Paitsi itsekästä, myös tosi tyylitöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on niitäkin, jotka saattaa laittaa vielä enemmän! Osalla tässä on varmaankin kyse siitä tuoksusokeudesta, kun tuttua tuoksua ei itse enää haista niin voimakkaana, jos siihen on tottunut. Mutta joo, kyllä se 1-2 suihkausta on itselleni ihan maksimimäärä.

      Poista
  8. Mä kuulun luultavasti niihin, jotka käyttää molempia. :D Kasvorasvoissa saa kyllä olla melko mieto tuoksu, mikä lähteekin nopeasti pois, suihkugeelit ehdottomasti tuoksulla. Vartalorasvoissa käy molemmat - joskus mietin voinko laittaa lainkaan hajuvettä silloin, kun käytän tuoksuisia vartalorasvoja :') Mietin, sekoittuuko ne sitten jollain tavalla kuitenkin keskenään, en itse sitä haista. Toki vartalorasvoissa (ainakin mun käyttämissä, mm TBS vartalojukurteissa) on tuoksua, mutta se hälvenee aika paljon imeytyessään.

    Mä oon kans huomannut tuon TBS:n käsirasvojen tuoksujen voimmakkuuden, ne ovat ihan varmasti muuttuneet voimakkaamman tuoksuisiksi ja tietynlaisia en pysty edes ostamaan kun ovat niin voimakkaat.

    Ai kauhee tästä tuli mieleen, kun aikoinaan ruiskin nuorena aika monta suihkausta hajuvettä... Nykyään se on se yksi ja sekin usein sellainen "puolikas" pieni ruiskaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoilla linjoilla siis ollaan! Mulla menee käsivoiteiden kanssa monesti tolleen kuin sulla vartalovoiteen kanssa, että en viitsisi laittaa mitään tuoksuvaa käsivoidetta, jos olen hajuvettä laittanut :D Mä rasvaan vartaloni iltaisin (jos rasvaan) niin ei samalla tavalla enää seuraavana päivänä hajuvettä lisätessä iho enää tuoksu sille voiteelle.

      Siis joo, jotain noille TBS:n käsivoiteille on kyllä tehty, ne tuoksut on kuin vahvempaakin parfyymia nykyään.. Harmi :/ Mä harrastan muuten myös noita pieniä ruiskauksia hajuvettä käyttäessä :'D

      Poista
  9. Mä kuulun myös tähän joukkoon, että vartalotuotteissa hajusteet ok (ja oikeastaan jopa toivottavaa), mutta kasvotuotteissa mielellään ei. Mä kyllä rakastan hajuvesiä ja onkin ollut kiinnostavaa huomata (kv-hajuvesifoorumeilta), miten paljon eri kulttuurit vaikuttavat asiaan. Esim. USA:ssa tuntuu olevan ihan ok, jos sairaanhoitaja käyttää hajuvesiä, mutta Suomessa se ei varmasti olisi ok, jos esim. leikkaussalihoitajalla olisi jotain Opiumia. Itse siis hajuvesirakkaudestani huolimatta mietin aina tarkkaan, mitä aion päivän aikana tehdä ja kenet tapaan ennen kuin laitan tuoksua. Ja 1-2 suihkausta riittää. Olen tosiaan kuullut, että monille jopa 10 suihkaustakin on vähän!! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota kulttuuriasiaa en tullutkaan itse edes ajatelleeksi! Joo täällä kyllä odotetaan ja oletetaan, ettei sillä hoitajalla liiemmin mitään tuoksuja ole, vaikka toki varmasti löytyy niitäkin työympäristöjä, joissa hoitajienkin on niitä tuoksuja mahdollista käyttää mielin määrin. Onhan mullekin esimerkiksi opiskeluterveydenhuollossa aikoinaan terveydenhoitaja pistänyt rokotteen jäätävän pitkillä rakennekynsillä, jotka eivät todellakaan olisi sairaalassa ok. Eivätkä kyllä mielestäni tuollakaan, mutta kuitenkin. Hyvä esimerkki siitä, että joissain paikoissa on varmasti hieman enemmän vapauksia näissä asioissa, myös niissä tuoksujen käytöissä!

      10 suihkausta on kyllä jo ihan jäätävä määrä. Johan siinä kuluu koko pullo loppuun hetkessä :D Nää tällaiset henkilöt suihkii sitä tuoksua varmasti aimo annoksen myös vaatteisiinsa, mitä en itse harrasta koskaan, sillä en halua sen hajuveden tuoksun jäävän vaatteisiini. En kuitenkaan joka käyttökerran jälkeen esimerkiksi paitojani pese, joten ei kiitos mitään hajuvesituoksuja jo valmiiksi seuraavalla käyttökerralla :D

      Poista

Kiitos kommentista!