torstai 31. elokuuta 2023

Loppuneet kosmetiikkatuotteet | Elokuu 2023

*Saatu ilmaistuote

Huomenna starttaa syyskuu ja mitä näitä kelejäkin katsoo, on se syksy tainnut ihan oikeasti alkaa. Toivottavasti saadaan jatkuvan vesisateen lisäksi nauttia kuitenkin myös aurinkoisista syyspäivistä, sillä luonto esimerkiksi on ehdottomasti kauneimmillaan syksyllä ruskan aikaan! Nyt käydään läpi elokuun loppuneet kosmetiikkatuotteet, joita ei mun odotusten vastaisesti kertynytkään tässä kuussa yhtään ns. tavallista enempää. Mulla loppui tosi moni näistä tuotteista jo heti alkukuusta, mutta sitten hiljeni ja esimerkiksi kasvoille tarkoitettuja ihonhoitotuotteita mulla loppui vähemmän kuin varmaan koskaan aiemmin blogihistoriani aikana. Seuraavaksi jälleen kerran miniarviot loppuneista:

Meikit:

Catrice True Skin Hydrating Foundation. Kosteuttava meikkivoide, jota käytin itse lähestulkoon joka kerta yhdessä toisen (seerumi)meikkivoiteen kanssa. Yksinään käytettynä tämä saattoi näyttää ihollani vähän turhan kakkuiselta, eikä siis noussut lopulta mun suosikikseni. Edullinen ja peittävä meikkivoide, jonka sanoisin olevan markettimeikkivoiteeksi hyvä. Ei kuitenkaan jatkoon.

Rimmel The Multi-Tasker Concealer*. Erinomainen peiteaine arkikäyttöön, tai miksei juhlakäyttöönkin! Tämä oli todella riittoisaa ja peitti kivasti silmienalusten tummuutta. Hieman peiteaine saattoi kasautua sy-alueen pieniin juonteisiin, mutta kostealla meikkisienellä sen sai onneksi helposti taputeltua juonteista myös pois. Tämä on ehdottomasti uusi suosikkipeiteaineeni edullisemmista markettituotteista - jatkoon!

Rimmel Exaggerate Waterproof Liquid Eyeliner*. Hyvä vedenkestävä eyeliner, joka tosissaan pysyi mustana ja liikkumatta paikallaan koko päivän. Ainut miinus tässä on sivellin, joka on mielestäni liian joustamaton ja paksu, eikä mahdollista superohuen rajausjälken tekoa. Se on kuitenkin tuotteen ainut miinus ja jatkoon menee, vaikka tulenkin todennäköisesti suosimaan enemmän taas NYX:n eyelinereita.

essence lash princess false lash effect mascara. Oma suosikkiripsivärini ei-vedenkestävistä, mutta harmillisesti mulle osui tämän yksilön kohdalla joko maanantaikappale tai sitten tuubia oltiin kaupassa availtu. Tämä oli siis käytännössä heti kuivahkoa ja ripsissä paakkuista. En käyttänyt tätä kuin ihan muutamia kertoja ja se riitti, nyt on aika laittaa tämä pois. Harmittaa, ettei näitä essencen ripsivärejä ole sinetöity ja niitä voi kuka vaan availla kaupassa miten huvittaa. Toki en koskaan itse nappaa ensimmäisenä esillä olevaa tuubia juuri siitä syystä, että tiedän ihmisten availevan näitä, mutta tällä kertaa kävi huono tuuri ja myös tätä on joko kopeloitu tai sitten tuotteessa itsessään oli jo valmiiksi jotain vikaa. Jatkoon menee kuitenkin, näitä huonoja yksilöitä ei onneksi satu vastaan usein!

Hiukset:

Four Reasons Deep Cleanse Shampoo. Erinomainen syväpuhdistava shampoo, joka puhdistaa hiuspohjan ja hiukset tehokkaasti kaikista muotoilutuotteiden jämistä. Tavallinen shampoo ei pysty samaan, joten itse koen syväpuhdistavan shampoon ihan pakolliseksi tuotteeksi, joskaan en kovin usein näitä käytä. Shampoo on sen verran tujua, että käytän mielelläni hyvää hiusnaamiota tämän jälkeen, mutta siis todellakin ajaa asiansa ja tekee sen, mitä syväpuhdistavan shampoon kuuluukin. Jatkoon.

Wella Professionals Fusion Intense Repair Shampoo. Korjaava shampoo, jonka ostin kun hiukseni olivat vielä pitemmät ja osittain blondatut. Hyvin hellävarainen, mutta silti tehokas shampoo, joka ylsi mulla lopulta jopa kuukauden suosikkeihin! En ehkä koe tarvitsevani tällä hetkellä nimenomaan korjaavaa shampoota, mutta silloin tällöin tätä oli erittäin kiva käyttää - jatkoon.

Kasvot:

Mossa Juicy Clean Purifying Creme-Mousse. Happoja sisältävä, ihoa kevyesti kuoriva kasvoputsari, josta pidin kovasti. Tämä ei mulla ollut päivittäisessä käytössä, mutta pari kertaa viikossa tämän kanssa tuli yleensä kasvot puhdistettua. Meikkejä en tällä poistanut kertaakaan, joten en osaa sanoa miten putsari tehoaa siihen. Koostumus yllätti, sillä ajattelin tämän olevan moussemaista tai jotenkin paksumpaa, mutta putsari olikin aika juoksevaa ja ohutta. Se ei tehoon kuitenkaan vaikuttanut ja koin tämän hapoista huolimatta hellävaraiseksi omalle iholleni eikä putsari esimerkiksi kuivattanut ihoa. Jatkoon!

Garnier Eye Make-up Remover 2in1. Ainut silmämeikinpoistoaine, jota käytän, eli tämä näkyy nykyään lähestulkoon joka kuukausi mun loppuneissa. Erinomainen tuote myös vedenkestävän silmämeikin poistoon ja edullinenkin vielä. Tämä on yksi harvoista silmämeikinpoistoaineista, jotka olen kokenut itselleni riittävän tehokkaiksi, mutta kuitenkin sellaiseksi, ettei tuote ärsytä lainkaan silmiä. Jatkoon!

Dr. Mola Muffin Raspberry Sheet Mask. Ihon sävyä tasoittava ja elävöittävä kangasnaamio, jota ei valitettavasti oikein missään enää taideta myydä. Mä tykästyin näihin Dr. Molan naamioihin ehkä 1-2 vuotta sitten ja mieluusti olisin näitä edelleen käyttänyt. Hinta-laatusuhde oli hyvä ja tämä naamio kosteutti kivasti ihoa. Menisi jatkoon, mikäli näitä vielä jostain saisi järkevästi ostettua.

Holika Holika Pure Essence Mask Sheet Avocado. Pehmentävä ja kosteuttava kangasnaamio, joka toimi itselläni oikein hyvin. Iho tuntui kosteutetulta ja näytti kauniilta tämän käytön jälkeen. Pidän myös siitä, että näissä Holika Holikan naamioissa kangas on melko ohut, jolloin se asettuu kasvoille tiiviisti. Jatkoon!

Mizon Joyful Time Essence Mask Pomegranate. Kirkastava ja raikastava sheet mask, joka on taattua Mizon-laatua. Näiden kanssa ei voi mennä pieleen ja tämäkin jätti ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi. En nyt varsinaisesti voi sanoa tämän tehneen ihostani mitenkään silminnähden kirkkaampaa, mutta se ei ole itselleni ongelma. Jatkoon menee tämäkin.

Vartalo, kädet & jalat:

The Body Shop Refreshing Passionfruit Gel Body Scrub. Ihoa viilentävä geelipohjainen kuorinta-aine, joka tuoksui todella voimakkaasti kirpeänraikkaalle passionhedelmälle. Tuoksu oli ihana, mutta inhosin sitä viilentävää tunnetta, jonka tämä iholle jätti vielä pitkäksi aikaa poishuuhtelun jälkeenkin. Lisäksi tätä tuntui olevan muutenkin jotenkin hankala pestä iholta pois. Kuorintateho oli ihan ok, ei niin hyvä kuin TBS:n sokerikuorinnoilla. Ei jatkoon.

Treaclemoon Peony & Wild Apple Shower and Bath Gel. Tämän suihkugeelin kukkaistuoksu ei missään vaiheessa noussut suosikikseni, mutta opin siitä ajan saatossa kuitenkin pitämään. Treaclemoonin suihkugeeleillä on hyvä hinta-laatusuhde, mutta nämä 500 ml pullot ovat sen verran isoja, että tuoksun tulisi oikeasti olla hyvin mieluisa, jotta tuote tulisi käytettyä mieluusti loppuun. Tämä ei mene jatkoon.

Holika Holika Aloe 99% Soothing Gel*. Minipullo tätä superkehuttua aloevoidetta loppui vihdoin tänä kesänä. Käytän itse näitä aloe veraa sisältäviä geelivoiteita rauhoittamaan ihoa auringossaoleskelun jälkeen, ja siinä tämä toimi erinomaisesti. Pidän aloe veran tuoksusta ja tämä tuntui iholla mukavan viileältä. Jatkoon menee.

Kocostar Foot Moisture Pack. Jälleen yksi pari näitä kosteuttavia naamiosukkia käytetty! Nämä sukat kosteuttavat jalkojen ihoa oikein mukavasti ja saavat ne tuntumaan erittäin pehmeiltä. Mä olen taas laiskistunut aika paljon kaikessa vartalon-/jalkojenhoitoon liittyvässä, joten tällainen tehohoito silloin tällöin tulee tarpeeseen. Kocostarillahan on myynnissä myös samanlainen pakkaus, josta löytyy kuorivat sukkanaamiot, mutta niitä mä en ole kokeillut. Tämä Moisture Pack menee ehdottomasti jatkoon!

Kiinnostavia tai ei-niin-kiinnostavia tuotteita näiden joukossa? :)

12 kommenttia:

  1. Mossan putsari on ihana. Oon sitä monta pullollista käyttänyt.

    Mulla alkoi just kesäloma, jee mikä sää. 😆 Mut ei haittaa, vasta lokakuussa takaisin töihin. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossaa täytyy kyllä ostaa lisää, nyt itse asiassa nappasin kaupasta brändin vaahtoputsarin mukaan vähän aikaa sitten. Katsotaan kumpi lopulta vie voiton :)

      Loma on aina loma<3 Nauti!

      Poista
  2. Holika Holikan Soothing Aloe Gel on kyllä monikäyttöinen tuote, virkistää (ja kosteuttaa) hyvin ihoa imeytyen nopeasti. Itse käytin myös hiusten latvoihin antamaan kosteutta ja tulipa käytettyä myös kasvoille :D

    Joko muuten huomasit The Body Shopin uudet kausituotteet ;) Sieltä tuli nyt Cherries & Cheer ja Pears & Share-sarjat, kolmantena Love & Plums joka oli viime vuonna, mutta ilmeisesti tulee vain verkkokauppaan. Lisäksi tuli myös Vanilla & Pumpkin.

    Cherries & Cheer kiinnostaa! Päärynä taitaa olla samankaltainen joka oli (viime vuonna?) jo aiemminkin. Kirsikkaista sarjaa olenkin toivonut valikoimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin että sä käytit tota hiuksiinkin! Olisi varmaan itsekin pitänyt kokeilla :D

      Hei en huomannut! Mulle ei nykyään tuu enää mitään uutiskirjeitä ja selaan IG:täkin niin vähän, että menee kaikki ohi :D Täytyykin laittaa tilausta menemään, noi päärynä- ja kirsikkasarjat kuulostaa superhyviltä<3 Luumusta en pidä, eikö toi oo jo kolmatta vuotta putkeen myynnissä? Tai joku luumusarja ainakin on ollut ihan lähivuosina viime vuoden lisäksi, jos ei sitten ihan edellisvuonna :D Päärynäsarjat on olleet yhtiä mun suosikkeja TBS:n talvisarjoista, toi kirsikka on tosi kiinnostava uutuus!

      Poista
  3. Kiva että tykkäsit Mossasta, se on mun suosikki ja käytän joka päivä <3 Wellan Fusionista mulla on hiusnaamio, kiva tukka sillä tulee jos jaksaa antaa vaikuttaa. Pikahoitona se ehkä menee vähän tukkaan...mut blondille hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossa oli kyllä hyvä, vaikka se koostumus tulikin vähän yllätyksenä :D Monilla hiusnaamioilla taitaa olla vähän sama, että varsinkin vaalennettuun hiukseen ne vaativat oikeesti kunnon vaikutusajan, jos haluaa ottaa kaiken hyödyn tuotteesta irti :)

      Poista
  4. Muistelen että tuo Catricen True Skin Foundation oli ihan hyvä laadultansa, mutta ei ole kuitenkaan tullut ostettua uudestaan. Eli olikohan se mulla myös sitten vähän kakkuinen. Liian kukkaiset tai makeat suihkuweelit ei ehkä ole minunkaan mieleeni, jotkut niista Molton Brownin on sellaisia jotka kuullostaa tuon tuoksuisilta kuin Treaclemoonin Peony & Wild Apple olisi. Tuota Holika Holikan aloe geeliä vielä haluaisin myös kokeilla, pitkään on mennyt jo aikaa sen tulosta Suomen markkinoille, enkä ole saanut ostettua tuollaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi ei ole missään nimessä mun suosikkimeikkivoiteeni Catricelta, vaikkei huono ollutkaan :) Molton Brownin suihkugeelit on lähes aina olleet mulle vähän turhan erikoisia ja juurikin kukkaisia, jolloin ne ei oo sitten miellyttäneet. On joukkoon toki mahtunut hyviäkin tuoksuja! Mutta ne on myös aina tosi voimakkaita, joten sen tuoksun pitää oikeesti olla mieluisa, jotta sitä haluaa käyttää :D

      Poista
  5. Mulla on Garnierin silmämeikinputsarin kanssa sama, jos ei ole ripsipidennyksiä niin tuo on aina loppuneissa :) Niin paljon kuin Mossasta tykkäänkin, tuo putsari ei ollut mun juttu - en tykännyt yhtään koostumuksesta mutta oonkin putsareiden suhteen aika nirso nykyään.
    Mulla oli tuo Passionfruit Gel vartalogeelinä ja tykkäsin, varmaan tuo kuorintakin kiva! Kävin muuten justiinsa Normalissa ja hypistelin tuota Holika Holika Aloe geeliä mutten viitsinyt enää ostaa kun kesäkin hiipunut.
    Kiva kokonaisuus loppuneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostumus tossa Mossassa on tosiaan vähän outo, mutta mä onneksi totuin siihen enkä muutenkaan ole kovin nirso putsarien suhteen - kunhan ne eivät kuivata :) Normalissa vissiin myydään tosta aloegeelistä niitä jättipulloja? Muistelen ainakin nähneeni! Toi on kyllä tuotteena hurjan kiva, mutta mullekin ehdottomasti enemmän kesätuote :)

      Poista
  6. Tuota Four Reasonsin syväpuhdistavaa shampoota haluan ehdottomasti ostaa kun saa vähän entisiä käytettyä. Mullekin syväpuhdistava shampoo pakollinen, että saa muotoilutuotteet yms. kunnolla pois hiuksista. Mutta en myöskään kovin usein sitä käytä, 1-2 kertaa kuukaudessa on osoittautunut hyväksi itselläni. Näinpä myös syväpuhdistavat shampoot kestävät ikuisuuden:D Ostin hiljattain itsekin tuon Mossan putsarin ja olen kyllä tykännyt. On tosiaan ihanan hellävarainen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi hyvä eikä ollenkaan pahan hintainen :) Joo ei itseltäkään millään lähde kaikki muotoilutuotteet pitemmän päälle pois pelkällä tavallisella shampoolla. Mä ihmettelin joskus tosi pitkään, että minkä takia hiukset tuntuu ja näyttää pesusta huolimatta ihan kamalilta, kunnes tajusin että niin, ehkä voisi joskus pestä ne syväpuhdistavalla shampoolla :D Ongelmahan ratkesi sitten heti sen yhden pesukerran jälkeen, kun oli vaan kunnon aineet käytössä. Mutta ei niitä tosiaan kovin usein tarvitse käyttää! Mossan putsari oli tosi kiva yllätys, tosin oon nyt tykästynyt ehkä enemmän Mossan vaahtoputsariin :)

      Poista

Kiitos kommentista!