sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Meikkikarsintaa | Toukokuu 2023

Moikka! Tänään esittelen teille lyhyesti pienoisen kasan meikkejä, jotka olen karsinut kokoelmastani pois viimeisten viikkojen aikana. Meillä on piakkoin edessä pieni uudelleenjärjestely kotona, kun poika siirtyy meidän makkarista omaan huoneeseensa ja sitä myöten mun meikkipöytäni vaihtaa paikkaa. Tämä vaati mm. uuden valaisimilla varustetun meikkipeilin oston, sillä en halunnut nykyistä viritelmää lähteä enää poraamaan seinään kiinni. Samalla joudun luopumaan meikkipöydälläni olleesta korokkeesta, joka on sisältänyt myös kaksi laatikkoa poskipunilleni ja highlightereille. Jäljelle jäi siis vain pöydässä itsessään olevat kaksi suurta vetolaatikkoa, jonne mun piti saada mahtumaan paitsi niissä jo aiemmin olleet luomiväri- ja kasvopaletit, myös ne poskipunat ja highlighterit, kulmameikkini, eyelinerini sekä muutamia hiusjuttuja, kuten pinnejä ja ponnareita. Luomiväripaletit halusin yhteen laatikkoon, joten niitä piti lähteä karsimaan aika rajullakin kädellä. Samalla tuli karsittua sitten lähes kaikki muutkin meikit. Valmiista meikkipöydästä teen esittelyn, kunhan saan sen joskus esittelykuntoon! En esittele kaikkia tuotteita nyt erikseen nimeltä tai sen tarkemmin perustele päätöstä jokaisen tuotteen kohdalla, sillä karsittavaa löytyi tällä kertaa aika runsaasti.

Aloitetaan luomiväripaleteista, joita karsin tosiaan 15 kappaletta. Joukkoon mahtui niin uudempaa kuin vanhempaakin palettia. Suurimman osan karsin, koska ne eivät vain päädy itselläni käyttöön, mutta esimerkiksi Anastasian Modern Renaissance on jo niin pannutettu, etten näe järkeä pitää sitä itselläni. Hieman ehkä kirpaisi luopua UD:n Naked 3 paletista, sillä se on mun ensimmäinen kalliimpi luomiväripalettini, mutta sen pigmentti on todella huono nykyään, kun paletille tulee ikää kohta 9 vuotta. Tunnesyistä olen sitä tähän asti pitänyt kokoelmassani, mutta nyt laitan senkin pois. Morphen paletit vievät todella paljon tilaa eivätkä ole laadullisesti mitenkään maatamullistavan hyviä, joten ne lähtevät sen takia pois. Elina K:n Glitter Palettelle mulla ei ole käyttöä ja tarvittaessa löydän yksittäisiä glittersävyjä muista paleteista ja onhan mulla vielä irtoglittereitä. Tässä on monia paletteja, joita olen pitänyt itselläni vain yhden tai kahden kivan sävyn takia, mutta nyt ne saavat lähteä.

Laitoin suurimman osan yksittäisistä luomiväreistäni myös pois, mutta Z-paletissani olevat napit jätin vielä itselleni. Mä en näihin tartu kuin ihan aniharvoin, sillä koen paletit itselleni huomattavasti helpommiksi kuin erilliset yksittäiset napit. Voidemaiset luomivärit eivät myöskään ole suosikkejani, joten tuo 3INA:n luomiväri saa lähteä eteenpäin myös. Tarte on kaunis, mutta en ole tainnut käyttää sitä kuin kerran. UD:n luomivärin jätin itselleni vielä vaaleammassa sävyssä ja lisäksi mulla on edelleen Ciatélta yksi yksittäinen luomiväri, josta en halunnut luopua. 

Nämä kuvan tuotteet ovat kaikki nestemäisiä tai voidemaisia/kynämuodossa olevia luomivärejä. Kaikki saavat lähteä, osa jo ikänsä takia, mutta loputkin ihan siitä syystä, etten näitä käytä. Noita Beauty For Realin luomivärikyniä en ole tainnut käyttää kertaakaan ja kunnolla näistä onkin päässyt käyttöön vain niiden yläpuolella olevat Ciatén nestemäiset luomivärit sekä Appealin kultainen luomiväri. Kuvasta jäi itse asiassa puuttumaan yksi voidemainen luomivärikynä, kun meidän poika oli sen käynyt varastamassa laatikosta ja bongasin sen vasta vähän myöhemmin kuvien ottamisen jälkeen. Yhteensä näitä karsiutui siis pois 9 kappaletta.

Huulimeikit kävin läpi todella pikaisesti enkä jaksanut niihin oikein keskittyä, joten saldo jäi melko pieneksi. Fenty Beautyn huulipuna lähtee pois, sillä sävy ei itselleni sopinut lopulta lainkaan ja se oli huomattavasti tummempi huulilla mitä alunperin ajattelin. Muut lähtevät pois aika pitkälti sen takia, että ne alkavat olla vanhoja tai kuivuneita. Kolmantena vasemmalta oleva Jane Iredalen huulipuna on itselleni epämiellyttävä, sillä sen tulisi pullistaa huulia ja inhoan sitä kihelmöivää tunnetta huulilla. Huulimeikeistä mun olisi pitänyt karsia pois enemmänkin, mutta tämä on toki parempi kuin ei mitään. Huultenrajauskyniä en jaksanut käydä läpi, vaikka mun alunperin oli sekin tarkoitus tehdä.

Tässä karsimani poskipunat sekä keskellä Too Facedin aurinkopuuteri, jota olen käyttänyt varjostusten tekemiseen. Se lähtee pois, koska se on jo hyvin vanha ja olen tuotteen pannuttanutkin jo ajat sitten. Poskipunista laitan eteenpäin ne yksilöit, joihin mun ei tule tartuttua, vaikka yhdessäkään näistä ei sinänsä mitään vikaa olekaan. Päinvastoin, esimerkiksi tuo Alamar Cosmeticsin paletti on todella ihana! Laveralta mulla on useampi poskipuna, mutta pidän enemmän niistä yksisävyisistä, joten tämä yksilö saa etsiä itselleen uuden kodin.

Tässä vielä viimeiset karsitut tuotteet, joissa on pääasiassa highlightereita ja yksi highlighter/bronzerpaletti. Puikkohighlightereita käytän niin harvoin, etten halunnut jemmailla niitä enää meikkipöytäni laatikossa, kun sitä tilaa ei tosiaan liiemmin enää ole. Illamasquan highlighterista luopuminen kirpaisee, sillä tuo on todella kaunis, mutta pakkaus on rikki. ABH:n Glow Kitejä mulla on ollut alunperin kaksi kappaletta ja nyt on tämän toisenkin aika lähteä pois. Paletti on jo todella vanha enkä mä siihen oikein enää tartu. 

Tässä oli lukuisia tuotteita, jotka olisin ehdottomasti vielä pitänyt itselläni, mikäli tila sen sallisi. Nyt oli kuitenkin jostain luovuttava ja tällä kertaa sain karsittua huimat 47 meikkituotetta! Mielenkiinnolla odotan millainen mun kokoelmani on ensi vuoden alussa, vaikka toisaalta en usko, että näin suurta karsintaa enää tulenkaan tekemään. 

Onko siellä karsittu meikkejä tai tehty muuten kevätsiivousta esimerkiksi vaatekappiin? :)

10 kommenttia:

  1. Moi, itsekin olen joitain vanhoja meikkejä karsinut pois. Kiinnostaisi tietää, että annatko meikit siis eteenpäin ja jos annat, niin minne? Vai meneekö noista (osa) suoraan roskiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mä säilytän näitä karsittuja meikkejä yleensä jonkun aikaa kotona ja tarjoan kavereille ja sukulaisille sitä mukaan, kun käyvät kylässä. Jossain vaiheessa oon aina vienyt isomman satsin sitten kerralla työpaikalleni, jossa on käytännössä kaikki mennyt aina kaupaksi. Suurin osa siis menee eteenpäin tutuille, mutta esimerkiksi huulimeikit/ripsarit tms. joita oon käyttänyt, lähtee roskiin hygieniasyistä ja toki samoin jotkut ihan älyttömän vanhat tuotteet. Suurin osa kuitenkin saa aina uuden kodin :)

      Poista
  2. Ihania juttuja karsit kyllä pois mutta ymmärrän...ei mullakaan yksiössä ylimääräistä tilaa ole ja ylipäätään kaikelle on aina paikkansa ja aikansa. Tästäkin postauksesta vähän näkee että vaikka Boxycharmissa tuli ihania juttuja, tuli sieltä sitä sälääkin. Mutta silti se oli ihana ylläri :D ja jos jotain ei käytä, se on hyvä antaa jollekulle muulle, meilläkin on meikkejä yllinkyllin ja joku muu ilahtuu ikinhyviksi tuollaisesta meikkilahjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika iso osahan näistäkin tuotteista on tullut joko Boxycharmin tai Ipsy Plussan kautta. En mä noita luomivärikyniä esimerkiksi ole yhtään ostanut itse vaan kaikki on kauneusbokseista tullut :D Sinänsä olisi edelleen ihana tilata jenkkiboksia, mutta parempi pitää taukoa. Aina sen tilauksen voi onneksi taas aloittaa, jos siltä tuntuu :) Toi on ihan totta, että turha niitä käyttämättömiä tuotteita on kotona säilytellä, jos ne voisi yhtä hyvin antaa eteenpäin jollekulle, joka niitä käyttää!

      Poista
  3. Sen edellisen sun karsinnan innoittamana karsin kanssa 20 tuotetta pois. Edelleen voisin karsia aika paljon..ehkä toiset 20. Oon käyttänyt palettejani vähän järjestelmällisemmin läpi..ajatuksena, että jos antaisin turhat pois😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin mahtavaa, 20 tuotettakin on jo tosi paljon! Tosi kiva kuulla, että sielläkin on innostuttu käymään kokoelmaa vähän enemmän ajatuksella läpi :)

      Poista
  4. Hyvä vain välillä karsia kun kaikkea ei ehdi käyttämään. Mulla on kyllä kaikki niin minimissä nyt ettei tarvitse enää yrittää karsia ja sekin on onni. Pääsee käyttämään vain kivoja ja mieluisia meikkejä jatkuvasti ja olen saanut jopa nyt käyttöä tummemmille luomiväreille. En ostanut brow kittiä missä olisi ollut puuteriset sävyt kulmiin vaan otan sieltä luomiväripaletista sen sävyn. Samaa tavaraa kuitenkin niin hyvin menee ja ei tarvitse hankkia mitään enempää kaappiin 😁👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sun tilanne kosmetiikan suhteen on kyllä hyvä<3 Tosi monet käyttää just kulmameikissä ruskeita luomivärejä, oon joskus itsekin käyttänyt! Mulla vaan kestää toi oma puuterinen ABH:n kulmaväri pienen ikuisuuden, varsinkin kun otin siitä nyt käyttöön tummemman sävyn, jota en pahemmin oo käyttänyt. Ei oo siis itsellä hetkeen tarvetta ostella uusia puuterisia kulmavärejä tai käyttää luomivärejä siinä tarkoituksessa :D

      Poista
  5. Hienosti karsittu! Viimeks kun teit karsinnan, otin tavoitteeksi vähentää kans 20 tuotetta ja voisin ottaa saman tavoitteen taas! Monta turhaa tuotetta löytyy kaapista aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Toi on totta, että niitä turhia tuotteita aika herkästi kertyy, jos sitä kosmetiikkaa ostelee vähänkään enemmän! Saati sitten, jos tilailee kauneusbokseja tai muita vastaavia :D

      Poista

Kiitos kommentista!