sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Kosmetiikkasuosikit | Toukokuu 2023

Moikka! Kuukausi lähestyy taas kerran loppuaan ja on aika katsoa, mitkä viisi kosmetiikkatuotetta ovat toukokuussa nousseet suosikkituotteikseni. Mä olen koko tämän kuukauden pitäytynyt siinä kaksi postausta per viikko -tahdissa, ja tämä on totta puhuen tuntunut ihan älyttömän hyvältä. Mulla itse asiassa olisi muutamiakin postauksia varastossa sillä tavalla, että viimeistelyn myötä saisin niitä julkaistua ja ujutettua siis sen kolmannenkin postauksen viikkoon, mutta taidan edelleen pitäytyä tässä nykyisessä tahdissa. Bloggaaminen on ihanaa, mutta jotenkin kaipaan kaikesta someen ja tietokoneisiin liittyvästä taukoa nykyään paljon aiempaa useammin. Pienen tauon jälkeen onkin taas joka kerta yhtä kiva palata blogin ääreen ja veikkaisin, että ainakin nyt kesän ajan jatketaan tällä parin postauksen viikkotahdilla. Nyt katsotaan mitä kaikkea ihanaa mulla valikoitui suosikeiksi toukokuussa!

Frudian Blueberry Honey Water Glow Toner tuli ostettua jo vuosi sitten, mutta olen vasta nyt loppukeväästä saanut tämän otettua käyttöön. Tämä valtavan kokoinen 500 ml pullo on täynnä hunajaa ja mustikkaa sisältää kasvovettä, jonka tulisi kosteuttaa ja suojata ihoa sekä jättää se kauniin hehkuvaksi. Kosteuttavat kasvovedet ovat itselleni tuotteita, joiden kanssa en normaalisti välitä käyttää vanulappua, sillä se vain imee ihan turhaan itseensä sitä tuotetta eikä hyödytä siinä välissä mitenkään. Tämä on jostain syystä kuitenkin poikkeus ja useimmiten painelen tämän kasvoveden kasvoilleni vanulapun kanssa, joskus tosin ihan kämmenten ja sormien kanssa. Kasvovesi kosteuttaa ihoa mukavasti ja tätä voi huoletta lutrata menemään kerralla enemmänkin, ei ole pelkoa että näin valtaisa pullo loppuisi ihan kuukaudessa tai parissa. Frudialla on hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia tuotteita ja tämä on ehdottomasti yksi niistä.

Suihkugeeleissä suosikikseni on noussut mikäpä muukaan kuin The Body Shopin Luscious Lychee Shower Cream, joka on toinen tämän kevään ja kesän kausituoksuista. Tämä tuoksuu makealle ja hedelmäiselle litsille ja on juuri sellainen, mistä itse eniten suihkugeeleissä pidän lämpiminä vuodenaikoina. Ei tämä parin vuoden takaisen Fresh Raspberryn tasolle yllä, mutta aika lähelle kuitenkin ja olen tähän tuoksuun täysin ihastunut. Monien sattumien kautta omistan tätä nyt itse asiassa toisenkin pullon, joka oli alunperin tarkoitus antaa pois osana lahjaa, mutta saankin pitää koko lahjan sisällön itselläni. Tästäkin tuoksusta saan siis nauttia kahden pullon verran! Ei haittaa ollenkaan, sillä tämä on itselleni jonkin verran mieluisampi kuin Zesty Lime Blossom, joka niin ikään on tämän vuoden kesäinen kausituoksu.

Meikeissä suosikikseni on noussut luomivärien osalta tämä Violet Vossin Windflower Fun Sized Eyeshadow Palette, jota olen käyttänyt viimeiset puolitoista kuukautta ainakin joka toinen kerta, kun olen meikannut. Tästä tuo alhaalla keskellä oleva ruskea shimmersävy on mulla mukana Pan Those Eyeshadowsissa ja aika hyvin sen kanssa olenkin jo edistynyt, kuten kuva ehkä kertookin. Tässä paletissa on kaiken kaikkiaan hurjan kivat sävyt ihan arkimeikkeihin ja rusehtavat sävyt toimivat aina. Normaalisti pitäisin ehkä enemmän viileämmistä sävyistä vielä tässä vaiheessa vuotta, mutta mulla on oikeastaan koko alkuvuosi mennyt näiden ruskeiden luomivärien kanssa nimenomaan lämpimämpien sävyjen parissa, joten tämä paletti on hyvää jatkoa sille. Laadullisesti tämä Violet Vossin paletti on oikein hyvä, ei ehkä mitään JSC:n tasoa, mutta hintaansa nähden erittäinkin hyvä.

Vähän yllättäenkin suosikkeihin nousee myös The Body Shopin Spiced Orange Hand Balm. Mä olen käyttänyt The Body Shopin käsivoiteita vuosien ajan, mutta tämä on koostumukseltaan paksumpaa ja selkeästi myös kosteuttavampaa kuin ne, joita olen aiemmin käyttänyt. En ole näitä uusia käsivoidetuubeja TBS:ltä normisarjoista ostanut, joten en osaa sanoa onko niissäkin muutettu tuubin lisäksi itse tuotetta, mutta tämän Spiced Orangen koostumus on tosiaan ihan erilaista kuin niissä muissa on ollut. Olen aina pitänyt TBS:n käsivoiteista, sillä ne eivät jätä käsiä tahmaisen tai rasvaisen tuntuisiksi, mutta tämä tuntuu myös kosteuttavan käsiä huomattavasti paremmin ja pitkäkestoisemmin. Ihana mausteinen appelsiinin tuoksu on totta kai iso plussa, ja vaikka kyseessä onkin jouluinen kausisarja, menee tämä hyvin itselläni myös tässä kohtaa vuotta. Appelsiini on kuitenkin tuoksuna hurjan raikas, vaikka joukkoon mahtuukin jouluisen kanelin tuoksu.

Viimeisenä suosikkeihin nousee myös aika yllättävä tuote - Item Beautyn Lip Gloss sävyssä Sun. Mä en todellakaan ole mikään huulikiiltojen ylin ystävä, mutta tämä ehdottomasti kannatti valita toukokuun meikkilaatikkoon, sillä mähän ihastuin tähän kertaheitolla oikein kunnolla. Tämä on shimmerinen, vaaleanpunainen huulikiilto, josta jää huulille pientä sävyä ja ennen kaikkea kaunis kiilto ja kimallus. Kiilto on ollut ihan loistava osaksi arkimeikkejäni, kun en ole halunnut lisätä varsinaista huulipunaa, mutten kuitenkaan jättää huulia kokonaan meikkamatta. Tämä ei tunnu huulilla tahmaavalta, mutta ärsyttävästihän tähänkin tarttuu ulkona tuulen mukana hiukset, mutta se nyt on sama jokaisen huulikiillon kohdalla. Ei tämä innostus mua saa huulikiiltokaupoille ryntäämään, mutta olen toki iloinen siitä, että multa löytyy kokoelmasta myös huulikiiltoja, joista ihan tosissani pidän. Se kun ei tällaiselle huulipunafriikille ole ollenkaan itsestäänselvyys, vaikka niin voisi luulla!

Tuttuja tuotteita, suosikkeja tai inhokkeja näiden joukossa? :)

20 kommenttia:

  1. Mulla on myös viime vuonna tuo Frudia kasvovesi käytössä ja niin ihana kuin se olikin, niin pullokoko on lopulta liian iso ja aloin jo kyllästymään :D Tuo paletti ja huulikiilto näyttävät ihanilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pelkään käykö mulle samalla tavalla, mutta onneksi välissä voi käyttää vaikka sitten hetken aikaa kokonaan jotain muuta, jotta ei ihan heti kyllästyisi :D Mä en tota tilatessa edes tajunnut, että pullo on noin valtava!

      Poista
  2. Frudian kasvovesi täytyykin testata kun ei ole edes tuon kalliimpi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Kaksi postausta viikossa on hyvä tahti, sama se on suunnilleen mullakin :) Nauti kesästä, älä luo paineita blogin suhteen <3 se mun käyttämä Coxirin hyaluron kasvovesi on just samanlainen, se on parhaimmillaan vanulapulla levitettynä, ei niinkään käsin. Kivat suosikit, mä olen ehkä eniten huulikiiltoihmisiä kuitenkin, ne on helppoja ja nopeita ja kosteuttavat kuivia huulia :) mä pidän hiuksia aina kiinni niin eivät tahmo tukkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ehtii tekemään muutakin, mutta tulee kuitenkin säännöllisesti silti päivitettyä :) Mä ostan sen Coxirin ehdottomasti, kunhan saan varastoja ensin tyhjenemään. En edes tiedä miten se onkin multa jäänyt kokeilematta! Tai no ehkä just sen takia, että noita kasvovesiä löytyy jokunenkin kappale :D Mä nautin tällä hetkellä siitä vapaudesta pitää hiuksia auki, kun töissä se ei ollut koskaan mahdollista. Sen takia huulikiillot on vähän vaikeita just nyt mulle :D

      Poista
  4. Tässä oli kyllä kaikki kiinnostavia tuotteita. Ja tosi kauniin värinen tuo huulikiilto! Kelpaisi itsellekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Toi kiilto on tosi kaunis ja miellyttävän tuntuinen myös huulilla, kun se ei jätä sellaista tahmean tuntuista pintaa :)

      Poista
  5. Tilasin miekin viime vuoden puolella tuon Frudian ja järkytyin sen pullon koosta :D Eipähän lopu kesken ihan heti (oliko muuten millainen tuo kaatoaukko tuossa Frudiassa?). Miulle on nyt sattunut muutama hand balm ja tykkään kyllä tuosta paksummasta koostumuksesta enemmän. Kurkkasin heidän sivut ja siellä on saatavilla tätä hand balm, että cream -versiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä toi on aika massiivinen :D Tossa on ihan sellanen perinteinen pieni reikä keskellä, kuten monissa muissakin kasvo- ja misellivesissä :) Hei toihan sen selittää, tää on tosiaan balmia eikä creamia! Tää paksumpi koostumus on parempi munkin mielestä, kosteuttaa selkeesti tehokkaammin.

      Poista
  6. Mäkin olen pitkään miettinyt hankkivani tuota Frudian kasvovettä. Se kuulostaa ihanalta<3 Saisinkohan tuota koskaan tyhjäksi:D Tuo huulikiilto näyttää ihanan raikkaalta sävyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa kestää kyllä pieni ikuisuus ennen kuin noin valtava pullo on tyhjä :D Huulikiilto on tosi nätti, ihanan kesäinen<3

      Poista
  7. Tuo sama Vossin paletti mullakin ja mielestäni tosi ihana ja glitteriset napit myös erittäin laadukkaita. Tuo litsi on mule ihan tuntematon hedelmä, ei jotenkin kumpaakaan tuoksua tältä keväältä erityisesti jäänyt mieleen. Frudian kasvovesi myös ihanan kuuloinen ja voisi helposti löytyä myös minunkin kaapista vielä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hurjan laadukas, kun miettii ettei noi maksa kuitenkaan maltaita :D Mä oon itse litsiä syönyt joskus vuosia sitten, muttei kovin tuttu mullekaan kyllä kyseinen hedelmä ole. Veikkaan että suurimmalla osalla suomalaisista sama tilanne, kun toi ei oo mikään ihan perinteinen hedelmä täällä :) Frudialle iso suositus<3

      Poista
    2. Kyllä kai litsiluumuja Suomestakin saa joka marketista? Ellei, niin sitten mulla on dementia :D

      Poista
    3. Joo varmasti saa, meinasinkin lähinnä ettei toi varmasti ole ihan yhtä ostettu hedelmä kuin vaikkapa banaani tai omena :D

      Poista
  8. Kiinnostaisi myös tuo Frudian kasvovesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä ja tosi riittoisa! :)

      Poista
    2. No se täytyy sitten hankkia, kun tulen Suomeen. Onko se kovin tuoksuvaa? Minä en ole tuoksuallergikko, ja tykkään tuoksuvista tuotteista.

      Poista
    3. Ei nyt mitään älyttömän tuoksuvaa, mutta kyllä tossa selkeesti tuoksua on :) Mun makuun just sopivasti!

      Poista

Kiitos kommentista!